Octaviassani on sellainen vika, että lämpimänä seisomisen jälkeen ei tahdo käynnistyä. Kylmänä käynnistyy täysin ongelmitta ja lämpimänäkin silloin, jos käynnistää heti kohta sammuttamisen jälkeen uudestaan (max 5 min). Mutta jos moottorin ajaa lämpimäksi ja sammuttaa ja kokeilee vaikkapa tunnin päästä uudestaan, niin eipä käynnistykään enää kunnolla. 3-5 kertaa täytyy startata, ennenkuin käynnistyy. Siihen on vaihdettu nyt happianturi ja lämpötunnistin, mutta vika on ja pysyy. Onko kellään vinkkiä, mitä muuta kannattaisi vielä kokeilla? Vikakoodia ei anna mistään.
Octavia (vm-03, bensa) ei käynnisty lämpimänä
singerinneula
93369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Saman tyyppinen vika 97 octaviassa. Yksi lämpötila anturilta lähtevistä neljästä sähköjohdoista oli poikki. Tinattu ja pelittää. Käynnistyi kuumana, mutta seistuaan 45minuuttia ei lähtenyt enää käyntiin. Kunnes jäähtyi pari tuntia, käynnistyi normaalisti.
Korjaus edelliseen, siis toimi pari päivää ja taas alkoi temppuilla. Ilmeni myös uusi oire, sammui ajossa tyhjäkäynnille pudotettaessa. Vaihdettiin kampiakselin asennontunnistin, ehkä tutummin käyntinopeustunnistin/ kierrosnopeusanturi. Toistaiseksi näyttää että vika olisi paikannettu. Osan hinta motonetissä 39,90, ja kohtalaisen helppo vaihtaa
Ilmamäärämittari saattaa olla viallinen
Alkavat olla jo vanhentunutta tekniikkaa tuon ikäiset pelit kyllä niitä vikoja alkaa tulla lisää lähes päivittäin. Vaihtakaa uuteen tekniikkaan ja nauttikaa ajosta.
En pilaile enkä halveksi autojanne vaan totean realiteetin.
pakko vastata vaikka vanha ketju, saattaa olla virtalukko rikki ei anna kunnon signaalia avaimessa olevalle sirulle eikä siten ajonestolle lupaa antaa käynnistyä. Ongelmaa voi havaita jos satunnaisesti huomaa ettei kaikki varoitusvalot syty kun avaimesta vääntää virtaa päälle
Löpön höpön sun sirus, vittu siinä on jo uutta tekniikka, ilmamäärämittari säätää seoksia,
Tapio Ketonen:
"Ajonesto toimii siten, että lukkopesän ympärillä oleva rengasantenni lähettää signaalin, joka aktivoi avaimenperässä olevan sirun. Samaa kautta siru saa myös tarvitsemansa sähkövirran. Se lähettää koodatun signaalin antennin kautta ajonestolaitteelle.
Jos signaali on oikea, ajonesto kytkeytyy pois päältä. Jos signaalia ei tunnisteta, ajonesto pysyy päällä, eikä moottori käynnisty."
http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/onko-kaynnistyslukkosylinterin-voiteleminen-suotavaa
.
Tuolla ajoneston asialla ei kuitenkaan liene mitään yhteyttä siihen, että kysyjän kirjoituksen mukaan ei käynnisty lämpimänä. Kylmänä kyllä.
HU0M. Aloitus on tehty jo lähes KUUSI VUOTTA sitten.
Nimenomaan oli lämpötilasta riippuvainen tuo virtalukon toiminta, talvipakkasissa ei mitään ongelmaa mutta kun lämmöt nousi toiselle kymmenelle lopetti käynnistymisen. Ja kyllä, tuolla ylempänä lukee että vanha ketju