AIDs

teidän arvot menevät vähän ristiin.

otetaan esimerkiksi sambia, maa afrikassa, jossa katolilaisuus johtaa koko maata. tämä on johtanut siihen, että maa jossa kadulla asuu noin miljoona lasta joita ei ole haluttu pitää, kuolee aidsiin. samoin heidän vanhempansa. tämä kaikki johtuu siitä, että ehkäisy kielletään tai sitä ei saa mainostaa/myydä. myös abortit ovat kiellettyjä joten lapset syntyvät sinne kadulle.

eli siis. se sperma ja alkio ovat niin pyhiä asioita, että menevät kaiken muun edelle. aidsin edelle, naisten edelle ja niiden lasten edelle, jotka joutuvat kadulle. ne naiset jotka tekevät pimeästi abortteja (4/5 naisesta) kuolevat helposti. eli vain koska aborttia ei saa tehdä, kaksi ihmistä menettää henkensä.

aids on niin iso ongelma että se pitäisi saada pois kuvioista hinnalla millä hyvänsä. sitä eivät ilmeisesti katolilaiset ymmärrä. kondomeita pitäisi myydä ja abortit sallia tällaisessa maassa missä ihmiset kärsivät
6331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo ei ole mitenkään looginen kirjoitus.

Kadulla asuu miljoona lasta, joita ei ole haluttu pitää, kuolee aidsiin, sanoin heidän vanhempansa.

Tämä kaikki johtuu siiä että ehkäisy, ja myös abortit kielletään.

Tämä on aika outo päättelyketju. Eli ihmisten kuuluu elää vastuuttomasti, ja peittää omaat virheet myöhemmin aborttiin.

Katolilaisuus ei kehota vanhempiaan olemaan vastuuttomia, ja siellä on sallittu luonnonmukainen ehkäisy, joka toimii ihan hyvin. Kannattaa lukea vähän taustoja miksi keinotekoinen ehkäisy ja abortit ovat kiellettyjä.

Äänestä
  • käytän itse keinotekoista ehkäisyä eikä niskaan mitään salamia satele:D:D mikä on luonnon mukainen ehkäisy?

    ota huomioon että kaikki siellä afrikassa eivät usko jumalaan. on väärin että uskonto johtaa koko hallintoa. eivät ne ihmiset välttämättä halua elää katolilaisten sääntöjen mukaisesti. se on sama kun tänne suomeen yhtäkkiä otettaisiin käyttöön sharia ja hämmentyneitä ihmisiä kivitettäisiin hengiltä

    en kritisoi teidän uskontoanne, se on minulle ihan sama jos ette halua käyttää ehkäisyä tai tehdä abortteja, mutta kukaan ei voi vaatia kaikkia elämään niin. jos jossain raiskataan lapsi, on sairasta pakottaa se lapsi synnyttämään.

    esim. siellä sambiassa katolilainen kirkko ei tee mitään seksivalistuksen eteen. sanovat vain että kannattaa pidättäytyä seksin harrastamisesta, joka on ihan ihmisen luonnon vastaista.

    siellä pitäisi valistaa nuoria ehkäisystä ja taudeista. ei se auta että vaan oletetaan että ihmiset lopettavat seksin harrastamisen ja raiskaamisen vain koska katolilaiset niin haluavat.

    Äänestä

  • Vain olematon osuus katolisista papeista (alle 1%) on toheloinut (huoraaminen, homoilu, irstailu) joten turha vedota tällaiseen marginaaliryhmään.

    Yli 99 % katolisista papeista, eli lähes kaikki, näyttää hyvää esimerkkiä seurakunnalle. Heiltä saa tukea uskon asioissa.

    Äänestä

  • suurin osa hyviä kirjoitti:

    Vain olematon osuus katolisista papeista (alle 1%) on toheloinut (huoraaminen, homoilu, irstailu) joten turha vedota tällaiseen marginaaliryhmään.

    Yli 99 % katolisista papeista, eli lähes kaikki, näyttää hyvää esimerkkiä seurakunnalle. Heiltä saa tukea uskon asioissa.

    ja annappa meille ne todisteet noista tilastoista kiitos:)

    jos suuri osa katolilaisista papeista ei olisi pedofiilejä, he myös sallisivat lakimuutoksen jossa pappien tulisi myös ilmoittaa rikoksista kirkon sisällä. jopa paavi on myöntänyt pedofilian olevan yleistä katolilaisten pappien keskuudessa. ja homous myös. tosin mielestäni homoissa ei ole mitään vikaa. jumala on heidätkin luonut ja meidän tulisi arvostaa kaikkea jumalan luomaa. se ei ole meidän asia puuttua homouteen. seksuaalisuus on ihmisen oma asia niin kauan kun se ei vaikuta muiden ihmisten elämään negatiivisesti.

    Äänestä

  • aloittajaa.. kirjoitti:

    Aivan merkillinen väite. Eivät katoliset papit voi "sallia lakimuutosta" jossa (ripissä tietoon saadusta) pedofiliasta ilmoitetaan. Rippi on sakramentti, jota ei voi muuttaa pappi eikä paavi. Heiltä ei myöskään lakimuutoksen suhteen mitään kysytä, koska eivät ole kansanedustajia.

    Äänestä

  • aloittajaa.. kirjoitti:

    ja annappa meille ne todisteet noista tilastoista kiitos:)

    jos suuri osa katolilaisista papeista ei olisi pedofiilejä, he myös sallisivat lakimuutoksen jossa pappien tulisi myös ilmoittaa rikoksista kirkon sisällä. jopa paavi on myöntänyt pedofilian olevan yleistä katolilaisten pappien keskuudessa. ja homous myös. tosin mielestäni homoissa ei ole mitään vikaa. jumala on heidätkin luonut ja meidän tulisi arvostaa kaikkea jumalan luomaa. se ei ole meidän asia puuttua homouteen. seksuaalisuus on ihmisen oma asia niin kauan kun se ei vaikuta muiden ihmisten elämään negatiivisesti.

    Tilastoista:
    http://www.catholiceducation.org/articles/facts/fm0011.html

    Täydentävää tietoa:
    http://katolinen.net/?page_id=2177

    Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi siitä, että maallikko ei voi puuttua homouteen. En ymmärrä, millä tavoin voisi. Asia on jätettävä (ääri-ilmiöitä lukuunottamatta) kirkon opetuksen ja sielunhoidon varaan. Avioliitto taas on sakramentti, joka on miehen ja naisen välinen pyhä, uudelle elämälle avoin suhde, eikä sen muuttaminen muuksi ole kenenkään päätettävissä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aidspaids kirjoitti:

teidän arvot menevät vähän ristiin.

otetaan esimerkiksi sambia, maa afrikassa, jossa katolilaisuus johtaa koko maata. tämä on johtanut siihen, että maa jossa kadulla asuu noin miljoona lasta joita ei ole haluttu pitää, kuolee aidsiin. samoin heidän vanhempansa. tämä kaikki johtuu siitä, että ehkäisy kielletään tai sitä ei saa mainostaa/myydä. myös abortit ovat kiellettyjä joten lapset syntyvät sinne kadulle.

eli siis. se sperma ja alkio ovat niin pyhiä asioita, että menevät kaiken muun edelle. aidsin edelle, naisten edelle ja niiden lasten edelle, jotka joutuvat kadulle. ne naiset jotka tekevät pimeästi abortteja (4/5 naisesta) kuolevat helposti. eli vain koska aborttia ei saa tehdä, kaksi ihmistä menettää henkensä.

aids on niin iso ongelma että se pitäisi saada pois kuvioista hinnalla millä hyvänsä. sitä eivät ilmeisesti katolilaiset ymmärrä. kondomeita pitäisi myydä ja abortit sallia tällaisessa maassa missä ihmiset kärsivät

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu