Kissan ruokin kuudelta, lehdet on tullut selattua, maailma on samassa mallissa kuin eilenkin, paitsi että täällä päin on eilisestä poiketen tyyntä ja aurinko paistaa.
Mites teillä?
Mites teillä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
päästin kissan ulos, hain lehdet ja samalla tein pienen aamulenkin. Kahvia juotu, sämpylä syöty,
aurinko paistaa, kaikki on hetken hyvin.
Ja EM-kisat päättyvät tänään, tosin mulla on muutenkin vapaata, kun mies lähtee Mikkeliin.
Paitsi ettei ole vapaata, tuo toinen jää kotiin.
Niin muuten. Ihanaa että ne kisat päättyvät. Voi tulla kakkoseltakin jopa jotain katsottavaa.
Katsoin muuten äsken Nybergin Kesäduunibluesin. Valtaojaa siinä haastateltiin. Hän sanoi, että vaikka väitetään ettei juoppoa paranna muu kuin jeesus, niin hänelle oli joku entinen juoppo tullut kerran sanomaan, että kun hän kiinnostui tähtitieteestä, niin siihen loppui juominen. Että näin.
äsken unohtui sekin.
Voisi tulla jotain katsottavaa, jos näkisi jotain katsoa.
Kyllä tähtitiede jeesuksen voittaa, missä lajissa tahansa, kisatunnelmissa
vielä pysyäksemme.
Kerro kuinka nukkuva mörkö herätetään.
Mitenkäs se kirjan lukeminen, tuleeko siitä valmista ollenkaan, et taida tykätä?
"Kerro kuinka nukkuva mörkö herätetään."
- Krymppiksen neuvo: Älä herätä.
"Mitenkäs se kirjan lukeminen, tuleeko siitä valmista ollenkaan, et taida tykätä?"
- Tykkään minä.
"Ahdistuksen iskiessä minä hakeudun turvaan. Kauas ei tarvitse mennä: riittää kun siirryn kirjallisten muistojeni maailmaan. Sillä mikä soisikaan ylevämpää viihdytystä, virkistävämpää seuraa tai suloisemman hurmion kuin kirjallisuus"
Siilin eleganssi, sivu 136
se heräsi ja olen jo tunnin tapellut sen kanssa, prkl.
Kiva, että tykkäät, et sä sitä sitten raaski mulle antaa, ei kun myydä.
Ostan siis oman.
Vein kirjan jo kirjastoon, en voi laittaa, ei kun voin, mullahan on ylhäällä pätkiä siitä.
"Ehkä elossa oleminen tarkoittaakin sitä,
että metsästää hetkiä jotka kuolevat".
"Ehkä elossa oleminen tarkoittaakin sitä,
että metsästää hetkiä jotka kuolevat".
- Tulee tuosta mieleen eilinen elokuva, jota ilmeisesti kukaan muu palstalainen ei katsonut. Dalton Trumbon Sotilaspoika. Mieheltä oli sodassa kadonnut kaikki muu kuin aivotoiminta ja tuntoaisti. Vain vanhat muistot pyörivät päässä. Siellä torsona kääreissä sairaalan petissä hän lopulta morsetti päällään haluaan kuolla. Kukaan ei välittänyt.
Jos kirjastoon olet matkalla jossain vaiheessa, niin lainaa se kirja.
elokuvan esittelyn, mutta ongelmistani johtuen en sitä katsonut.
Osasyyllinen oli Tapio Suominen ;(
Tiistaina menen kirjastoon, etsin ja toivon löytäväni kirjan.
"Tällaista elämä ehkä onkin, paljon murhetta,
mutta myös kauneudentäyteisiä hetkiä, jolloin aika muuttaa luonnettaan."
Niin "ei kinä" onkin "aina".
Niin se mikä on kadonnut iäksi, on oleva täällä aina."
Tapsukkaa ei oikein kestä kuunnella.
Menin tuon kirjan kanssa pihalle, mutta siellä naiset kaakottivat siihen malliin, ettei tullut keskittymisestä mitään.
Sen kun Valtaoja totesi että jumalan olemassaoloa ei voi sulkea pois?
Se ei kyllä ollut tämä Nybergin ohjelma vaan joku aiemmin keväällä, paljon pidempi ja perusteellisempi juttu.
Mikkosen egonlevittelyineen kaikkineen.
Valtaoja sanoi ettei jumalan olemassaoloa voi todistaa yhtään sen kummemmin kuin olemassaolemattomuuttakaan. Ja ettei mitkään Pihkalan argumentit ole häntä vakuuttaneet.
Heräsin puoli yhdeksän. Pyörittelin päätä ja mietin että olipa taas oltua C8:sin. Pikkuhiljaa elämän realiteetit avautuivat. Laitoin sitten tunnelmallista metallimusiikkia. Poltin 2 tupakkia putkeen ja lähdin kauppaan hakemaan loivennusta. Onnekseni huomasin että en ollut ainoa droku. Myyjä oli erittäin kohtelias myydessään kaljaa kirjaimellisesti liukuhihnalta. Kahvia ei edes tee mieli. Hieman haikea olo mutta ei krapula.
kuuluukin olla kohtelias. Haikeana on kivempi olla kesäsunnuntaina kuin marraskuisena räntäsateisena maanantai-aamuna. Eikö?
Haikeus on sellaista että tunteet pinnassa. Silloin sopii musiikki juuri sen fiiliksen mukaan. Se antaa paljon. Haikea hymy on jotain sellaista... kyllä tämä tästä.
Kesän loppuminen aiheuttaa aina minulle haikeutta. Jopa jo juhannuksena alkaa haikeus hiipiä mieleen, että kohta alkaa taas se lumisouvi.
Millä nyt sitten sinua piristäisi...
http://www.youtube.com/watch?v=Q7byveGOgUQ
Maj Karma uppoaa nyt. En edes halua piristyä. Sellainen Grunge meininki...
http://www.youtube.com/watch?v=ZXMSgWBYEyA
ps. sori kun ei ole parempaa versiota.
mutta minua tuo masensi. Taidan hipsiä pihalle kirjaa lukemaan.
Heräsin puoli kasin aikoihin, aamukahvi tulemaan ja netistä uutiset. Kissani oli eilenillalla kotosalla, ilmeisesti nyt jossain metsästämässä kun ei tänäaamuna ole näkynyt. Päivällä pitäisi lähteä kisoihin, täs musaa kuuntelen ja valmistaudun :P Ennusteista poiketen Aurinko paistaa hienosti ja näyttäisi tulevan oikein hieno päivä :)
Itsekö menet kilpailemaan? Mikä laji?
Joo, osallistumaan ampumakisoihin (SRA). Meen kaverin kanssa samalla kyydillä, vaikka molemmat tietty tekee omat suorituksensa :) Piirinmestaruuskisa kyseessä, pitää yrittää parhaansa vaikka ei sattuisi voittamaankaan :P
http://www.lipas.net/sra/
- Ethän sitten ammu sienestäjiä. Lycka till.
Juuri noihin. Turvallisuusasiat on otettu huomioon, se on ampumarata-alue, tuskin sienestäjät sieltä mitään löytäisivätkään :P
lievää krapulaa korjailtu virolaisella Rock-oluella. Ja pohdittu syntyjä syviä. Työnantaja menossa konkurssiin joten jotakin pitäisi kehitellä. Ehkä jotakin omaa kun olisi mahdollisuus lähteä ilman suurempaa riskiäkin liikkeelle.
Mustikkamaalle emännän kanssa grillaamaan kun ei täällä mitään muutakaan tekemistä nyt ole.
Poika 40 asteen kuumeessa 4;ttä päivää, auto rikki, rahat lopussa, oma terveys reistaa ja aurinko paistaa, mitäs tässä.
Toivon todella, että huomenna on paremmin.
Hyvä Huomenta vaan! Vien vaimoni töihin ja jatkan itse sitten työpaikkalle !! Tulen sitten ilahduttamaan monet illaxi nettimaailmaan jolla on vaikeita sen ulkopuolella. : ) On se ihana olla Uskva ettei tartte potea sellaisia oireita monitoorin eessä : ) Siunattu päivä sulle ,, vaimo varmasti tykkäis susta kun hänkin on kissaihminen : ) Ja entinen ateisti...
ja lämmin päivä! Mukava elää ja nauttia ihmisarvoisesta elämässä ihanassa kunniassa ja moraalissa kaikkien ihmisten ihailtelevaxi ja ihmetteleväxi... :)
Eilen meni pitkään töissä ! Oikein ylitöitä paiskottiin ja saatin paljon aikaisexi. 10.30 olin vasta lähössä kotiin ja en jaxannut enää sitten kirjoitella teille, niinkuin lupasin että teen, töitten jälkeen ja tä päivä menee myöskin pitkään töitten parissa,, niin että katotaan milloin pääseen kotiin sitten ja tulenko ilahduttamaan teitä huutamaan Jeesus on jeee !! : ) Ameen !! IIIIIIIIIIhanaaa !!!!
Minä tulin moikkamaan ! Pääsin jo lähtemään töistä. Ei ollut pitkä työpäivä ollenkaan.. : ) Mistä olette jutelleet?
Tässä yritän pikkuhiljaa heräillä. Olo on ihan ok, vaikka eilen Vapareiden kesäpäivillä tuli otettua vähän kuppia. Oli mahtavaa istua samassa pöydässä Iivi Masson ja Kirsi Virtasen kanssa ja seurata heidän keskusteluaan!
Pikkuhiljaa voisin lähteä tästä tekemään aamupalaa vaikka silmäluomet vähän painavatkin vielä.
En tiennytkään että Virtanen on vapareitten jäsen. Vaikka ei se sinällään yllätys ole, kun hänen pakinoitaan olen kuunnellut.
Heräsin noin puol tuntia sitten kissatappeluun, leikkivät juuri ostetun television laatikossa, laatikko on keskellä keittiön lattiaa kyljellään. Hoksasisvat että se on mainio piilo/nukkumis/väijymispaikka, tein kylkiin ja kattoon pari kissan mentävää reikää. Rakastavat laatikkoa kovasti, ei sitä nyt voi poiskaan viedä vaikka vie miltei koko tilan keittiöstä.
Pää oli hiukan kipeä kun heräsin (ei krapulasta johtuvaa kun en mitään edes juonut) Kahvit on ryystetty, kisut ruokittu, burana nielty, ilma on tuulinen ja puolipilvinen mutta lämmin. Kohta lähdemme poikaystäväni kanssa kauppaan. Teemme jotain tosi hyvää ruokaa, en tiedä vielä mitä herkkua keksisi. Jatkosta en tiedä, hetki kerrallaan. :)
Meidän katti makoilee pesukoneen rummussa. Joku pesä on oltava.
naisystäni kissa kävi pesukoneessa "pesulla". Oli tyttö alkanut kaipailemaan kissaansa ja sitten oli tullut mieleen, että jospa se on pesukoneessa. Sielähän se oli, ohjelma oli pyörinyt kymmenisen minuuttia. Selvisi hengissä vaikka eläinlääkäri ei juurikaan toiveita antanut. Katti kyllä kiersi pesukoneen kaukaa sen jälkeen.
Sertot silmissä ja valkopesussa. Ei kiva.
tyttö on satavarma siitä, että kissan yhdeksästä hengestä meni tuossa kahdeksan.
Olemme edelleen ystäviä ja hoidamme toistemme katteja jos tarvetta on. Katti oli pentu kun tuo tapahtui ja pelkää meidänkin pesukonetta kuolemakseen. Läträä kyllä veden kanssa keitiössä tai kylpyhuoneessa mutta kylpyhuoneeseen ei tule jos pesukone on päällä. Ennen tuota se ei pesukonetta noteerannut miksikään. Peloton katti, imurin on vain kiinnostava vaanimisen kohde mutta pesukone ymmärrettävästi liikaa.
Elämä opettaa.
Päästin naapurin kissan yöllä sisälle, ja sillä oli omat eväät mukana. Se söi söi hiirensä keittiössä kissojen ruokailuliinalla ja tuli sitten viereeni nukkumaan.
Laitoin eilen itselleni tekokynnet. Ulottuvat 3-4 mm sormenpäiden yli ja luistavt kenkusti näillä näppäimillä. Nyt en saa niitä pois. Kiinnitysliima oli jotain pikaliimaa. Kolmea oikean käden kynttä liottelin kynsilakanpoistoaineella, ja sain nyhdettyä ne irti työllä ja vaivalla. Meinasi omat kynnet lähteä juurineen. Täytyy vissiin viilata tekokynnet lyhyemmiksi, etten puhko niillä silmiäni.
Join eilen 1,5 litraa 12 % viiniä, mutta minulla ei ole tänään yhtään heikko olo. Voisin siis tehdä jotain hyödyllistä, mutta eihän se näillä kynsillä onnistu. Tosin kyynärpääiden niveletkin ovat tulehtuneet. Niitä särkee inhottavasti, enkä voi oikaista kumpaakaan käsivarttani suoraksi. Ehkä menen ulos jouten olemaan. Tässä onkin tullut lymyiltyä monta päivää sisällä viileässä.
itsekullakin näemmä. Mihin tarvitaan rakennekynsiä? Et sentään tuollaisia hommannut...
http://tinyurl.com/2beamkr
eivät ole rakennekynnet vaan muoviset liimattavat, french-maniikyrit valkoisilla nailtipeillä. Olin eilen juhlissa ja tekokynnet oli helpoin tapa siistiä mullassa sotkemani ja eri mittaisiksi katkeilleet ja kasvaneet kynnet.
Muovikynnet ovat helpot asentaa parilla liimapisaralla. Mulla tais vähän holahtaa sitä liimaa, kun olin ennen kynsiasennusta juonut jo 1 pullollisen viiniä. Mä nyt olen leikellyt ja viilaillut kynsiäni lyhyemmiksi. Ne kynnet, joista sain muovit irroitettua ovat liiman tahrimat, enkä saa niitä puhtaiksi. Taidan asentaa muovit takaisin.
Pitkä työpäivä edessä niin kerätään voimia...... : )