Oon varaton yh-äiti kolme lasta ja neljäs tulossa. Rahaa tulossa vasta 19.8 ja synkältä näyttää ruokatilanne. Lompakossa vain 4,15 euroa rahaa ja niitä yritän säästää ensi viikolle. Aamulla keräsin puloja ja sain 80 senttii ja ostin reissumies lelivän lapsille tarjouksesta. Mustikoita löysin keskiviikkona vain litran ja nekin on maidon kera syöty. Oli pakko jopa yöllä mennä varastamaan naapurin pellosta muutama uusi peruna jotta lapset sai edes paistettuja perunoita. Rasian pohja markariinia kun sattuu vielä jääkaapissa olemaan. Puurohiutaleetkin on jo syäty loppuun. Myötävääkään ei ole kaikkista turhasta ja tarpellisesta oon jo luopunut eikä täällä ole edes leipäjonoo. Huoh, mitähän keksis vielä ruokapuolen kohentamiseksi hyvät neuvot kalliit! Kaikki tämä ahdinko on velkaantumisen seurausta.
Puutetta on
Varaton äiti -72
34962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Taitaa olla provo koko tarina. Mistä näitä oikein tulee!!!
(Tai äijä)
Aina on ainoastaan markariininjämät, jotain jauhoa, sadevettä ja 1.24 egee jäljellä loppuvuodeksi. Lapsilukukin näyttää kasvavan tasisesti kurjuuden myötä, eikä äiti itse ole syönyt mitään tämän vuosisadan puolella.
Seuraavaksi varmaan kalastaa paljain käsin avannosta silakkaa joulukalaksi.
Uskon että ap:n kertomus on täyttä totta. Ajankuvaa, kertoo millaiseen tilanteeseen porvarihallitus on Suomessa köyhät yksinhuoltajat ajanut. Kyynisyys on porvarien keino puolustautua hätää ja kurjuutta vastaan. Ei Suomessa tuollaista ole, valhetta, lisää veronalennuksia meille ja sosiaaliturvaa pitää lisää leikata!
.. sen että tämä sama aikuinen ihminen kirjoittelee viikosta ja kuukaudesta toiseen ja pyytää neuvoja, mutta ei koskaan vastaa lisäkysymyksiin, eikä myöskään noudata annettuja neuvoja - päätellen siitä että "lapsiperheen ahdinko" on vain kerta kerralta pahentunut.
Mitä mieltä muuten itse järkevänä ihmisenä olet - KANNATTAAKO ensisijaisesti kuunnella niitten neuvoja jotka ovat jotenkin selviytyneet pahimmasta ahdingostaan, opetelleet neuvokkuudellaan elämään tulojensa mukaisesti, tai eivät ole koskaan kovin tiukoille joutuneetkaan, VAI niiden itkuvirsiä jotka ovat vuodesta toiseen samassa jamassa ?
Nyt sinun kannattaa muuttaa lastesi kanssa pellolle ja kieriä siellä omassa paskassasi, sekä syödä juuria ja välillä varastaa pari perunaa juhlimista varten.
Mistä näitä surkeita yh-äitejä oikein tulee?? Ostaisit seuraavista rahoistasi kortsuja ettei vielä enemmän tule lapsia.
Taas tää.
Ihan turha sanoa yhtään mitään (tai varsinkaan tarjota apuansa) sillä vastausta - kiitoksesta puhumattakaan ei koskaan kuulu.
Tyydyn siis sanomaan - hankkiudu holhouksen alaiseksi ja anna kakarasi pois jos sinusta ei ole teistä huolehtimaan. Muussa tapauksessa syyllistyt sekä itsesi, että varsinkin lastesi terveyden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden mahdollisuuksien vakavaan vaarantamiseen.
tää on näitä huomion kerääjiä, joita aina tulee. Onnettomuuksien jälkeen näitä on paljon. Perheaiheisilla keskustelupalstoilla nämä menettävät vauvojaan ja saavat sääliä osakseen..järkyttävin oli Konginkankaan onnettomuuden jälkeen, kun joku väitti olleensa mukana ja nostelleensa niitä paperirullia uhrien päältä. huh, se otti aivoon, että ihmiset ottivat tarinan tosissaan, vaikka jo maalaisjärjellä pitäisi tajuta, ettei teinitytöt niitä rullia siirrä milliäkään. Tämä tarina siksi, koska netti pursuaa näitä huomionhakijoita. Kyseessä lienee yksinäiset tai heikoista perheoloista tulevat teinitytöt, jotka kaipaavat huomoita. Voi olla, että kiusaaminen on yksi syy.
Kannattaisi jutella jollekin, koulut alkavat niin psykologille, kuraattorille tai vastaavalle. Ongelmiin kannattaa hakea apua, netissä näistä tarinoista jää kiinni eikä ne poista ongelmia.
tulivat viikko sitten, n. 350 €. Ellei lastesi isä maksa elatusmaksuja, saavat lapsesi yhteiskunnalta elatustukea n. 400 €/kk. Nämä rahasummat sinun pitää käyttää lastesi ruokaan ja muihin tarpeisiin. On suorastaan rikollista maksella niillä omia velkojasi. Lisäksi saatte varmasti toimeentulotukea. Tiedetäänkö sosiaalitoimistossa touhuistasi? Entä lasten isä, mitä hän ajattelee?
Sillä 80 sentillä olisit saanut pari kiloa vehnäjauhoja ja lähes kilon ruisjauhoja, ja olisit voinut leipoa niistä lapsillesi monta leipää ja keittää monta puuroa ja velliä.
Itselläsi ei ilmeisesti ole perunamaata, koska joudut muilta varastamaan. Sinuna menisin kertomaan tilanteeni naapurille ja kysyisin, voisiko hän myydä teille perunoita velaksi. Maksaisit sitten 19. päivä.
.. sinäkin olet ystävällisesti vastannut ja yrittänyt neuvoa.
Ja sitten taas heti seuraavassa kuussa ollaan samassa - tai edellistä vieläkin pahemmssa - tilanteessa. Minä en ole enää aikoihin uskonut tähän jollotukseen.
hankkiutunut raskaaksi jos olet yh? Ja jos lapsillasi on isä miksi et pyydä sieltä apua? Oikeinkirjoituskin näyttää aika huonolta joten taitaa olla vittuuntuneen kotiäidin provo tämä...
Epäilystä ja arvostelusta on yleensä seurannut se, että joku pyhä yksinkertaisuus rupeaa pillittämään sitä miten ihmiset ovat ILKEITA ja SYDÄMETTÖMIÄ vähäosaisia kohtaan.
Tää on jo niin nähty.
rahaa, olen itsekin eläkkeellä vaikka olen vasta 26 mutta olen auttanut kaltaisiasi yh äitejä ja muita köyhiä yhdellä tavalla... Suihinotto 10€ ja peppupano 15€ jos molemmat onnistuu niin olen ollut reilu ja maksanut 30€...
Missä päin suomea muuten asut?
Ok, sinäkö se olet osaltasi vastuussa näiden yksinhuoltajien holtittomasta sikiämisestä?
Nopeasti etsimällä löysin "köyhän äidin" aloituksia viitisen kappaletta mm. tämän: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9080685
Nainenhan on lähes nelikymppinen ja lapsetkin opiskeluiässä. Jo on ihme jos raskaana olevan äidin pitää vielä kerätä pulloja ja mustikoita, ja varastaa perunoita teini-ikäisille lapsilleen. Onko jälkikasvu tosiaan niin täysin toistaitoista, avutonta ja näköalatonta ettei siitä ole millään tavalla äitiään auttamaan?
provo ja mikä ihme on markariini? Margariinin kyllä tiedän.
ps. se on muuten syöty, ei syäty..
viesti on täysin absurdi tarina, joka ei voi pitää paikkaansa. mikäli asia olisi tosiaan noi, henkiön pitää olla todella avuton ja toistaitoinen, ellei pysty asioitansa paremmin hoitamaan. trollihan tämä on, mutta jos oletetaan, että kyseisen henkilön tilanne olisi totta, niin suosittelen sosiaaliviraston ottavan lapset huostaan ja huolehtivan siitä, että äiti ottaa sterilisaation välttyäkseen jatkossa nälkäisiltä lapsilta. sen lisäksi henkilön pitäisi olla mahdollisesti edunvalvonnassa tai välitystilin asiakas.
Jos tämä on totta, ja jos sekin on totta että sama henkilö käy kuukausittain aina uudestaan kyselemässä neuvoja joita ei noudata - mutta sitten hankkiutuukin raskaaksi taloudellista tilaansa paikkaamaan, niin on sanomattakin selvä että elämänhallinta on lopullisesti hukassa.
Naisen kotikunnan, viranomaisten olisi korkea aika puuttua perheen asiaan. Toivottavasti viimeistään neuvolassa heräävät huomamaan. Täältä käsin olemme tehneet jo enemmän kuin voitavamme.
kyrsiintyneen elatusvelvollisen musta maalaus, kostona elatusapu pakosta pennuista joita ei halua elättää.
Ja aina te hoopot otatte täydestä. \,,/ voitto.
.. ihmettä sönkötät, kun eihän nimenomaan YKSIKÄÄN tämän ketjun kommentoijista niellyt aloitusta sellaisenaan. Spekulaatiota kyllä käytiin puolin jos toisinkin.
Aika surkea mustamaalaukseksikin, ainakin itse osaisin lonkalat heittää huomattavasti paremman - jos tarvetta olisi.
Eli en osta sinunkaan selitystäsi.
Äänessä on nuoret pojanklopit jotka eivät tiedä mitään Suomen vähäosaisten elämästä. Pilkkaavat, irvailevat, heistä toisen hätä on perin hupaisaa. Toivon totisesti että itse joutuisitte kokemaan työttömyyttä, sairautta, köyhyyttä. Silloin mieli muuttuu, ei yhteiskunta autakaan. Siitä on porvarihallitus huolta pitänyt, rikkaiden veronalennuksiin rahaa löytyy vaikka millä mitalla, ei köyhien auttamiseen.
Kuule, ainakin minä olen tähän mennessä joka ikiseen tällaiseen ketjuun tarjonnut konkreettista apuani. Koskaan se ei ole kelvannut, eikä minkäänlaista kiitosta tai edes palautetta ole tullut. Monet muut ovat ketjiusta toiseen antaneet erinomaisia neuvoja siitä mitä kannattaisi tehdä ja asiansa järjestää.
Mitä helvettiä voisimme vielä muutakaan tehdä??!!
Jos vähäosaiselle ei apu kelpaa, eikä neuvot mene perille niiltä joiden ei ole tarvinnut kokea samaa (niin, miksiköhän??) niin ainakin minä olen sitä mieltä että itsepähän on osansa valinnut, aikuinen ihminen.
Lapsien asema tuollaisen vanhemman seurassa kyllä edelleen kauhistuttaa.
Kirjoitinkin tuonne ylemmäksi, nämä ovat huomiota kaipaavia teinityttäriä, jotka haluavat sääliä osakseen.
Jos kerran on neljäs lapsi tulossa eikä varaa elättää ees edellisiä, niin anna ihmeessä tämä tulokas adoptioon. Se saa hyvät rakastavat vanhemmat ja ainakin ruokaa yms
Itse suosittelen lämpimästi aborttia, jos ei vaan ole liian myöhäistä. Tyhmyys kun sattuu olemaan aika voimakkaasti perinnöllistä.
Kyllä suomessa voi olla sekä niin avuton, että tuo on mahdollista,
että niin tyhmä, että on lapset ruuatta, mutta netti pelaa kyllä... heh.
Lapslisät, no, ne menee vuokraan, ja jos muuta tuloa ei ole, niin kaikki mitä tienaat, lasketaan sun toimeentulotuestasi pois, ne lapsilisät ja elatusmaksutkin , huom.
Mutta sosiaalitädit vois todellakin ottaa tosissaan, jos kerran pitää ruokaa varastaa.
Lasten takia olis fiksua miettiä,miksi ap on tilanteessa, ja te kyynikot, oottakaa, kun ukko jättää, ja itse jää työttömäks, ja asuu pääkaupunkiseudulla. Tai on sairaseläkkeellä, jolloin tuloja on n. 400 e verran, ja siitä laskut yms.
Täysin toivoton tilanne.
Ne tietää, jotka sen ovat kokeneet.
Menee viisaaltakin sormi suuhun.
ei ole ollut puutetta pareminkin järjen puutosta
http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/toimeentulotuki/perusteet.html
Lue lapsen osalta toimeentulotuki.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161610HL?OpenDocument
Lapsilisän määrä Yh-lisä.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/301208100446HL?OpenDocument
Täysimääräinen elatustuki on 139,54 e/kk./lasta kohden.
Täysimääräinen elatustuki on 139,54 e/kk./lapsi
1. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 100,00 46,60 €/kk Yksinhuoltajalisä
Toimeentulotuki alle 10-vuotias 1. lapsi 262,99 €/kk 8,77 €/päivä
================================================
Alle kymmenvuotias lapsi yht. 549,13 € / kk
====================================
Yksin elävä aikuinen toimeentulotuki 417 €/kk.
Kouluruokaan kunnat antavat tarvikkeisiin keskimäärin alle euron.
Siinä on laskettu lautasmallin mukaan; vihannes/salaatti, peruna/riisi/makaroni, liha/kala/kana jne.
Maito ja leipä levitteellä.
Jos et kotona pysty ruokkimaan lastasi 549,13 € kk /30 päivällä on 18,30 € päivää kohti, täytyy asiaa ihmetellä.
Töitä kotoa silloin, kun se sinulle sopii
http://www.freesurvey.heliohost.org
Miten 3 lapsen yh-äidillä voi olla neljäs tulossa. Jos on muutenkin tiukkaa, niin miksi hankkia lisää lapsia. Missä on tulevan lapsen isä. Kyllä kait hänenkin kuuluisi olla mukana kuvioissa ja auttaa kykyjensä mukaan.
Jos näin ei ole, niin sitten saisit miettiä tosi tarkkaan noita elämäntapojasi. ehkä niitä olisi tarpeen muuttaa muutenkin kuin rahankäytön suhteen.
Otapa yhteyttä oman seurakuntasi diakoniin.
Kannattaa ainakin yrittää.
Ainakin netistä luulisi löytyvän yhteystiedot.
yhteystietosi niin laitan muutaman paketin näkkäriä ja jauhopussin tulemaan.
Kastetilaisuudessa pappi kysyi äidiltä, että mikäs pannaan pojalle nimeksi. Äiti vastasi: Pekko. Pappi siihen, että mistä ihmeestä tunnistatte lapsenne, sillä eikös tämä ole jo seitsemäs poikanne, jolle annatte nimeksi Pekko? Sukunimestä, vastasi äiti.
"Kaikki tämä ahdinko on velkaantumisen seurausta."
Sinulla on näemmä velat ja velkojen maksu tärkeämpää kuin lasten ruoka. MItäs jos antaisit lapset pois.