Israelissa ei voida hyväksyä perustuslakia siksi, että ortodoksijuutalaiset eivät voi hyväksyä Israelin tasavaltaa raamatussa mainituksi uudeksi Israeliksi. Lisäksi perustuslaissa jouduttaisiin määrittämään, onko Israel kansanvaltainen demokratia vai Jahven uskonoppineiden avulla johtama teokratia. Käytännössä Israelissa monen elämänalueen lainsäädäntö on maallinen ja kansanvaltainen, mutta perhelainsäädännössä on teokraattisia piirteitä. 1950-luvulta olevan konsensuksen mukaan Israel on teokraattis-demokraattinen valtio. Israelin valtioajatus perustuu siionismiin.
Ei perustuslakia
Israelissa:
14194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
annettiin 14.05.1948
ISRAELIN MAASSA syntyi juutalainen kansa. Tässä maassa muo- toutui sen henkinen, uskonnollinen ja kansallinen luonne. Täällä se asui riippumattomana ja itsenäisenä. Täällä se loi kansallisesti ja yleismaailmallisesti merkittävän kulttuurin ja antoi maailmalle ikui- sen Kirjojen kirjan.
Väkivalloin maasta karkotettu juutalainen kansa pysyi kaikesta huolimatta uskollisena maalleen kaikissa maissa, joihin se oli hajaantunut, lujana rukouksissaan ja toivossaan saada palata tähän maahan ja elvyttää täällä poliittinen vapautensa.
Tämän historian ja perinteen innoittamana juutalaisten jokai- nen sukupolvi pyrki uudistamaan yhteyden muinaiseen kotimaahansa, ja uusimpien sukupolvien aikana on palattu takaisin kotiin suurin joukoin.
Vanhat raivaajat ja maanpuolustajat sekä saartoa uhmaavat uudet tulokkaat saivat erämaan kukoistamaan, elvyttivät heprean kielen ja rakensivat kyliä ja kaupunkeja. He perustivat kukoistavan yhteis- kunnan, joka hallitsi omaa talouttaan ja kulttuuriaan, pyrki rauhaan, mutta kykeni myös puolustamaan itseään, tuoden edistyksen siunauk- sen kaikille niille alueen asukkaille, jotka omistautuivat riippumat- tomuuden ja itsenäisyyden saavuttamiseen.
Ensimmäisen sionistikongressin kutsui koolle vuonna 1897 Theodor Herzl,juutalaisten tulevan valtion näkijä. Kongressi julisti, että juutalaisella kansalla oli oikeus elvyttää uudelleen kansallinen olemassaolonsa omassa maassaan.
Tämä oikeus tunnustettiin Balfourin julistuksessa 2. marraskuuta 1917 ja vahvistettiin Kansainliiton mandaatilla, joka antoi kansain- välisen hyväksynnän juutalaisen kansan ja Israelin maan väliselle historialliselle yhteydelle ja juutalaisten oikeudelle perustaa uudel- leen kansallinen kotinsa.
Holokausti, joka meidän aikanamme tuhosi Euroopassa miljoonia juutalaisia, todisti jälleen kiistattomasti kuinka välttämätöntä oli ratkaista juutalaisten kodittomuuden ongelma ja heidän riippuvuutensa juutalaisvaltion uudelleen perustamisesta Israelin maahan, mikä avaisi kotimaan portit jokaiselle juutalaiselle ja soisi juutalaiselle kansalle kansakunnan aseman tasavertaisin oikeuksin kansojen perheessä.
Huolimatta kaikista vastoinkäymisistä, esteistäja vaaroista,jäl- jellä olevat niistä, jotka Euroopassa olivat säilyneet hengissä natsien kolkosta verilöylystä, jatkoivat sitkeästi exodustaan Israelin maahan yhdessä muista maista tulleiden juutalaisten kanssa ja vakuuttivat oikeuttaan arvokkaaseen, vapaaseen ja rehellisen uurastuksen täyttä- mään elämään kansansa kotimaassa.
Toisessa maailmansodassa Israelin maan juutalaisyhteisö antoi täyden panoksensa kansakuntien jalossa taistelussa vapauden ja rauhan puolesta natsien pahan voimia vastaan. Yhteisön sotaponnis- tukset ja sen henkensä uhranneet sotilaat voittivat sille oikeuden kuu- lua Yhdistyneiden Kansakuntien perustajien joukkoon.
Marraskuun 29. päivänä 1947 Yhdistyneiden Kansakuntien yleis- kokous hyväksyi päätöslauselman, joka vaati juutalaisen valtion perustamista Israelin maahan ja edellytti sen asukkaiden ryhtyvän itse omalta osaltaan kaikkiin päätöslauselman toteuttamisen vaatimiin toimenpiteisiin. Tämä Yhdistyneiden Kansakuntien juutalaiselle kansalle tunnustama oikeus perustaa oma valtio on peruuttamaton.
Juutalaisella kansalla, kuten kaikilla muillakin kansoilla, on luonnollisesti oikeus päättää itse kohtalostaan itsenäisessä valtios- saan.
SEN MUKAISESTI ME, Israelin maan juutalaista kansaa ja sionistiliikettä edustavan kansallisen neuvoston jäsenet olemme kokoontuneet tänä päivänä jolloin Palestiinan brittiläinen mandaatti päättyy, ja luonnollisen sekä historiallisen oikeutemme ja Yhdistynei- den Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman nojalla julis- tamme Israelin maahan perustetuksi juutalaisen valtion - Israelin valtion.
ME PÄÄTÄMME, että mandaatin päättymishetkestä, keskiyön hetkestä sapattina ijar-kuun kuudentena päivänä 5708, viidentenä- toista päivänä toukokuuta 1948, siihen saakka kunnes valtion johto- elimet on asianmukaisesti valittu sen perustuslain nojalla joka pe- rustuslakia säätävän kansalliskokouksen tulee hyväksyä lokakuun 1. päivään 1948 mennessä, kansallinen neuvosto toimii väliaikaisena hallituksena ja sen toimeenpaneva osa, kansallinen hallinto, juuta- laisvaltion väliaikaisena hallintoelimenä, ja tuon valtion nimi ol- koon Israel.
ISRAELIN VALTIO olkoon avoinjuutalaisten maahanmuutolle ja hajaannuksesta kokoontuville. Se omistautuu maan kehittämiselle sen kaikkien asukkaitten parhaaksi.
Sen perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet. Se ylläpitää kaikkien kansalais- tensa täydellistä sosiaalista ja poliittista tasa-arvoa uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Se takaa uskonnon, omantunnon, kielen, kasvatuksen, ja kulttuurin vapauden. Se turvaa kaikkien us- kontokuntien pyhät paikat. Se on uskollinen Yhdistyneiden Kansakun- tien peruskirjan periaatteille.
ISRAELIN VALTIO on valmis yhteistyöhön Yhdistyneiden Kansa- kuntien eri elinten ja edustajien kanssa yleiskokouksen 29. marras- kuuta 1947 hyväksymän päätöslauselman toteuttamiseksi ja toimii koko Israelin maan kattavan taloudellisen liiton perustamisen puolesta.
ME VETOAMME Yhdistyneisiin Kansakuntiin, että se auttaisi juutalaista kansaa tämän rakentaessa valtiotaanja hyväksyisi Israelin valtion kansojen perheen jäseneksi.
JOPA KESKELLÄ viime kuukausina meitä vastaan suunnattuja väkivaltaisia hyökkäyksiäkin me vetoamme Israelissa asuvan arabi- kansan poikiin rauhan säilyttämiseksi ja oman osuutensa tekemiseksi rakennettaessa valtiota yleisten ja yhtäläisten kansalaisoikeuksien sekä niin väliaikaisissa kuin pysyvissäkin elimissä vallitsevan oi- keudenmukaisen edustuksen perustalle.
ME OJENNAMME rauhan ja hyvän naapuruuden käden kaikille meitä ympäröiville valtioille ja niiden kansoille ja kutsumme niitä yhteistyöhön ja keskinäiseen avunantoon maassaan asuvan itsenäisen juutalaisen kansakunnan kanssa. Israelin valtio on valmis omalta osaltaan avustamaan yhteisissä ponnistuksissa koko Lähi-Idän edis- tyksen puolesta.
ME VETOAMME juutalaisiin kaikkialla diasporassa, että he yhdistäisivät voimansa meidän kanssamme maahanmuuttoon ja rakentamiseen ja seisoisivat rinnallamme pyrkiessämme toteutta- maan suuren tavoitteemme ja ikiaikaisen kaipuumme,Israelin uudel- leen lunastamisen.
LUOTTAEN ISRAELIN KALLIOON, me todistamme allekirjoi- tuksillamme tämän julistuksen tässä väliaikaisen hallituksen istun- nossa kotimaan maaperällä Tel Avivin kaupungissa tänä sapatti- iltana, viidentenä päivänä ijar-kuuta vuonna 5708, neijäntenätoista päivänä toukokuuta yhdeksäntoistasataaneljäkymmentäkahdeksan.
Itsenäisyysjulistuksesta:
Se turvaa kaikkien uskontokuntien pyhät paikat.
1. käsky:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.
Akilleen kantapää
”Akilleen kantapää” on metafora, jolla tarkoitetaan jonkin asian heikkoa kohtaa, joka voi koitua jopa kohtalokkaaksi. Akhilleuksen syntyessä annettu ennustus povasi tälle väkivaltaista kuolemaa ja siksi Thetis kastoi pojan haavoittumiselta suojelevaan Styks-jokeen. Hän kuitenkin piti kiinni poikaa tämän kantapäästä, mikä näin jäi suojaamatta. Troijan sodan aikaan Paris sai tietoonsa Akhilleuksen haavoittuvuuden ja surmasi Akhilleuksen ampumalla nuolen tämän kantapäähän. Joissakin versioissa Apollon ohjasi nuolen Akhilleuksen kantapäähän, koska Akhilleus oli sodan alkuvaiheissa surmannut Troiloksen hänen temppelissään.
kohdalleen!
ja viedään kirkkaudessaan hyvä sanoma ja evankeliumi niinkuin on kirjotettu juutalaisten tietoon, sillä ilman todistusta juutalaisesta Yeshuasta, ei myöskään synny sydämen uskoa, sillä se tulee kuulemisesta, eikä sitä voi tapahtua, ellei ole julistajia ja kirjoittajia, niinkuin minäkin saan kirjoittaa vaikka kaikkia ei huvitakaan lukea Loukkauskivestä, mutta sen sijaan Pelastuksen Kalliosta Yeshuassa on sitäkin hienompi vastaanottaa, jos tahtoo siitä elävää vettä vanhurskaudekseen ja virvoitukseen juoda, ja siten saada elävän yhteyden armonistuimella istuvaan Kuningasten Kuninkaaseen, amen.
Tässäpä vielä jakeet, joissa tuo pyörremyrsky mainitaan:
Jeremia:23:19 Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
30:23 Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä.
Molemmat luvut kokonaisuuksina tuovat lisävaloa! : ))
Te tulette sen hyvin ymmärtämään!
aikakin:
samoin kalastajat ja metsästäjät, sillä se on tärkeää, sillä sekä profeettoja että paimenia on kahdenlaisia, toiset Herran tahdon etsijöitä ja tekijöitä ja toiset omansa. Katsokoon siis kukin, että tuntee Isän Jumalan tahdon kiitosta tuoden Yeshuan nimessä ja Pyhän Hengen voimassa ja johdatuksessa, sillä se on otollista.
hyvin valaisevat luvut ja sopivat tähän aikaan kuin nyrkki silmään!
Sillä Herra on tämän sanan puhunut. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat...Jesaja 24
´Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus, ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme.´
> Sen perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet.
Tämän vapauden tuo Vapahtaja ja oikeuden tuo Vanhurskas Tuomari ja rauhan tuo Rauhan Ruhtinas, ja nämä kaikki kolme viittaavat Israelin profeettojen ilmoittamaan ja ennustamaan Nasaretilaiseen Yeshuaaseen, Pyhästä Hengestä siinneeseen Sukulunastajanaa ja Daavidin Juurivesaan. Kunnia ja kiitos Isälle Jumalalle Yeshuan nimessä kaikista lupauksista ja Israelin luvatusta maasta ja Israelin sukukuntien sinne kokoamisesta ja Armon ja Rukouksen Hengen vuodattamisesta vielä täyttymättömänä lupauksena, mutta tapahtuu kansalaisten sitä pyytäessä vaikka pasuunan soiton yhteydessä suuren sovituspäivän yhteydessä tai muussa yhteydessä, osalla jopa omassa kammiossa kun parannusta tehdään vaikka tänä päivänä, sillä tämä on siihen otollinen päivä, sillä parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Lähestytään Isää Jumalaa Yeshuan nimessä ja pyydetään Hengen sateen virvoitusta ja puhdistusta kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan, että voimme rakastaa Herraa puhtaasta sydämmestä ja avoimen Lähteen äärellä pitää suhteemme Ylkään niinkuin sopii valitulle morsiusneidolle, pyhälle ja puhtaalle, ihanalle ja valkoisiin puetulle, lupauksien ja Uuden Testamentin mukaan kutsutuille, olkaa kuin valittuja Messias Yeshualle, sillä vain siten voitte olla Yhtä Henkeä Yhden Herran kanssa Pyhässä ja Ainosyntyisen Pojan Nimessä, amen.
ja Israelin Pyhästä Herrasta Sebaotista, amen.
Tule Herra Yeshua ja tulkoon Sinun Valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi!
Kaivataan!!!