Isällä oli pitkälle edennyt syopä, mutta kukaan ei odottanut lähdön vielä tulevan. Hänellä oli jalassaan vaarattoman kuuloinen säärihaava, jota ei kotikonstein saatu paranemaan. Tuli Itsenäisyyspäivä.
Isä sinnitteli päivän, kuunteli kaikki mitäänsanomattomat juhlapuheet. Kun tanssi Linnassa alkoi, alkoi myös isän vointi huonota. Hän ketkutteli sisulla - lisääntyvistä kivuista huolimatta - yli ilta yhdeksän.
Sitten soitti ambulanssin. Oli aikeissa soittaa minulle - eri lääniin - muttei ehtinyt, kun ambulanssi jo tuli.
Eikä kukaan muukaan tullut soittaneeksi.
Tasavalta tanssi, kun isäni kuljetettiin päivystävästä sairaalasta VANHUSTEN KROONIKKO-OSASTOLLE. (Isä oli hieman päälle 60-vuotias ja taatusti virkeä ikäisekseen.)
Kun isä ei tavalliseen puhelinaikaamme soittanutkaan minulle, soitin hänen naapurilleen ja sain kuulla isän viedyn ambulanssilla. Arvasin minne. Kun vihdoin viimein sain yhteyden siihen vanhusten kroonikkosairaalaan, minne reipas isäni oli siirretty, oli hoitajan ääni ynseä (Mitäs meitä kehtaat häiritä -tyyliin.).Hoitaja ei suostunut kutsumaan isääni enää puhelimeen, kun hänet oli kuulemma laitettu nukkumaan jo. Terveiset lupasi välittää, mutten usko välittäneen.
Kysyin, oliko tilanne vakava, ja kannattaisiko minun tulla heti seuraavalla junalla isääni katsomaan. Hoitaja vähätteli tilannetta - Hänellähän on vain säärihaava! - ja niin en enää tavannut isääni elossa. Olisin hyvin ehtinyt viimeiseen junaan nähdäkseni isäni elävänä.
Yöksi isäni oli siirretty sekavien vanhusten seasta käytäväpaikalta YKSIN lääkärin kansliaan, missä ei ollut soittokelloa. Ilmeisesti sydän petti. Yöhoitaja löysi kierroksellaan isän kuolleena kello 02.00.
He eivät soittaneet yöllä, vasta aamulla kello 08.20. Vuorossa oli sama hoitaja, joka illalla oli ollut niin ynseä ja kiireinen. Enää hänellä ei ollut kiire. Lohdutukseksi minulle hoitaja totesi, että kun se teidän isänne oli niin iäkäskin...(Vähän päälle kuusikymmentä!)
Sovimme, että tulen seuraavana päivänä katsomaan ruumista. Kun menin, kanslian väellä oli niin hauskaa keskinäisissä jutuissaan, etteivät olleet millään huomata minua. Sain kuitata isän tavarat. Isän viime vaiheista kukaan ei väittänyt tietävänsä mitään. Kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri ei ollut edes nähnyt potilasta. Yritin etsiä tietoja isäni potilastovereiden joukosta, mutta se oli turhaa, sillä he olivat kaikki dementuneita vanhuksia. Minun annettiin ymmärtää, että olin kaikin tavoin väärässä paikassa. Sosiaalityöntekijä oli ainut, joka osastolla suhtautui asiallisesti. Hän oli uskonut joutuvansa hoitamaan isäni hautajaiset, ja oli tavattoman helpottunut, kun ilmaantui tytär hoitamaan kaiken.
Sosiaalityöntekijän kautta sain vihdoin yhteyden myös vahtimestariin, joka vei minut sairaalan ruumishuoneelle. Siellä ne ruumiit olivat vedettävissä kylmäkaapeissa. Tiesin sen entuudestaan, joten sanoin vahtimestarille, ettei minun takiani tarvitse mitään verhoja vetää suojaksi.
Kun isä oli näytillä, hän näytti tavattoman kauniilta ja elävältä. Kuin olisi vain hetkeksi päivätorkuille puoliksi nukahtanut - silmät olivat puoliksi auki - ja kuin hän saattaisi milloin tahansa avata silmänsä ja sanoa, josko juotaisiin teetä jo...Sain olla liian vähän aikaa isän ruumiin vierellä, vahtimestarilla oli kiire.
Uskoin todella, että jos olisin saanut olla siinä niin kauan kuin haluan, isäni olisi tahdonvoimastani avannut silmänsä ja todella herännyt eloon. Minulla oli voimakas tahdonvoima ja voimakas valta isääni.
Tuli mieleeni entisajan ruumiinvalvojaiset. Niitä harrastetaan vieläkin joissakin katolisissa maissa. Omaiset ja ystävät kokoontuvat vainajan ympärillä, ja viettävät hänen luonaan yön, eri tavoin vainajaa muistellen.
Laululla on usein tärkeä osuus. Sellaiset valvojaiset olisin isällenikin halunnut.
Jätin kaiken taakseni, kun vahtimestari sanoi, että aika on ohi nyt. Kävelin kauniin sairaala-alueen lävitse, sairaalan kirkon ohitse. Aurinko paistoi ja kaikki oli jumalaisen kaunista.
Mutta koskaan en unohda sitä elävyyttä, mikä isäni katseessa oli, enkä sen hetken kauneutta ja pyhyyttä, kun sain silittää hänen hiuksiaan ja valella sormellani hänen kaunispiirteisiä kasvojaan. Se kaikki kantaa minua yhä.
Isä sinnitteli päivän, kuunteli kaikki mitäänsanomattomat juhlapuheet. Kun tanssi Linnassa alkoi, alkoi myös isän vointi huonota. Hän ketkutteli sisulla - lisääntyvistä kivuista huolimatta - yli ilta yhdeksän.
Sitten soitti ambulanssin. Oli aikeissa soittaa minulle - eri lääniin - muttei ehtinyt, kun ambulanssi jo tuli.
Eikä kukaan muukaan tullut soittaneeksi.
Tasavalta tanssi, kun isäni kuljetettiin päivystävästä sairaalasta VANHUSTEN KROONIKKO-OSASTOLLE. (Isä oli hieman päälle 60-vuotias ja taatusti virkeä ikäisekseen.)
Kun isä ei tavalliseen puhelinaikaamme soittanutkaan minulle, soitin hänen naapurilleen ja sain kuulla isän viedyn ambulanssilla. Arvasin minne. Kun vihdoin viimein sain yhteyden siihen vanhusten kroonikkosairaalaan, minne reipas isäni oli siirretty, oli hoitajan ääni ynseä (Mitäs meitä kehtaat häiritä -tyyliin.).Hoitaja ei suostunut kutsumaan isääni enää puhelimeen, kun hänet oli kuulemma laitettu nukkumaan jo. Terveiset lupasi välittää, mutten usko välittäneen.
Kysyin, oliko tilanne vakava, ja kannattaisiko minun tulla heti seuraavalla junalla isääni katsomaan. Hoitaja vähätteli tilannetta - Hänellähän on vain säärihaava! - ja niin en enää tavannut isääni elossa. Olisin hyvin ehtinyt viimeiseen junaan nähdäkseni isäni elävänä.
Yöksi isäni oli siirretty sekavien vanhusten seasta käytäväpaikalta YKSIN lääkärin kansliaan, missä ei ollut soittokelloa. Ilmeisesti sydän petti. Yöhoitaja löysi kierroksellaan isän kuolleena kello 02.00.
He eivät soittaneet yöllä, vasta aamulla kello 08.20. Vuorossa oli sama hoitaja, joka illalla oli ollut niin ynseä ja kiireinen. Enää hänellä ei ollut kiire. Lohdutukseksi minulle hoitaja totesi, että kun se teidän isänne oli niin iäkäskin...(Vähän päälle kuusikymmentä!)
Sovimme, että tulen seuraavana päivänä katsomaan ruumista. Kun menin, kanslian väellä oli niin hauskaa keskinäisissä jutuissaan, etteivät olleet millään huomata minua. Sain kuitata isän tavarat. Isän viime vaiheista kukaan ei väittänyt tietävänsä mitään. Kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri ei ollut edes nähnyt potilasta. Yritin etsiä tietoja isäni potilastovereiden joukosta, mutta se oli turhaa, sillä he olivat kaikki dementuneita vanhuksia. Minun annettiin ymmärtää, että olin kaikin tavoin väärässä paikassa. Sosiaalityöntekijä oli ainut, joka osastolla suhtautui asiallisesti. Hän oli uskonut joutuvansa hoitamaan isäni hautajaiset, ja oli tavattoman helpottunut, kun ilmaantui tytär hoitamaan kaiken.
Sosiaalityöntekijän kautta sain vihdoin yhteyden myös vahtimestariin, joka vei minut sairaalan ruumishuoneelle. Siellä ne ruumiit olivat vedettävissä kylmäkaapeissa. Tiesin sen entuudestaan, joten sanoin vahtimestarille, ettei minun takiani tarvitse mitään verhoja vetää suojaksi.
Kun isä oli näytillä, hän näytti tavattoman kauniilta ja elävältä. Kuin olisi vain hetkeksi päivätorkuille puoliksi nukahtanut - silmät olivat puoliksi auki - ja kuin hän saattaisi milloin tahansa avata silmänsä ja sanoa, josko juotaisiin teetä jo...Sain olla liian vähän aikaa isän ruumiin vierellä, vahtimestarilla oli kiire.
Uskoin todella, että jos olisin saanut olla siinä niin kauan kuin haluan, isäni olisi tahdonvoimastani avannut silmänsä ja todella herännyt eloon. Minulla oli voimakas tahdonvoima ja voimakas valta isääni.
Tuli mieleeni entisajan ruumiinvalvojaiset. Niitä harrastetaan vieläkin joissakin katolisissa maissa. Omaiset ja ystävät kokoontuvat vainajan ympärillä, ja viettävät hänen luonaan yön, eri tavoin vainajaa muistellen.
Laululla on usein tärkeä osuus. Sellaiset valvojaiset olisin isällenikin halunnut.
Jätin kaiken taakseni, kun vahtimestari sanoi, että aika on ohi nyt. Kävelin kauniin sairaala-alueen lävitse, sairaalan kirkon ohitse. Aurinko paistoi ja kaikki oli jumalaisen kaunista.
Mutta koskaan en unohda sitä elävyyttä, mikä isäni katseessa oli, enkä sen hetken kauneutta ja pyhyyttä, kun sain silittää hänen hiuksiaan ja valella sormellani hänen kaunispiirteisiä kasvojaan. Se kaikki kantaa minua yhä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.