Se kertoo yhteiskunnallisesta suuresta palkkajakovääristymästä, että toisen työpanos on muka vuodessa jo monien koko työuransa arvoinen. Mutta eihän ahneita kiinnosta moiset asiata se otetaan mikä saadaan ja lisää halutaan, jotta pilalle lellityillä penskoilakin on sitten kaikki valmiina. Eikä politiikkoja kiinnosta oikeasti muutta asioita, koska ne jatkuvat aina vain samaan suuntaan. Markkinatalous määrää, poliitikot ovat pikkupelureita vain.
Täällä suomessakin pyöritetään yhteistä yhteiskuntaa, jossa jokainen miljonäärikin on riippuvainen pienipalkkaisten työnteosta, mutta onhan se huutava vääryys, että joidenki työntekijöiden palkka ei riitä perustarpeisiin edes kun samaan aikaan joku ei pidä miljoonaa euroa juuri minään raja-arvona.
Laitetaan huviloiden kokoisia taloja, mökkejä ja ostellaan veneitä sun muita hupatuksia. Miettikääpäs: Jotkut eivät työstään ansaitse edes perustarpeisiin riittävää tuloa ja kun kokoaikatyöstä kuuluisi saada ehdottomasti säästöihin jotain.
Syyllistän systeemin ja ahneimmat yksilöt, jotka eivät näe täsää mitään väärää, vaan huutavat ostovoiman perään miljoonillaan. Markkinataloudellekin pitää laittaa rajoituksia, mutta sen tulisi tapahtua maailmanlaajuisesti sovittuna ja yhtäaikaisesti.
Ja lopuksi vielä: ihmisiä on liikaa ahnehtimassa asioita tällä pallolla. Ekosysteemi on nyt tuhoutumassa merissäkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.