Kvanttilainen 1

Palstalla on jo mainittu uusi kirja "Kvanttilainen todellisuus" (Tarja Kallio-Taminen). Sain sen juuri käsiini ja totesin, että aiheeltaan ja lähestymistavaltaan se sattuu ihan keskelle palstan (vakavissaan käsiteltyä) teemaa. Koska sen pääaihe on kvanttiteorian Kööpenhaminan tulkinta, pelkään kyllä hankaluuksia tekstin lukemisessa, jossa olen vasta päässyt alkuun.

Kirja alkaa yhteenvedolla tieteellisen metodin kehityksestä nykyiselleen. Siinä oleva tiivistelmä Keplerin ajattelutavasta oli mielestäni kiinnostava:

1 Pelkästään perinteeseen ja auktoriteettiin perustuvien argumenttien hylkääminen
2 Tieteellisen tutkimuksen riippumattomuus filosofisista ja teologisista opeista
3 Matemaattisen ajattelutavan soveltaminen hypoteesien muotoiluun ja työstämiseen
4 Tulosten tarkka ja tinkimätön empiirinen verifiointi

Tämän perusteella voisi SamiA:n eräisiin aikaisempiin kommetteihin vastata, että "ateistista" tiedettä näyttää harjoitetun ainakin Kepleristä alkaen. Vähän myöhemmin kirjassa todetaan Galileosta:

"Naiivin luottavaisena hän lähes loppuun saakka toivoi voivansa vakuuttaa myös kirkolliset auktoriteetit siitä, että Jumalan Sanan todellinen merkitys saattaisi olla jopa helpommin ymmärrettävissä luonnon kirjaa kuin Raamattua tutkimalla ja tulkitsemalla."

Galileo olisi varmaan iloinen, jos tietäisi tuon vakuuttamistehtävän nyt olevan muutamia kirkon ääriryhmiä lukuunottamatta hoidettu maailman ja elämän synnyn osalta.

Jatkoa ehkä sitten, kun pääsen kirjassa pitemmälle.
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asianharrastaja kirjoitti:

Palstalla on jo mainittu uusi kirja "Kvanttilainen todellisuus" (Tarja Kallio-Taminen). Sain sen juuri käsiini ja totesin, että aiheeltaan ja lähestymistavaltaan se sattuu ihan keskelle palstan (vakavissaan käsiteltyä) teemaa. Koska sen pääaihe on kvanttiteorian Kööpenhaminan tulkinta, pelkään kyllä hankaluuksia tekstin lukemisessa, jossa olen vasta päässyt alkuun.

Kirja alkaa yhteenvedolla tieteellisen metodin kehityksestä nykyiselleen. Siinä oleva tiivistelmä Keplerin ajattelutavasta oli mielestäni kiinnostava:

1 Pelkästään perinteeseen ja auktoriteettiin perustuvien argumenttien hylkääminen
2 Tieteellisen tutkimuksen riippumattomuus filosofisista ja teologisista opeista
3 Matemaattisen ajattelutavan soveltaminen hypoteesien muotoiluun ja työstämiseen
4 Tulosten tarkka ja tinkimätön empiirinen verifiointi

Tämän perusteella voisi SamiA:n eräisiin aikaisempiin kommetteihin vastata, että "ateistista" tiedettä näyttää harjoitetun ainakin Kepleristä alkaen. Vähän myöhemmin kirjassa todetaan Galileosta:

"Naiivin luottavaisena hän lähes loppuun saakka toivoi voivansa vakuuttaa myös kirkolliset auktoriteetit siitä, että Jumalan Sanan todellinen merkitys saattaisi olla jopa helpommin ymmärrettävissä luonnon kirjaa kuin Raamattua tutkimalla ja tulkitsemalla."

Galileo olisi varmaan iloinen, jos tietäisi tuon vakuuttamistehtävän nyt olevan muutamia kirkon ääriryhmiä lukuunottamatta hoidettu maailman ja elämän synnyn osalta.

Jatkoa ehkä sitten, kun pääsen kirjassa pitemmälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu