Albigenssi

Seuran vähän aikaa tämä palstaa, ja olen aivan shokisa paljonko on suomalaisissa uskovaisissa ihmisissä vihaa, ja myös on henkilökohtaiset kokemukset pienestä paikkakunnasta missä asun. Suomeen tulin 10 vuotta sitten ja ajattelin silloin että Suomi on hyvä maa, ja suomalaiset mukava kanssa.
Niin, minä uskon jälleensyntymisopin ja naisperiaatteen tunnustamisen uskonnossa.
Bonshommes ovat todellakin kumpaakin sukupuolta! Minä hylkään katolilaisen, ortodoxin ja luterilaisen kirkon ja kielän kaikkia pappillista hierarkiaa, tai ihmisten ja Isän välisten virallisten ja virkkaansa vihittyjen välittäjien laillisuuden. Ja sen takia munullaoli ongelma Suomessakin!
Tämän asenten ytimenä on tärkeä periaatte: uskon hylkääminen kirkollisessa, kirkon vaatimissa muodossa.
Toisen käden tietona hyväksyttyjen "uskon" sijasta pidän kiinni suorasta ja henkiläkohtaisesta tiedosta, ensi käden tietona ymmärrettystä uskonnollisesta kokemuksesta, tai mystisesta kokemuksesta. Tätä on kutsuttu gnostiseksi. Se on kreikalaisesta tieto-sanasta, ja tieto on tärkein.
Ottaen huomioon suoraan yhteyden Taivaan Isään ( me emme sano jumala) korostamisen- papit ja piispat ja muu hengellinen virkavalta on täysin turhaa!
Olen myös dualisti. Kaikki kristillista ajattelua voidaan katsoa dualistiseksi. Hyvän ja pahan ristiraataiseksi. On valo ja pimeys, henki ja aine, hyvä ja paha.
Esim. katolilaisuus edellyttää yhtää ylintää jumalaa, jonka vastustaja paholainen on allempiarvoinen.
Mutta jumala ei ole vaaan yksi mutta kaksi. Toinen on hyvää ja täysin ruumillistumaton, puhtaasti henkinen olento, jota aine ei ollu tahrannut. Hän on rakkauden Jumala, taivaan Isä.
Mutta rakkautta pidettiin täysin vallan kanssa yhteen sopimattomana, ja aineellinen luomakunta on vallan ilmentymä! Siksi aineellinen luomakunta - varsinainen maailma- on itsestään pahaa. Maailma on vallananastajan, pahan jumalan- eli Rex Mundin- maailman kunninkaan työtä!
43563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

ja esim. katolilaisuus nojaaa eetisen dualismiin, eli vaikka pahaa on paholaiselta, niin se ilmenee ihmisten pahojen tekojen kautta. Mutta me noudattamme kosmologisen dualismin muoto.Ihmisen tarkkoitus maan päälle on voitaa aine,luopua kaikesta, milläon yhteys vallan periaatteen kanssa, ja savuttaa yhteysymmärrys rakkauden periaatteen kanssa.
Jumala, jonka "sana" oliluonut alussa maailman on pahaa jumala- Rex Mundi, eli vallananastaja.
Jesus ei ollu aineellinen, vaan puhdas henki, ei ei ollu lihallinen, siksi ristiin naulitsemisessa ei ole mikään mystista, eikä ristin merkissä. Ne ovat aivan turhaa, ja pahaa.
J ajos Jesus oli lainkaan kuolevainen, hän oli Amorin- rakkauden periaatteen profetta! akun Amon käännetään - tulee sana Roma, jonka on äveriäs, yllellinen kirkko, Rex Mundin- pahan vallananastajan kirkko. Kyllä, minä hylkään ristin palvontaa täysin, ja myös ehtoollisen kaltaiset sacramentit.
Lisää olin kirjoittanut web sivuilla http://www.chemins-cathares.eu/ kun suomen kieli on minulle vielä aika vaikea.

Äänestä
  • Olin etsinyt, ja Suomessa oikeasti ei löytyy mitään kirjoja, materiaali katarismista. Minulla on kotona kaikki englanniksi tai ranskaksi, mutta huomasin ette ole mitään suomenettu.
    Hyvä linkki on esim. tuo Rene Nelli instutuutti, http://www.cecnelli.unblog.fr/
    Mutta Rene Nelin kirjoita ei ollu suomenettu mitään, eikä Yves Maris, eikä edes Anne Brenon,mikä on hyvin surullista. Mistä tämä johtuu?
    Ranskassa löytyy tosi paljon kirjallisuutta, ja aktiiviteettia mutta Suomessa on oikeasti 0. Itse haluan että tilanne muuttuu, ja suomalasten kiinnostus muuttuu. Suomessa ei ole yksikään meidä seurakunta, eikä keskus, eikä edes mitään kirjallisuutta, ja ei ollu mitään suomennettu. Suomessa asun 10v, ja olen tästä hyvin surullinen.

    Äänestä

  • Authie kirjoitti:

    Olin etsinyt, ja Suomessa oikeasti ei löytyy mitään kirjoja, materiaali katarismista. Minulla on kotona kaikki englanniksi tai ranskaksi, mutta huomasin ette ole mitään suomenettu.
    Hyvä linkki on esim. tuo Rene Nelli instutuutti, http://www.cecnelli.unblog.fr/
    Mutta Rene Nelin kirjoita ei ollu suomenettu mitään, eikä Yves Maris, eikä edes Anne Brenon,mikä on hyvin surullista. Mistä tämä johtuu?
    Ranskassa löytyy tosi paljon kirjallisuutta, ja aktiiviteettia mutta Suomessa on oikeasti 0. Itse haluan että tilanne muuttuu, ja suomalasten kiinnostus muuttuu. Suomessa ei ole yksikään meidä seurakunta, eikä keskus, eikä edes mitään kirjallisuutta, ja ei ollu mitään suomennettu. Suomessa asun 10v, ja olen tästä hyvin surullinen.

    Mikäli et ole oikeasti ulkomaalainen, selvennä suomenkielen kirjoitustasi, mutta jos olet niin ole rauhassa vaan...!

    Äänestä

  • alkoi rasittaa...! kirjoitti:

    Mikäli et ole oikeasti ulkomaalainen, selvennä suomenkielen kirjoitustasi, mutta jos olet niin ole rauhassa vaan...!

    Ei ole suomalainen,mutta yrittäin kirjoittaa opikeaoppisesti. Suomessa asun 10 vuotta. Onko se niin vaikea ymmärtää että suomen kieli on vaikea, vaikka asuu kauan maassa, ja kirjoittaa teologiasta, filosofiasta on erittäin vaikea! Onko niin vaikea ymmärtää että vaikka opiskelen suomea kuinka paljon, en voi koskaan onnistua puhua ja kirjoittaa kun natiivi?
    Muissa maissa ihmiset ymmärtävät että ulkomaalainen ei koskaan voi puhua kun natiivit, mutta suomalaiset, jotka itse eivät osaa muita kieliä kun omaa, puhuvat toisista vaan pahaa, ja ulkomaalaisilta vaadittävat perfect-kirjoittaminen, vaikka itse eivät osaa mui´ta kieliä kun omaa. Kun minun kirjoitus rassittaa niin, voin kirjoittaa seuraavaksi englantia tai ranskaa! Mutta koska olen kohtelias, yrittän kirjoittaa suomeksi kun Suomessa asun, ja olen hyvin surullinen, kun saa vaan ja ainoastaan haukut kielen takia! Suomi ei ole helpo kieli, ei ole helppoa oppia.

    Suomalaisten kielitaito on erinomainen. Meillä on oppivelvollisuus, johon kuuluu vieraat kielet. Ei nyt kannata alkaa kiukuttelemaan, jos vähän saa palautetta. Mitään kovin täydellistä kielitaitoa emme ulkomaalaisilta odota, mutta tuosta sinun sinänsä mielenkiintoisesta aiheesta oli vaikea löytää sitä punaista lankaa, koska virkkeet olivat pitkiä eikä virkerakenne noudattanut aina oikein suomen kielen normeja. Näillä palstoilla ei mitään erityisen korrektia kieltä muutenkaan ole, joten ei sinulta mitään "perfect-kirjoittamista" olla vaatimassa...;-). 10 vuoden jälkeen odottaisi kyllä parempaa suoritusta mikäli ylipäätään olet taipuvainen ajatuksiasi kirjalliseen muotoon pistämään. Eikä suomen kieli ole vieraskieliselle yhtään sen vaikeampi kuin on vieras kieli suomalaiselle.

    Suomalaisia on yksinkertaisesti niin vähän, että kaikkiin tällaisiin marginaalilahkoihin kuin kataarit tai albigenssit ei vaan riitä väkeä. Varmaan jossain joku olisi kiinnostunut. Tommy Hellsten -niminen kirjailija tarinoi lahkosta liikuttavasti kirjassaan "Saat sen mistä luovut". Hengenheimolaisia voi yrittää etsiä vaikkapa siltä suunnalta.

    Äänestä

  • Satuin vilkaisemaan kirjoitti:

    Itse kuulun seurakunnan Carcassonnessa, mutta pääsen tapahtumiin vain noin keran vuodessa, kun matka niin pitkää. Minun suomi on huono, koska asun yksin, en käy töissä Suomessa, teen käännökset kotoa käsiin taas Ranskaan, en puhu suomea, ja olen aika erako. Ei ole mistä oppia kun en ole tekemisissä suomalaisten kanssa. En ollu suomentanut edes palstani, kun en osaa niin hyvin suomea. http://www.chemins-cathares.eu/
    ja töitä teen Rene Nellin instituutille Suomesta, http://www.cecnelli.unblog.fr/
    Että en ole suomalaisten kanssa tekemisissä muissa tapauksessa kun kerran viikossa kaupassa., ja joskus naapureiden kanssa. Minulla ei ole mikään suomen kursseja, vaan olin opiskelut itse. Skypen kautta, ja FB kautta kirjota taas muilla kielella, ja en. lut. pastori kun käy luonnani,puhuu kanssani ranskaa, ja hänen kanssa keskustelemme teologiasta ja filosofiasta, muuten minulla ei ole ketään suomalaista..harmillista. Pyydän anteeksi minun vielivirheistä. Mutta kun löytysi Suomesta toinenkin Kataari, olisin niin iloinen!!! mutta en tavannut. Ja ev. luterilainen pastori sanoi, että voi olla, että olen yksin,ainakin paikkakunnassa missä asun.

    Äänestä

Suomalaisissa on myös gnostilaisesti ajattelevia, mutta he eivät yleensä pidä itsestään meteliä. Palstojen perusteella voi saada kuvan että 90% suomalaiskristityistä on fundamentalisteja.

Erään epävirallisen puhelinhaastattelun mukaan 30% suomalaisista uskoo jälleensyntymiseen. Jälleensyntymisestä ja gnostilaisuudesta ei täällä Suomessa ole tapana juuri julkisesti keskustella. Me olemme niitä maan hiljaisia.

Äänestä
  • Mutta se on hienoa! Nyt olen iloinen. Aikaisemmin minusta tuntui ettäSuomessa ovat vaan "Pietarin kirkon" kannattajat, eli luterilaiset, katolikit ja ortodoxit. Kaikki muut ovat syrjytyt, ei Suomessa edes keskustella siitä, mitä katolinen kirkko teki minun esi-isille! Niistä kauhistuksest, kúten 22.7.1209 kun oli alkanut riistinretki Beziersiin, ja 22.7. 1210 kun katolilaiset olivat polttanneet elävänä Minervassa Montsegurin lähellä 140 meidän Bonshommes! Suomalaisessa mediassa ei ollu sanakaan tästä kaueasta historiasta. Aina kuulen että Suomessa on uskonto vapaus, mutta ei ole. Suomessa on 70 % vaan Pietarin kirkon kannattajia, ja vielä kuulema tulossa puolalaiset katoliset maahanmuuttajia. Itse olen maahanmuuttaja, mutta puolan katolikit en juuri halua Suomeen.
    Kun "pyhä" Bernard itse matkusti Lnaguedociin vuonna 1145, ennen ristiinretkeä, perille saavuttuaaan hän kauhistui vähämän kataarilaisuutta kun oman katolilaisen kirkon turmeltuneisuutta. Mutta riistinretken tekosyy oli että yksi paavin lähettiläs Pierre de Castelnau oli murhattu 14.1. 1208, mutta rikoksen tekivät kirkkonvastaiset kapinalliset, mutta eivät kataarit, niin ja paavi Innocentius III. heti antoi käsky ristinretken, ja niin se alkoi Beziersissa 22.7.1209. Ranskassa muistettiin tämä kauhistus, Suomessa ei tv, ei mitään media, ei mitään missään, vaikka 13.-14. luvulla katolinen kirkko tappoi noin 50 000 Kataarit!. Ristiretket, Minerva, Lastours, Montsegur (16.33.1244)- kauheat katastrofit, mutta suomen mediassa ei sanakaan!
    Mutta kun Suomessa valittu katolinen piispa- heti kaikessa lehdessä se pitää olla, ja tv näyttää sen paholaisen palvelijan naaman koko ajan. Itse en astu kirkon lähelläkään, ja en ollu koskaan häissä, koska en hyväsky avioliitto- se on kun laillinen prostituuttio, ja pappi joka vihittää pariskunnan, on kun laillinen parittaja- ei muutta! En mene koskaan katsomaan häät- se on vasamiellisiin instituuttio heti kirkon jälkeen.
    Mutta olisi hyvää tavatta muut suomalaiset gnostikot, on vähän yksinäistä.

    Äänestä

  • Authieu kirjoitti:

    Mutta se on hienoa! Nyt olen iloinen. Aikaisemmin minusta tuntui ettäSuomessa ovat vaan "Pietarin kirkon" kannattajat, eli luterilaiset, katolikit ja ortodoxit. Kaikki muut ovat syrjytyt, ei Suomessa edes keskustella siitä, mitä katolinen kirkko teki minun esi-isille! Niistä kauhistuksest, kúten 22.7.1209 kun oli alkanut riistinretki Beziersiin, ja 22.7. 1210 kun katolilaiset olivat polttanneet elävänä Minervassa Montsegurin lähellä 140 meidän Bonshommes! Suomalaisessa mediassa ei ollu sanakaan tästä kaueasta historiasta. Aina kuulen että Suomessa on uskonto vapaus, mutta ei ole. Suomessa on 70 % vaan Pietarin kirkon kannattajia, ja vielä kuulema tulossa puolalaiset katoliset maahanmuuttajia. Itse olen maahanmuuttaja, mutta puolan katolikit en juuri halua Suomeen.
    Kun "pyhä" Bernard itse matkusti Lnaguedociin vuonna 1145, ennen ristiinretkeä, perille saavuttuaaan hän kauhistui vähämän kataarilaisuutta kun oman katolilaisen kirkon turmeltuneisuutta. Mutta riistinretken tekosyy oli että yksi paavin lähettiläs Pierre de Castelnau oli murhattu 14.1. 1208, mutta rikoksen tekivät kirkkonvastaiset kapinalliset, mutta eivät kataarit, niin ja paavi Innocentius III. heti antoi käsky ristinretken, ja niin se alkoi Beziersissa 22.7.1209. Ranskassa muistettiin tämä kauhistus, Suomessa ei tv, ei mitään media, ei mitään missään, vaikka 13.-14. luvulla katolinen kirkko tappoi noin 50 000 Kataarit!. Ristiretket, Minerva, Lastours, Montsegur (16.33.1244)- kauheat katastrofit, mutta suomen mediassa ei sanakaan!
    Mutta kun Suomessa valittu katolinen piispa- heti kaikessa lehdessä se pitää olla, ja tv näyttää sen paholaisen palvelijan naaman koko ajan. Itse en astu kirkon lähelläkään, ja en ollu koskaan häissä, koska en hyväsky avioliitto- se on kun laillinen prostituuttio, ja pappi joka vihittää pariskunnan, on kun laillinen parittaja- ei muutta! En mene koskaan katsomaan häät- se on vasamiellisiin instituuttio heti kirkon jälkeen.
    Mutta olisi hyvää tavatta muut suomalaiset gnostikot, on vähän yksinäistä.

    Suomessa, joka opiskelee teologiaa, ovat vaan ja ainoastaan Pietarin kirkon kannatajat ja heistä on 80% tulevia ev.lut. papeja ja loppu katolikit. Ei yksikään gnostikko siellä opiskelee, eikä Suomessa ole esim. Toulousen yliopiston, tai Carcassonnen Nelli- instituutin vastaava koulutus. Opiskelin itse Carcassonessa tässä, http://www.cecnelli.unblog.fr/ ja halusin opiskella Suomessa teologiaa etäisesti koska asun Helsingistä 450km ja asun hyvin harvaalla asutetulla alueella, enkä halua pääkaupungin. Sain heti vastausta että Suomen teol.tiedäkunta on "perinteinen kristitty", eikä minunkaltaisille, ja minun pohjakoulutus Carcassonnessa on hyvin poikeava teologiaa, mitä opetettaan Suomessa, ja etäisesti mahdotonta tehdä, voi palattaa taas Carcassonneen tai opiskella Toulousessa. Miksi Suomessa ei ole filosofinen tai teologinen tiedäkunta Kataareille, manikeille, ja muille dualisteille kun on "uskontovapaus"? Tuntuu että uskontovappaus on vaan papereilla, mutta kun dualisti haluaa opiskella yliopiston tasolla omaa teologiaa, filosofiaa- ei ole mahdollisuutta missään. Ranskassa on, ja vielä muissa maissa, ja ovat monet yliopistot ymppäri Eurooppaa missä voi vaikka maksua vastaan suorittaa kaikenl oppinot. Ranskassa ei ole opintotuki kun Suomessa ja monet kursit ovat vielä maksulliset!

    Olin paljon tutkinut tätä asiaa, ja sain selvää että Suomessa ei kukan edes kirjoittanut katarismista väitöskirjaa, täällä ei ole kirjoja, ei ole mikään kirjoja suomennettu. Kaikki kirjallisuus on vaan ranskaksi, englaniksi, ja muilla kielellä, mutta suomeksi ei yksikään kirjaa. Mistä tuo voi johtua? Molemmat Helsingin ja Joensuun teologiset tiedäkunnät ovat "perinteiset", eli protestantti, katolinen a ortodoxinen- gnostilaisuus puuttuu ja gnostikko-opiskelijat myös. Olin saanut selvää. Miksi Suomessa ei voi olla vaikka smalantapainen koulu kun http://www.cecnelli.unblog.fr/ eli gnostinen teologiaa yliopiston tasolla, ja koulu vaikka maksullinen? Etälä Ranskassa nämä koulut ovat maksulliset.

    Harmi että Suomessa on niin vähän kiinnostusta hengellisyyttä kohtaan.
    Katkokaa tämä hienot sivut, http://www.payscathare.org/
    Sellaista kaipaan Suomessa niin paljon.
    Myös sellaista forumia olisi hyvä perustaa Suomessa, kun esim. http://www.catharisme.eu/
    Tuntuu että täällä ei ole mitään, ja kaikki minun aktiviteetit ovat vaan netin kautta virtuaallisesti, kun asun maassa missä ei ole ripeet kiinnostusta, ja se tekee surulliseksi. Tuntuu että kaikki suomalaiset jotka ovat uskossa, ovat vaan ja ainoastaan fundamentalisteja.

    on vaikka,Authie---sanoo , ja se tekee surulliseksi. Tuntuu että kaikki suomalaiset jotka ovat uskossa, ovat vaan ja ainoastaan fundamentalisteja.

    kunhan vain taivaaseen paasemme tavalla,tai toisella .....kaikille ei-- gnostinen teologia yliopiston tasolla// vain sovi 'vartaloon'...
    minulla ei ole holkasen polaystakaan,mita tuo tarkoittaa?enka niin valita tietaakkaan..
    mutta olen uskossani Jeesukseen onnellinen...ja tiedan,etta.....noin on
    Job 19:25
    Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

    ps.vieraassa maassa olen minakin...ja kuitenkin kotona...bless

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    Jesuksen seisovan multtie pääll? Kuka tämä on keksinut? Se on Pietarin kirkon- eli katolilaisten,ortodoxien tai luterilaisten puhetta.
    Jeesus on puhtaasti hengellinen- hänelle ei ole ruumis, häntä ei aine tahranut, ja hän ei nousi haudasta, eikä tule nousemaan, eikä kuoleet ruumiit nouse- se on vaan Pietarin, eli fundalementtalistien kirkon harhaaoppi! On todella harmi,ettei Suomessa ole yliopisto missä opettelaan gnostista teologiaa. Tässä maassa ovat vaan 2 ja molemmat ovat "fundamenttalistiset", ja molemmat "kasvattavat pappeja", molemmissa ei ole gnostilaisuudessa mitään, vaan johtavat opilaat harhaan, ja valtio vielä maksaa, koska sellaiset koulut ovat Suomessa ilmaiset! Mielestäni teologiset oppinnot pitää olla maksulliset, niin, silloin voidaan perustaa myös gnostiset koulut. Eikä vaan hallituksen ylläpittämät "perinteiset luterilais-ortodox-katolikki" koulut. Risti on vaan Golgatan ja ristiinnaulitsemiseen yhdistettynä Rex Mundin,eli aineelliseen maailman herran ja todelliseen lunnastus periaatteen vastakohtan vertauskuva. Risti ei merkkitse mitään!
    Jos Jeesus oli kuolevainen- hän oli profetti.
    Pietarin kirkko, eli katolikit,protestantit, ja ortodoxit tukevat sikiämistä, avioliittoa, ja muuta inhottavuuksia. Me tuomitsemme sikiämistä, koska aineen, eli lihaan lisääntyminen on Rex Mundin- tämän maailman vallananastaja-jumalan palvoamista. Sexuallisuus on OK, mutta ilman sikiämistä. Avioliitto on laillinen prostituutio, ja pappi joka vihittää pariskunnat on kun porton palvelija. Siksi me, katarit, hylkäämme ristin palvonnan, kasteen, ehtoolisen ja avioliiton!

    enka tarkoita kirjoitusvirheita..
    Jesuksen seisovan multtie pääll? Kuka tämä on keksinut?
    tuo jobin kirjasta from Holy Bible voit itse tarkistaa..
    ///Jeesus on puhtaasti hengellinen- hänelle ei ole ruumis, häntä ei aine tahranut, ja hän ei nousi haudasta, eikä tule nousemaan, eikä kuoleet ruumiit nouse///
    tuo lauseesi kertoo sinun olevan taysin tietamaton Raamatun totuuksista..
    jata nuo tajuttomat oppisi ja ala seuraamaan elavaa Jeesusta..

    Onko Suomessa yksikin keskustelupalsta, joka olisi gnostilaiselle, eikä kirkkokristittyille? Tuntuu että kaikki Suomen palstat missä keskustelaan uskonnosta ovat ainoastaan fundamenttalistiset, kirkkolliset, palstasta "usko ja rukous" minut oli heitetty pois koska se on "kirkkorottien" palsta. Eli, kaipaan vienkkejä palstoista missä voin tuttustua muut suomalaiset gnostikot. Kiitos paljon etukäteen.

    gnostilaisuus onhan se ok. mutta kiinnostaako sinua taivaaseen pääsy ja se mitä Raamattu sanoo?

    Äänestä

  • kirkonrotta kirjoitti:

    gnostilaisuus onhan se ok. mutta kiinnostaako sinua taivaaseen pääsy ja se mitä Raamattu sanoo?

    Suomessa on kuitenkin uskontovapaus ja sanavapaus. Minä sain ban forumilla Usko ja Rukous, ilman minkäläistä selvittystä. En ole suomalainen, ja teen kielioppivirheet kun kieli niin vaikea, ja sen olin sanonut. Olin kirjoittanut jonkun kuukausi sitten siine noin 4 viestejä, ja sain ban ilman varoittusta, syystä tai sellitystä. Kun kirjoitin ylläpidolle, en saanut edes vastausta, ei monta kuukautta. En kirjoittanut mitään laitonta, ja Suomessa on uskonto-vapaus!! Olin kirjoittanut duallista teologiaa, mutta siihen minulla on oikeus, samaa kirjoitan ranskan forumille http://www.catharisme.eu/ jo monta vuotta, ja sain sieltä tosi hyvät ystävät, mutta kaikki asuvat etelä Ranskassa, ja minä tarvisten saada myös suomalaiset ystävät, joilla on sama mielipide, ja samat harrastukset kun minulla, tai ainakin lähellä.
    On tosi törkeä uskovaisista ihmisista, että forumilla Usko ja Rukous ei saa ilmaista mitään mielipedettä, joka ei ole "kirkkokristytty". En hyväsky kirkkoja- se on totta, mutta forum pitää keskeyttyä filosofiaan ja teologiaan eikä kirkkoihin, messuihin ja muuhun hömppään.
    Kun on ongelma suomen kielen kanssa, voisin teologiasta kirjoittaa englanniksi, mikä on minulle parempaa ja helpompaa. Suomeksi teologia on hyvin vaikea ymmärtää edelleenkin ulkomaalisille.

    20.8. kuoli Jean Duvernoy, meidän paras historioitsija, ja hautajaiset on hänelle 24.8. 10.30 Toulouessa. Ihmettelen että Suomessa siitä ei puhuta sanakaan, vaikka hän oli jo 93 vuotias ja oli ainakin 40 vuotta katarismista kirjoittanut. Minulla on ainakin 60 hänen kirjoja kotona. Ihmettelen kuinka ignorantteja suomalaiset ovat, etteivät muista selläisen ihmisen.
    Olen pahoillani, että minun suomi ei ole niin täydellinen, mutta silti haluan tästä keskustella.
    Je suis reparti de chez moi a chezmoi: La nuit la lune est pleine, et dans ce ciel d"ete je deviens immortel. Le bonheur c"est le temps qui s"arrete sans devenir la mort! Un chemin borde le neant. Je n"ai plus peur du vide. Chateaux, ruines qui parlent au coeur, ja franchirai les horizons en emportal l"Amour.
    Jean Duvernoy est immortel!

    ////Ihmettelen kuinka ignorantteja suomalaiset ovat, //mina ihmettelen kuinka ignorantteja ranskattaret ovat,kun heita ei kiinnosta Jeesus ja Hanen sovintotyonsa ja se kuinka taivaan portit meille kerran aukeaisivat?
    ei ole ihme kun ranskasta sanotaan sen olevan eniten 'uuspakanallinen' maa euroopassa.
    jos edustat enemmistoa kansassasi?

    Äänestä

  • lannennhunttari kirjoitti:

    Minä olen syvästi uskovainen, vaan olen gnostikko, dualisti, enkäole kirkkokristitty! Suomi on minusta kirkkokristittyen maa, ja täällä ei ole edes mahdollisuutta opiskella ykiopiston tasolla muuta teologiaa kun kirkkollista. Minä en voi edes kirkkoa siettää. Se inhoa mitä minulla on kirkkoja kohtaa,en osa sanoa suomeksi. Itse olen kotoisin Occitaniasta, Carcassonnesta, ja se on kataarien maa. Oli minulle erehdys muutto Suomeen, niin kamalasti kirkkollisen maan!!
    En osaa niin hyvin suomea että voin puhua suomeksi teologista, mutta:
    Il me semble guil faut se garder de tojours regarder les choses par la petit bout de la lorgnette que constitue ce monde malefique ou nous, nous debattions. Contrairement a ce que bien de historiens , souvent influences par la culture judeo-chretiene dominante, essaient de nous faire eroire , la probleme n "est pas dans un dualisme ditheiste qu"il faut resoundre par des analyses de pouvoir et de puissance , mains dans un dualisme ontologique qui oppose l"Entre et le Neant!!
    Toús les Cathares concideiraient le bon principe- que l"on appele Die le Pere par commodite - comme omnipotent , omniscient et parfaits dans le Bien!!!
    De meme , als concideraient le mauvais principe- que l on appele Diable ou Satan pour les memes raisons- comme une entite privee de la puissance creatrice divine, c"est -a - dire de la capacite de la prodiure de l" Etre consubstantiel, pour le bonne raison qu"il n a pas d "Etre!!!!

    /// syvästi uskovainen// jos et voi tietaa varmaksi--onko Jumala olemassa?

    Agnostisismi tai agnostismi (kreik. α- a-, ei γνώσις gnōsis, tieto) on käsitys, jonka mukaan ei voida tietää, onko jumalaa tai jumalia olemassa.[1] Käsitettä käytetään myös laajemmin käsityksestä, että ei ole mahdollista saada mitään tietoa joistakin asioista.[2]

    syvasti uskovainen,joka ei ole varma Jumalan olemassaolosta...

    kysynkin sinulta,kuka loi [teki] maailman? voit vastata englanniksi,jos tuntuu helpommalta...ranskaa en osaa ,vaikka se onkin toinen kotimainen kieli taalla [canadassa]...

    Jeee, minä olisin onnellinen jos Suomessa olisi toinen kotimaakieli ranskaa. Sen minä halusin koska suomen kieli on minulle mahdottomasti vaikea, ja tuntuu etten opi koskaan kunnolla, ja ruotsia en osaa olenkaan.
    Niin, on hyvää ja pahaa, maailma ja taivas. Kirkollinen jumalaa on pahaa, joka rankaisee, tuo maailmaan sairaudet, kärsimykset, sotia- se on tämän maailmaan jumalaa- pahaa jumalaa, vallananastaja- Rex Mundi.
    Mitta minä uskon´hyvän jumalaan, ja emme sano jumala, mutta ISÄ. Hän ei ole tästä maailmasta, ja häntä aine ei ole tahranut, hän on hyvää ISÄ joka on puhtaasti henkinen. Teidän kanssa on hyvää keskustella, mutta kun minun suomen kieli on puutteelinen, ja teologiaa on vaikeaa, sellitään englanniksi:

    "
    The foundations of christian dualism are to be found in the philosophy of Paul of Tarsus. His disciple, Marcion of Sinope demonstrate the relentless opposition of the 2 concept of God featured in the old bible and the Gospel.
    His spiritual church extends from East to West from second century, until it hands over to the new church of the Good People- Good Christians- The Cathars- and then disappears in the eventh century.
    We claim that the same vision of the word is still alive int the 21 century!, and that similar questions are being asked in the scientific and conscious words.
    There is no such thing as God in the real world. He is abscent and cannot be opposed. And yet the idea of a pure God is present in our minds. This purification is a path of truth which cuts through reality and reasoned logic.
    The old Bible talks about a law-making God, who was attached to wordly values whils the Gospel unveils a God detached from the world. Paul develops the idea of 2 creations.
    The biblical god créates and instinctive and passionate man, derived from the animal Kingdom.
    Christ creates the son of man, derived from the spiritual Kingdom capable of discernind conscience. He doesn t preach about the regeneration of the flesh, rather the rebukes it!!!!
    The fundamentally evil word in which we live belongs to the Evil. Evil- which is, quite simply that which causes pain- takes priority, goodness only comes to relieve the excess of evil.
    Dualism offers non-violemce to counter violence . Since evil is intrinsically linked to life as we know it, why would we imagine a God creator of all things good??? There is a sort of emotional attachment which links us to the Devil like a slave to his master.
    You understand? I am christian, but the Cathar. Ymmärretkä nyt? Minä ymmärrän suomea mutta vaikea sellitää teologiaa. Minäolen uskovainen, mutta en hyväksyy kirkkoja, eikä pappeja, ei avioliittoa, eikä mikään maallista, aineellista, olen Kataari.

    aika kaukana on kataarin jumala[tai niitahan on kaksi] oikeasta Jumalasta teologianne mukaan--
    The Catharist concept of Jesus resembled modalistic monarchianism (Sabellianism) in the West and adoptionism in the East.[7][8] Some Cathari adhered to a concept of Jesus that might be called docetistic, believing that Jesus had been a manifestation of spirit unbounded by the limitations of matter—a sort of divine spirit or feeling manifesting within human beings. Many embraced the Gospel of John as their most sacred text, and many rejected the traditional view of the Old Testament — proclaiming that the God of the Old Testament was really the devil, or creative demiurge. They proclaimed that there was a higher God—the True God—and Jesus was variously described as being that True God or his messenger. These are views similar to those of Marcion, though Marcion never identified the creative demiurge with Satan, nor said that he was (strictly speaking) evil, merely harsh and dictatorial.[citation needed]

    The God found in the Old Testament had nothing to do with the God of Love known to Cathars. The Old Testament God had created the world as a prison, and demanded from the "prisoners" fearful obedience and worship. The Cathari claimed that this god was in fact a blind usurper who under the most false pretexts, tormented and murdered those whom he called, all too possessively, "his children". The false god was, by the Cathari, called Rex Mundi, or The King of the World. This exegesis upon the Old Testament was not unique to the Cathars: it echoes views found in earlier Gnostic movements and foreshadows later critical voices. The dogma of the Trinity and the sacrament of the Eucharist, among others, were rejected as abominations. Belief in metempsychosis, or the transmigration of souls, resulted in the rejection of Hell and Purgatory, which were and are dogmas of the Catholic faith. For the Cathars, this world was the only hell — there was nothing to fear after death, save perhaps rebirth.
    sano viela onko sinun uskonnossasi Pyhaa Henkea ollenkaan? tuossa kun katselin uskosi perusteita en huomannut mainintaa ollenkaan?

    Ei mikään "pyhä" komiotta ole! Kokeilen suomeksi kun minun täyttyy opetella, vaikka vaikea on. Ei ole mitään hyvä isä tuo vanhan testamentin pahaa jumalaa- se on vaan valananastaja- Rex Mundi- tämän pahan maailman luoja! Ei ole mikään yksi jumala, vaan tämän maailman , pahan maailman luoja, kirkkollinen pahaa, pahaa jumalaa - Rex Mundi. Kaikki Pietarin kirkot, eli katolilainen,protestantti ja ortodoxi- ovat pahoja tämän maailman kirkkoja, dogmiensa kanssa. Kirkot koko historiassa tekivat ja tekevat edelleen ainoastaan pahaa- määräilevat kuinka toisten ihmisten pitää elää, käskevät, papit eivät ole mikään muuta kun maksulliset huorat, avioliitto ei ole muu kun pahojen kirkojen laillinen prostituutio missä pappi on kun "bordelmamaa". Kírkot eivät kannustaa rakkauden, mutta vaan avioliiton ja sikiämiseen- ei rakkautta, ainoastaan pitää sikiä ja sikiä- en voi edes käydä kirkossa- voin pahoin kun ajattelen mitä heidän uskonto ja teologia on, ja mitä kaikki kirkot tekivät historiassa. En ollu koskan käynyt häissä- sammoin kun en koskaan bordelissa, se on samaa, ja täysin moralitonta.
    En voi myös hyväksyä kirkkoliskristittyen lihan syömistä- se on erittän pahaa koska lihaa tuli maailmaan sukupuoplitse, ja hyvä ihminen ei lihhan koskee ikinä!! Itse en syönyt lihaa 29 vuotta.
    Suomaliset eivät ymmärrää, kun avoimesti kiellän ihmisiltä Savossa missä asun ostamaan ja syömään lihaa!!!
    Bons Hommes- Parfaits_ can not eat meat, as these items is engendered by CARNAL CORRUPTION!!!
    Parfaits can eat also fish, seafood, as these items are not engendered by carnal corruption.
    Parfaits had 3 Lents in years, periods 40 days feading only with bread ,water and some vegetable. Lent is normal also 3 times in normal week.
    Parfait is also very lean and undernourished.
    Pierre Autier was used to eat figs and honye after Lents in order to restore some force. There are many food that contain no unctura /eggs, milk/, nor meat, and very nutritious!!!
    If a Parfait makes something forbidden, the Consolamentum decays immediately. If the decayded Christian wants to remain in the Church of God, must make 4 Lents (40 days) and then receive the Consolamentum again. All things before decay!!
    Meillä on paljon kovemmat säännöt ja seuraava paasto alkaa 13.11.- 24.12. Meillä on 40 päivää paastot, ja lisäksi maanantai, keskivikko, perjantai.
    Elän noin lähes koko minun elämää, ja Suomessa minulle hyvin vaikea kun ihmiset eivät ymmärrä. Tuntuu että kaiki uskovaiset täällä ovat vaan niiden pahojen kirkkojen orjia!! Minun pitää oppia parempi suomea että voin kirjoittaa katarismista suomeksi myös. Oikeasti, kunnon ihminen ei koskee lihaan!! Ja kun Kataari koskee lihaan, käsittelee lihaa, pitää pestää kunnolla kädet 3 kertaa, koskaa lihaa on pahaa, kaikki aineellista on pahaa.

    hyva ihminen?? kun sanot--
    hyvä ihminen ei lihhan koskee ikinä!! Itse en syönyt lihaa 29 vuotta.
    Luuk. 22:15

    Ja hän [Jeesus]sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin;

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    hyva ihminen?? kun sanot--
    hyvä ihminen ei lihhan koskee ikinä!! Itse en syönyt lihaa 29 vuotta.
    Luuk. 22:15

    Ja hän [Jeesus]sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin;

    Jesus- ihminen oli vaan profetta, mutta Kristus oli hengellinen olento, puhdas henki, jonka aine ei ollu tahranut- siksi hän ei voi syödä. Liha on tullut maailmaan curruption kautta, eli sukupuolitse, ja siksi ihmisen ei pitäisi syödä lihaa, vaan kun on todella todella pako, ja siitäkin vaan valkoista lihaa, punaista lihaa ei koskaan, se on erittäin pahaa. Eikä mitään eläiperäistä, munia ja maitoa vaan kun on pakko niitä voidaan syödä, ei muuten.
    Ja myös ihmisen spirituaallinen elämää on paljon parempi kun ei syö lihaa, eikä ruokii aineellista ruumista liikaa. Meidän pitää myös kunnioittaa toisen elämää,eikä tappaa eläimiä ruokaan takia.

    vuoksi sanot olevasi Kristitty?
    onko se Jeesuksen veri,joka on sinut pelastanut ,vai mika muu?
    vai armo vai mika?
    en tieda uskosi perusteita..
    siksi haluaisin tietaa..jos haluat voit vastata englanniksi..kiitos

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    vuoksi sanot olevasi Kristitty?
    onko se Jeesuksen veri,joka on sinut pelastanut ,vai mika muu?
    vai armo vai mika?
    en tieda uskosi perusteita..
    siksi haluaisin tietaa..jos haluat voit vastata englanniksi..kiitos

    En olen ns."kirkkokristytty", minun päälle ei pappi vettä roiskinut.
    Minä uskon taivaan Isään, mutta se että taivan Isä ei tahnanut aine, ja Kristus oli henkinen olenko, ei ollu "Jumalan poika"kun kirkko opettaa. Minä uskon, ja sellittän nyt englanniksi minun rukous, koska se on suomeksi minulle todella vaikea, minun kieli on aika puutteellinen. Itse toivosin että Suomessa olisi toinen kieli ranskaa,niin kun Kanadassa- olisi minulle paljon helpompi elämä, kun voisin puhua ja saada palvelua äitinkielelään ja opiskella. Niin nyt on minulle mahdottonta opiskella mitään kun kieli niin mahdottomasti vaikea.
    Niin:
    Holy Father , lawful God of Good spirit. Thou who hands not deceived nor lied, nor been mistaken, not hesitatet for fear of death to descent into the world of the Alien God for we are not of this world, not this world is ours- let us know what Thou knowest and to love what Thou lovest.
    Deceitful Phariseans , ye stand on Kingdom s Gate and forbid to get in to the ones who would like it, while ye dont want it!
    For this reason I pray the Holy Father of Good Spirits , who has the power to save the souls , and let bloom and sprout for the Good Spirits, and because of the Good Ones gives life to the Evil Ones , and He makes in the Order they can go to the World of the Good Ones.
    And he will make this until nobody will d well in the Nether Skies that belong to the Seven Kingdoms, no one of my Ones who tell down form Heaven from whence Lucifer had taken them with the false pretext that God didn t permit them other than Good , while the Devil in His great falsity would have permitted them poth Good and Evil.And He told em that He would have given them women they would have loved intensely, and He would have given them lordship of the one upon the other , and there would have been Earls, and Thanes and Emperors, and by means of one bird many other birds would have been captured, and by means of a beast many other beasts.
    And He told that all the ones who would have submitted to Him, would have discended and would have had the power to make Evil and Good as well, as Good had Good upwards, and for them it would have been much better to be downwards to make Evil and Good than to ve upwards where God gave them Good alone.
    So they ascended the Sky of Glass, and when they were-there , they fell and went to perdition.
    So God descended from Heaven with Twelve Apostles and He conceaked Himself in Holy Mary.
    ---------------------------

    Ymmärättäkö? Kirkot, papit, kirkkollista liturgiaa on vaan false!!

    sen ,etta saatat[ja mielestani ja Raamatun mukaan] olet aivan pielessa kotitekoisen 'uskosi' kanssa?
    vain Jeesus voi kuolemattoman sielusi pelastaa sinun taytyy uudestisyntya .niin taivaan ovet sinullekkin kerran aukeaa...
    rukoilen puolestasi bless..

    Vahingossa satuin tähän palstalle. Olen suomalainen nainen ja toivotan sinut tervetulleeksi Suomeen , vaikka olet jo kauan täällä asunut.
    Kirjoitat hienoa suomea , saan hyvin selvää ajatuksistasi.

    Ymmärrän miten yksinäinen olet kun et ole löytänyt samanuskoista samaa kieltä ja samaa uskontoa tunnustavaa ihmistä . Etkä voi opiskella omaa uskontoasi suomalaisissa yliopistoissa. Uskontosi on osa identiteettiäsi , älä luovu siitä muuten kuin jos sydämesi niin sanoo.
    Joku fundamentalistiuskovainen yrittää nyt sinua tällä palstalla käännyttää . Se on tuomittavaa toisen hädänalaisen aseman hyväksikäyttöä. Älä välitä hänestä.
    Minäkin olen kristitty mutta en käännytä ketään enkä yritä väittää että vain minun uskoni on ainoa oikea. Minulle se on sitä , mutta kunnioitan uskonnonvapautta ja jokaisen vapautta pysyä omassa uskonnossaan.
    Jos haluat niin minä voin tällä palstalla jutella kanssasi kaikesta mitä sinä pidät tärkeänä .
    Olen pahoillani siitä mitä kristityt joskus ovat tehneet pahaa uskontosi edustajille. Sille ei nyt enää voi mitään , mutta tahtoisin lohduttaa sinua ja jos vain voin, niin auttaa myös paremmin viihtymään täällä.

    Olisi kiva tietää miksi aikoinaan muutit Suomeen ja millaista arkesi muuten on.
    Älä kirjoita mitään henkilökohtaisia asioitasi yleisille palstoille ettet joutuisi vaikeuksiin.

    Äänestä

  • metsän tyttö kirjoitti:

    sanot---Joku fundamentalistiuskovainen yrittää nyt sinua tällä palstalla käännyttää
    ai kuka kaannyttaa ja keta?
    authie---Ymmärättäkö? Kirkot, papit, kirkkollista liturgiaa on vaan false!!

    kukin pitakoon uskonsa minun puolestani,mutta valitettava totuus on-- tuo vanha sananlasku--kukin tulkoon uskollaan autuaaksi,ei varmasti pida paikkaansa.
    eli kannattaa uskoa vain pelastavaan uskoon,eli Jeesuksen sovintokuolemaan.
    Ef. 2:8
    Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
    tuosta on hyva jatkaa keskustelua..l-h
    ps.kuinka pahasti 'metsassa' olet itse uskonesi,vai oletko?

    Kiitoksiä hienoista sanoista Metsän tyttö!!! Suomeen tulin miehen takia, Carcassonnesta, se on aivan etelä Ranskaa, Occitania. Mutta heti kun olin noin vuosi Suomessa meni poiki, ja olemme vaan ystävät. Minä jäin Suomeen. On vähän vaikea minulle kun täällä ei ole sama uskontoa edustavaa ihmisiä, kaikki uskovavaisia vaan kirkkokristytyt, ja se, mitä opetetaan teologisesa tiedäkunnassa on vaan ja ainostaan kirkkollista teologiaa, eikä gnosticismi. Täällä ei ole yksikin ihminen, joka olisi kirjoittanut kataari-uskonnosta, ei suomenettu yksikin kirjaa- ei mitään. Ei ole samaa instituutti kun meillä Carcassonnessa Rene Nelli institut, http://www.cecnelli.unblog.fr/, kaikki ystävät minulla on ainoastaan Ranskassa, ja Suomessa ainoa yk luterilainen pastori osaa ranksaa ja puhuu kanssani, mutta kun nyt on lomalla, hän ei tulee. Papit ovat Suomessa kun "leipäpappeja"- kun sanoo minun mies. Heillä on työaikaa, ja vapaa-aikana he eivät tule, vaikka halan että keskustelisimme uskonnosta minun kotona. Mutta kun on lomalla, ei edes soittaa. Onneksi on internet, ja voin puhua skepen kautta kavereiten kanssa. Mutta kun ei olesi net, olisi jo lähtenyt Suomesta. Se on aika surullista kun ei edes naapurit tervehtii, eikä puhu mitään. Ei mitän kohtelliaisuutta, ihmiset uskomattomasti kovia. Mistä se johtuu? Languedocissa kaikki halaavat, puhuvat, naapurit keskenään, mutta täälläSavossa on kun haudassa. Ja kaikki,mitä on uskonto aiana liittyy kirkkoon..minulla on joskus niin surullista oloa Suomessa. Kiitoksiä kovasti Teille.

    J anyt 18.8. vielä kuoli yksi meidän tutkioista, joka kirjoittanut ainakin 60 kirjoja, Jean ´Duvernoy, Suomessa ei kukaan puhunut hänestä mitään, vaikka hän oli yksi parhaimmista tiedemiehistä joka oli tutkinut kataarien-historiaa. Hautajaiset olivat Toulousessa 24.8., ja minä tein hänelle runo myös:
    Je suis reparti de chez moi a chez moi: La nuit la lune est pleine, et dans ce ciel d`ete je deviens immortel. Le bonheur c`est le temps qui s`arrete sans devenir la mort. Un chemin borde du vide. Chateaux, ruines qui parlent au coeur, ja franchirailes horizons en emportal l`Amour. Jean Duvernoy est immortel.
    Un grand Merci a une homme qui a fait emerger beacoup de verites sur les Bonshommes, et Bonnes Femmes!!!

    Jeesukselle myos,Han kuoli sinunkin vuoksesi..maksoi syntivelkasi otti paallensa meidan kaikkien synnit..
    mitaan tuollaista ei Jean ´Duvernoy, tehnyt..

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    Jeesukselle myos,Han kuoli sinunkin vuoksesi..maksoi syntivelkasi otti paallensa meidan kaikkien synnit..
    mitaan tuollaista ei Jean ´Duvernoy, tehnyt..

    Suomalainen ja niin tekopyhä!! Ajatelen että niin tekopyhiä ovat vaan puolalaiset, mikä on ehkä Euroopan tyhmin kanssa, ja puolalaiset papit ovat typeryyden huippu. Mitä? Syntejä? Jeesus oli prophet joka kuoli rakkauden puolesta, eikä mikään "meidän syntyjen" se on taas tuo kirkkollista hömppää!
    Jean Duvernoy teki paljon Kataarien puolesta, kirjoitti meidän uskonnosta ainakin 40 vuotta, teki tosi paljon!!!
    Ja myös minun hyvää ystävä Yves Maris, joka kuoli vuosi sitten.
    http://www.chemins-cathares.eu/
    kirjoitin Yves.stä aika paljon hänen filosofiasta tämä sivulla. Yves oli myös yksi parhaimmista, eikä ollu tekopyhä..ei ranskalaiset niin tekopyhiä kun osa suomalaisista. En voi olla totta!!

    Suomalainen ja niin tekopyhä//kuinka voit sanoa noin?
    voitko katsoa ihmisen sydameen saakka?

    ja me ihmisetko olemme vailla syntia?ei hanen olisi tarvinnut 'rakkauden tahden ' kuolla,vaan Hanen piti kuolla sinun ja minun syntien tahden..

    ja Jeesus ei ollut profeetta,vaan h u o m a a JUMALAN POIKA...........sinun olisi aika herata unestasi,
    mikaan yves,tai duvernoy ei voi sinua pelastaa,mutta Jeesus voi..

    Yves oli minulle rakas, ja en mikään pelastusta tarvitse, vaan rakkautta ja rakkautta!! Kun kuolen, minun sielu muuttuu ja siiryn toiselle tasolle. Voin syntyä myös uudestaa.
    Jesus ei ollu jumalan poika!!! En ole jumala- tämän maailman jumala on vallananastaja, Rex Mundi- joka teki kaikki aineellista, materiaa.
    Jeesus oli mies, prophet, joka kuoli rakkauden pulesta, mutta oli aivan tavallinen ihminen kun me muutkin!!
    Kristus oli puhdas henkinen olento- ja häntä ei voida ristinanulitta, eikä kiduttaa, Kristus ei ollu mikään jumalan poika, hän on henki!!! Ei ihminen! Hän on puhtaasti hengellinen, hänessä ei ollu mitään aineellista- hän ei ole mies, eikä nainen, mutta HENKI!
    Ei ole mitään "pelastusta"- mutt vaan siirtyminen toiselle tasolle ja reinkarnatio.
    Te olette todella kirkkokristytty!!! Kirkko on paha paikka, ja siellä ei voida rukoilla, se on tämän pahan jumalan paikka, Rex Mundin paikka. Minä uskon´Táivaan Isän- AMOR.iin, rakkauden jumalan!
    En uskon tämä maan aineellisiin kirkko-hömppään, eikä tämän maan jumalaan, pahaan jumalaan Rex Mundin!
    Ja kyllä, Yves Maris on minulle tarkkeä, hän oli minun rakkas!! Jatkan hänen blogissa kun Yves ei elää ennää.

    totuudesta...

    Te olette todella kirkkokristytty!!

    Joh. 3:16
    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    jollet tuota usko,en enempaa voi asialle tehda...vain rukoilla sielusi pelastusta..

    Raamattu on kirjoitettu kuvauksellisesti. Siitä voi tulkitta kuinka vaan. Se että on jonkun poika, on kuvauksellista.
    En tajua miksi Suomessa edelleen kouluissa opetetaan uskontoa, ja syötetään jo lapsille tuota pappillista, kirkkollista,kamalaa hömppää!!
    Ranskassa se on kielletty, siellä ei ole mikään uskonnonopetus kouluissa, ja ihmiset tosi valaistuneet. En tajuaa, että pohjoismaissa opetetaan vieläkin tuota tekopyhää "jeesustelua". Ja aivopestään jo lapset!! Kun ihmiset saisivät tietää totuuden, ei kukaan menisi ennää kirkkoon, ja kaikki olisivat eronneet kirkosta- niin ei kukaan olisi ennää maksanut kirkko-veroja, ja pappeilla ei olis tuloja- niin pappien pitäisi mennä normi töihin.
    Papit ovat pahimmat loisijat Suomen yhteyskunnassa, jotka vielä sellaisesta hömpän sarnaamisesta saavat erittäin hyvää palkkaa!!
    Kaikki on van valhettä, hömppää, ja uskomaton ihmisten aivopesu!! Uskomattonta että skandinaavit ovat niin tyhmiä että sellaisen uskovat ja vielä maksavat kirkkoiile veroja! Ei penniakaan pappeille!!! Papit t pahimmat loiset, ja en tule koskaan tukemaan pappeja. Päin vastoin, haluan että papit lähtevät Suomesta ja kirkko kaatuu.
    Mua inhottaa, syvästi inhottaa kaikki mitä on kirkkojen kanssa tekemässä. EI ENNÄÄ USKONTOA KOULUISSA, EI TEKOPYHÄÄ JEESUSTELUA. Suomessa pitää olla laki kun Ranskassa, missä jeesustelioita ei tue lähes kukaan. Ja seminaarin opiskelu maksaa kuukaudessa 350 euroa, eikä mitään opintotuki. Suomessa nämä ihnottavat papis-opisjelija-loiset saavat kaikki ilmaiseksi ja vielä opintotuki!! Haluan että teologian opiskelijat eivät saa ennää mitään tukea, ei mitään- pois maasta kaikki puolan katolikit!!!

    juuri ,mita kerroit ranskaa sanotaan uus-pakanalliseksi maaksi,joka on kaantynyt pois Elavasta Jumalasta...
    ja niin olet tehnyt sinakin.....olen surullinen puolestasi..
    mutta valintasi on omasi.mina valitsen Jeesuksen,

    Äänestä

  • lannenhunttari kirjoitti:

    juuri ,mita kerroit ranskaa sanotaan uus-pakanalliseksi maaksi,joka on kaantynyt pois Elavasta Jumalasta...
    ja niin olet tehnyt sinakin.....olen surullinen puolestasi..
    mutta valintasi on omasi.mina valitsen Jeesuksen,

    Minä uskon, mutta olen Kataari, ei kirkkokristytty, ja mielestäni uskontoa ei pitäisi opettaa koulussa eikä pakkottaa lapsia kuuntelemaan siitä kirkkollista hömppää. Olimme tästä keskusteleet muiden ranskalaisten kanssa jotka asuvat Suomessa, http://finladssecrets.unblog.fr/ ja monet ihmettelivät Ranskassa, että Suomessa on edelleen kouluissa uskonto. En voi hyväskyä että kirkkolliset aivopesevät jo pienia lapsia- uskonnon opetus kouluissa pitää kieltää lailla sammoin kun Ranskassa. Siellä ei kukaan aivopesee lapsia, ja lapset saavat välitää itse mihin uskovat. Jokaisella pitää olla valinnan mahdollisuus, eikä jo lapsiin syötää hömppää. Minulla ei ole lapsia, mutta kun olisi, olisin kasvattanut Kataareiksi, eikä kirkkolliseksi.
    Papit ovat pahimmat parasiitit maailmassa, jotka tienavat isot summat vaan sen syystä koska ihmiset ovat kun lampaat sokeat ja uskovat sellaistä hömppää. Toivon että Suomessa tulee laki kun Ranskassa, ja teologinen yliopisto ja seminaari maksullista. Ranskassa maksaa 350 euroa kuukaudessa! Ja ei mitään opintotukea, minä en halua että veroista maksetaan tulevien papien opintotuet!!! EI EI ja EI.
    Tuleville lääkäreille, insinööreille ja kaikille kunnon opiskelijoille kyllä- mutta EI teologian opiskelioille ja tuleville papeille! Papit ovat loiset, jotka elävät muiden , uskovaisten ihmisille ja typerän yhteyskunnan kustannuksilla. EU n typerin kansa on varmasti puolalaiset..ainakin nyky-aikana. Toki,Puolastakin löytyy tiedemiehet,kunnon väki, mutta 80% kansasta ovat katolikit..arrrrrghhh!!!

    on, http://finlandssecrets.unblog.fr/
    uskonnosta oli myös puhe. Ei uskonnonopetusta ennää, EI PAPPEILLE!!!

    Kun sain selvää, paljonko tutkijat jotka matkustavat etelä Ranskaan, saavat grantit, pane mua miettimään, onko oikein se, mitä olin uskonut ainakin 20 vuotta.
    Ktso tätä: http://www.muni.cz/people/52251/cv/
    Monella työssä käyvillä ihmisillä ei ole varaa matkustaa mihinkaan kun maksavat veroja ja laskuja, työttämillä ei ole varaa mihinkään, ja eivät pääsee ulkomaalle monta vuotta. Säästää on työttömille aivan mahdottonta, ja eivät kaikki työttömät saa edes korvaukset, kun on puoliso, koska jopa työmarkkinatuki on puolison tuloista riippuva, ja kun puolison tulot ylittävät yli 2000euro/kk brutto, työtön puoliso ei saa mitään. On minulla kokemusta. Ja nyt luen kuinka paljon tutkija Tsekistä saa granteja,monta 10 tuhatta euroa vuodessa pelkää matkustamiseen. Kaikki maksavat veromaksajat. Se on niin väärin. Missä on oikeus ja kohtuus?? Miksi Jumala salli tämä epäoikeudenmukaisuus, että joka saa niin paljon rahaa ja voi matkustaa 6 kertaa vuodessa Ranskaan, ja joku toinen ei pääse mihinkään vaikka koko elämä, kun on pienituloinen tai työtön. Miksi Jumalla salli tämä ??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Authie kirjoitti:

Seuran vähän aikaa tämä palstaa, ja olen aivan shokisa paljonko on suomalaisissa uskovaisissa ihmisissä vihaa, ja myös on henkilökohtaiset kokemukset pienestä paikkakunnasta missä asun. Suomeen tulin 10 vuotta sitten ja ajattelin silloin että Suomi on hyvä maa, ja suomalaiset mukava kanssa.
Niin, minä uskon jälleensyntymisopin ja naisperiaatteen tunnustamisen uskonnossa.
Bonshommes ovat todellakin kumpaakin sukupuolta! Minä hylkään katolilaisen, ortodoxin ja luterilaisen kirkon ja kielän kaikkia pappillista hierarkiaa, tai ihmisten ja Isän välisten virallisten ja virkkaansa vihittyjen välittäjien laillisuuden. Ja sen takia munullaoli ongelma Suomessakin!
Tämän asenten ytimenä on tärkeä periaatte: uskon hylkääminen kirkollisessa, kirkon vaatimissa muodossa.
Toisen käden tietona hyväksyttyjen "uskon" sijasta pidän kiinni suorasta ja henkiläkohtaisesta tiedosta, ensi käden tietona ymmärrettystä uskonnollisesta kokemuksesta, tai mystisesta kokemuksesta. Tätä on kutsuttu gnostiseksi. Se on kreikalaisesta tieto-sanasta, ja tieto on tärkein.
Ottaen huomioon suoraan yhteyden Taivaan Isään ( me emme sano jumala) korostamisen- papit ja piispat ja muu hengellinen virkavalta on täysin turhaa!
Olen myös dualisti. Kaikki kristillista ajattelua voidaan katsoa dualistiseksi. Hyvän ja pahan ristiraataiseksi. On valo ja pimeys, henki ja aine, hyvä ja paha.
Esim. katolilaisuus edellyttää yhtää ylintää jumalaa, jonka vastustaja paholainen on allempiarvoinen.
Mutta jumala ei ole vaaan yksi mutta kaksi. Toinen on hyvää ja täysin ruumillistumaton, puhtaasti henkinen olento, jota aine ei ollu tahrannut. Hän on rakkauden Jumala, taivaan Isä.
Mutta rakkautta pidettiin täysin vallan kanssa yhteen sopimattomana, ja aineellinen luomakunta on vallan ilmentymä! Siksi aineellinen luomakunta - varsinainen maailma- on itsestään pahaa. Maailma on vallananastajan, pahan jumalan- eli Rex Mundin- maailman kunninkaan työtä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu