Mersu teki kyllä selvää jälkeä liittoutuneiden paskakoneista.
Mersu teki
Willy M
39285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
USA:n mustang oli ehdottomasti paras hävittäjä toisessa maailmansodassa. Se oli nopea, hyvin aseistettu ja sillä oli pitkä lentoaika, verrattuna Mersun G malleihin. Et voi väittää vastaan.
Niinhän nuo saksalan lentäjä-ässät tuntuivat sanovan että Yhdysvallat ratkaisi pelin ilmasodassa mutta kyllä Luftwaffe Amerikan ilmavoimat olisi lyönnyt jos olisi yksinään sitä vastaan saannut taistella ja olisi ollu saman verran poltto-ainetta.
Brittien ja nekkujen ilmapuollustus rakentui pitkälti vuoteen 1944 Yhdysvalloista saaduista koneista.
Mustangin edistyksellinen siipimalli oli jo huippua silloin. Mersuhan oli aerodynamisesti vanhentunut (ojaamo) Lisäksi mersun kapea laskuominaisuus ja potkurin kampeaminen oli haitta.
Silti teki selvää jälkeä vai väitätkö pudotus lukemia valheeksi? Jos ruvetaan tarkistamaan Akselivaltojen pilottien pudotuslukemia niin sama tulee tehdä myös nekkupaskoille ja heidän anglo-saksisille kavereilleen.
Saksassa pilotit lensinät kunnes kuoliat/haavoittuivat. Anglo-saksien pilotit taas lensivät tietyn ajan ja sen jälkeen heidät siirrettiin kouluttamaan alokkaita, näin koulutettavilla oli hyvät kouluttajat ja pilottien taso pysyi hyvänä.
Neukut taas olivat paskoja lentämään. Suomalaiset pilotit saivat joa Brewstereillä 1:30 pudotusuhteet.
Akselivallat mahdollisimman vähän pommittivat siviilejä. Stalingrad tietysti oli eri juttu.
Neuvostoliiton ilmavoimat olivat todellakin eritäin surkeat. Uskomatonta että Stalinilla oli niitä aikaa vähintään 20 vuotta kehittää.
Ilmavoimista parhaimmat sodassa olivat:
1. Saksa ja Japani
2. Suomen Ilmavoimat
3. USA ja Iso-Britannia
"Akselivallat mahdollisimman vähän pommittivat siviilejä."
Mitäs sitten ne sakemannit pudottelivat sieltä pommitajista Lontoon yllä? Kukkiako?
"Ilmavoimista parhaimmat sodassa olivat:
1. Saksa ja Japani
2. Suomen Ilmavoimat
3. USA ja Iso-Britannia "
Väärässä järjestyksessä menee nuo, näin itse sijoittaisin (sinun valintasi):
1. USA
2?. Saksa
3?. UK
4. Japani
5. Suomen Ilmavoimat
Mutta jos todella pidät esim. Japanin ilmavoimia toisen maailmansodan parhaimpina, niin miksi ne lähettivät parhainta lentokonetyyppiään (Mitsubishi A6M Reisen, eli Zero) kamikazelennoille täystuhoon? Koska sodan loppupuolella Japanin ilmavoimat olivat vanhentuneen moninkertaisesti verrattuna päävastustajaan USA:an. Ja jos lentäjiä lähetetään itsemurhareissuille, se ei ole hyvä merkki terveistä ilmavoimista. Vaikkakin tämä itsensä uhraaminen kuuluu Japanilaisten kulttuuriin, he rupesivat harrastamaan itsemurhareissuja vasta sodan lopussa, kun muuta teknologiaa ei oltu kehitetty. Muutenkin japanin sotateknologinen taso oli erittäin matala verrattuna muihin länsimaisiin vastustajiinsa.
Ja vielä suomesta sen verran, että vaikka Suomella oli paljon pudotuksia sodassa, se ei nosta Suomen ilmavoimia kärkikolmikkoon maailman parhaiden joukkoon, etenkään Yhdysvaltojen ja Britannian eteen. Ei sitten millään.
mikään unelma oli suoraan lentäjän näkökulmasta katsoen, kuten tuskin mikään tuon ajan huippuhävittäjä. Mersun heikkoudet tiedetään laajasti, mutta potkurin aiheuttama vääntö oli ongelma kaikilla tuonajan yksimoottorisilla tehokkailla hävittäjillä. Toki Mustang oli sodan parhaita potkurihävittäjiä, mutta ongelmansa silläkin oli. Sakkausominaisuus oli varsin epämiellyttävä, ja sillä oli kiusallinen taipumus joutua lattakierteeseen mikäli rungon takimmainen polttoainesäiliö oli täynnä. Ohje olikin käyttää tämä polttoaine ensin.
Tuolla ohjaamolla ei Mersussa varmaankaan ollut niin suurta aerodynaamista merkitystä verrattuna esim. Mustangin ohjaamoon. Kyse oli ennemminkin näkyvyydestä. Vaikka Me:n ohjaamo olisi muutettu kuplamalliseksi tuskin tuo olisi vauhtia tuonut paljon lisää.
jenkkien varassa missään vaiheessa. Höpiset ihan joutavia jatkuvasti.
NL sai jo vuoden -42 aikana ajanmukaisia koneita omalta teollisuudeltaan.
"Brittien ja nekkujen ilmapuollustus rakentui pitkälti vuoteen 1944 Yhdysvalloista saaduista koneista."
tuottivat jo -42 alkaen enemmän koneita kumpikin kuin sakut. Jenkkien mukaantulo merkitsi murskaavaa kalustoylivoimaa määrässä ja laadussa. Siinä ei Me 109:n ylistäminen paina missään.
Tämä johtui Saksan vaikeuksista Itärintamalla ja Lännessä.
Myönnät siis että jenkit lisäsi ratkaisevasti liittoutuneiden laatua ja määrää ilmasodassa. No se on alku jo sekin kuin kuvitella että työläisten ilmavoimat ja britti paskat yksinään löivät Luftwaffen.
Kirjoitin "murskaavaa" ylivoimaa. Briteillä ja NL:lla oli jo "ratkaiseva" ylivoima ilman jenkkejäkin. Niiden yhteinen kapasiteetti oli reilusti kaksi kertaa Saksa. Briti rakensivat pelkästään nelimoottorisia raskaita pommikoneita noin 16 000 kappaletta.
Briti löivät Luftwaffen jo taistelussa Englannista. Puna-armeijan ilmavoimat hallitsivat taistelukentän ilmatilaa Stalingradin ajoista ja -44 Bagrationissa niillä oli kymmenkertainen ylivoima.
Inttämisen sijasta voisit vaikka perehtyä aiheeseen. Siis edes vähän.
vaikka formula 1 asiantuntijalta. Sekuntti on metreissä hirvittävän pitkä matka, kun liikutaan 300 km/H
Kun lennetään nopeudella se kaksinkertaisesti tulos on ? Mersun ohjaamokoppi oli todella surkean kantikas vielä 1944. Ainakin Utissa, kun sitä katseltiin. Ei olisi ollut kovin kummoista muuntaa se "virtaviivaiseksi". Vai oliko sille joku este. Kerro kuka tiedät.
formuloita tähän, hävittäjäkone on aika lailla eri asia. Utin mersussahan on jo tuo siistitty, siis raamit sivuilta poistettu, ns: erla-haube. Tarkoitat kantikkuudella ehkä kuomun etuosaa. Vilkaise kuvia 109:n malleista A,B,C ja D, niin huomaat että noissa kuomun etuosa oli sirompi, pyöreämpi eli hieman virtaviivaisempi. Mallissa E se on jo kantikkaampi. Willy ja kumppanit huomasivat että kantikkaampi kuomu ei juuri vaikuttanut nopeuteen, mutta se oli paljon yksinkertaisempi valmistaa, siinä ei ollut niin paljon vääristymiä ja heijastumia ja etenkin siihen saatiin panssarilasit. Käytännöllisyys ajoi aerodynamiikan edelle. 109:n ohjaamo oli kyllä ahdas kantikkaanakin mutta pyöristettynä sitä olisi jouduttu todennäköisesti suurentamaan ja vaikutus nopeuteen olis voinut olla jopa negatiivinen. Samaa ohjaamoa käytettiin vielä k-mallissa. Samasta syystä G-mallissa palattiin takaisin kiinteään kannuspyörään. Vaikutus suoritusarvoihin oli vähäinen mutta tuotantoa se kyllä helpotti. Muutama kilometri tunnissa nopeudessa sinne tai tänne, muut asiat ratkaisivat.
Britit löi Luftwaffen Hitlerin virheiden takia. Jos Luftwaffe olisi Blitzin aikana pommittanut Lontoon asuinlähiöitä eikä sotilaskohteita ja teollisuutta niin. Pommituk,set olisi juuri pitännyt keskittää siviiliväestö vastaan aivan kuten liittoutuneet tekivät Saksalle.
Yleensäkin Blitzin aloittaminen "taistelutahdon murskaamiseksi" oli typerä veto koska lentonurmikoita pommittamalla RAF olisi murskattu kahdessa v iikossa.
Ai hallitsivat Stalingradissa? Siksikö Luftwaffe sai pommitettua kaupungin päreiksi! Mitä tuohon Bagration ylivoimaan tulee niin ei ollut enää tarpeeksi poltto-ainetta ja se mitä oli käytettiin brittien ja amerikkalaisten kurissa pitämiseksi lännessä.
Ei määrä vaan laatu. Usko jo.
ilmahyökkäyksen taistelun alkuvaiheissa. Sen jälkeen ilmatila oli neuvostoilmavoimien enimmän aikaa.
"Ai hallitsivat Stalingradissa? Siksikö Luftwaffe sai pommitettua kaupungin päreiksi"
"Lentonurmikoiden" pommittaminen? Etkö tiedä edes sitä, että pääosa brittien ilmavoimista oli koko ajan Lufwaffen hävittäjien ulottumattomissa. Suojattomilla pommikoneilla ei ollut mahdollisuuksia.
ensinkään asiantuntemustasi. Olenkin mielenkiinnolla seurannut asiallisia kannanottojasi tällä areenalla. Se kuitenkin jäi kiusaamaan, miksi saksalaiset, jotka olivat ja ovat teknillistä kansaa, eivät perehtyneet aerodynamiikan suomiin mahdollisuuksiin? Suomalaisetkin olivat selvitelleet asiaa todella vakavasti. (sukellusveneet, Karhun keihäsmalli ja kiekko, mäkihypyn vallankumouksellinen tyyli ja monia muita, myös lentokoneen siipimallit, kalastuksessa käytetyt vaaput ja vaikkapa, savolaisvene.)
Joku siinä heilläkin "tökki".
En ole aerodynamiikan asiantuntija ja yleensäkin kirjoitan tänne asioita joita minua viisaammat ovat ensin kirjoittaneet mutta kaipa aerodynamiikka oli tuolloin aika lailla lapsen kengissään kaikkialla. Tuulitunnelit olivat hyvin yksinkertaisia, eikä tietotekniikkaa ollut vielä oikein apuun keksitty. Mutta toisaalta kyllähän ainakin Me262 vaikuttaa minun silmääni melko onnistuneelta koneelta aerodynaamisesti, ja suoritusarvojen perusteella ilmeisesti olikin sitä. Aerodynamiikan tiellä saattoi olla myös tekninen toteutus. Varsinkin hävittäjäkoneisiin piti pakata mahdollisimman pieneen tilaan tehokas moottori ja aseistus, polttoaineet ja ammukset ja varmaan jonkinlaista panssarointiakin ohjaajan ja moottorin suojaksi. Lisäksi piti pystyä vielä valmistamaan niitä tehokkaasti. Kun jenkit kehittivät F-86 Sabrea, niin heillä oli suuria vaikeuksia siiven profiilin kanssa suurissa nopeuksissa. Asia ratkaistiin kopioimalla osia Me 262 siipirakenteesta, joten kai saksalaiset hallitsivat joillain tavoin suurten nopeuksien aerodynamiikkaa jos he olivat hoksanneet tuon jo v42.
Kun Kurt Tank suunnitteli FW190 konetta, hänen ensimmäinen ajatus oli laittaa siihen tähtimoottori ja kompensoida aiheutunut vastus erikoisella nokan peittävällä spinnerillä jossa oli reikä keskellä moottorin jäähdytystä varten. Moottori kuitenkin ylikuumeni mutta pian BMW:ltä tuli tehokkaampi moottori ja katteista luovuttiin, kun lisääntynyt teho korvasi huonotuneen aerodynamiikan. Eli yritystä kyllä oli mutta tekniikassa tuli raja vastaan.
Ja valmistivathan sakut myös U-veneen tyyppiä XXI joka lienee ollut esikuvana lähes kaikille sodan jälkeisille sukellusveneille, myös ydinkäyttöisille. Ja eikös nämä suomenkin sukellusveneet olleet saksalaista suunnittelua?
Tempest, Typhoon, Spitfiren myöhemmät, erityisesti Griffon-moottorilla varustetut mallit, Mosquito. Näille ei (mäntämoottorisilla) Messerschmitteillä tahtonut pärjätä enää millään. Yak-9U ja La-7, erityisesti, olivat myös pelottavia vastustajia mille tahansa Luftwaffen hävittäjälle. Että eipä hehkuteta.
Briteillä oli kusipää huomattavasti vähemmän koneita taistelun alussa joten siitä siis lentonurmikoiden pommittaminen joka olisi kuluttanut RAF:n voimia.
Paskat! Göring iskut Britannian lentokenttiä eli lentonurmikoita vastaan tuhosivat tärkeitä RAF:n tukikohtia ja tappoivat ainakin neljänneksen RAF:n lentäjistä.
Kyllä niillä oli mahdollisuus jatkaa uuvutusstrategiaa.
sukellusveneet suunniteltiin yhteistyössä saksalaisten kanssa -20 luvun lopulla. (Saksa ei rauhansopimuksen ehtojen vuoksi voinut itse valmistaa sukellusveneitä) Suomalaiset valmistivat 5 sen ajan parasta sukellusvenettä, ylivoimaisen hitsausmenetelmänsä (valokaari) ansiosta. Ne veneet olivat mallina Saksan tuleville U-veneille. Myös panssarilaivoissa (2 kpl) käytettiin uutta hitsaustekniikkaa.
varmaan generaattorihitsausta (tasasuuntaajaa) sitä menetelmää kai alettiin käyttämään siihen aikaan. Menetelmä ei ole Suomessa kehitetty mutta täällä sitä sovelletetiin puikkohitsaukseen. Saatiin erittäin laadukas sauma. Hitsarin kielellä 5:des luokka, kun opittiin niksit. En ole asiasta varma, mutta luin siitä kirjasta joka kertoi esim sukellusveneiden valmistuksen historiasta. Rauma- Repola oy valmisti sukellusveneitä (2kpl) ja sen paineistetun osan erikoismenetelmällä, josta sitten tuli riitaa Yhdysvaltojen kanssa, kun se osoittautui "liian hyväksi" kun sellainen toimitettiin Neuvostoliittoon -80 luvulla. Rauma-Repola joutuikin luopumaan sukellusvenevalmistuksesta. Kaksi kuitenkin toimitettiin silloiseen Neuvostoliittoon, meritutkimuskäytöön.
Tapio Rautavaara heitti Karhun keihäällä ensimmäisenä todistettavasti yli 80 m. Se heitettiin sota-aikana Karhumäen kentällä Itä-Karjalassa 1943. Karhun keihäällä heitettiin useita maailmanennätyksiä ja esim. Suomalaisten kolmoisvoitto Olymppialaisissa 1932. Vasta 1953 Heldin liitokeihäs rikkoi suomalaiskeihään voittoputken. Oli siinä "karhussa" osattu sitä aerodynamiikkaa hyödyntää, tietysti heittäjienkin piti olla hyviä. Keihäs oli yleisessä käytössä aikanaan. Sama päti myös Karhun valmistamaan kiekkoon.
oli hävittäjänä pettymys, sen vuoksi siitä kehiteltiinkin Tempest. Totta kyllä että mainittuja koneita vastaan G-6 alkoi olla vaikeuksissa, mutta G-10 ja etenkin K-sarja palauttivat tasapainon.
La-7 ja Yak-9U olivat erinomaisia koneita varsinkin matalissa korkeuksissa, mutta niiden osuudet tuotantomääristä olivat ilmeisesti pienet.Toisaalta John Weal mainitsee erään Me-pilotin sanoneen "ilman rasitteita (eli siipitykkejä tms.) 109 oli ylivoimainen Yak-9 verrattuna." Tiedä sitten oliko erot koneissa vai lentäjissä. Parhaastakaan koneesta ei ole mitään hyötyä jos sen ohjaaja ei ole tilanteen tasalla.
http://www.forumuniversitaire.com/images/dewoitine520-Big.jpg
ketju http://keskustelu.suomi24.fi/node/9179706 niin ei tarvi kaikkea uudestaan kirjoittaa.
Kyllä se on vaan niin että siinä ei mersut auttanut kun jenkit tuli mukaan. Siinä oli laadussa niin murskaava ylivoima jua määrässä liittoutuneilla.
Lisäksi briteillä ja ryssillä oli Lähi-Idän ja Kaukasian öljy kätettävissään.
Lisäksi amerikkalaisilla oli runsaasti öljyä Teksasissa ja Alaskassa. Kaukasian öljykenttien saatua jäämättä oli Saksa täysin riipppuvainen Romanian öljystä. Suomen SS-miehet olivat myös mukana operaatiossa joissa kaukasian öljykenttiä tavoiteltiin. Norjan öljyvarojahan ei tuolloin oltu vielä löydetty.
Lisäksi Saksalla itsellään oli erittäin vähän niitä raaka-aineita joita tarvittiin suuren lentokonetuotannon ylläpitämiseksi kun taas Yhdysvalloilla, Neuvostoliitolla ja Britannialla näitä raaka-aineita oli loputtomiin.
Pahasti laski kyllä Göring pieleen. Peli ei olisi ollut edes selvä vaikka Kaukasian öljykentät olisi saatu. Vaikka Siperian öljyä ei tuolloin ollut löydetty niin olisi Yhdysvallat ja Britannia pystyneet toimittamaan poltto-ainetta Neuvostoliitolle.
Esimerkiksi jos tyhmä ryssät eivät olisi hyökänneet Romanian kimppuun valtaamalla Bessarabian voi olla että Saksa ei olisi pystynyt ilman romian öljyä aloittamaan sotaa
Jo Göring sanoi "Ilman Romaniaa emme voi lähteä sotaan"
Stalin toimitta tahallaan natseille poltto-ainetta jotta nämä voisivat ympäri Eurooppaa aloitella sotia. Suunnitelma oli että Saksan kulutettua Euroopan olisi nekkula tullut apuun.
Ei näköjään idiootti tiennyt että Englannilla ja Ranskalla oli kyllä runsaasti mahdollisuus saada poltto-ainetta Lähi-Idästä. Myös Yhdysvalloloissa kuten sanoit oli runsaasti öljyä.
Että tämmöisiä nerokkaita "strategeja" Hitler ja Stalin sekä heidän avustajansa.
Englannin ilmavoimat tosin olivat aluksi heikommat mutta pääsivät niskanpäälle Aatun virheiden takia.
Jos Englanti olisi kaatunut olisi Neuvostoliitto ja Yhdysvallat saaneet käyttöön Englannin ja Ranskan Lähi-Idän siirtomaissa olevat öljyt.
Toisaalta liekkö Rommel olisi ennättänyt ensin Lähi-Itään Pohjois-Afrikan kautta koska Englannin kukistuttua ei siellä olisi ollut vastarintaa.
todistaa, että sota on monimutkainen asia. Ei siinä "koti, isänmaa ja uskonto" paljoakaan merkitse. Vaan omat itsekkäät edut ja pyrkimykset. Entä Suomi ? Oliko Suomellakin niitä itsekkäitä pyrkimyksiä kaiken takana ? Ei tainnut sentään olla. Enpä tiedä.
se Itä-Karjalan ja Kuolan valtaussuunnitelma sitten oli ? Hyvänteväisyyttäkö ?
Kuolan valtaussuunnitelma?
oli Airon ja aiemmin Aks:n perussuunnitelma. "Suomi suureksi ja Viena vapaaksi". Siihen liittyi myös Kuolan haltuunotto.
Suomen utopistit oikein Uralillekin meinanneet edetä, ja sen valloittaa ?
suoritat varusmiespalveluksen, niin sinulle opetetaan, että suunnitelma ja suunnitelman täytäntöönpano ovat kaksi täysin eri asiaa. Neuvostoliiton yleisesikunnalla ja heidän peruja Venäjän yleisesikunnalla löytyy edelleen suunnitelmat hyökkäyksestä Skandinavian läpi Norjan rannikolle tai Saksan ja Benelux-maiden kautta Englannin kanaalille.
Puhumattakaan kansandemokraattien suunnitelmista muodostaa Suomesta sosialistinen valtio.
Osa suunnitelmista toteutetaan ja osa jää haaveeksi.
oli kuulemma A. Airon työpöydällä Mikkelissä 1942. Saman suunnitelman esitteli myös Ryti puheessaan samana vuonna. Voiko joku varmistaa tiedon ?
suunnitelma oli Sorokan valtaus jatkosodan aikana 1941. Sorokan valtaus olisi katkaissut USA:n valtavan materiaaliavun Venäjälle Muurmanskin kautta. Jo pelkästään Sorokan halttuunotto olisi voinut muuttaa koko sodan Saksalle edulliseksi. Jopa koko sodan Saksan voittoon.
Yhdysvaltojen painostuksesta (sodanjulistus uhkaus Suomelle) Suomen sodanjohto luopui hankkeesta. Asian johdosta Englanti julisti suomelle sodan 6.12.1941 (Neuvostoliiton vaatimuksesta) Suomelle julisti sodan myös seuraavat valtiot: Neuvostoliitto, Kanada, Pohjois-Irlanti, Australia, Valko-Venäjä, Tsekkoslovakkia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukraina, ja Etelä-Afrikka.
Todellisuudessa Suomi oli virallisesti sodassa lähes 1/4 osaa maapalloa vastaan.
liittäminen Suomeen oli esillä Saksan ja Suomen välisissä etupiirisuunnitelmissa, sodan mahdollisen voitollisen lopun jälkeen. Siitä on myös karttaluonnos olemassa.
AKS:läisten huu-haa herrojen kuvitelmia. Ei mikään virallinen suunnitelma.