LENNOT LOPPUU

Meni sitten hukkaan ne kymmenet miljoonat jotka sijoitettu Seinäjoen kenttään hiljakkoin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010073112123852_uu.shtml

Tai no jäähän sinne muutama harrastekone joilla on mahtavat puitteet.
68936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

olip merkityksellinen aloitus.

Äänestä

Se kestikin. Näin pienellä takahikiällä ei voi kaksi kenttää näin lähekkäin menestyä. Oltaisiin nämäkin kymmenet miljoonat sijoitettu Vaasan lentokenttään olisi maakunnan vetovoima täysin toista luokkaa.

Äänestä
  • Suurin menetys on jos POSTI ja varaosapalvelu hidastuvat.
    Lopulliset päätökset ovat vielä tekemättä.

    Äänestä

Silti matkustavan E-P:n väen kannalta on ollut hyvä, että raideliikenteeseen on satsattu. Vaikea lentojen on kilpailla näin lyhyillä matkoilla junan kanssa. Junalla matkustavalla matka-aika on hyötyaikaa ja ainakin meille yksityisellä puolella töissä oleville sillä on nykyaikana suuri merkitys.

Liityntälentoihin on käytettävissä sekä Vaasan että Tampereen kentät, joten ei reittiliikenteen loppuminen nyt mikään katastrofi ole.

Äänestä
  • Pääpointti lienee kenttään turhaan uhratut rahat.

    Olisiko pitänyt sopia lentoyhtiön kanssa, että kenttää pidennetään ja terminaalia laajennetaan, jos
    lupaatte lentää seuraavat 10 vuotta Seinäjoki Helsinki väliä päivittäin vähintään pari vuoroa.

    Nyt luvattiin investoida, mutta niillä rahaa tekivätkin 7 paikallista lentoyhtiön omistajaa, jotka
    nyt aikovat rahastaa loputkin myymälä yhtiön ulkomaille, kunhan Finnairin uhkailusta ja raastuvan välipäätöksistä selviävät.

    Äänestä

  • Kuka päätti? kirjoitti:

    Pääpointti lienee kenttään turhaan uhratut rahat.

    Olisiko pitänyt sopia lentoyhtiön kanssa, että kenttää pidennetään ja terminaalia laajennetaan, jos
    lupaatte lentää seuraavat 10 vuotta Seinäjoki Helsinki väliä päivittäin vähintään pari vuoroa.

    Nyt luvattiin investoida, mutta niillä rahaa tekivätkin 7 paikallista lentoyhtiön omistajaa, jotka
    nyt aikovat rahastaa loputkin myymälä yhtiön ulkomaille, kunhan Finnairin uhkailusta ja raastuvan välipäätöksistä selviävät.

    En tahdo uskoa vielä, että FC on lopettamassa mm. Seinäjoen lennot. Vaikkei tämä uskon asia olekaan.
    Itse en harmittele niinkään lentojen loppumista sinällään, vaikka itse ja perheeni onkin käyttänyt lentoja lähinnä yhteyslentona maailmalle. Enemmän harmittaa, että Seinäjoki ja ympäristökunnant ovat investoineet "poikien" hankkeeseen miljoonia euroja ja valtion kanssa jo tällä vuosituhannellakin 14 miljoonaa euroa.. Nyt jos nämä investoinnit valuvat myyntivoittona näitten "poikien" taskuun, niin ei hyvä. Kaverit käärivät myhäellen rahat poveensa. Air Balticin intresseihin ei tule kuulumaan joku Seinäjoki.

    Äänestä

  • S-jokinen kirjoitti:

    En ihmettele vaikka lennot Seinäkoella loppuu. Lensi kesäkuussa Seinäjoelta Helsinkiin ja matkustajia oli vain 13.

    Äänestä

  • Hannamanna kirjoitti:

    En ihmettele vaikka lennot Seinäkoella loppuu. Lensi kesäkuussa Seinäjoelta Helsinkiin ja matkustajia oli vain 13.

    Kyllä kaupungin uusi elinkeinojohtaja villiminkki Nurmoosta keinot keksii.
    Hänhän keksi myidä Joupissa omakotitontin rivitalotontiksi, myydä pilkkahinnalla lopettamansa Viitalan koulu virkasiskolle ja järjestää rakennuskielto puoli Nurmoon.

    Äänestä

  • johtaja--- kirjoitti:

    Tää on taasa tätä omanlaatuista kademieltä, jota ylläoleva suoraselkäinen eteläpohjalainen laukoo puskista nimimerkin suojassa. Kaikella yritystoiminnalla on elinkaarensa, myös lentotoiminnalla.joko kasvetaan tai myydään koko homma isommille, kuten Finncomm nyt tekee. Kyllä tyhjiöt täyttyyvät, myös lentokentät saavat uusia laskeutujia ja nousijoita. Tämä on sääntö, joka pätee erityisen hyvin Seinäjoen kaltaisessa kasvukeskuksessa. Ruvetaan lähettämään vaikka näitä rutisijoita muutamaksi kuukaudeksi Romaniaan tai Makedoniaan hakemaan ideoita.

    Äänestä

  • Luft & Hansa kirjoitti:

    Porissa puuhataan jo uuden lentoyhtiön perustamista mutta mitä
    tehdään yrittäjämaakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla? Kädet pystyyn vaan.

    Äänestä

  • pystyyn.. kirjoitti:

    Porissa puuhataan jo uuden lentoyhtiön perustamista mutta mitä
    tehdään yrittäjämaakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla? Kädet pystyyn vaan.

    Tuskin sitä täälä huudellaan, jos jotain on tekeillä....

    Äänestä

  • Luft & Hansa kirjoitti:

    Tää on taasa tätä omanlaatuista kademieltä, jota ylläoleva suoraselkäinen eteläpohjalainen laukoo puskista nimimerkin suojassa. Kaikella yritystoiminnalla on elinkaarensa, myös lentotoiminnalla.joko kasvetaan tai myydään koko homma isommille, kuten Finncomm nyt tekee. Kyllä tyhjiöt täyttyyvät, myös lentokentät saavat uusia laskeutujia ja nousijoita. Tämä on sääntö, joka pätee erityisen hyvin Seinäjoen kaltaisessa kasvukeskuksessa. Ruvetaan lähettämään vaikka näitä rutisijoita muutamaksi kuukaudeksi Romaniaan tai Makedoniaan hakemaan ideoita.

    Olis kyllä kiva kuulla minkälaisen lentoyhtiötä kannattavan tyhjiön me 10-15 lentomatkustajaa oikein aiheutetaan. Tai oikeammin nyt vielä yksi vähemmän, koska olen jo kämpän Seinäjoelta hankkinut, joten kotiin ei tarvitse niin usein perheen luokse lentää. Firmakin säästää kun maksaa kilsat ja kämpän kulut.

    Kieltämättä kuvaavaa, että keksit vain Romanian Makedonian esimerkeiksi :) Ei paljon taidakkaan Seinäjokea pöllömpiä ja ankeampia paikkoja olla, niin terttee likaämpäreihin verrata. Tänään ekaa päivää töissä (eli eilen ajoin tänne) ja kyllähän kesäloman autoreissaamisen Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Saksassa, Tanskassa, Norjassa ja ruotsissa jälkeen tämä Seinäjoki vaan on käsittämättömän ankea ja "junttimainen" paikka. Jopa Latvian ja Liettuan kaupunkeihin ja menoon verrattuna Seinäjoki on ankea paikka ja paikallinen kulttuuri käsittämätön.

    Ja mitenkään Seinäjokeen liittymättömänä offtopiccina on mainittava, että Viro tulee pääsemaan vielä pitkälle ja vaikka Tallinnan alueella otetaankin pakkia huonon paikallishallinnon takia (kepu se sielläkin sorvaa elintasoa alaspäin ihme ja kumma) niin kokonaisuutena Viro tulee pääsemään pitkälle, kunhan joskus saavat vielä ryssäläisen työkulttuurin siivottua varsinkin maalla. Kesälomareissun hienoin maa arvoiltaan ja kulttuuriltaan (virolaiskulttuuriltaan).

    Äänestä

kuinkas paljon makso Seinäjoki-Helsinki lento? Ihan näin mielenkiinnosta vaan...

Äänestä
  • riippuen päivästä, kellonajasta ja ostoajankohdasta tällä hetkellä 38 ja 147 euron välillä.

    Äänestä

  • Keskimäärin n. 80-120Eur makso lennot käytännössä.

    Äänestä

vähenee -- hiilijalanjälki pienenee , ympäristö kiittää

Äänestä
  • Valtion liikennepoliittisessa ohjelmassa 400km säteellä Helsingistä olevat paikkakunnat kuuluvat kehittyvin junayhteyksin hoidettaviksi tulevaisuudessa. Olisiko syytä Sjoen herrojen tutustua myös viimeinkin ohjelmaan ja miksei myös valtiosihteerinkin. Alunperinkin hullu ajatuskin liikkua lentäen Sjoki-Hki väliä. Ei maakunnan yrityselämä eikä virkamiehistö tuota yhteyttä ole käyttänyt eikä tule tarvitsemaankaan koskaan.

    Äänestä

  • Juna on nopeampi kirjoitti:

    Valtion liikennepoliittisessa ohjelmassa 400km säteellä Helsingistä olevat paikkakunnat kuuluvat kehittyvin junayhteyksin hoidettaviksi tulevaisuudessa. Olisiko syytä Sjoen herrojen tutustua myös viimeinkin ohjelmaan ja miksei myös valtiosihteerinkin. Alunperinkin hullu ajatuskin liikkua lentäen Sjoki-Hki väliä. Ei maakunnan yrityselämä eikä virkamiehistö tuota yhteyttä ole käyttänyt eikä tule tarvitsemaankaan koskaan.

    Kyllä kai lentoyhteyttä Helsinkiin tarvitaan kun matka suuntautuu Eurooppaan tai muualle maailmalle. On nimittäin aika kömpelöä reissata väliä junalla, ehkä yöpyä Hesassa jos junat edes sattuvat pääsemään perille. Ilman muuta nopea raideliikenne on tulevaisuutta ja varsinkin kun kiskot saadaan Helsinki-Vantaalle. Mutta kai Seinäjoelta voisi ajatella enemmän noita charterlentoja aurinkokohteisiin ja muuta vastaavaa, kuten tämä syksyn ruskalentomatka Leville. Miksei kevätsesongin aikaan olisi lähtijöitä Lappiin, jos sinne olisi lentoyhteys Sjoelta.
    Jossakin Euroopassa, mihinä on hyvät maantieyhteydet, pidetään 800 km rajana joka kannattaa lentää eikä juna ole siis kilpailukykyinen.

    Äänestä

  • A. E. Ro kirjoitti:

    Vaasassa on hyvä kenttä ja kehitettään sieltä yhteyksiä edelleen joita voi maakunnan väki käyttää kaukoyhteyksiinsä. Ihan turhaa on haikailla Seinäjoelle menestyvää kenttää. Valtion rahoille on tärkeämpääkin käyttöä kuin turhan lentokentän ylläpito. Alunperinkin Kauhavan kentän yhteyksien kehittäminen olisi ollut paljon parempi kohde kuin Seinäjokisten suuruuden hulluus. Seinäjoki on yksi päärautatie paikkakunta ja hyvä niin.

    Äänestä

  • junailijan pilli kirjoitti:

    paikkaan kuin Seinäjoki viitsii lentääkään.

    Äänestä

  • ankeaan kirjoitti:

    päästä täältä pois ;)

    Äänestä

  • ankeaan kirjoitti:

    paikkaan kuin Seinäjoki viitsii lentääkään.

    Töiden puolesta jonkinverran lentelin Seinäjoelle ja takaisin. Nyt on sitten kämppä täällä ja autolla kuljen.

    Hiukan se rassaa perhe-elämää asua osan viikkoa Seinäjoella, mutta rassaa vähemmän kuin se, että koko perhettä kiusattaisiin iskän tyhmän työpaikkakaupungin takia :) 2002-2004 asuttiin Seinäjoella koko perhe ja se oli todella raskasta aikaa vaimolle ja lapsille, meidän perhe kun on hiukan liian urbaani, maallistunut ja mukavuudenhaluinen asumaan Seinäjoella.

    Äänestä

  • Entinen lentomatkust kirjoitti:

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/finncomm_airlines_lopettaa_kolme_reittia_1873541.html

    Äänestä

  • VARMISTUS TULI kirjoitti:

    No ei muuta kuin taas uutta alkua paikallisin voimin. Niinkuin aina ennenkin. Mielenkiintoista on se, että Finncom itseasiassa on hyvinkin seinäjokinen yhtiö. Lähti paikallisesta tarpeesta, eli ihan samasta tilanteesta kuin missä nyt ollaan lentojen loputtua. Paisui isoksi ja sitten pitikin hylätä kotipesä. Lentoyhtiön perustaminen ei ole näillä lakeuksilla mitään uutta, joten olen aika varma, että koneet pörrää Seinäjoen ja Helsingin välillä taas aika pian.

    Äänestä

  • VARMISTUS TULI kirjoitti:

    ovat kevään kertoneet positiivisia uutisia

    ■22.04 Finncomm Airlines aloittaa lennot
    ■09.04 Finncommilla kaikkien aikojen paras kuukausi
    ■10.03 Finncommin matkustajamäärä kasvoi helmikuussa
    ■02.03 Finncomm lentää normaalisti
    ■10.02 Finncomm Airlinesin matkustajamäärä kasvoi tammikuussa
    ■14.01 Lentopaketit Savonlinnan Oopperajuhlille
    ■12.01 Parannus Kokkola/Pietarsaaren lentoaikatauluun

    Kunnes tänään tuli tiedote
    2010 ■02.08 Finncomm Airlines lopettaa lennot Jyväskylään, Poriin ja Seinäjoelle

    Joku mättää!

    Pian tulee lisää uutisia.

    Äänestä

  • s-jokinen kirjoitti:

    Saa ne lennot loppuakkin, ja toivottavati eivät ala verovaroin tukemaan tyhjien koneiden lennättämistä. Finncom kertoo lopettavansa RASKAASTI tappiolliset kentät, ja niitä on turhaa alkaa elvyttämään millään.

    Äänestä

  • fgbtfb kirjoitti:

    Onhan mm. Seinäjoen kaupunki tukenu jo aika rankasti ostamalla lippuja...

    Olisi kiva katsoa jostain listasta kuinka paljon me veronmaksajat olemme tuotakin turhuutta maksaneet, täällä kun tuntuu olevan tapana, että kaupunki ja sen tyhmät veronmaksajat maksaa mitä pöllöimpiä liike-elämän kiemuroita (niin ja toki jeesustelua, kun seurakunnalle tehdään miljoonien tulonsiirrot kaupungilta, mutta sekin kuuluu suomen uskovaisimman kaupungin tapoihin)

    Äänestä

  • vituttaa jo kirjoitti:

    että kenttä on maksanut n. 40 miljoonaan joista kunnat maksaneet n. 15 miljoonaa.

    Äänestä

  • s-jokinen kirjoitti:

    että kenttä on maksanut n. 40 miljoonaan joista kunnat maksaneet n. 15 miljoonaa.

    Sitä on enää turha surra, kun paskat on housuissda. Pitää suunnata katsetta uusiin haasteisiin ja antaa rutisiojoiden olla.

    Äänestä

  • jphf kirjoitti:

    Sitä on enää turha surra, kun paskat on housuissda. Pitää suunnata katsetta uusiin haasteisiin ja antaa rutisiojoiden olla.

    Aina kannattaa ottaa opikseen ja varsinkin pitää mielessä, minkälaiset tyypit tuhlaa rahojamme ylimitoitettuihin hankkeisiin.

    Niin, ja on erittäin hyvä, että rutisijoita riittää hillitsemään ainakin pintapuolisesti tolkutonta toimintaa.

    Äänestä

seinäjoen lentokenttä ilmajoella!

Äänestä
  • kyllä kankkulan kaivoon.

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    kyllä kankkulan kaivoon.

    Kuka edes alunperin on alkanut pohtimaan että täällä tarvittaisiin lentokenttää??

    Äänestä

  • nyt ei kannata enää jauhaa. Onhan Helsinginkin kenttä Vantaalla ja Kokkolan Kruunubyyssä jne.

    Äänestä

  • i-jokinen kirjoitti:

    nyt ei kannata enää jauhaa. Onhan Helsinginkin kenttä Vantaalla ja Kokkolan Kruunubyyssä jne.

    Kaikkein hulluinta on että kentälle ollaan juuri aloittamassa jonkin 5 milln hintaisen
    konehallin rakennus jotta saadaan kenttää huoltavat koneet halliin.

    Tosin siellä on jo sellainen halli mutta se on pykälin mukaan pari metriä liian
    lähellä kiitorataa ja se puretaan ja rakennetaan uusi 5 millin hallin pari metriä
    kauemmaksi. Vanha halli muuten loistavassa kunnossa mutta vain pari metriä
    väärässä paikassa.

    Ja mistä niillä koneilla enää kun ei ole lentoliikennettäkään.
    Koko ensi vuodelle on luvassa vain YKSI (1) lomalento.

    Äänestä

  • Hannes S. kirjoitti:

    Me, jotka täällä riehumme ja melskaamme, olemme niitä, jotka eivät ole tainneet juuri koskaan lentää Seinäjoelta mihinkään. Täällä sitten ollaan ilkeyksien kyllästämiä asiantuntijoita. Hanttapulia, sanoisi perussuomalainen.

    Äänestä

  • Juffe N. kirjoitti:

    eteläpohjalaiset ei osaa lentää! vaasalaiset osaa! Siitä se on ollut kiinni. Tyhjät koneet, junissa tungosta!

    Äänestä

  • ei osaa lentää kirjoitti:

    eteläpohjalaiset ei osaa lentää! vaasalaiset osaa! Siitä se on ollut kiinni. Tyhjät koneet, junissa tungosta!

    Etelä-Pohjanmaan imago kärsii kun lennot loppuu. Yritykset siirtyy muualle. Vaasaan ja Tampereelle.

    Äänestä

  • se on vissi kirjoitti:

    Etelä-Pohjanmaan imago kärsii kun lennot loppuu. Yritykset siirtyy muualle. Vaasaan ja Tampereelle.

    Meidän yrityselämän lentomatkustajien raju vähentyminen se kannattavuutta alensi. Ei liike-elämälle tuo lentomahdollisuus ole mikään elämän ja kuoleman kysymys monissakaan asioissa, ei sen takia toimipaikkaa vaihdeta. Nousukaudelle lennettiin paljon jo pikkukokouksiinkin, mutta jo ennen reitin loppumista sitä turhaa lentämistä kuitenkin karsittiin.

    Näinä viime kuukausina suurin yksittäinen asiakas on ollut Seinäjoen kaupunki ja sen yritykset (mm. energia yhtiö). Sitä en tiedä mihin nuo kanssamatkustajat helsingissä suuntasivat, mutta jos se suurin asiakas on kaupunki omine yrityksineen, niin kuinka ne kaupungin omat yritykset ja kaupungin virkamiehet sitten yhtäkkiä muualle katoaa, jos eivät helsinkiin pääse lentämään.

    Moni koukkunokka voisi jopa väittää kaupungin virkamiesten ja kaupungin yritysten johdon ahkera lentäminen on ollut tutun lentoyhtiön pelastamisyritys, eikä suinkaan suuri tarve päästä helsinkiin. Mutta minä en niin mene väittämään, sillä sehän olisi jo korruptioon rinnastettava rahansiirto.

    Äänestä

  • Lentäen matkustanut kirjoitti:

    .

    kerätä itselle bonuspisteitä????

    .

    Äänestä

  • lennoista::???? kirjoitti:

    .

    kerätä itselle bonuspisteitä????

    .

    Miksei saisi ?

    Lennot laskutetaan kunnalta köntässä ja asiakkaana on kuitenkin se itse lentomatkustaja. Ja kuntahan on nyt saanut aika hyvin esim koko tämän vuoden noita lentopaikkoja halvalla, eli ei se paljolla veronmaksajien lompsaa kevennä kun virkamiehet ja johtajat pääsee rentoutumaan helsinkiin. Meidän veronmaksajien pitää olla tyytyväisiä, että meitin pomot on rentoutuneita ja tekee hyviä päätöksiä.

    Energiayhtiön hallitustakin on vaikea kuvitella junassa matkustamaan nyt kun ei voi lentää, vaikka siellä näennäinen ykkösluokkakin on. Joten eiköhän stressaantuneet pomot tule meille vielä kalliiksi, kun ei rentoutumaan pääse raukat.

    Isot pojat väitti, että Seinäjoen kaupunkin hankkimien lippujen määrillä on hinta laskenut lähemmäs 50Eur per paikka per lento, joka on jo tosi halpa hinta. Toki sillä hintaa on jouduttu sponssaamaan jo tyhjiäkin paikkoja (eli on varattu ja maksettu koneen tyhjät paikat pois, vaikkei niitä ole käytetty jota kyllä tekee muutkin pienet kuolevat lentopaikkakunnat suomessa)

    Äänestä

Suomessa tarvittaisiin parannuksia junaliikenteeseen niinkuin Keskieuroopassa on jo ymmärretty yehdä.
Rautateiden jatkuvat ongelmat ovat lyhytnäköisen poliittisideologisen päätöksenteon aiheuttamia yksityisautoilua ja tavaroiden maantieliikennettä suosiessaan.

Lentäminen Seinäjoelta Helsinkiin ei ole koskaan ollut rahallisesti ja ajallisesti kovin älykästä puuhaa.

Äänestä
  • Kumma jos kepulainen liikenneministeri alkaa syytämään valtion rahaa tälläiseen toimintaan näin surkeassa valtion kassatilanteessa.

    Äänestä

  • Lentoliikenne tällä välillä onkin status- ja imagokysymys. Järjen kanssa sillä ei olekaan paljoa tekemistä.

    Äänestä

  • Imago. kirjoitti:

    Lentoliikenne tällä välillä onkin status- ja imagokysymys. Järjen kanssa sillä ei olekaan paljoa tekemistä.

    tässä ei ole kysymys mennä lentokoneella Seinäjoelta ostoksille Hesaan, vaan suurin ongelma on näillä yrityksillä , joilla on ulkomaantoimintaa. Pitäisi olla nopea sujuva yhteys jatkolentoihin. Kun yhtes rautatieasemalta kentälle on niin kökkö verrattuna muihin. Ihan sama myös muilla matkustajilla. Kun on siis tarve saada sujuvaa jatkolentotoimintaa .
    Sujuvin yhteys täältä Helsingin keskustaan on juna (silloin kun se kulkee)

    ei mene kuin puolisen tuntia enemmän ajoaikaa ja sieltä vuoroja maailmalle on bisnesimmeisille enemmän sekä Tukholman että Helsingin kautta. Enemmän = aina löytyy vuoroja vaikka neuvottelut vähän venyisivätkin arvioiduista.

    Äänestä

  • Ei maailmanloppu kirjoitti:

    ei mene kuin puolisen tuntia enemmän ajoaikaa ja sieltä vuoroja maailmalle on bisnesimmeisille enemmän sekä Tukholman että Helsingin kautta. Enemmän = aina löytyy vuoroja vaikka neuvottelut vähän venyisivätkin arvioiduista.

    vaasalainen ;)

    Äänestä

  • s-jokinen kirjoitti:

    vaasalainen ;)

    ajoaika monista E-P:n teollisuuslaitoksista. Ja silti enemmän vaihtoehtoja.

    Äänestä

Ehkä tämä on näpäytys Seinäjokisten loputtomasta ahneudesta? On pelkkää ylpeyttä, että Seinäjokiset eivät suostu käyttämään esim. Vaasan lentokenttää. Myös Kauhavan lentokenttä olisi aikanaan ollut potentiaalinen vaihtoehto, mutta sehän ei S-jokisille sopinut. Varmasti on olemassa muutamia ihmisiä, joiden elämää lentojen loppuminen oiekasti vaikeuttaa, mutta loppujen kohdalla on kyse pelkästään ahneudesta ja kaupungin IMAGOSTA. Ahneella on paskainen loppu. Ei ole muuten kovin hyvää imagoa sellainen, että pyritään kaikin tavoin vahingoittamaan kaikkia 100km säteellä olevia naapuripaikkakuntia. Jos esim. Vaasa tai joku pienempi paikkakunta saa jonkinlaista menestystä, heti Seinäjoella aletaan katkerana kadehtimaan näitä ja keksitään keinoja tehdä tinkiä. Todella lapsellista touhua, johon onneksi muut eivät ole lähteneet mukaan. Paha saa nimittäin palkkansa, ja silloin saavat myös palkkansa ne, jotka eivät ole lähteneet mukaan tähän pahuuden, ahneuden ja ylepyden kierteeseen, kun Seinäjoki joutuu häpeään. Kaikkihan sen jo tietävän, mutta eivät vain ääneen sano, koska ovat viisaampia.

Äänestä
  • Ei lennot mihkään lopu, ähäkutti sivustaseuraajalle, senkin turhake, lätiset niitä näitä.
    Blue1

    Äänestä

  • m.m. kirjoitti:

    Ei lennot mihkään lopu, ähäkutti sivustaseuraajalle, senkin turhake, lätiset niitä näitä.
    Blue1

    On halpalentoyhtiö ja sellaisena juuri sopiva Seinäjoen tyyppiselle kaupungille.

    Äänestä

  • 1 kirjoitti:

    On halpalentoyhtiö ja sellaisena juuri sopiva Seinäjoen tyyppiselle kaupungille.

    Tuntuu että tällä palstalla ovat änessä ne, jotka eivät muuta toivo kuin vahinkoa, epäonnistumista ja hankaluuksia, mutta eivät itse taida osallistua mihinkään rakentavaan. Siis itsensä ikuiseen oppositioon ja vastarintaan istuttaneita. On toisaalta hyvä että heille on tällainen varoventtiili, ettei tarvi myrkkyihinsä kuolla.

    Äänestä

  • Holger HAnoi kirjoitti:

    Puhut nyt henkisestä saasteesta, jonka purkaminen netissä on huomattavasti ympäristöystävällisempää ja näinollen rakentavampaa, kuin yksityisautoilun ja lentämisen aiheuttama fyysinen saaste, joka sekin kumpuaa syvällisemmin nähtynä syvemmältä, ahneudesta, kiireestä, materialismista .... name it.

    Äänestä

  • mato matkamies maan kirjoitti:

    Puhut nyt henkisestä saasteesta, jonka purkaminen netissä on huomattavasti ympäristöystävällisempää ja näinollen rakentavampaa, kuin yksityisautoilun ja lentämisen aiheuttama fyysinen saaste, joka sekin kumpuaa syvällisemmin nähtynä syvemmältä, ahneudesta, kiireestä, materialismista .... name it.

    Nettikään mikään oksennuspussi saa olla, tai mitäpä sille mahtaa, kun kansa kuseskelee ja örveltää ihan kuinka sattuu julkisilla paikoilla. Olis siistimpää, että oltaisiin paskat ja kuset housuissa kotona. Sama koskee neuroottista ja "kusipäistä" räyhäämistä verkossa - ja vailla vastuuta. Täältä kukaan mitään ideoita saa.

    Äänestä

  • Kulkkeron Mulkkero kirjoitti:

    Ah! Ihan sama kuseskeleeko kansa nurkissa vai saastuttaa hengitysilman autoilla tai ylenmääräisellä lentämisellä. Sun johtopäätöksesi mukaan olisi parempi pysyä kotona.

    Äänestä

  • Kulkkeron Mulkkero kirjoitti:

    Nettikään mikään oksennuspussi saa olla, tai mitäpä sille mahtaa, kun kansa kuseskelee ja örveltää ihan kuinka sattuu julkisilla paikoilla. Olis siistimpää, että oltaisiin paskat ja kuset housuissa kotona. Sama koskee neuroottista ja "kusipäistä" räyhäämistä verkossa - ja vailla vastuuta. Täältä kukaan mitään ideoita saa.

    >>Täältä kukaan mitään ideoita saa.

    Paitsi että täällä taitaa vuoden aikana olla asiallistakin kritiikkiä ja muutosehdotuksia kaupungin toimintaan enemmän kuin vaikkapa kaupungin oman Ilkka lehden palstoilla vuoden aikana.Täällä on paskaa sen 99% kaikesta tekstistä, mutta sekaan mahtuu silti enemmän helmiä kuin sinne Ilkkaan.

    Aika mutulla siis kirjoittelen, mutta Ilkkaa tulee luettua aamuisin ensin kahvipöydässä ja sitten vielä työpaikalla usein käytyä työkavereiden kanssa joitain "päivän polttavia" läpi. Ja koska mitään kunnollista Seinäjoki aiheista nettipalstaa ei ole olemassa tulee tätä suoli24:n Seinäjoki aluettakin luettua sitten iltaisin ja joskus jopa töissä. Tilausta erillisille ja riippumattomalla palstalle kyllä olisi, siis sellaiselle jossa olisi ihan moderaattoreitakin. Täällä päin kun ei mitään kunnollista kriittistä paperimediaa ole.

    Äänestä

  • Urmaani kirjoitti:

    Blue 1 ai joku muu Tampereella operoiva toimija, voisi käydä kääntymässä Seinäjoella.
    Välilasku mieluummin Tampereella kuin Porissa.

    Äänestä

  • kuin Pori kirjoitti:

    Blue 1 ai joku muu Tampereella operoiva toimija, voisi käydä kääntymässä Seinäjoella.
    Välilasku mieluummin Tampereella kuin Porissa.

    Et nyt taida ymmärtää miksi se kone Porissa tekee välilaskun? Ei siksi että lennättäisi sjokisia Poriin vaan siksi että Porinkin lennot loppui ja samalla koneella lennätetään niin sjokiset kuin porilasetkin Hesaa.
    Tampereelta on jo lentoja Hesaan, ei sinne kannata lentää.

    Äänestä

  • kuin Porille kirjoitti:

    Hyvä selvennys, mutta kuten huomaamme tällä palstalla keskustelevat kaikkein sekopäisimmät. Moni ei ole koskaan lentänyt tai ei tiedä maantiedosta mitään, kunhan ilmestyy suomi24-palstalle rupisten ajatustensa kanssa. Siis eräänlaista rääpimistä ja useimmiten kaljoissa.

    Äänestä

Tottakai ne on menneet hukkaan!
Missä maalaiskunnassa on lentokenttä kannattanut???

Äänestä
  • Kannattavia ovat maalasikunnista kentätä Pirkkalassa, Oulaisissa, Frankfurt Hahnissa ja monella muulla paikkakunnalla. Ei saaa harjoittaa noin yksisilmäistä ajattelua.

    Äänestä

  • Bilotti Enska kirjoitti:

    Kannattavia ovat maalasikunnista kentätä Pirkkalassa, Oulaisissa, Frankfurt Hahnissa ja monella muulla paikkakunnalla. Ei saaa harjoittaa noin yksisilmäistä ajattelua.

    Selosttappa oi suuri Bilotti Enska, missä Oulaisten lentokenttä sijaitsee ? Kaikki muut Suomen kentät olen käynyt, mutta tämä puuttuu.

    Äänestä

Nyt on aika Seinäjoelta muuttaa pois - täällähän on ihan jumissa, kun ei pääse nopeasti pois. Junassa pitäisi istua tuntikausia, ei käy. Tätä merkkiä olen odottanutkin. Piste. Ja hyvä että eteläpohjalaiset pysyvät täällä omalla alueellaan ruahassa, ihan ittellisinä.

Äänestä
  • Paikallinen väki ihan sairasta. Sivuston hoitajasta lähtien. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Ei missään muualla Suomessa tällaista ole. Laskekaas kauanko kestää ennenkuin tämäkin viesti poistetaan. Laitan itselleni laskimen tuonne toisaalle ja ilmoittelen sitten.

    Äänestä

  • Ei alkup.pässejä kirjoitti:

    Paikallinen väki ihan sairasta. Sivuston hoitajasta lähtien. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Ei missään muualla Suomessa tällaista ole. Laskekaas kauanko kestää ennenkuin tämäkin viesti poistetaan. Laitan itselleni laskimen tuonne toisaalle ja ilmoittelen sitten.

    Voi kun Bilotti Enska on erehtynyt, Oulun kenttä lienee Oulunsalossa eikä Oulaisissa. Kaameeta.

    Äänestä

  • Bilven Peikko kirjoitti:

    Voi kun Bilotti Enska on erehtynyt, Oulun kenttä lienee Oulunsalossa eikä Oulaisissa. Kaameeta.

    Justhan päivällä kerrottiin jotta Finncomm jatkaa lentoja viikon kuluttua.

    Äänestä

Mitä te Seinäjokelaiset valitatte lentojen loppumisesta?? Aivan teidän kaupungin keskustasta lähtee nopea rautatieyhteys Helsinkiin ja vaikka minne. On IC:tä ja Pendoa monta kertaa päivässä...

Äänestä
  • Joo Pendolla pääseekin perille?
    Kertaakaan ei ole vielä ollut ajoissa kun olen mennyt. Kerran se hyytyi Parkanoon josta bussilla Manseen josta seuraavalla tavallisella junalla Hesaan. Kerran se sitten hajosi taivaallisesti Tampereelle, edes hätävalot ei palaneet kun meni italiaanosta kaikki sähköt. Onneksi vieressä juuri lähdössä toinen juna Hesaan ja kun konnari kuulutti siitä niin vauhdilla junanvaihto. Lukuisat kerrat on ollut jossain korvessa matkanvarrella parkissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SEINÄJOELLE. kirjoitti:

Meni sitten hukkaan ne kymmenet miljoonat jotka sijoitettu Seinäjoen kenttään hiljakkoin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010073112123852_uu.shtml

Tai no jäähän sinne muutama harrastekone joilla on mahtavat puitteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu