Miten Mannerheim ja sisällissodan verityöt käyvät yksiin?
Suomenruotsalaiset taitavat olla ainoa kansanmurhaan syyllistynyt ryhmittymä pohjoismaissa. Suomenruotsalainen on siitä veikeä eliö että se on ilmeisesti raiskannut ja ampunut eniten sodissa Suomalaisia kuin mitään muuta kansallisuutta
Varsinaiseen taistelutoimintaan pataljoona ei näy osallistuneen. Pataljoonaa komensi Edward Ward ja komppanianpäällikköinä toimivat Ivar Hast ja Ivar Ståhle. Pataljoonasta muodostettiin retkikuntia, jotka tekivät teloituskiertueita eri puolille Uuttamaata. Tähtäimessä olivat punaiset tai punaisiksi epäillyt ja eräät valkoisetkin suomalaiset. Vihdissä pataljoona teloitti yli 60 paikallista, ja kerrotaan paikallisen suojeluskunnan päällikön joutuneen ajamaan verenhimoiset västankvarnilaiset pois pitäjästä. Pataljoona kylvi kuolemaa ainakin Inkoossa, Vihdissä ja Nurmijärvellä. Kaikkiaan Länsi-Uudenmaan pataljoona teloitti toukokuussa vähintään 200 miestä ja naista, lähes kaikki suomenkielisiä.
Västankvarnissa istui myös kenttätuomioistuin, jonka johtoon halukkaasti hakeutui lehtimies ja kirjailija Erik Grotenfelt. Aatelismies G. ei ottanut osaa sotatoimiin, mutta teloituksiin sitäkin innokkaammin. Hän osoitti oman todistuksensa mukaan poikkeuksellista armottomuutta, jopa julmuutta toimiessaan punavankien kuulustelijana ja teloitusryhmän päällikkönä
Tukkisen uusin kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Vapaaehtoiset suorittivat Suomessa Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko
Suomenruotsalainen vapaajoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaiset eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaajoukko tappoi punaisia silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo.
Sisällissodassa 1918 taisteli myös ruotsalainen prikaati. Nimi oli vääristelevä, sillä vahvuus oli vajaan pataljoonan luokkaa, noin 300. Sen joukon
sotatie oli lyhyt ja todella verinen. Tampereessa tuo joukko murhasi reilusti yli 1000 ihmistä taisteluiden jälkeen tuorittamissaan hurmejuhlissa.
Tampereelle on oikein pysytytetty muistomerkki suomenruotsalaisten veljeskansalle joka murhasi suomalaisia.
Suomenruotsalaiset taitavat olla ainoa kansanmurhaan syyllistynyt ryhmittymä pohjoismaissa. Suomenruotsalainen on siitä veikeä eliö että se on ilmeisesti raiskannut ja ampunut eniten sodissa Suomalaisia kuin mitään muuta kansallisuutta
Varsinaiseen taistelutoimintaan pataljoona ei näy osallistuneen. Pataljoonaa komensi Edward Ward ja komppanianpäällikköinä toimivat Ivar Hast ja Ivar Ståhle. Pataljoonasta muodostettiin retkikuntia, jotka tekivät teloituskiertueita eri puolille Uuttamaata. Tähtäimessä olivat punaiset tai punaisiksi epäillyt ja eräät valkoisetkin suomalaiset. Vihdissä pataljoona teloitti yli 60 paikallista, ja kerrotaan paikallisen suojeluskunnan päällikön joutuneen ajamaan verenhimoiset västankvarnilaiset pois pitäjästä. Pataljoona kylvi kuolemaa ainakin Inkoossa, Vihdissä ja Nurmijärvellä. Kaikkiaan Länsi-Uudenmaan pataljoona teloitti toukokuussa vähintään 200 miestä ja naista, lähes kaikki suomenkielisiä.
Västankvarnissa istui myös kenttätuomioistuin, jonka johtoon halukkaasti hakeutui lehtimies ja kirjailija Erik Grotenfelt. Aatelismies G. ei ottanut osaa sotatoimiin, mutta teloituksiin sitäkin innokkaammin. Hän osoitti oman todistuksensa mukaan poikkeuksellista armottomuutta, jopa julmuutta toimiessaan punavankien kuulustelijana ja teloitusryhmän päällikkönä
Tukkisen uusin kirja Mäkeen mäkeen vaan käsittelee 1918 teloituksia Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Huhtikuun 1918 lopulla Forssaan saapui Saariston vapaaehtoisjoukko, jota johti kreivi Carl August Ehrensvärd. Yksikkö muodosti omista lähinnä ruotsalaisista upseereistaan sotatuomioistuimen. Sotatuomioistuin määräsi yli 200 punaista teloitettavaksi, joista 13 oli naisia ja nuorin vain 16-vuotias.
Rippikirjojen tietoja yhdistämällä Tukkinen on selvittänyt teloitettujen todelliseksi määräksi 260, kaikkiaan kuolleita Forssan seudulla oli 590. Kun tähän lisätään Länsi-Uudellamaalla teloitetut yli 200 suomalaista, kaikkiaan ruotsalaiset teloittivat ainakin 460 suomalaista keväällä 1918
Erään tutkijan esittämän epävirallisen arvion mukaan punaisia ampuneiden teloitusryhmien jäsenistäkin noin 2/3 oli ruotsinkielisiä. Tieto on toistaiseksi vahvistamaton, joten siihen on suhtauduttava varauksella. Asia selvinnee lähivuosina. – Siis pieni 10 % vähemmistö tai pieni osa heistä otti oikeuden omiin käsiinsä kostaessaan punaisille, joista valtaosa oli suomenkielisiä. Masentavimpia esimerkkejä ovat tapaukset, joissa teloitettavien punaisten etnisyys tarkistettiin: ruotsin kieltä osaavat otettiin sivuun ja pelkkää suomea taitavat ammuttiin.
Vapaaehtoiset suorittivat Suomessa Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko
Suomenruotsalainen vapaajoukko eteni vuoden 1918 huhtikuun puolivälissä lähes taisteluitta Turkuun, josta se sai lisävahvistusta ja jatkoi Loimaan kautta Forssaan. Punaiset eivät murhanneet tai vanginneet joukko-osaston sotilaita, mutta silti vapaajoukko tappoi punaisia silmittömästi. Tekojen laittomuus havaittiin myöhemmin ja Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen pöytäkirjat hävitettiin, Tukkinen kertoo.
Sisällissodassa 1918 taisteli myös ruotsalainen prikaati. Nimi oli vääristelevä, sillä vahvuus oli vajaan pataljoonan luokkaa, noin 300. Sen joukon
sotatie oli lyhyt ja todella verinen. Tampereessa tuo joukko murhasi reilusti yli 1000 ihmistä taisteluiden jälkeen tuorittamissaan hurmejuhlissa.
Tampereelle on oikein pysytytetty muistomerkki suomenruotsalaisten veljeskansalle joka murhasi suomalaisia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oli kuitenkin vain hollantilainen Maarheim jonka ruotsin kuningas aateloi ja lähetti Suomeen tappamaan alempirotuisia venäläisiä ja suomenkielisiä suomalaisia.
Ja mitäs varten Mihail Svetšnikov täällä oli? Vapauttamassa suomalaisia germaanisista öykkäreistä? Ettei vain uutta Isonvihan aikaa havitellut.
Mannerheim oli saksalainen jonka suvulla ei yli sataan vuoteen ollut juuri paljon kontakteja Ruotsiin. Kustaa V lähetti rauhanturvajoukon Ahvenanmaalle.
Näki kuitenkin että Keisari Wilhelm tavoitteli Suomea Saksan vaikutuspiiriin. Päätti väestyä vahvempien tieltä.
Vapaaehtoiset suorittivat Suomessa Suomalaisten naisten ja tyttöjen massaraiskauksia.mm lahdessa raiskattiin metsässä 150 14-25 vuotiasta naista ja tyttöä.Lopuksi naiset ammuttiin.Asialla oli August Ehrensvärdin johtama saaristolaisten vapaaehtoisjoukko
Siellä sanotaan ,että .... " ilmestyvät vielä tutkimukset vuoden 1918 sodan rintamatappioista , vankileirikuolleisuudesta ja teloittajista sekä tutkimus ruotsinkielisten henkilötappioista vuosien 1914-1922 sodissa ".
Muusta kaikesta löytyy kyllä kiitettävästi tietoa , mutta teloittajista ja ruotsinkielisten henkilötappioista tietoja ei löydy .
Eli edelleen , vaikka kaikki sisällissodassa mukana olleet ovat jo kuolleet, tietoja näistä asioista yhä pantataan ja pimitetään ; ja on helppo arvata, minkä tahojen toimesta !
>Muusta kaikesta löytyy kyllä kiitettävästi tietoa , mutta teloittajista ja ruotsinkielisten henkilötappioista tietoja ei löydy<
Eipä ihme sillä Lars Westerlund vaihdettiin tutkimuksen johtoon kesken kaiken.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lars_Westerlund
Lars Westerlund on oikeus- ja hallintohistorian dosentti Åbo Akademissa. Filosofian tohtori Westerlund on kirjoittanut useita kirjoja, jotka käsittelevät Suomen historian käännekohtia, kuten sisällissotaa tai jatkosodan aikaisia sotavankileirejä. Hänen töistään ehkä tunnetuin on hänen johtamansa tutkimusprojekti Suomen sotasurmat, mutta myös vuonna 2008 julkaistu Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941–1944 on herättänyt huomiota.
http://genealogia.fi/genos/70/70_145.htm
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=lars westerlund&meta=&rlz=1R2ADSA_fiFI337&aq=0&aqi=g2&aql=&oq=lars wester&gs_rfai=
"Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen"
"Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen", totesi HS, kun Ole Norrback oli puolustusministerinä. Ministerin toimeksiannosta ilmestyi sitten "Jatkosodan historia" (WSOY 1988 - 94). Siinä kerrotaan tapahtumat yleensä samoin kuin vanhemmassa "Suomen sota 1941 - 1945" -teoksessa, mutta ruotsinkielisten tekemisiä kovasti liudentaen.
Tapaus yksi, hyökkäysvaihe kesä 1941: 28/29.8. ja 30.8.41 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294). Ruotsinkielinen JR 24 harhautti ylempää johtoa ilmoittamalla, että vihollisen perääntymistie oli annetun tehtävän mukaisesti katkaistu. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä.
Sivu. 283: ”Eversti Winellillä (JR 24:n komentaja), jonka komentopaikka oli toistaiseksi Viipurinlahden länsipuolella Kiiskilässä, oli siis käsitys, että Ylä-Sommeen tienristeysmaasto olisi ollut edelleenkin omassa hallussa...”, vaikka todellisuudessa sinne edennyt ruotsinkielinen komppania oli työnnetty pois, ja pataljoona (ruotsinkielinen I/JR 24), joka oli määrätty ottamaan tämä kohde haltuunsa, ei sinne päässyt. ”ja Porlammen maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”.
Sivu 294: ”...sillä eversti Winell oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Yläsommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.”
Norrbackin historia (Jatkosodan historia osa 2 ss.224-225) sanoo tästä tilanteesta: ”Eversti Winellin komentopaikka oli toistaiseksi Kiiskilässä Viipurinlahden länsirannalla ja tämä osittain vaikeutti ajan hermolla pysymistä. Kuten annetusta käskystä on pääteltävissä, 8. DE:ssa katsottiin, että Yläsommeen tienhaara oli vielä omilla ja että vain vähäisiä vihollisosastoja oli suuntautunut Porlammelle.”
Tapaus kaksi, perääntymisvaihe kesä 1944: 25.6.44 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 333). Saimaan kanavalla sillanpääaseman puolustus oli määrätty ruotsinkielisen osaston tehtäväksi. Suomen sota 1941 - 1945: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään”.
Norrbackin historia (osa 5 s. 155): ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan sillä Er.P 27:n (ruotsinkielinen) ja osasto Krogeruksenkin eräät osat olivat edestä vetäytyneiden joukkojen mukana poistuneet Saimaan kanavan taakse.”
Armeijakunnan puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty (Suomen sota 1941 - 1945 s.298): ”17. D:n tuli asettua puolustukseen luja sillanpääasema Lavolassa.” Tässä tapauksessa ruotsinkielinen joukko ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty, vaan ”suurin osa miehistä oli häipynyt”.
Norrbackin historia kaunistelee: ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan.” Näin toimi ruotsinkielisten ”vahva sillanpää”.
Tapaus kolme, 25.6.44: (Suomen sota, osa 7, s. 342). Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti luvattomasti asemansa. Suomen sota 1941 - 1945: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."
Norrbackin historia (osa 5 s. 160): ”Siellä ei ollut varsinaista miehitystä, sillä sanatoriolta pohjoiseen vedetyn puolustuslinjan eteläsiipeä puolustanut III/JR 13:n komppania oli vetäytynyt noin kello 13.30.”
”Oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut”, jätetty pois. ”Poistunut” muutettu ilmaisuksi ”vetäytynyt”. Tällä ilmaisun muutoksella pyritään peittämään teon todellista luonnetta. ”Vetäytynyt” ei oikein sovi, koska komppania poistui asemista olematta taistelutilanteessa ja siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.
Tapaus neljä, 25.6.44: (osa 7, ss.353-354). Ruotsinkielinen II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa hyökkäyskäskyä. Suomen sota 1941 - 1945: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan."
JNE...........................................
>Miten Mannerheim ja sisällissodan verityöt käyvät yksiin?<
Mannerheimin 1918 keväällä antama Ammutaan paikalla -käsky aloitti silmittömän lahtaamisen, johon syyllistyneet armahdettiin TAKAUTUVALLA lailla 1918 joulukuussa. Punaisia ei armahdettu.
Sotasyyllisiä tuomittaessa ei siis ollut ensimäinen kerta kun Suomessa säädettiin takautuvasti lakeja.
Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:
Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:
Henkilöt, jotka armeijan selän takana tavataan hävittämässä teitä, siltoja, kulkuneuvoja, sähkölennätin ja puhelinjohtoja, ammutaan paikalla. Samoin myös henkilöt, jotka tekevät aseellista vastarintaa maan laillista sotavoimaa vastaan, niin myös sala-ampujat ja murhapolttajat.
Jokainen jolta 8 päivää sen jälkeen kun tämä kuulutus on luettu maan kaikissa kirkoissa, löydetään ilman asianomaista lupaa säilytettyjä aseita tai jotka tavataan armeijan selkäpuolella aseistettuna, ammutaan paikalla.
Henkilöt, joiden oleskelu vapaalla jalalla on vaaraksi meidän sotatoimillemme, vangitaan.
Vangitsemismääräyksen antaa asianomainen suojeluskunnan päällikkö, jonka siitä on viipymättä komentoteitse ilmoitettava. Kiireellisissä tapauksissa on kuitenkin suojeluskuntalainen oikeutettu omalla vastuullaan ryhtymään vangitsemiseen, mutta on hänen siitä viipymättä ilmoitettava lähimmälle sotilaspäällystölle.
Vangitun kanssa on viipymättä toimitettava alustava kuulustelu joko vangitsemispaikalla tai missä rikos on tapahtunut. Kuulustelun toimittaa joku lakimies tai poliisiviranomainen tai muu siihen pätevä henkilö, kahden todistajan läsnä ollessa.
Jollei vangittua vastaan ilmene mitään raskauttavaa, on hänet viipymättä laskettava vapaaksi.
Kun toiselta paikkakunnalta oleva henkilö on epäilyksen alaisena vangittu, on hän vartioituna lähetettävä kotipaikalleen, jossa hänen kanssaan on toimitettava kuulustelu ja meneteltävä edellä määrätyllä tavalla.
Kun vanki vartioituna lähetetään paikkakunnalta toiselle, pitää kirjallinen passitus ynnä tutkintopöytäkirja seurata mukana.
Jos syytä siihen on, voidaan epäilyksen alainen henkilö määrätä oleskelemaan osoitetulla seudulla, uhalla että joka tätä määräystä vastaan rikkoo, hänet viipymättä vangitaan.
Erittäin tärkeissä tapauksissa valvonnan alaiseksi asetetun henkilön on määräaikana ilmoittauduttava asianomaisen siihen määräämälle viranomaiselle.
Jos rikos todistettavasti on tapahtunut vihollisen pakotuksesta, on tämä katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.
Henkilö, joka todennäköisillä syillä katsotaan sotatoimille vaaralliseksi, voidaan sotilaspäällystön toimesta siirtää sopivaan paikkaan rintaman taa. Siitä on komentoteitse ilmoitus viipymättä tehtävä. Erityisen tarkasti on vartioitava vakoilusta epäiltyjä henkilöitä kuin myös niitä, jotka johtajina tai agitaattoreina ensi sijassa ovat syypäät nykyiseen kapinaan maan laillista hallitusta vastaan, ja niinikään ne, jotka ovat olleet mukana tekemässä päätöstä murhien, ryöstöjen tai murhapolttojen toimeenpanemisessa.
Mitään lupausta tai kunniasanaa älköön missään tapauksessa otettako murhaajilta ja maanpettureilta.
Kun asianomainen sotilaspäällystö ei katso voivansa laskea vangittua vapaalle jalalle, vaikka tutkinnossa häntä vastaan suorastaan sitovia asianhaaroja ei olekaan ilmennyt, on asia jätettävä lähinnä ylimmän sotilasviranomaisen ratkaistavaksi.
Muistettava on, että persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.
Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan.
Myös on muistettava, että tässä minun kuulutuksessani, joka on laadittu minun ja Päämajassa olevain suojeluskuntain edustajien välillä tapahtuneen yhteisen neuvottelun jälkeen, määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottavat tuomion täytäntöönpanoksi, vaan hätäpuolustukseksi.
Seinäjoki, helmikuun 25 päivänä 1918.
G. Mannerheim.
Lähde: Yrjö Raevuori: Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä. WSOY, 1960.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html
Aiheesta lisää:
Säädöksiä Suomen painetusta asetuskokoelmasta 1918
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/index.html
Täältä löytyvät 1918 lait tuomioiden antamisesta punikeille sekä Valko-lahtarien armahduslait joulukuussa 1918.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/askok1918.html
Erikoisuutena on 3. pykälä vähintään 3 vuodeksi pakkotyöhön tuomittujen punikkien ulkomaillesiirtopykälä. Sillä haluttiin Saksaan orjatyöläisiä Suomestakin!
Laki valtiorikosoikeuksien tuomitsemain rangaistusten täytäntöönpanosta.
Annettu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 1918.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/67_1.html
3 §.
"Vähintään kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön määrätty vanki saatakoon Senaatin päätöksellä siirtää pakkotyötään suorittamaan Suomen rajojen ulkopuolella Senaatin määräämässä maassa ja sen hyväksymän valvonnan alaisena. Jos vanki ennen määrätyn pakkotyön päättymistä sieltä luvattomasti palaa, ei sitä alkaa, minkä hän maan rajojen ulkopuolella pakkotyön suorittamista varten on ollut, lueta hänelle hyväksi rangaistusajan lyhennyksenä. "