miksi ylen ohjelmien vetäjät ovat kaikki melkein idän systyperää mielenlaadultaan.missä ovat suomalaisten vetämät radioohjelmat.
ihmettelen että
selvän kuulija
4104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sen mielen laadun kuulee kyllä selvästi oli kieli mikä tahansa.
Avaus on sivistymättömän ja suomen kieltä osaamattoman reppanan tekosia, josta rangaistaan jos kiinni saadaan. Selvästi on sekaisin kuin seinäkello.
Ylläpito antakoon bannia tälle ip-osoitteelle.
Narkkarit pois palstalta ja palsta puhtaaksi.
ja taas tuli itäisen tapojen mukaisesti ohjelmoidun ihmisen kommetti. Tämä palstan lukijat.
Muistuupa ikuisesti mieleeni eräs YLE:n ohjelma "Partisaanien sotarikokset Itä-Suomen rajakylissä".
Ohjelman alussa, toimittaja paasaa mahtavalla äänellä, että: Seisomme nyt sodanajan saksalaisten päämajan rappusilla.
Kysymyksessä oli paikallisen kylän kansakoulun rappuset.
Ohjelmaan oli kumma kyllä haalittu jostain venäläinen nuori mies, joka oli puutavaran ostajana Suomessa ja en kuuna päivänä ymmärrä, miksi hänet oli saatu ohjelmaan.
Toimittaja kyselemään häneltä, että miltä hänestä, venäläisestä tuntuu nämä sotarikossyytökset.
Venäläinen vastaa, että ei kivalta tunnu tälläiset valeet ja jos ei syyttelyt ala lakata, niin puutavarakauppoja ei synny.
Toimittaja oli samaa mieltä asioista ja lopusta en tiedä, kun suljin telkkarin.
Näin suomalaiset puolustavat omiaan ja viattomia lapsia, joita makasi ammuttuna, rätit silmillä maastossa itä-suomessa 1943.
Vielä samasta jutusta, että Uhtuan venäläiset syyttivät junaturmien uhreiksi murhattuja lapsia ja että heitä syytetään turhaan. Lupasivat valittaa UKK:lle provokaatiosta.
Sanottakoon, että yhtään junaturman lasta en ole nähnyt rätti silmillä vainaana.