ovat niin vajaita?
Miksi kretiinit
uteljas
4140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heillä intuitiivinen ajattelu, jossa lapsuudessa opittu ydintieto sekoittuu virheellisesti, hallitsee ajatusmaailmaa. He eivät kykene käsittelemään intuitionsa ja järjen ristiriitaa, vaan voivat uskoa, että kaikki on mahdollista, vaikka todellisuudessa tietenkin havaitsemme ettei niin ole:
http://www.tiede.fi/artikkeli/677/taikausko_juontaa_ydintiedon_sekasotkusta
Kysymys saattaa olla jopa jonkinlaisesta periytyvästä ominaisuudesta, joka tapauksessa jo kolmivuotiaissa näkyy tuo että toiset eivät kykene havaitsemaan maailmaa sellaisena kuin se on, vaan he mielessään saattavat antaa elottomille esineille elollisten ominaisuuksia, esim. luulla, että elottomilla esineillä ja asioilla olisi pyrkimyksiä ym. Aikuiset kreationistit ovat aivan yhtä kykeneviä oppimaan asioita kuin muutkin, mutta heillä on tämä pimeä puolensa, joka laittaa heidät luulemaan erilaisia asioita, vaikka järki pistäisi vastaan, he vain eivät kykene käsittelemään tuota ristiriitaa, vaan usein sulkevat sen mielestään.
Niin, toista se on evolutionisteilla, kun kemikaalit hoitavat ajattelun heidän puolestaan. Lisätään mömmöjä ja saadaan uudenlaisia ajatuksia.
""Mitä aineita siis pitää lisätä?""
Kysymyksessä on tosiaankin jonkinlainen häiriö aivojen kehityksessä. Etsitään ensin syy, ennen kuin annetaan lääkitys.
""Niin, toista se on evolutionisteilla, kun kemikaalit hoitavat ajattelun heidän puolestaan. Lisätään mömmöjä ja saadaan uudenlaisia ajatuksia.""
Et tainnut ymmärtää, että tässä tapauksessa kysymyksessä on todellinen häiriö, jossa lapselle jää kehittymättä kyky erottaa esim. elollisten ja elottomien objektien todelliset luonteet. Jos minun lapsellani olisi tuollainen häiriö, pyrkisin toki korjaamaan asian, vaikka lääkkeillä.
Sinänsä evoluutioteorian ymmärtämiseen ja sen ymmärtämiseen, että historiallinen evoluutio on totta, ei vaadita mitään kemikaaleja, vain todellisuuden todisteissa pitäytyminen ja hieman järkeä. Mutta kreationisteille tämä on tietysti ylivoimaista, koska heidän ajatuksensa pohjautuu järjen sijasta intuitioon ja tuo intuitionsa toimii jo lapsuudessa sekoittuneen ydintiedon pohjalta.
Saattaa johtua kasvatusympäristöstä. Normaalisti lapsi oppii erottamaan todellisuuden ja mielikuvituksen leikki-iässä. Vanhempien kasvatustapa vaikuttaa lapseen eniten. Jos lapselle opetetaan jumalaa ja raamattua totena niin hän pitää niitä totena. Aivopesua toisin sanoen.
Minua säälittää jo valmiiksi kaverini vastasynytyt poika. Hänen vanhenpansa ovat molemmat hartaita helluntalaisia ja heidän ajatusmaailmansa on niin ahdasmielinen, ettemme pidä juuri yhteyttä. Poikaparka kasvatetaan pitämään raamattu todellisuutena. Harmittaa hieman että joutuu vain katselemaan vierestä.