Vapaa-ajattelijain liitto pitää tärkeänä, että protuleirit säilyvät aidosti uskonnottomana vaihtoehtona. Hyvän lähtökohdan muodostaa periaateohjelman selityksen lause "Pohtimisen lähtökohta ei ole uskonnollinen." Tämä tulee tuoda esille myös Protun säännöissä.
On olemassa paljon kysymyksiä, joiden äärellä tarvitaan avointa pohdintaa. Mikä on oikein, mikä väärin? Millaista politiikkaa yhteiskunnassa tulisi ajaa? Miten erotamme tieteen ja pseudotieteen? Tai konkreettisemmin vuonna 2010, miten suhtautua esimerkiksi ilmastonmuutoksen uhkaan ja ilmastoskepsismiin?
Mutta on olemassa kysymyksiä, joiden osalta pohdinta ei tunnu mielekkäältä. Jumalien olemassaolo on tällainen kysymys. Sen pohtiminen on kuin kysyä nyt, vuonna 2010, kiertääkö maapallo todella aurinkoa.
Tämä ei tarkoita, että leirien tulisi olla ateismia julistavia leirejä. Leirien nykyinen runko käsittelee tärkeitä asioita, eikä siihen tarvita muutoksia - uskonnottomuutta ei tarvitse ylikorostaa. Nykyisellään leirit ovat aito vaihtoehto sekä rippi-, kristinoppi- yms. leireille että yleisille monien järjestöjen pitämille nuortenleireille.
Nykyinen muotoilu uskontokuntiin kuulumattomista nuorista ei enää tunnu täysin onnistuneelta. Siinä lähtökohtana ovat leirille otettavat eikä leirin sisältö. On parempi puhua uskonnottomista leireistä kuin leireistä uskonnottomille.
Prometheus-leiri syntyi uskonnottomien piirissä ja humanistinen maailmankatsomus oli selkeä lähtökohta toiminnan alkuvuosina. Tämä on edelleen hyvä lähtökohta, jolla kehittää jo nyt erinomaista leiritoimintaa.
--------------------------------------------------
Kysyn: miten ateismia julistetaan? Mä en enää tajuu vapareita - ampuvat koko ajan omaan nilkaansa :o(

Vastaukset 6
Vanhimmat
>> Kysyn: miten ateismia julistetaan? > Mä en enää tajuu vapareita - ampuvat koko ajan omaan nilkaansa :o(
"miten ateismia julistetaan?"
Kuka sitä on julistamassa?
Tyttäreni kävi protun ja toimii nykyään aktiivina apuohjaajana.
Mielenkiintoista on se, että aika monet protuleirin käyneet ovat MYÖS käyneet rippikoulun. Tämä tukee hyvinkin ajatusta, ettei protuilu pyri kilpailemaan uskonnollisten yhteisöjen kanssa, vaan taustalla on pikemminkin yleishumanistinen ajattelutapa.
Protuilussa ero ripareihin korostuu nimenomaan siinä, ettei se tunnusta myöskään ateismia minään ehdottoman oikeana vaihtoehtona. Uskonnottomuus EI korostu protutoiminnassa, vaan painopiste on sosiaalisuudessa ja toisten ihmisten kunnioittamisessa.
"Mutta on olemassa kysymyksiä, joiden osalta pohdinta ei tunnu mielekkäältä. Jumalien olemassaolo on tällainen kysymys."
Totta, tollaisen asia ei vaadi pohdistaa vaan todisteita. Eihän minkään asian totuudenmukaisuutta selvitetä pohtimalla vaan tarkastelemalla todisteita.
"Kysyn: miten ateismia julistetaan? Mä en enää tajuu vapareita - ampuvat koko ajan omaan nilkaansa"
En tiedä itsekkään miten ateimia voi julistaa. Jos vaparit ampuu itseään kerran jalkaan niin uskovat suhteessa ampuvat itseään ja muita jalkaan monta kertaa.
Rippikoulussa syötetään "Jeesus auttaa" paskaa, vaikka on kaikenlaista pahaa maailmassa.
Nuoria ei Jeesus-paska kiinnosta, ja tunneilla nukutaan.
Leirikeskus ja Keskitylseiri, kas kuinka samankaltaisia nuo sanat ovatkaan..
Muistan kuinka meitä poikia kiinnosti se isorintainen blondi siellä keittiössä.
Olihan sekin tavallaan henkinen kokemus 15v pojalle.. :)