Aivan sattumalta kuultiin sunnuntaina radiosta laulua, jota luultiin katolilaiseksi messuksi. Hämmästyin, kun kuuluttaja kertoi kyseessä olleen ortodoksisten palveluksen. Onko musiikkityylinne nykyään tuollaista vai olisiko kysymys jostain kokeilusta? Voisiko joku valaista.
Laulua
radiosta
25495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kyseessä oli Mikko Sidoroffin suht. vähän aikaa sitten säveltämä ortodoksinen liturgia.
Kun nyt asia otettiin esille....
Totisesti toivon hartaasti, että kysymyksessä oli vain kokeilu!
Kuunnellessani radiota, aluksi luulin, että Uspenskin kuoronjohtaja on sekoamassa... mutta sitten kun kuulin loppukuulutuksen, huokasin helpotuksesta, ei sentään! En tiedä minne kyseinen musiikki sopii, mutta ei mielestäni ainakaan ort. kirkkokäyttöön. Kuulosti Länsimaiselta messumusiikilta, mutta paikoitellen kakofonista rauhatonta kauttaaltaan ja tälle musiikille voi olla vaikea löytää paikkaa missä sitä käyttäisi. Vai johtuiko sitten esim. sopraanojen osaamattomuudesta?
Pitäisiköhän tämän säveltäjän opiskella musiikin sävellystä hieman lisää?
Niin tai näin, pappi puhui ja messusi kauniisti, samoin ylidiakoni resitoi hartaasti.
Seurakuntalainen ja neljän muun kuulijan puolesta
sidoroff pystyy varmaan parempaankin; tämä liturginen pläjäys ei ollut oikeisn mistään kotoisin.
( ei myöskään vatikaanin suunnasta)
eka kertaa minäkin huomasin kaipaavani vanhaa venäläistä hapatusta!
oli pohjanoteeraus.Ilmeisesti joku opinnäytetyö?
Tuskinpa edes OKJ julkaisee tätä seurakuntakäyttöön.
Ikävä vain, että hyviä (ortodoksisessa hengessä tehtyjä) kirkkomusiikkisovituksia ja sävellyksiä ilmestyy todella harvoin.
Onneksi sitä voi aina itse säveltää paremman!
osaa, niin ei kannata leikkiä vakavilla asioilla,
oikeasti: oli kamalaa kuultavaa!
en nyt olisi ihan noin kova säveltäjää kohtaan - moni meistä myös ilahtui kuulemastaan.
Seuraavat aiheet palaavat ortodoksipalstalle:
1. Uspenskin kuoro
2. Homous
3. Purmonen.
Muita keskustelunaiheita tosiortodoksilla ei olekaan.
Ensinnäkin: kyseessä ei ollut Uspenskin kuoron laulu, vaan liturgian lauloi säveltäjän kokoama vahvistettu trio. Toiseksi: lauloivat minusta kyllä erittäin kauniisti ja hartaasti. Kiitos siitä!
Voiko kirkossanne esittää palveluksessa ihan mitä musiikkia tahansa vai pitääkö jonkun tahon hyväksyä sävellykset?
Yököttävät kaikki "modernit" kokeilut ortodoksisen kirkkomusiikin osalta. Taitaa monesti olla ihmisillä niin iso ego, että tahtovat vain "luoda" jotain uutta (=paskaa) ja siitä viis miten se sopii palveluksiin. Mikä ihme se oli, joku Rautavaaran.. tms.. joku karmea liturgia tai vigilia, joku moderni sekin.. Einojuhani oli säveltäjän nimi tai jotain muuta yhtä idioottimaista.
Opinnäytetyön tarkoitus on kai päästää ihminen pois opinahjosta, osoittaa, että kyllä se nyt jotakin osaa. Ei niihin pidä suhtautua niin vakavasti, koska kyseessä ovat pakon edessä tehdyt näytöt, niin että saadaan valmiin paperit ulos. Ei sellaisia ainakaan minään mestaritöinä pidä ajatella.
Jotkut mödernit sontakökkäreet ovat oikeasti niin huonoja, että sitä itsekin voisi mennä ja tekaista paremman vaikka kakalla istuessaan. ;) Tai pyytää naapurin lasta plim-plim-plimpottamaan pianolla jonkun mestariteoksen.
esittää ihan mitä tahansa musiikkia!
Olen kuullut, että käytäntö olisi sellainen, että piispainkokous hyväksyy kaikki palveluslaulut.
Olikohan tälle sävellykselle lupaa anottu? Ainakin kuuleman perusteella käyttölupa voi olla aika vaikea saada?
oli 3-ääninen ja tarkoitettu pienille ort. seurakuntakuoroille. Ei kai kuitenkaan opinnäytetyö?
Kyllä kai Mikko oli sitä vuoden verran, oikein apurahan turvin säveltänyt. On hän itse tätä mainostanut useaan otteeseen.
En pitänyt kuulemasta.
En ole musiikin ammattilainen mutta:
- Rauhaton, oudon ja
vieraan tuntuinen
- pää tuli kipeäksi
Kaikista ei ole säveltäjiksi
Sävellyksen pohjana käytetty kirkkosävellaji on kyllä perusvenäläiselle vieras, mutta minusta se toi kaivattua tuuletusta Suomen ortodoksien musiikin ummehtuneeseen nuottikaappiin.
En tiedä sävellyksestä, mutta onhan se säveltäjä aika söpö. Ilo oli katsella, vaikka joku yrittikin kesken esityksen sabotoida messun.
Jo on maailma kummaksi mennyt että tuolla lailla katsellaan vaan kanttoreita kesken palveluksen. Kyllä se pitäisi vähän kunnioitusta olla jumalanpalvelusta kohtaan, tämä siis viestinä edelliselle kirjoittajalle. Kyseistä palvelusta en kuullut.
Jos silmää miellyttää, niin minkäs sille voi! Kuka säkään olet sanomaan mummo-37, miten toiset kokee uskonnon!? Mulle se on hartautta, laulua ja tietty myös iloa silmälle - kaikki sallittua auringon alla. Onhan siel se laulukin Auringon noususta (joka musta on täysin nolla kappale, jos multa kysytään. ja silti sitä aina lauletaan Pääsiäisenä!?)? Ja kaiken lisäksi, eikö se nyt ole anteeksi antamuksen kirkko!? Se Sidorof on mun mieleen ja piste. Onhan niitä kai muitakin veljeksii, mutta se keskimmäinen on paras.
Olen Mummo 37 kanssa samaa mieltä! Jumalanpalvelus on vakava ja Sakramentaalinen asia! Silloin ei voi "noin vain katsella söpöjä kanttoreita, vaan pitää keskittyä eukaristiaan, eli Pyhien Lahjojen Vastaanottoon!
Sävellyskin oli outo. Joku raja tähänkin touhuun!
Ortodoksit rappeutuneita! Raamatun opetus unohdettu! Miehimykset ja muut ällötykset vallitsevat tuota "oikeauskoisten" kirkkoa! Siinä sen näkee!
Minusta palvelus oli kaunis ja hyvin sävelletty ja siinä oli kaikki kohdallaan. Kuulosti siltä että oli myös harjoiteltu hyvin. Vuosien kokemuksella voin sanoa että tämä kokoonpano piti energiat hyppysissään. Kanttorista en osaa sanoa.
Matteus2: Miksi "oikeauskoinen" on hipsuissa?
lauletaan piispan vastaanottolauluna. Ei erityisesti pääsiäisenä. Ja sitäpaitsi sitäkin on monta eri versiota, ei vain yhtä.
mitä ne siellä uspenskissa nyt ovat alkaneet puuhailla?
"On hän itse tätä mainostanut useaan otteeseen."
Sikäli kuin on tullut seurattua, tuo saattaa olla hänen ominta alaansa mieluummin kuin musiikin säveltäminen, ainakin kirkkomusiikin.