Kummallista tuota ko. kasvia (tai ainakin samaa heimoa on ollut täällä ainakin 20 vuotta ja yhtä vaarallista). Nyt siitä aletaan mouhuamaan, no parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Stalinin kosto, sanovat venäläiset. Niin taitaa olla. Savossa nykyään asuneena nähnyt ko. kasvia siellä täällä. Olisko jo aika ottaa asia oikeaksi asiaksi! Nyt puhutaan vaan, että se on tulossa. Se kun on jo täällä!
Jättiukonputki
Miuhuliina
5154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
älä sekoita muihin mitä on ollut ijät ja ajat. jätti putki on uusi geneettinen tulokas. ei ole ollut mahdollista enne kasvaa liian kylmää.
huomannu että kyseinen kasvi tuli julkisuuteen kun tupakka alkoi tulla huonoksi. eli taitaa olla sitä sekoitettuna. ja muut ravinnot.
Ennenkuin tapahtuu mitään hengenvaarallista. Jotenkin veikkaan että tämä johtuu siitä että toimittajilta loppuvat aiheet ja joudutaan kirjottamaan mistä tahansa turhanpäiväsestä.
eipä auta.
pitäiskö sun käydä hävittämässä niitä putkia katselemisen sijaan?