Uskonnollisilla yhteisöillä on erilaiset näkemykset pelastuksen "ehdoista". Esimerkisi jehovan todistajat ja lestadiolaiset eivät näe pelastuksen mahdollisuutta muilla kuin itsellään. Joissakin uskon suuntauksissa taas uskotaan, että hyvin eri tavoinkin uskovat pelastuvat.
Miten asiaan suhtaudutaan helluntailaisuudessa? Vaaditaanko pelastukseen "uudestisyntymistä"?
Erilaisten tutkimusteen mukaan Jumalaan uskovia on 35-60 % väestöstä, riippuen siitä miten usko määritellään.
"Uudestisyntyneitä" heistä on ilmeisesti pienen pieni osa. He eivät siis usein edes täytä "uudestisyntyneen" tuntomerkkejä, eivätkä jaa heidän arvojaan.
He ovat useimmiten kai tavallisia ihmisiä tavallisine arvomaailmoineen. Ehkä avoliitossa, satunnaisia seksisuhteitakin harrastaneita, alkoholia satunnaisesti käyttäviä, "Sanan kuulolla" käyneet viimeksi ehkä häissä tai hautajaisissa, ehkä joulukirkossakin. He eivät lue Raamattua, eikä heillä ole dogmaattista oppia, eivätkä oppikysymykset heitä kiinnosta. Usko ei ole heille elämässä päällimmäinen asia mutta jossakin sielä taustalla on oleva luottamus Jumalaan.
Valtaosa heistä sitä mitä me keskiarvoisesti olemme: keskituloisia perheellisiä palkansaajia. Mutta heissä on myös prostitoituja, narkomaaneja, homoseksuaaleja, alkoholisteja jne.
He kaikki kuitenkin uskovat, niin keskiluokkaisen perheen siveä äiti kuin itseään myyvä narkomaani. Siis uskovat jokainen. Mutta pelatuvatko he?
Miten asiaan suhtaudutaan helluntailaisuudessa? Vaaditaanko pelastukseen "uudestisyntymistä"?
Erilaisten tutkimusteen mukaan Jumalaan uskovia on 35-60 % väestöstä, riippuen siitä miten usko määritellään.
"Uudestisyntyneitä" heistä on ilmeisesti pienen pieni osa. He eivät siis usein edes täytä "uudestisyntyneen" tuntomerkkejä, eivätkä jaa heidän arvojaan.
He ovat useimmiten kai tavallisia ihmisiä tavallisine arvomaailmoineen. Ehkä avoliitossa, satunnaisia seksisuhteitakin harrastaneita, alkoholia satunnaisesti käyttäviä, "Sanan kuulolla" käyneet viimeksi ehkä häissä tai hautajaisissa, ehkä joulukirkossakin. He eivät lue Raamattua, eikä heillä ole dogmaattista oppia, eivätkä oppikysymykset heitä kiinnosta. Usko ei ole heille elämässä päällimmäinen asia mutta jossakin sielä taustalla on oleva luottamus Jumalaan.
Valtaosa heistä sitä mitä me keskiarvoisesti olemme: keskituloisia perheellisiä palkansaajia. Mutta heissä on myös prostitoituja, narkomaaneja, homoseksuaaleja, alkoholisteja jne.
He kaikki kuitenkin uskovat, niin keskiluokkaisen perheen siveä äiti kuin itseään myyvä narkomaani. Siis uskovat jokainen. Mutta pelatuvatko he?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kysyitpä tärkeän asian eli pelastuksen ehdoista, joita jokainen uskonnollinen puolue määrittelee omalla tavallaan.
Mutta, ihmisen tulisi unohtaa koko puolueajattelu ja niiden määritykset oppeineen.Todellisuudessa, ihminen ja ihmiset eivät voi edes vaikuttaa siihen kuka on ja kuuluu Jumalan aivoittamaan seurakuntaan.Tähän seurakuntaan synnytään uudestisyntymisen kautta ja tässä seurakunnassa ei tunneta ehtoja tms.
Ihminen vain havainnoi itsessään mielenmuutoksen ja tämä on vain merkki,- ei ehto uudestisyntymisestä.
Kuten varmaan jo tiedätkin, niin missään puolueessa ei ola kaikki uudestisyntyneitä ja taas kaikissa puolueissa on uudestisyntyneitä ihmisiä.
jos he eivät ole uudestisyntyneitä. Näin Jeesus opettaa Joh 3:3-8. Johannes todistaa samoin (Joh 1:11-13). Jeesusta voimme pitää luotettavana Opettajana koska Hän on Jumalan Poika ja personoitu Totuus. Hän tuli taivaasta ja tunsi hengelliset totuudet täydellisesti. Jeesus ei erehtynyt sanoissaan. Ei myöskään Joh 3. luvun opetuksessaan uudestisyntymisen välttämättömyydestä. Uskonnon harrastaminen ja Jumalaan uskominen omalla tavallaan eikä uskovien kunnioittaminenkaan pelasta ketään. Opetus kertomasi kaltaisten ihmisten pelastumisesta ilman uudestisyntymistä, jos sellaista opetusta jossakin esiintyy, on suurta ja vaarallista eksytystä. "Uskon Jumalaan ja kuulun kirkkoon ja se riittää minulle," väittämä paljastaa että väittämän lausuja ei ole uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Silloin hän on matkalla kadotukseen. Jumalalle kun ei riitä yksilöihmisen usko Jumalaan ja kirkkoon kuuluminen. Pelastukseen vaaditaan uudestisyntyminen.
Vasta uudestisyntymisessä syntisestä tulee Jumalan lapsi. Jumala pelastaa vain omat lapsensa taivaan iloon ja kirkkauteen. Siksi syntyminen Jumalan lapseksi on välttämätöntä. Vasta uudestisyntymisessä syntisestä tulee vanhurskas ja siksi Jumalalle kelpaava.
Uudestisyntyminen on hengellinen syntymä. Se tapahtuu uskomalla Jeesukseen ja ottamalla Hänet tietoisella päätöksellä vastaan Herrakseen ja Vapahtajakseen. Jos nyt joku tahtoo uudestisyntyä ja lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta uskon kuuliaisuudessa Häntä kohtaan. Tee seuraavasti;
1. Päätä panna uskosi ja luottamukseksi sekä koko elämäsi ja itsesi Jeesuksen Kristuksen varaan.
2. Tunnusta Jeesukselle että olet syntinen ihminen ja että tarvitset Häntä pelastumiseesi.
3. Päätä luopua kaikesta tietoisesta synnistä. Eläminen ilman Jeesusta sydämessäsi on kadottava synti.
4. Siksi, OTA VASTAAN JEESUS KRISTUS Herraksesi ja Vapahtajaksesi.
5. Tunnusta jollekin ihmiselle että uskot Jeesukseen Kristukseen syntiesi sovittajana ja Herranasi.
6. Ota yhteyttä paikkakuntasi uskoviin. Pyydä Jumalaa johdattamaan seurakunnan valinnassasi.
Jumala ei ole tarkoittanut sinua elämään ilman seurakuntayhteyttä. Seurakunta on tärkeä osa
uskonelämääsi.
7. Pysy kiinni Jeesuksessa Kristuksessa ja uskossa ja luottamuksessa Häneen tuntui miltä tuntui.
Olet lukenut em. listan ja jos olet tullut siihen tulokseen että sinä tahdot lähteä uskon tielle ja tahdot uudestisyntyä Jumalan lapseksi, voit puhua Jumalalle esim näin:
"Taivaan Jumala. Sinä olet kutsunut minua yhteyteesi. Minä olen syntinen mies/nainen/tyttö/poika.
Luovun nyt kaikesta tietoisesta synnistä. Anna Jeesus Kristus kaikki syntini anteeksi. Ota minut tällaisena kuin olen. Tule Herra Jeesus Kristus minun elämääni ja sydämeeni ja pelasta minut. Uudestisynnytä minut Jumalan lapseksi. Anna minulle rohkeutta ja voimaa tunnustaa Sinut ihmisten edessä. Johdata ja varjele minua omanasi kunnes olen luonasi ikuisesti. Kiitos Jeesus että olet kuullut rukoukseni. Kiitos että olet nyt antanut kaikki syntini anteeksi ja että olen nyt pelastettu Jumala lapsi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen!"
Jos sinä rukoilet näin ja tarkoitat sitä mitä sanot, sinä olet uudestisyntynyt ja olet Jumalan lapsi tuntui miltä tuntui. Sen on Jumala tehnyt. Jumalan lapsena olet pelastettu. Sinä saat kokea pelastetun ilon ja vapauden viimeistään silloin kun ensimmäisen kerran kerrot jollekin ihmiselle että olet uskossa Jeesukseen Kristukseen ja että Jeesus Kristus on Herrasi. Siksi tunnusta uskosi Jeesukseen mahdollisimman pian. Siunausta matkalle.
pelastua ellei usko kolminaisuusoppiin vaan Jumalaan ja Poikaan? Ellei niin kuinka kävi varhaiskristittyjen jotka eivät kolminaisuutta missään muodossaan tunteneet vaan Jumala-kuva perustui juutalaisuuteen?
30 "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."
Filippiläiskirje 2
10 "niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
´
vaadi ketään uskomaan kolminaisuusoppiin pelastumisen ehtona. Ihminen voi pelastua vaikka hän ei ymmärtäisi kolminaisuutta jos hän uskoo Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana ja Herranaan.
Mutta kun hän uskoo Jeesukseen niin kuin Raamattu opettaa, hänessä tapahtuu uudestisyntyminen Jumalan lapseksi. Uudestisyntynyt uskova on syntynyt Pyhästä Hengestä, Jumalasta ja Sanasta.
(Voin tarvittaessa todistaa Raamatulla että näin on).
Hän tuntee kolmiyhteistä Jumalaansa sen verran ettei hän tahallisesti ja määrätietoisesti lähde kieltämään Jeesuksen jumalutta. Hän ei ehkä osaa selittää Jeesuksen ja Pyhän Hengen persoonaa ja jumaluutta mutta hän ei lähde opettamaan sitä vastaan. Hän on nöyrä ja tunnustaa ettei vielä tunne Raamattua riittävän hyvin. Raamattu ei opeta missään pelastusta kieltämällä Jeesuksen. Raamattu opettaa pelastuksen alkavan Jeesuksen tunnustamisesta Herraksi. Herra merkitsee; Kaikkivaltias Jumala, vaikka Jesuksen Herraksi tunnustava henkilö ei sitä ymmärtäisikään. Siksi on vaarallista kieltää Jeesuksen herraus ja samalla myös Hänen jumaluus.
Uudestisyntyneessä ihmisessä vaikuttaa Jumalan Henki. Jumalan Henki hänessä tunnustaa Jeesuksen jumaluuden ja Herrauden. Tästä johtuen hänen sisällään on luonnollinen vastustus Jeesuksen kieltämiselle. Uudestisyntynyt uskova ei voi kieltää Jeesusta. Hän tunnustaa Jeesuksen Herraksi ja Jumalaksi koska Pyhä Henki sen vaikuttaa hänessä.
Jumalan kolminaisuuden tunteminen on uskossa kasvaneen hengellisesti aikuisen ihmisen tuntomerkki, ei pelastuksen ehto. Jumala tahtoo että Hänen lapsensa kasvavat Hänen tuntemisessaan. Hän jopa käskee jokaista lastaan kasvamaan Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jumala ei iloitse siitä jos kaksikymmentä vuotta uskossa ollut henkilö ei vielä tunne Häntä. Ei myöskään kukaan ihminen iloitse siitä jos hänen lapsensa on vauvan asteella vielä kaksikymppisenä.
Ei mitkään kirkkokuntiin tai uskonnollisiin seurakuntiin tahi -yhdistyksiin kuuluminen ihmistä pelasta. Ei myöskään uskonnollisuus. Ihmisen tulee tehdä tietoinen ratkaisu Jeesuksen puoleen. Ottaa Hänet elämäänsä ja uskoa Hänet syntiensä sovittajaksi. Uskoon tullessa myöskin tulee tunnustaa synnit ja hyljätä ne ja sen jälkeen kulkea Jeesuksen yhteydessä. "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut" sanotaan Raamatussa. Samoin siellä sanotaan: "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää ne hänelle tapahtuu laupeus". Raamattu sanoo pienois evankeliumissa Jumalan rakkaudesta näin: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi Ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ja Raamattu jatkaa samassa Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa näin: "sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan Ainokaisen Pojan nimeen." Näissä jakeissa ja läpi koko Raamatun siis näemme, että ilman Jeesuksen vastaan ottamista omakohtaisena Vapahtajana emme voi pelastua. Mutta koska Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon, että lähetti Jeesuksen maailmaan ja sovitti maailman itsensä kanssa Jeesuksessa Kristuksessa, niin jokaisella on mahdollisuus saada synnit anteeksi kun omakohtaisesti uskoo Jeesuksen omaksi Herrakseen ja ottaa Hänet omaan elämäänsä hyljäten syntielämänsä. Tästä alkaa kilvoittelun tie uskossa, ei täydellisenä, mutta Jeesuksen verellä pestyinä. Täytyy sanoa, että uskonnollisuus on usein suurin este sille, että ihminen ei ota vastaan Jeesusta omana Pelastajanaan!
Pelastumattomuudella pelottelu on keksitty ihmisten hallintaa ja manipulointia varten.