Karjalan liiton toiminnanjohtaja Hannu Kilpeläinen kertoi viime viikolla, että palautusjärjestöt ovat "soluttautumassa" sunnuntain juhlakulkueeseen ja aikovat häiritä tapahtumaa. Poliisi on saanut ilmoituksen mielenosoituksesta, joka järjestetään karjalaisten juhlakulkueen kanssa samaan aikaan. Mielenosoituksessa on ilmoitettu pidettävän esillä hirtettyä Vladimir Putin -nukkea. Ilmoitusta ovat jaelleet poliisin lisäksi tiedotusvälineille Isänmaan Asialla ry, Miehitettyjen Alueiden Liitto ry. ja Moskovan keskushallinnon kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys ry, mukana ilmeisesti myös Aluepalautus ry, ainakin sen uutisia levitetään samassa yhteydessä. Seppo Lehto on spämmännyt ko. viestiä tälle palstalle.
Karjalan Liiton paikallisen piirijärjestön puheenjohtaja, kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist totesi 40 järjestyksenvalvojan turvaavan juhlakulkueen etenemistä. Järjestysmiesten esimiehenä toimii Maanpuolustuskoulutus ry:n paikallispäällikkö, eversti evp. Pekka Jouko. Lahden poliisi varautui häiriköintiin antamalla torivalvojalle ohjeen peruuttaa Aluepalautus ry:n torivarauksen myyntikojulle sunnuntaille.
Karjalan Liiton paikallisen piirijärjestön puheenjohtaja, kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist totesi 40 järjestyksenvalvojan turvaavan juhlakulkueen etenemistä. Järjestysmiesten esimiehenä toimii Maanpuolustuskoulutus ry:n paikallispäällikkö, eversti evp. Pekka Jouko. Lahden poliisi varautui häiriköintiin antamalla torivalvojalle ohjeen peruuttaa Aluepalautus ry:n torivarauksen myyntikojulle sunnuntaille.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikähän juhla on kyseessä? Missä ja milloin se järjestetään?
Tulen mielelläni mukaan. Voisin tehdä nuken Kremlin mutanteista ja kantaa sitä seipään nokassa.
Mutantit helvettiin ry
Karjalan liitto:
Satu Hallenberg, toiminnanjohtaja
(09) 7288 1711
Sinulla on kai joku historiallinen tapahtuma mielessäsi? Kas kun et muistele Paavo Suonisen aikoja? Ehditkö hekotukseltasi tarkistaa?
Muuten olen sitä mieltä, että tämän Karjalan liiton painoarvo on tekemällä tehty liian suureksi valtion toimesta. Johtoon on määrätty valtiolle mieluisia henkilöitä, jotka eivät "melua" Karjalan palauttamisesta, ts. ovat Ryssiin päin rähmällään.
Että teidän pienestä porukasta ei yksinkertaisesti löydy varteenotettavaa ehdokasta johtoon. Seppo, Markus, Juhani se lakimies "mikäsenytonkaan"...... Siis ihan tosissaan.
nyt vaan sattuu olemaan kiven sisässä ilman nettiyhteyksiä jonkin aikaa, eikä spämmäile sieltä yhtään mitään. Wannabe-sepit tässä vain yrittävät leikkiä idoliaan, eivätkä pääse edes lähelle esikuvaansa.... no, vain tyhmyydessä, ei sen tyylissä ;)
Eikö ole turvaamassa evakkoja karhu, suojeluskunta ja karjalan kivittäjäpojat?
Älkää pitäkö näin kauheita pitäjittäin kerskumiskokouksia, että oikein suojeluskunta on turvaamassa.
Johtaako karjalaisten kokouksen lahtarikaartia prinssieversti Putkinen?
lapsellisuus siitä, että sinä vielä olet lapsi vai siitä ,että sinun aikuisuuteen on vaikuttanut täysin virikkeetön lapsuus ja huutava pula leikkikaluista.
Eikö sun leikkikalut jääneet kartanoon pianon päälle Uhtualle?
Kaksi kuukautta ja yksi päivä on pitkähkö reagointiaika.
Toki lobotomiahoidettu letkumutantti on ongelmissa, kun yrittää saada hoitsut kirjoittamaan sanelunsa mukaan. Hoitohenkilökunnan stressi on kieltämättä korkea ilman sitäkin.
Nytkö ne aivottomat evakot pillastui Timon kirjasta ja alkaa musitaa mökkejään kartanoiden sijasta? Taitaa pianotkin muuttua vain suunsoittopilliksi!
Paljonko Neuvostoliitto maksoi korvauksia suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamistaan tuhoista?
Voisiko tämä edellisen sotkun kirjoittaja vastata tähän?
Etkö ymmärrä mitä proffa Timo Vihavainen sulle kirjoittaa evakkoräkä?