ja Hänen valtakuntaansa, niin KAIKKI MUUKIN tarvittava tullaan ANTAMAAN."
Tässä ON JEESUKSEN tuoma TOSI tärkeä asia Isältään. Tämä Jeesuksen sanoma ON A JA O se on kaiken
Jumalallisen USKON PERUSTA.
Se, ETTÄ Jeesus on syntynyt, elänyt ja kärsinyt, että kuollut KAIKKIEN ihmisten syntien puolesta
SE mahdollistaa SEN, että jokainen ihminen VOI ylipäätään päästä Jumalan yhteyteen POIS synnin
lihan vajavuudesta kuin saatanan vallan alaisuudesta. MUTTA TARVITAAN YKSI ja se ON USKO
POJAN TUOMAAN SANOMAAN TÄYDELLISESTI.
Ei ole Jumala lähettänyt Paavalia ETTÄ JOKAINEN JOKA PAAVALIA USKOO PELASTUISI.
VAAN HUOMATKAA!!! POIKANSA Isä lähetti, ETTÄ JOKAINEN JOKA HÄNTÄ USKOO PELASTUISI.
Ihmisopit ovat väkevällä tavalla sekoittaneet kaiken. Tänä päivänä on AIVAN samaa kuin Jeesuksen
aikanakin. Tämän päivän fariseuksilla on Paavali jumalanaan ja Jeesuksen aikana oli fariseuksilla
Mooses jumalanaan.
Jos tahdot sielusi pelastuvan sinun on hylättävä JOKA AINUT IHMISOPPI ja lähdettävä Jeesuksen
Kristuksen viitoittamalle pelastuksen tielle SILLE YHDELLE AINOALLE TIELLE joka johtaa Isän luo.
EI OLE KUIN YSKI TIE. Mihin tämänkin totuuden sanoman RAAMATUSTA raamatun korottajat laittavat?
ON KUIN ONKIN VAIN YKSI TIE ISÄN LUO ja SE ON TÄYDELLISESTI JEESUKSESSA, jotka muuta tietä osoittavat
turhentaen, mitätöiden Jeesuksen sanoman niin väärää tietä oikeaksi näyttävät.

Vastaukset 3
Vanhimmat
toista jos ihmiset eivät olisi lähteneet avaran portin kautta lavealle lihallisen uskon elämän tielle, VAAN
Jeesuksen viitoittamalle Jumalan tahdon tielle.
Näin kun tahdotaan lihallisella tiellä olla ja viihtyä ja lihaa palvella ja helliä niin tämä jatkuu mitä täällä saadaan nähdä.
KENEN kunniaksi ja iloksi, niin kavalan käärmeen EIKÄ Suinkaan Jumalan iloksi ja KUNNIAKSI.
Voisitko kertoa meille miten se tapahtuu, kun saa Jeesuksen kohdata?
Miten kauan arvelet itselläsi vielä menevän hänen kohtaamiseen?
tulla tuntemaan Jumalan tahdon tien, niin tee parannus ja käänny Jumalan puoleen, etsimään ja anomaan ja kolkuttamaan, että Hän sinut oikealle tielle johdattaa, että Hän Jumala repii pois kaiken mikä on pois
revittävä. SE ei ole hallelujaa tie kevyesti, mutta se on se tie joka yksin Jumalan luo vie.
SE on se tie josta Jeesus sanoo,"kilvoitelkaa päästäksenne ahtaasta portista sisälle."