Dementinen vanhus

Neuvokaa mitä tehdä, isämme alkaa olla aika dementinen, ei muista että äiti on kuollut jo 8 v. sitten, uskon ettei muista syödä ja juodakaan tarpeeksi, kun näyttää niin kuihtuneelta. Neljä lasta, kaksi vain huolehtii hänestä, vie ruoka-annospakkauksia ja soittelee sekä muutenkin huolehtii.

Olemme siskon kanssa yrittäneet puhua, että josko hän menisi johonkin palvelutaloon, muttei halua. Emme asu lähellä ja käymme töissä ja omassakin kotona tarpeeksi työtä, ei jaksa hirveästi ylimääräistä stressaavan työn vuoksikaan.

Kunnalta yritimme taksilappuja saada, että voisi joskus käydä kunnan piikkiin kauppa-asioilla tms. muutta sitä ei saanut, tulotkin liian korkeat kun saa eläkettä n. 1100 €/kk miinus verot.

Oletteko muut omaiset olleet samassa tilanteessa? Voisitteko neuvoa mitä tehdä, kun mekin siskon kanssa olemme jo kohta eläke-iässä eikä jakseta aina siellä käydä.
8863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletteko ottaneet yhteyttä kunnan kotihoitoon? Oletan, että isänne on myös käynyt lääkärin/ muistihoitajan luona nykyisen tilanteen kartoittamiseksi, sekä lääkityksen tarkistamiseksi?
Isänne voisi hyvinkin vielä selvitä kotihoidon käyntien avulla kotosalla. Kotihoitoahan suositaan mieluummin kuin laitoshoitoa.
Jos rupeaa ilmaantumaan karkailua, pidätyskyvyttömyyttä, WC:n etsiskelyä, niin laitospaikka on tosiharkinnassa.
Onko teillä kummalla jommalla mahdollisuus ryhtyä viralliseksi omaishoitajaksi? Silloin siihen saa korvausta, sekä säädetyt vapaapäivät. Kannattaa ottaa yhteyttä ensin vaikkapa kotihoidon ohjaajaan. Sieltä saatte opastusta eteenpäin. Jaksamista!

Äänestä
  • Isä ei halunnut mennä muistihoitajalle, mitään lääkitystä hänellä ei ole, muuten olisi varmaan hyväkuntoinen, mutta uskon että se syöminen unohtuu. Olen puhunut hänelle ruokapalvelusta, muttei halua sellaista.

    Hän ei halua lähteä omasta talostaan mihinkään, joten ei omaishoitaja onnistu, eikä muutenkaan, olemme siskon kanssa vielä työelämässä, eikä tällä iällä jaksa mitään ylimääräistä, parikymmentä vuotta nuorempi sisko ja veli eivät paljon välitä hänestä.

    Äänestä

  • Samsung# kirjoitti:

    Isä ei halunnut mennä muistihoitajalle, mitään lääkitystä hänellä ei ole, muuten olisi varmaan hyväkuntoinen, mutta uskon että se syöminen unohtuu. Olen puhunut hänelle ruokapalvelusta, muttei halua sellaista.

    Hän ei halua lähteä omasta talostaan mihinkään, joten ei omaishoitaja onnistu, eikä muutenkaan, olemme siskon kanssa vielä työelämässä, eikä tällä iällä jaksa mitään ylimääräistä, parikymmentä vuotta nuorempi sisko ja veli eivät paljon välitä hänestä.

    Omaishoito tarkoittaa, että voi asua kotonaan tai hoitajan kotona, olisiko mahdollista jonkun ottaa vaikka vuorotteluvapaata ja hoitaa jonkin aikaa omaa isää?
    Muistihoitajalla/ lääkärissä käynti olisi hyväksi, ehkä voisi saada lääkityksen muisti sairauteen, eteneminen hidastuisi.

    Juuri tuo onkin ongelma monella, että muistisairas ei tahdo lääkäriin, koska hän ei itse tunne että on mitenkään sairas:D

    Omassa kodissaan auminen mahdillisimman pitkään olisi tosi hyvä asia, kotihoito voisi olla yksi mahdollisuus/ jos suostuu vaan ottamaan mitään apuja?

    Äänestä

  • omaishoitajana äidil kirjoitti:

    minun kultturistamme vanhemmat ei ikinä jätetään yksiin asumaan .. aina on joku niiten lapsia asuu niiten kansa .. ja koko perhe autaa pappa ja mamma . suomessa vanhuksia on jätetty yksiin vanhusten kodissa .
    omia lapsia pitäisi pitää huolta omista vanhemmista aina .

    Äänestä

  • ovolkhvllo kirjoitti:

    Joskus vaan on niin että sitä vanhusta ei voi jättää omiin oloihinsa vaikka kuinka itse haluasisi asua itsenäisesti, jossakin kohtaa kyse on jo heitteillejätöstä.
    Siis lääkäriin tai kotihoidon juttusille vaikka väkisin.
    Voihan olla että lääkityksellä ja kotihoidon avulla pystyisi vielä asumaankin omassa kodissaan.
    Pientä painostusta siis joutuu joskus käyttämään.

    Äänestä

  • vanhushoitaja kirjoitti:

    kun vanhusta ei voida tutkimuksilla osoittaa että hän on kykenemätön päättämään omista asioistaan, ei häntä voida pakkohoitoon laittaa. Se on jokaisen ihmisen, myös vanhuksen ihmisoikeus päättää omista asioistaan saivatpa muut siihen mitä hyvänsä. Asiallisen vanhuksen elämä voi olla hänen mielestään ihan elämisen arvoista ja hyvää, vaikka se meitä muista näyttäisi miltä hyvänsä.

    Äänestä

Ottakaa yhteyttä paikalliseen terveyskeskukseen ja kertokaa asia juur niin kuin se on. Jos isänne ei halua tutkimuksiin, niin kotihoidon sairaahoitaja voi tulla omaisen mukana käymään tarjoamaan palveluita. Vaikkei isänne mitään suostuisi vastaanottamaan, niin ainakin hoitaja saisi tilanteen kartoitettua ja isä saataisiin kirjattua systeemiin.
Jos ensimmäiseksi ehdottelette muuttoa, ei ole kummakaan, jos isä ei ala. Perustelkaa toivomianne toimia sillä, että hän voisi asua kotona turvallisemmin. Että hän saisi apua halutessaan ja teillä ei olisi niin huoli - jokin sellainen asia, joka olisi hänestä mieluinen. Oveluus on avu näissä touhuissa:)
Mikäli isä on nuuka ja pelkää kustannuksia, voitte maksaa kulut itse ja hakea niistä kotitalousvähennystä - hänelle voi sanoa homman olevan ilmaista.

Äänestä

Kannattaa hakea kunnalta apua hoitopalvelua lääkkeen jakamiseen tai opastusta ruoka ostosten tilaukseen kaupasta jos ei jaksa aina mennä kauppaan ja tapaamassa vointia kyselemässä.Meillä on ollut samoja ongelmia ja äitimme luona käydään kolmekertaa viikossa jaetaan lääkkeet ja tiskausta ja roskien vientiä ruoan tekoa jos vanhus antaa tehdä.Ei äitikään halua mennä palvelutaloon.Minun siskoni ovat myös eläke iässä ja itse myös ei jaksa aina lähteä auttamaan kun on kuitenkin matkaa ettei ihan lähellä. Kannattaa hankkia lääkärin todistus näitä palveluja varten siitä varmaan olisi apua.Voimia teille on meilläkin ollut vaikeaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Samsung# kirjoitti:

Neuvokaa mitä tehdä, isämme alkaa olla aika dementinen, ei muista että äiti on kuollut jo 8 v. sitten, uskon ettei muista syödä ja juodakaan tarpeeksi, kun näyttää niin kuihtuneelta. Neljä lasta, kaksi vain huolehtii hänestä, vie ruoka-annospakkauksia ja soittelee sekä muutenkin huolehtii.

Olemme siskon kanssa yrittäneet puhua, että josko hän menisi johonkin palvelutaloon, muttei halua. Emme asu lähellä ja käymme töissä ja omassakin kotona tarpeeksi työtä, ei jaksa hirveästi ylimääräistä stressaavan työn vuoksikaan.

Kunnalta yritimme taksilappuja saada, että voisi joskus käydä kunnan piikkiin kauppa-asioilla tms. muutta sitä ei saanut, tulotkin liian korkeat kun saa eläkettä n. 1100 €/kk miinus verot.

Oletteko muut omaiset olleet samassa tilanteessa? Voisitteko neuvoa mitä tehdä, kun mekin siskon kanssa olemme jo kohta eläke-iässä eikä jakseta aina siellä käydä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu