Miten kummassa lasketaan työmatkavähennys?
Olen etsinyt tietoa googlaamalla ja vero.fi:stä, enkä löydä. Omavastuuosuus on 600 euroa, mutta miten sen ylimenevältä osalta? Käytän kodin ja työpaikan väliseen matkustamiseen tänä vuonna 3 000 euroa (pitkät bussimatkat). Kuulin tutulta, että tulojen määrä vaikuttaa siihen, minkä verran saa vähennystä. Te, jotka olette työmatkavähennyksiä aiemmin saaneet, kertoisitteko laskukaavoista tai edes suuruusluokista?
Miten kummassa lasketaan
6
1250
Vastaukset
- puttesetä
Mikäli tuo 3.000 euroa koostuu halvimmalla julkisella välineellä tehdyistä kodin ja työpaikan välisistä matkoista, se vähennetään sinun veronalaisista ansiotuloistasi. Tee vähennys pääveroilmoituslomakkeellasi ensi keväänä, jos kyse on tämän vuoden kuluista.
Älä vaivaa päätäsi tulojen vaikutuksella. Se on toki totta, ja johtuu siitä, että ansiotulojen verotus on progressiivista, eli suurituloisella vähennys vaikuttaa enemmän kuin pienituloisella, mutta itse vähennys lasketaan aina samalla tavalla. - 2+14
Veroprosenttilaskurilla voit tarkistaa, paljonko matkavähennys vaikuttaa verotukseesi.
- käydä
tilaamassa uuden verokortin, jolloin saat matkakulut huomioiduksi jo tämän vuoden veroprosentissa. Toki ilmoitat myös todelliset matkakulut tulevassa veroehdotuksessa.
Helppoa kuin heinänteko.
http://portal.vero.fi/public/default.aspx?nodeid=7788&culture=fi-FI&contentlan=1 - tässä suuntaa antava
jos sulla on pätevä syy (pitkät työmatkat ja joudut vaihtamaan moneen otteeseen kulkuneuvoa) niin voit saada kilometrikorvausta. Verottaja määrää kuinka monta senttiä km sitä saa.
No jos tuo täyttyy ja saat esim 3000 euroa summaksi, niin siitä omavastuu pois niin etua jää 2400e.
Sitten tärkeä pointti ? paljon sulla on tulot ja paljon siitä maksat veroa ? jos olet maksanut veroa esim 2000 euroa vuosi, niin silloinhan ett saa täyttä hyötyä.
Eihän verottaja maksa sulle siitä että on pitkät työmatkat, vaan jos maksat veroa paljon niin sittenhän sitä etua voi saadakkin.
esimerkki:
Moni luulee että kun on veroprosentti 9% ja tulot 10 000e ja maksanut vuodessa veroa 1 000euroa, niin sitten verottajan kuuluu maksaa vielä km-korvausta 4 000euroa (kun on pitkät matkat). Ja sitten piipitetään että kyllä pitäis verottajan maksaa.... EI näin ! =)- puttesetä
Väärin. Km-korvausta ei saa ihan noilla perusteilla, eikä verottaja edes määrää sen suuruutta. "Suuntaa antava" tarkoittanee yrittää sanoa, että mainitsemillaan perusteilla verovähennyksen voi tehdä oman auton käytöstä. Se on täysin eri asia, kuin saada km-korvauksia.
Siis miksi muka ei saisi täyttä hyötyä? Vähennys tehdään tulosta, ei verosta. Harvemmin työmatkojen kulut sentään ovat suuremmat kuin verotettava ansiotulo. - Ensin kysynyt
puttesetä kirjoitti:
Väärin. Km-korvausta ei saa ihan noilla perusteilla, eikä verottaja edes määrää sen suuruutta. "Suuntaa antava" tarkoittanee yrittää sanoa, että mainitsemillaan perusteilla verovähennyksen voi tehdä oman auton käytöstä. Se on täysin eri asia, kuin saada km-korvauksia.
Siis miksi muka ei saisi täyttä hyötyä? Vähennys tehdään tulosta, ei verosta. Harvemmin työmatkojen kulut sentään ovat suuremmat kuin verotettava ansiotulo.Kiitos kaikille kommenteista (vihdoinkin palsta, jossa saa asiallisia vastauksia). Juu, teen matkat halvimmalla julkisella kulkuneuvolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793