Epäily

Uskovat saattavat olla Jumalan lähettämiä enkeleitä, koska he pystyvät ajattelemaan hengellisesti ja ymmärtävät kaiken mitä Raamattu sanoo. Raamatun sana ei aukea kuin hengellisesti ajattelevalle. Tässä täytyy olla Jumalan sanansaattajat liikkeellä, he esiintyvät olevinaan tavallisia ihmisiä.
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskontojen Uhrit järjestölle.

Äänestä

Yhtähyvin asialla voi olla Piru. Kyllä hänen oppilaansa osaavat Raamatun ulkoa koska se on heidän tärkein aseensa taistelussa kirkkoa ja uskovaisia vastaan.

Äänestä

Ei puoliakaan siitä. Itse asiassa Raamattu sisltää meille sanoman joka ei ole järjellä selitettävissä ollenkaan.
Joka kerta kun avaat Raamatun rukoillen Pyhältä Hengeltä johdatusta, sinä huomaat millainen loputon
"pandoran lipas" tuo kirja on.

Todellakin, jos Jumala ei Henkensä kautta avaa Jumalan sanaa ymmärtämään, ei siitä kovin paljoa irtoa.
Omalta tunnoltaan herännyt ihminen lukee jokaiselta Raamatun sivulta vain tuomiota itselleen. Moni panee kirjan hiljaa kiinni ja sanoo, jos en vähemmällä vaivalla tule autuaaksi niin se saapi jäädä.

Mutta sellainen ihminen joka on Jumalalta saanut nälän ja janon iankaikkisen elämän perään, hän lukee Raamattua ahmien, kuin nälkäinen söisi ruokapöydässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna toisenlainen la kirjoitti:

Uskovat saattavat olla Jumalan lähettämiä enkeleitä, koska he pystyvät ajattelemaan hengellisesti ja ymmärtävät kaiken mitä Raamattu sanoo. Raamatun sana ei aukea kuin hengellisesti ajattelevalle. Tässä täytyy olla Jumalan sanansaattajat liikkeellä, he esiintyvät olevinaan tavallisia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu