Ateistinen uskontokritiikki ei käsittele niinkään kysymystä Jumalan olemassaolosta vaan kysymyksiä ihmisen olemassaolosta. Tutkiessaan ihmisen tarpeita se lähtee liikkeelle ihmisestä käsin, jossa jumalat (ihmisen luomina uskomuksina) ovat, pitäen keskipisteenä ja tutkimuskohteena vain ihmistä.
Ateistisen filosofian mukaan syyt "jumalien" ja uskonnon olemassaololle löytyvät ihmisestä eikä toisin voi ollakaan, koska Jumalaa ihmisen ulkopuolella ei ole. Ottaessaan kantaa jumalaan ja jumaliin ateistinen uskonnon psykologia käsittelee siis vain sitä ainoaa mahdollista Jumalaa minkä se jo ennalta olettaa: jumalaa, jonka ihminen henkilökohtaisista ja yhteisöllisistä tarpeistaan luo.
Kun ateismi ottaa kantaa kysymykseen "Onko Jumalaa" se käsittelee silloinkin vain ihmistä.
Näin ateistinen filosofia ihmisen uskoa tutkiessaan ja analysoidessaan sisältää jo lähtökohdassaan tutkimuksen lopputuloksen.
Uskonnon psykologia (jota ateisti käyttää todistellakseen ettei Jumalaa ole) pyrkii ihmisen tarpeista käsin löytämään syyt uskonnon olemassaololle. Mutta, vaikka tällaisia tarpeita voidaan löytää ja osoitettaisiin niiden ja ihmisen luomien uskonnollisten mallien kiistaton syy-yhteys, ei kuitenkaan olla vielä todistettu Jumalaa olemattomaksi!
Eikö voi päinvastoin olla niin että uskonnot, siellä missä ne ovat ihmisen luomia malleja ja järjestelmiä uskonnollisen tarpeen tyydyttämiseksi, ovat jäljitelmiä ja korvikkeita joilla todellista Jumalaa (ja Hänen pyhyyttään) pakeneva ihminen vaihtaa aidon ja alkuperäisen keinotekoiseen ja (itsekkytensä kannalta) inhimillisesti helpompaan?
Jos tämä on totta, silloin ihmistekoinen ja tarpeisiin luotu uskonto ei olekaan todiste vain uskonnon valheellisuudesta, vaan samalla Jumalan totuudellisuudesta: Hän on valo, joka tahtoisi paljastaa ihmisen, jotta ihminen (itsensä tunnustaen) voisi löytää itsensä yhteydessä.
Valoa paetessaan ihminen käyttää "jumalia" kätkeytyäkseen todelliselta.
Tässä mielessä uskonto (aidon Jumalasuhteen korvikkeena) on jumalineen yhtä ihmislähtökohtaista ja ihmiskeskeistä kuin ateistinen uskontokritiikkikin.
Käyttäessään tieteellisiä ja filosofisia tutkimustuloksia ja päätelmiä ja niihin perustuvia tulkintoja jumalankielteisen vakaumuksensa rakentamisessa, pyrkien "tieteellisesti" osoittamaan että ihmisestä riippumatonta Korkeinta Olentoa ei ole, ateisti ulottaa tutkimustulokset ja päätelmät koskettamaan sellaista mitä ne eivät itsessään kosketa ja johon ne oikeastaan eivät edes ota kantaa.
Hän väittää tutkimuksen osoittavan ettei Jumalaa ole, vaikka tutkimus ei ole osoittanut juuri sitä.
Älyllisesti rehellinen uskontokritiikki ottaa kantaa vain siihen onko ihmisellä uskonnollisia tarpeita ja voiko hän luoda "Jumalan" tarpeisiinsa.
Uskonnollisia tarpeita on ja ihminen voi luoda Jumalan tarpeisiinsa - se ei vielä todista ettei olisi Jumalaa ihmisen tarpeiden yläpuolella, tarpeista riippumattomana (Jumala ei ole tarpeidemme määräiltävissä) ja siksi myöskin kykenevänä vastaamaan ihmisen sisäisimpään kaipaukseen ja tyydyttämään sen.
Kun ihmisellä siis on "uskonnollisia tarpeita" ( tarve uskoa johonkin "itseään suurempaan" ja elää Hänen yhteydessään )
1) onko Jumala aina ja väistämättä jotain jonka ihminen on luonut ja luo tyydyttämään tarpeensa, siis vain ja ainoastaan ihmisessä olevaa, hänessä tapahtuvaa: "Jumala" = abstrakti käsite johon liittyy syvää tunnesisältöä mutta joka ei ole olemassaoleva Persoona, teistinen Jumala, vaan sellaisen kuvitelma, tarpeiden heijastuma; vai
2) ovatko uskonnolliset tarpeet seurausta hengellisestä tyhjiöstä, jonka kautta Jumala nyt kutsuu ihmistä yhteyteensä, irrallisuudesta ja todellisuuden tulkinnoista Todellisen tuntemiseen, elämään sisimmässä todeksi sitä mihin termi Jumala viittaa: Häntä, jossa ihminen aidoimmin ja täydemmin kokee oman ihmisyytensä ja itseytensä.
Kristillisestä näkökulmasta kyse on armon ihmeestä.
Armon voi ottaa vastaan vain se joka Todellisen valossa on ensin valmis myöntämään: olen tarpeisiini vangittu, mielihaluihini ja tulintoihini sidottu; kykenemätön itsessäni, ilman ulkopuolisen apua, näkemään itseni ja sidonnaisuuteni ulkopuolelle, kykenemätön - ilman Jumalaa ja Hänen kädenojennustaan - löytämään Häntä.
En syytä älyllisestä epärehellisyydestä ateistia joka ihmisten uskonnolliset hölmöilyt ja uskonnollisen väkivallan todettuaan kieltäytyy uskomasta jumaliin, mutta joka siitä huolimatta myöntää että "voi olla Jumala jota en tunne ja johon en siksi voi uskoa". Vaikka hän ei uskoisi minkään Jumalan olemassaoloon ja henkilökohtaiselta vakaumukseltaan on siis ateisti, hän myöntää henkilökohtaisen vakaumuksen ja totuuskäsityksen rajoitukset; hän ei ajattele että hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta (varsinkaan sen hengellisestä ulottuvuudesta) olisi niin täydellinen ja kattava, että hänellä ateistina olisi syytä halveksia, leimata, pilkata niitä jotka uskovat.
Tällainen ateismi on mielestäni rehellistä ja siitä nouseva uskontokritiikki varteenotettavaa ja terveellistä.
Mutta
on älyllisesti epärehellistä, kaikenlaista muka tieteellistä uskontokritiikkiä ja "ateistista tiedettä" joka ottaa kantaa asioihin joita se ei oikeasti edes kosketa.
Sen edustajat ovat usein kaunopuheisia ja käyttävät tieteellisiä tutkimustuloksia ja sivistyssanoja, mutta kun olet heidän kanssaan eri mieltä heidän "perustavanlaatuisista vakuutteluistaan" huolimatta, sävy muuttuu yleensä leimaavaksi ja hyökkääväksi, toinen pyritään asettamaan naurunalaiseksi ja nolaamaan eri tavoin.
Epärehelliset jumalankieltäjät ovat usein käyttäytymiseltään yhtä fanaattisia ja yksioikoisia kuin uskonnolliset hihhulit. Nämä kaksi näennäisesti toisistaan poikkeavaa ihmisryhmää yhdistää toimintatapa ja itsekritiikin puute. Yhtä heille on että kaikki kelpaa oman uskomusjärjestelmän tueksi kunhan sillä vain voidaan pönkittää henkilökohtaista maailmankatsomusta ja pitää yllä illuusiota omasta totuudellisuudesta.
Rehellinen ja avoin keskustelu, jossa pyrimme ymmärtämään toisiamme ja elämään samassa maailmassa toistemme ajatuksenvapautta kunnioittaen, on suotavaa, silloinkin (ja erityisesti silloin) kun olemme keskenämme eri mieltä. Tähän toivoisin meidän ihmisten pyrkivän. Nimikkeet "ateisti", "uskovainen" ym. kuvaavat tapaamme mieltää ihmisyys ja tulkita olemistamme maailmassa, mutta nimikkeiden alla olemme kuitenkin sitä mitä olemme, ihmisiä samalla tavalla, eikä totuus Jumalasta tai Jumalan olemattomuudesta (olkoon se mikä tahansa) ole meidän mielipiteistämme kiinni eikä tulkinnoistamme riippuvainen. Totuus on se mikä on.
Pyritään totuuteen - ja toistemme kunnioittamiseen silloinkin kun näkemyksemme totuudesta poikkeavat toisistaan.Vointeja,siunausta ja hyviä unia.terv.janos
Ateistisen filosofian mukaan syyt "jumalien" ja uskonnon olemassaololle löytyvät ihmisestä eikä toisin voi ollakaan, koska Jumalaa ihmisen ulkopuolella ei ole. Ottaessaan kantaa jumalaan ja jumaliin ateistinen uskonnon psykologia käsittelee siis vain sitä ainoaa mahdollista Jumalaa minkä se jo ennalta olettaa: jumalaa, jonka ihminen henkilökohtaisista ja yhteisöllisistä tarpeistaan luo.
Kun ateismi ottaa kantaa kysymykseen "Onko Jumalaa" se käsittelee silloinkin vain ihmistä.
Näin ateistinen filosofia ihmisen uskoa tutkiessaan ja analysoidessaan sisältää jo lähtökohdassaan tutkimuksen lopputuloksen.
Uskonnon psykologia (jota ateisti käyttää todistellakseen ettei Jumalaa ole) pyrkii ihmisen tarpeista käsin löytämään syyt uskonnon olemassaololle. Mutta, vaikka tällaisia tarpeita voidaan löytää ja osoitettaisiin niiden ja ihmisen luomien uskonnollisten mallien kiistaton syy-yhteys, ei kuitenkaan olla vielä todistettu Jumalaa olemattomaksi!
Eikö voi päinvastoin olla niin että uskonnot, siellä missä ne ovat ihmisen luomia malleja ja järjestelmiä uskonnollisen tarpeen tyydyttämiseksi, ovat jäljitelmiä ja korvikkeita joilla todellista Jumalaa (ja Hänen pyhyyttään) pakeneva ihminen vaihtaa aidon ja alkuperäisen keinotekoiseen ja (itsekkytensä kannalta) inhimillisesti helpompaan?
Jos tämä on totta, silloin ihmistekoinen ja tarpeisiin luotu uskonto ei olekaan todiste vain uskonnon valheellisuudesta, vaan samalla Jumalan totuudellisuudesta: Hän on valo, joka tahtoisi paljastaa ihmisen, jotta ihminen (itsensä tunnustaen) voisi löytää itsensä yhteydessä.
Valoa paetessaan ihminen käyttää "jumalia" kätkeytyäkseen todelliselta.
Tässä mielessä uskonto (aidon Jumalasuhteen korvikkeena) on jumalineen yhtä ihmislähtökohtaista ja ihmiskeskeistä kuin ateistinen uskontokritiikkikin.
Käyttäessään tieteellisiä ja filosofisia tutkimustuloksia ja päätelmiä ja niihin perustuvia tulkintoja jumalankielteisen vakaumuksensa rakentamisessa, pyrkien "tieteellisesti" osoittamaan että ihmisestä riippumatonta Korkeinta Olentoa ei ole, ateisti ulottaa tutkimustulokset ja päätelmät koskettamaan sellaista mitä ne eivät itsessään kosketa ja johon ne oikeastaan eivät edes ota kantaa.
Hän väittää tutkimuksen osoittavan ettei Jumalaa ole, vaikka tutkimus ei ole osoittanut juuri sitä.
Älyllisesti rehellinen uskontokritiikki ottaa kantaa vain siihen onko ihmisellä uskonnollisia tarpeita ja voiko hän luoda "Jumalan" tarpeisiinsa.
Uskonnollisia tarpeita on ja ihminen voi luoda Jumalan tarpeisiinsa - se ei vielä todista ettei olisi Jumalaa ihmisen tarpeiden yläpuolella, tarpeista riippumattomana (Jumala ei ole tarpeidemme määräiltävissä) ja siksi myöskin kykenevänä vastaamaan ihmisen sisäisimpään kaipaukseen ja tyydyttämään sen.
Kun ihmisellä siis on "uskonnollisia tarpeita" ( tarve uskoa johonkin "itseään suurempaan" ja elää Hänen yhteydessään )
1) onko Jumala aina ja väistämättä jotain jonka ihminen on luonut ja luo tyydyttämään tarpeensa, siis vain ja ainoastaan ihmisessä olevaa, hänessä tapahtuvaa: "Jumala" = abstrakti käsite johon liittyy syvää tunnesisältöä mutta joka ei ole olemassaoleva Persoona, teistinen Jumala, vaan sellaisen kuvitelma, tarpeiden heijastuma; vai
2) ovatko uskonnolliset tarpeet seurausta hengellisestä tyhjiöstä, jonka kautta Jumala nyt kutsuu ihmistä yhteyteensä, irrallisuudesta ja todellisuuden tulkinnoista Todellisen tuntemiseen, elämään sisimmässä todeksi sitä mihin termi Jumala viittaa: Häntä, jossa ihminen aidoimmin ja täydemmin kokee oman ihmisyytensä ja itseytensä.
Kristillisestä näkökulmasta kyse on armon ihmeestä.
Armon voi ottaa vastaan vain se joka Todellisen valossa on ensin valmis myöntämään: olen tarpeisiini vangittu, mielihaluihini ja tulintoihini sidottu; kykenemätön itsessäni, ilman ulkopuolisen apua, näkemään itseni ja sidonnaisuuteni ulkopuolelle, kykenemätön - ilman Jumalaa ja Hänen kädenojennustaan - löytämään Häntä.
En syytä älyllisestä epärehellisyydestä ateistia joka ihmisten uskonnolliset hölmöilyt ja uskonnollisen väkivallan todettuaan kieltäytyy uskomasta jumaliin, mutta joka siitä huolimatta myöntää että "voi olla Jumala jota en tunne ja johon en siksi voi uskoa". Vaikka hän ei uskoisi minkään Jumalan olemassaoloon ja henkilökohtaiselta vakaumukseltaan on siis ateisti, hän myöntää henkilökohtaisen vakaumuksen ja totuuskäsityksen rajoitukset; hän ei ajattele että hänen käsityksensä maailmankaikkeudesta (varsinkaan sen hengellisestä ulottuvuudesta) olisi niin täydellinen ja kattava, että hänellä ateistina olisi syytä halveksia, leimata, pilkata niitä jotka uskovat.
Tällainen ateismi on mielestäni rehellistä ja siitä nouseva uskontokritiikki varteenotettavaa ja terveellistä.
Mutta
on älyllisesti epärehellistä, kaikenlaista muka tieteellistä uskontokritiikkiä ja "ateistista tiedettä" joka ottaa kantaa asioihin joita se ei oikeasti edes kosketa.
Sen edustajat ovat usein kaunopuheisia ja käyttävät tieteellisiä tutkimustuloksia ja sivistyssanoja, mutta kun olet heidän kanssaan eri mieltä heidän "perustavanlaatuisista vakuutteluistaan" huolimatta, sävy muuttuu yleensä leimaavaksi ja hyökkääväksi, toinen pyritään asettamaan naurunalaiseksi ja nolaamaan eri tavoin.
Epärehelliset jumalankieltäjät ovat usein käyttäytymiseltään yhtä fanaattisia ja yksioikoisia kuin uskonnolliset hihhulit. Nämä kaksi näennäisesti toisistaan poikkeavaa ihmisryhmää yhdistää toimintatapa ja itsekritiikin puute. Yhtä heille on että kaikki kelpaa oman uskomusjärjestelmän tueksi kunhan sillä vain voidaan pönkittää henkilökohtaista maailmankatsomusta ja pitää yllä illuusiota omasta totuudellisuudesta.
Rehellinen ja avoin keskustelu, jossa pyrimme ymmärtämään toisiamme ja elämään samassa maailmassa toistemme ajatuksenvapautta kunnioittaen, on suotavaa, silloinkin (ja erityisesti silloin) kun olemme keskenämme eri mieltä. Tähän toivoisin meidän ihmisten pyrkivän. Nimikkeet "ateisti", "uskovainen" ym. kuvaavat tapaamme mieltää ihmisyys ja tulkita olemistamme maailmassa, mutta nimikkeiden alla olemme kuitenkin sitä mitä olemme, ihmisiä samalla tavalla, eikä totuus Jumalasta tai Jumalan olemattomuudesta (olkoon se mikä tahansa) ole meidän mielipiteistämme kiinni eikä tulkinnoistamme riippuvainen. Totuus on se mikä on.
Pyritään totuuteen - ja toistemme kunnioittamiseen silloinkin kun näkemyksemme totuudesta poikkeavat toisistaan.Vointeja,siunausta ja hyviä unia.terv.janos
Vastaukset 34
Vanhimmat
Oikein hyvä Janos! Vaihteeksi jotain muutakin luettavaa kuin puuduttavat onko syntiä tehdä sitä ja tätä -juttuja. Tuollaiset kirjoitukset nostavat palstan tasoa huomattavasti. Kiitos sinulle !
T: Anne
Hei ystävä!
Keksipä seuraavalla kerralla oma nikki, niin ei tule juttua minun nimissäni. Ja opettelepa paremmin minun kirjoitustyylini!
Terveisiä täältä "maan ääristä"!
Anne
Ainoa totuus löytyy raamatun kansien välistä ja vapahtajamme, Jeesus Kristuksen, opeista.
Janoksen kirjoittama kirjoitus herjasi niin Jumalaa kuin meitä uskovaisia. Mielestäni koko kirjoitus pitäisi poistaa palstalta.
Varsin rajut mielipiteet näyttää Lutherilla olevan. Luitkohan edes koko juttua loppuun ? Ymmärsitkö, mitä Janos yritti sanoa ?
Lue nyt koko juttu ajatuksella alusta loppuun! Kuka lie kirjoittanut, mutta mielestäni fiksuinta tekstiä puoleen vuoteen tällä palstalla.
Onko kommenttisi siis tulkittava että puolustat epärehellistä ateistista kritiikkiä??!!
kun ne"leikkii"...Te jotka mun nimissäni pelleilette täällä...Oletteko kokouksessa kädet pystyssä huutamassa hallelujaata, ja uhoamassa uskoanne ja erinomaisuuttanne...unohtaen katoavaisuuden..."On aika heitellä kiviä, ja aika kerätä kivet"...
Veikkaisin, että te olette tähän asti vain heitelleet niitä...Tulee olemaan"huumorintajunne" koetuksella, kun itkua vääntäen alatte kerätä niitä kiviä...morjes.
Ylläoleva kirjoitus oli feikki
Hei sinä ystäväni, joka käytät minun nikkiäni!
Minulla on ihan omat mielipiteeni, joten sinun ei tarvitse keksiä juttuja, jotka muka minä olen kirjoittanut. Eli käytäpä seuraavalla kerralla omaa nikkiäsi. Nukutko öisin ollenkaan, kun feikkaat täällä yökaudet? Minä ainakin nukuin tuohon aikaan.
Terveisin Anne
Vaikuttava teksti, mutta ... Onko Janos oikeasti uskovainen vai onko hän agnostiikko tai jotain siltä väliltä ?
Sitä en voi paljastaa. Lunatic muuten suuttuisi ;)
Siunausta ja hyviä vointeja sinulle veliseni, terv. Janos
Janos(original) kehiin? Iski ikävä :(
tule kiistämään tämänkin kirjoituksen. Aika lapsellista, kun aikuinen mies, jaksaa leikkiä tuollaista
Palstalla on salaliitto minua vastaan ja tiedän, ketkä ovat sen takana. En viitsi sanoa nimiä, mutta tiedän, ketkä väärien nimimerkkien turvin yrittävät tahrata mainettani siveellisenä ja Jumalaa pelkäävänä miehenä.
Itse en edes puhuisi "ateistisesta" uskontokritiikistä mitenkään erillisenä ilmiönä. On totta mitä sanot että jos sellaista olisikin olemassa, se olisi lähtökohtaisesti väärä.
Tieteen näkökulma spirituaalisiin ilmiöihin on yksinkertainen: on asioita joita ei tieteen keinoin voida tutkia. Tuollaisia ilmiöitä ei siis arvoteta olemassa oleviksi tai olemattomiksi, vaan yksinkertaisesti ilmiöiksi joihin tiede käytettävissä olevin tutkimusmetodein ei voi ottaa kantaa.
Ateisti on uskovainen yhtä lailla kuin uskovakin ottaessaan ylipäänsä kantaa Jumalan olemassaoloon. Tiede ei sitä tee. Ateismi on elämänkatsomus (pois se minusta!) ja nojautuu aktiivisesti oletukseen että Jumalaa ei ole. Olenkin mm. ateismi-palstalla useaan otteeseen pyrkinyt selvittämään MILLAINEN tuo jumaluus on jonka ateismi kieltää. Voidaanko esimerkiksi jungilainen kollektiivinen alitajunta ymmärtää jumaluudeksi ja voidaanko sellaisen olemassaolo kieltää?
Mietin juuri tänään päivällä lenkkeillessäni tuolla luonnon helmassa omaa uskoani ja uskoa yleensä. Uskonnolliset käännytysviestit pohjautuvat yleensä oletukseen että Jeesus täyttää henkisen tyhjiön ihmisen sisällä. Siis oletus on että kaikki ihmiset tuntevat jonkinlaisen aukon sisikunnassaan ennen uskoontuloa. Samoin oletus on että ateisti kieltää tuon tyhjiön ja elää jotenkin "pinnallista ja tyhjänpäiväistä" elämää. Mutta entä jollei näin ole?
Voiko ihminen elää täyttä elämää tuntematta jumaluutta sisällään? Itselleni se olisi mahdotonta, mutta olen taipuvainen uskomaan että näinkin voisi asia olla. Minulla ei ole mitään syytä uskoa että ateistit ihmisinä olisivat sen epärehellisempiä kuin uskovatkaan - he eivät vain yksinkertaisesti kuule Jumalan kutsua - millainen ikinä se Jumala onkaan.
Aloin miettiä ajatusta spirituaalisesta ihmisestä. Ihminen joka kokee yhteyden jumaluuteen uskon kautta. Materialistiseen maailmankuvaan sitoutunut ateisti taas kokee tuon saman yhteyden esimerkiksi yhteydestä luontoon. Ero on siis elämänkatsomuksessa ja siinä millaisena jumaluuden hahmottaa.
Mielestäni suurin ristiriita ateismin ja uskonnon välillä ei siis olekaan YHTEYS jumaluuteen, vaan tapa jolla jumaluus hahmotetaan. Toinen on tietenkin (kristinuskon kyseessä ollessa) suhde Raamattuun. Mutta Raamatussahan ei olekaan kyse USKOSTA Jumalaan vaan uskonnollisest tulkintatavasta, jossa Raamatulla on erikoisasema pyhänä kirjoituksena.
jo olla vääristelemättä nimimerkkejämme, tällä kertaa minun, tässä ylempänä varmaan Janoksen, häpeä ja häivy !
"Aloin miettiä ajatusta spirituaalisesta ihmisestä. Ihminen joka kokee yhteyden jumaluuteen uskon kautta. Materialistiseen maailmankuvaan sitoutunut ateisti taas kokee tuon saman yhteyden esimerkiksi yhteydestä luontoon. Ero on siis elämänkatsomuksessa ja siinä millaisena jumaluuden hahmottaa."
Käsitän Jumalan olevan kaikkialla. Kuten Fransiskus Assisilainen aurinkolaulussaan ylistää yhdessä luonnon kanssa, niin ihminenkin tiedostaen tai tiedostamattaan. Se miten jotkut osat luomakunnasta ovat materiaalisia ja näkyviä ja jotkut eivät, ei tee näkymätöntä tyhjäksi. Elämä on ihme, jonka äärellä jokainen hiljentyy nimikkeestä riippumatta.
"Voiko ihminen elää täyttä elämää tuntematta jumaluutta sisällään? " Kysyt.
Eikö se tunne, että olen elossa ole jonkin meitä suuremman tuntemista itsessään. Emme ole itse luoneet omaa, saati muiden elämää, päättäneet syntyä, vaikuttaneeet kehitykseemme, sillä näissä ilmiöissä on Luojan kädenjälki.
Tiede ei tosiaankaan ota kantaa niihin asioihin, joita ei voida tutkia. Tiede on näkyvän selittämistä ja selittämättömän lähestymistä konkreettisin mittarein. Tosin esim. maasäteilyä ja muuta "hömppää" on yritetty selittää ja tutkia tieteellisesti ihan lähiaikoina. Ei sanottavimmin tuloksin.
Yhteyden löytäminen Jumalaan on kuitenkin kaikille mahdollista. Se on tehty niin yksinkertaiseksi, että ratkaisevaksi tekijäksi seuloutuu kysymys: Tahdotko?
>>Yhteyden löytäminen Jumalaan on kuitenkin kaikille mahdollista. Se on tehty niin yksinkertaiseksi, että ratkaisevaksi tekijäksi seuloutuu kysymys: Tahdotko?>>
Olet oikeassa. Kysymys on myös siitä "tahtooko" omaksua myös kristillisen jumalkäsityksen oppirakennelmineen vai omaksuuko vain sydämen tunteen.
Ihminen on Jumalan kuva - syntymästä lähtien. Yhteys jumaluuteen on aina olemassa. Kyse on lopulta siitä haluatko kieltää tuon yhteyden vai hyväksyä sen.
Monet ihmiset eksyvät matkalla. Pahastikin. Ihminen tekee pahaa itselleen, Jumalan kuvalle. Kun on oikein eksyksissä, maailma harhapolkuja sakeanaan, tarvitaan karttaa jonka avulla eksynyt johdatetaan takaisin oikealle polulle, jumalyhteyden pariin.
Tuo karttakirja on Raamattu. Entä miten on sitten ihmisten laita jotka eivät ole koskaan jumalyhteyttään kadottaneetkaan? Miten on laita ihmisten joiden elämässä Jumala on yhtä luonnollinen osa elämää kuin hengittäminen - alusta alkaen?
>> Ihminen on Jumalan kuva - syntymästä lähtien.>>
Voitaisiinko ajatella että jumalat ovat ihmisten kuvia, ei päinvastoin ?
Juupas/eipäs keskustelut eivät mihinkään johda eikä älämänkatsomuksilla yleensäkkään kannata kilpailla. Jos kaikki suhtautuisivat maltillisesti niin omiinsa kuin muidenkin vakaumuksiin, olisi maailma vielä nykyistäkin parempi paikka elää, kaikille osapuolille.
Kuva voidaan ymmärtää myös kloonina. Tällöin ihminen tuntee Jumalan sitä paremmin mitä paremmin tuntee ihmisen, itsensä. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Sanotaan että Jumala on Rakkaus. Rakastamalla itseään oppii tuntemaan myös Jumalan.
Itsetunto on koko ajatuksen lähtökohta. Kuitenkin useimmat uskovat ajautuvat uskonnon piiriin juuri itsetunto-ongelmiensa vuoksi. Miksi? Koska he etsivät Jumalaa oppiakseen rakastamaan itseään.
Itsensä rappiotilaan ajaneelle juopolle on vaikeaa alkaa rakastaa itseään. Juoppoushan on sidoksissa juuri huonoon itsetuntoon.
Mikä sitten on ongelman nimi?
Ongelmana on se, että jumaluuttaan etsivät, huonosta itsetunnosta kärsivät reppanat ovat edelleen "tiellä". He edelleenn etsivät elävää yhteyttä Jumalaan, opettelevat rakastamaan itseään aidosti ihmisinä. Seurakunnaltaan he saavat kannustusta ja positiivista palautetta omalle tielleen, mutta uudelleensyntymä on itse asiassa pitkällinen ja vaikeakin prosessi. Siinä kalvaa epäusko (oman itsetunnon kestävyydestä) ja toisaalta yhteisön asettamat ulkoiset paineet.
Jokaisella ihmisellä tämä prosessi on hieman erilainen. Herätysliikkeet keräävät mukaansa niitä joilla itsentunto on ollut pitkään pirstaleina, eikä jumalyhteydestä ole ollut tietoakaan.
Koska ihminen on Jumalan kuva, ei Häntä tulisi etsiä ulkoa vaan sisältä. Rakentamalla itselleen terveen itsetunnon ja opettelemalla tuntemaan omat motiivinsa toimia, palvelee Herraa suuremmin kuin huutaen hallelujaata ja höpöttäen raamatunlauseita kuitenkaan niitten sanomaa sisäistämättä.
ottaa tuhon keskusteluun osaa.
>>Ihminen on Jumalan kuva - syntymästä lähtien. Yhteys jumaluuteen on aina olemassa. Kyse on lopulta siitä haluatko kieltää tuon yhteyden vai hyväksyä sen.>Tuo karttakirja on Raamattu. Entä miten on sitten ihmisten laita jotka eivät ole koskaan jumalyhteyttään kadottaneetkaan? Miten on laita ihmisten joiden elämässä Jumala on yhtä luonnollinen osa elämää kuin hengittäminen - alusta alkaen?
>> Tällöin ihminen tuntee Jumalan sitä paremmin mitä paremmin tuntee ihmisen, itsensä. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. >>
>> ei Häntä tulisi etsiä ulkoa vaan sisältä. >>
>> Rakentamalla itselleen terveen itsetunnon ja opettelemalla tuntemaan omat motiivinsa toimia, palvelee Herraa suuremmin kuin huutaen hallelujaata..>>
Eikös jossain tekstissä sanota myös "hedelmistään puu tunnetaan" ?
Viestiesi perusteella olen varma että kannat 'hyvää hedelmää', vaikka meillä 'elämän tarkoituksesta' taitaakin olla hiukan erilaiset käsitykset.
Minä kutsun itseäni ateistiksi.
Miksi kutsut itseäsi ateistiksi? Minä kutsun itseäni "ihmiseksi" ja se on asia joka meitä YHDISTÄÄ.
Olen minäkin kutsunut itseäni milloin miksikin. Ismien-, lahkojen- ja dogmien taakse on niin helppo piiloutua. On helppo mennä Jumalan selän taakse piiloon heittelemään epäuskoisia mädillä tomaateilla... ;-D Tai siteerata Kari Enqvistiä kun omat rahkeet loppuvat väittelyssä kesken... You know what I mean?
Näin oli kunnes aloin kuunnella gurujen, saarnaajien ja tiedemiesten sijaan itseäni. Prosessi oli pitkä, mutta tulokset maukkaita "hedelmiä":
- Kukaan ei sitouta sinua mihinkään ellet itse halua.
- Kukaan muu ei voi määritellä elämänkatsomustasi kuin sinä itse: tämä on SINUN elämäsi - ainutkertainen sellainen (kunnes toisin todistetaan).
- Elä hyvin. Sillä on merkitystä voitko katsoa itseäsi peiliin Kuoleman kohdatessasi. Ainakin itsellesi. Todennäköisesti.
- Jumaluus on jotain määrittelemätöntä: elämä on etsimistä varten. Ole avoin, joustava ja loputtoman utelias (etsiessäsi Jumalaa).
- Ymmärrä ihmistä, ymmärrä maailmaa, ymmärrä itseäsi - näin opit tuntemaan Jumalan.
Kutsut itseäsi ateistiksi. Missä siis kulkee uskosi raja? Millaisen jumaluuden kiellät, millaisen hyväksyt?
Onko elämänkatsomuksesi dialektista materialismia, jolloin hyväksyt "todelliseksi" ainoastaan sen mikä on kvantitatiivisin metodein mitattavissa ja toistettavissa? Mutta näin suljet pois kokonaisia tieteen alueita joissa on käytössä kvalitatiiviset metodit: kaikki elämänilmiöt eivät taivu taulukkolaskentaohjelmien funktioihin.
Mutta entä luovuus? Mielikuvitus? Voit selittää että kyseessä on aivojen sähkökemialliset ilmiöt (aivan oikein), mutta ne eivät riitä selittämään ajatusten sisältöjä. Siirrytään siis psykologian pariin.
Jung loi käsitteen "kollektiivinen alitajunta" jossa ihmisellä lajina on tietynlainen kollektiivinen lajimuisti. Jotkut tiedemiehet puhuvat jopa kollektiivisesta tajunnasta... Nyt mennään "hämärän rajamaille", alueille jossa "Jumala luuraa"... Mihin asetat rajasi ja miksi juuri siihen?
>> Miksi kutsut itseäsi ateistiksi? >>
Koska en usko mihinkään jumalaan. Ei etiketit tärkeitä ole, mutta käteviä tällaisilla palstoilla. Sitäpaitsi, jos minä julkiateistina kirjoitan riidanhaluiselle teiniateistille myllykirjeen, saattaa sillä olla jopa hiukan tehoakin.
>> Missä siis kulkee uskosi raja? Millaisen jumaluuden kiellät, millaisen hyväksyt? >>
En minä kiellä minkäänlaista jumaluutta, en vain ole vielä koskaan uskonut mihinkään tuntemistani vaihtoehdoista.
>> Onko elämänkatsomuksesi dialektista materialismia, jolloin hyväksyt "todelliseksi" ainoastaan sen mikä on kvantitatiivisin metodein mitattavissa ja toistettavissa? Mutta näin suljet pois kokonaisia tieteen alueita joissa on käytössä kvalitatiiviset metodit: kaikki elämänilmiöt eivät taivu taulukkolaskentaohjelmien funktioihin. >>
Ei hyvä Lunatic minun vakaumukseni ole mitään noin monimutkaista, tieteenaloista tosin arvostan eniten luonnontieteitä. Esim. astrologia, ekonomia ja parapsykologia ovat vähintäinkin epäilyttäviä oppeja.
Annappa esimerkki puhtaasti kvalitatiivisestä tieteestä johon minun pitäisi perehtyä ?
Psykologia on tietenkin hyvinkin todellista tiedettä, mutta sen tutkiminen on vasta aivan lapsenkengissä. Siinä, niinkuin muissakin tieteissä, luotan asiantuntijoihin. Ei minun tiedoillani ole mielekästä tehdä analyysejä
senenempää neurobiologiasta kuin 'kollektiivisestä alitajunnastakaan'. Kunnes tiedemiehet ovat asioista kohtuullisen yksimielisiä ja heillä on jotain helppotajuista sanottavaa, on parasta olla hankkimatta tarpeettomia ennakkoasenteita.
Joo, yllä olevat kommentitkaan eivät ole oikean Annen kirjoittamia.
>>En minä kiellä minkäänlaista jumaluutta, en vain ole vielä koskaan uskonut mihinkään tuntemistani vaihtoehdoista.>>
Hyvä. Olet avoin ja jätät portit auki eri mahdollisuuksille. Ehkä sinun ei pitäisikään etsiä vastauksia annetuista vaihtoehdoista.
>>Annappa esimerkki puhtaasti kvalitatiivisestä tieteestä johon minun pitäisi perehtyä ?>>
Ei kokonaisia tieteen alueita mistään. Aiheen rajaus on hedelmällisen tutkimustyön A&O. Mutta vastaan: sosiologia, psykologia ja taiteen tutkimus. Eritoten tekijälähtöinen taiteentutkimus.
>>Psykologia on tietenkin hyvinkin todellista tiedettä, mutta sen tutkiminen on vasta aivan lapsenkengissä. Siinä, niinkuin muissakin tieteissä, luotan asiantuntijoihin. Ei minun tiedoillani ole mielekästä tehdä analyysejä
senenempää neurobiologiasta kuin 'kollektiivisestä alitajunnastakaan'. Kunnes tiedemiehet ovat asioista kohtuullisen yksimielisiä ja heillä on jotain helppotajuista sanottavaa, on parasta olla hankkimatta tarpeettomia ennakkoasenteita.>>
Hei! Olen tieteentekijä taustoiltani. Usko pois: mystiikka tieteen kaikkivoipaisuudesta ja siihen liittyvästä erikoisosaamisesta hävisi siinä rytäkässä. Ei ole mitään mitä et voisi "sinun tiedoillasi ymmärtää tai käsitellä".
Voit yhtä hyvin luottaa samantien itseesi kuin tiedemiehiin. Ne löydökset jota tieteen piirissä tehdään ovat hiekkajyvä Saharassa siihen nähden mitä me nyt puhumme tässä. Suurin osa tieteestä - vaikka itse sanonkin - todentaa tietoa joka meillä on jo olemassa.
Paska haisee, mutta tiede osoittaa sen molekyylitasolla tosiasiaksi. Tätä on 90% tieteellisestä tutkimuksesta. Siis lähinnä lääketieteen väitöksiä, jotka unohtuvat arkistoihin ja joiden tarkoitus on leipoa alalle uusia tohtoreita - tämä on ikävä tosiasia.
>> Olen tieteentekijä taustoiltani. Usko pois: mystiikka tieteen kaikkivoipaisuudesta ja siihen liittyvästä erikoisosaamisesta hävisi siinä rytäkässä. >>
>> Voit yhtä hyvin luottaa samantien itseesi kuin tiedemiehiin. >>
Olen tainnut ilmaista itseäni huonosti, en minä pidä tieteitä kaikkivoipaisina, mutta vielä vähemmän ketään muuta.
Tutkijoilla on käytössään menetelmiä ja resursseja joita mattimeikäläisellä ei ole.
Kun he ovat rutiinitutkimuksensa tehneet, ja suhteellisen yksimieliset tulokset julkaisseet, ei ole viisasta väittää vastaan pelkästään mututuntumalta (uskonnoissa tehdään usein juuri näin ?).
Omat tunteet, henkilökohtaisen psyyken, fysiikan, perhepiirin ja lähiympäristön toiminta ja reaktiot ovat asioita joita tiede ei ole yksityiskohtaisesti tutkinut, valmiita käyttäytymiskaavoja ei ole vaan kunkin on selvittävä omilla eväillään.
Jos tulee toimeen itsensä kanssa, pärjää normaalisti myös muiden seurassa.
**Kvalitatiiviset tieteet**
>>..sosiologia, psykologia ja taiteen tutkimus. Eritoten tekijälähtöinen taiteentutkimus. >>
Taidan olla liian rajoittunut ymmärtämään vastausta. Erityisesti taiteiden rinnastaminen tieteisiin sotii minun logiikantajuani vastaan.
Huomenta!
Keskustelu jatkukoon. Ajattelin laittaa kohta uuden aloituksen. Hieman pähkinää purtavaksi - ja syljeskeltäväksi ;-D
>>Omat tunteet, henkilökohtaisen psyyken, fysiikan, perhepiirin ja lähiympäristön toiminta ja reaktiot ovat asioita joita tiede ei ole yksityiskohtaisesti tutkinut, valmiita käyttäytymiskaavoja ei ole vaan kunkin on selvittävä omilla eväillään.>>
Tuo on asian josta en ole lainkaan samaa mieltä kanssasi. "Sielutiede ja filosofia" on yksi vanhimmista tieteenaloista.
Ehkäpä sinun todella kannattaisi tutustua sosiologiaan. Hyvä aloitus kvantitatiivisiin metodeihin ja luonnontieteisiin jämähtämisen estämisessä on Grönforsin "Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät".
>>Taidan olla liian rajoittunut ymmärtämään vastausta. Erityisesti taiteiden rinnastaminen tieteisiin sotii minun logiikantajuani vastaan.>>
Siksipä niitä olisikin hyvä tutkia jos näin tunnet. Taide on ihmisten tuottamaa. Taide itsessään kertoo, käyttäytymistieteiden ohella, hyvin paljon siitä ihmisen sisäisestä maailmasta (yksilönä ja lajina) jota luonnontieteen metodit ja mittaustekniikat eivät tavoita.
Tekijälähtöinen taiteentutkimus on kiinnostunut taiteen syntyprosessista. Ei teknisenä, mekanistisena prosessina, vaan nimenomaan prosessina joka on lähtöisin ihmisen luovuudesta. Tässäkin on luonnontieteen tavoin olemassa omat lainalaisuutensa.
Mikäli lähdet tieteen näkökulmasta argumentoimaan uskonnollisia kysymyksiä olisi mielestäni peruslähtökohta argumentoida edes oikeilla tieteen alueilla. Tutkimalla televisiovastaanottimen elektronisia komponentteja et pysty mitenkään selvittämään miksi ihmiset eivät ole/ovat kiinnostuneita jostain tietystä ohjelmasta, tai miksi suomalainen sketsiviihde naurattaa. Analogia on tämä.
Taiteen tutkimuksen ja käyttäytymistieteiden ansiosta tiedän esimerkiksi millä keinoin (hieman kärjistäen) saan sinut hotkasemaan popkornit väärään kurkkuun leffateatterissa. Tiedän miten vieraannuttaa sinut elokuvan tarinasta niin, että luulet mukamasta tekeväsi oivalluksia "ihan itse" jne. jne.
Lienemme yhtä mieltä siitä että tutkittaessa uskoa ja uskonnollisia kysymyksiä, keskustelun konteksti tulisi olla lähempänä taidetta, filosofiaa ja käyttäytymistieteitä kuin fysiikan lainalaisuuksia tutkivia luonnontieteitä.
Ihmisellä lajina on yhteinen perimä. Ihmisillä on myös hämmästyttävän yhtäläinen moraali riippumatta rodusta, kielestä, uskonnosta tai kulttuurista. Ihmisellä lajina on samansuuntaisia uskonnollisia symboleja ja alitajuista kuvastoa. Puhutaan "arkkityypeistä".
Puhutaan "hämähäkkipeloista" tai käärmeestä seksuaalisuuden ja toisaalta parantavien voimien symbolina. Emmekö alakin olla lähempänä uskontoon liittyvää ongelmakenttää kuin tutkimalla alkuräjähdyksen fysikaalista prosessia?
Kovin helposti menevät yleistyksiksi tällaiset keskustelut. Ei kaikilla ole samat lähdökohdat, eikä elämäntilanne muutenkaan.
Renesanssineroja á la Vinci on harvassa, useimpien on valittava kiinnostustensa kohteet, ja jätettävä muut alat vähemmälle.
Olen kohtalaisen etevä suunnittelemaan uusia illukaattoreita teollisuuden tarpeisiin mutta sielutiede ja filosofia ovat heikommissa kantimissa, sosiologiasta ja tekijälähtöisestä taiteentutkimuksesta puhumattakaan.
En kuitenkaan näe tarpeelliseksi kehittää itselleni kompleksia asiasta, vaan teen ratkaisuni ja muodostan mielipiteeni siltä pohjalta jonka omakseni tunnen.
>> Mikäli lähdet tieteen näkökulmasta argumentoimaan uskonnollisia kysymyksiä olisi mielestäni peruslähtökohta argumentoida edes oikeilla tieteen alueilla. >>
Olen tietoinen rajoituksistani ja yritän olla kiihkoilematta mielipiteineni. Valinnanmahdollisuuksiakin on; joko keskustelen asioista omasta näkökulmastani ja omien kokemusteni pohjalta tai sitten olen hiljaa.
>> tutkittaessa uskoa ja uskonnollisia kysymyksiä, keskustelun konteksti tulisi olla lähempänä taidetta..>>
En todellakaan aio 'tutkia uskonnollisia kysymyksiä', yksinkertainen ja joustava mielipide riittää mainiosti tarpeisiini.
Aika iso ego tuntuu miehellä olevan, kun sanoo itsensä siveelliseksi yms. ei voi muuta kuin sanoa huh, huh
näyttää olevan kova kallo!!!
Lopeta JOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!
vääääännnnttteeeellllyyyyy!!!!!!!
Kirjoitus oli hyvä, sillä se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Tosin en yhdy Lutherin kommenteihin, mitä rienaavaa tekstissä oli ?
Hellarit eivät varmaan tykkää jos heidät niputetaan muiden uskovien, esim. muslimien tai newage'n kanssa.
Ateistit eivät ole sen yhtenäisempi ryhmä kuin uskovatkaan, eikä kirjoitus mitenkään voi kaikkia koskea .
'Puhdas' ateismi ei ole mielipide ollenkaan. Osa ihmisistä uskoo yhteen jumalaan, toiset toiseen jne. Mutamia jää yli, me emme usko mihinkään tarjollaolevista vaihtoehdoista, olemme ateistejä.
Mitään yhteisiä 'näkökulmia' tai filosofioita meillä ei ole, emmekä 'kiellä' jumalien olemassaoloa, miten voisimmekaan kun useimmista emme ole kuulleet edes puhuttavan.
>> Epärehelliset jumalankieltäjät ovat usein käyttäytymiseltään yhtä fanaattisia ja yksioikoisia kuin uskonnolliset hihhulit. >>
Muutamilla uskovilla on tavaton halu analysoida ateismia sekä todistella siitä milloin yhtä, milloin toista.
Toki fundamenttalistejä löytyy ateisteistakin mutta tehokkaampaa on että maltilliset ateistit pitävät hihhulit kurissa omista riveistään, tehkää te uskikset samoin omille karismaatikoillenne ja muille kiihkoilijoille.
jotenkin "uutta" ajattelu sisältöä totuttuun Janoksen tyyliin verraten. Kaikenkaikkiaan asiallista pyrkimystä nimenomaan ihmisen ihmisyyteen perustuvaa tasapuolisuutta kun täällä tuomitsemme, milloin itseämme milloin toisin ajattelijoita. Pisteet Janokselle !
Yleisesti ottaen itse ottaessani kantaa, ajattelen varmaan monien mielestä yksioikoisesti vain omasta pienestä näkökulmasta.
Se on totta, koska en ajattele uskonasioita filosofisesti. Raamattu sanoo, että :"Me emme voi mitään totuutta vastaan, totuuden puolesta ehkä jotakin."
Siksi pyrin antamaan vain sen kuvan, mitä Raamattu opettaa evankeliumin totuudesta, vaikka itse varmaan "hairahdun" monasti pois Raamatun totuudesta elämässäni, siitä huolimatta,pyrin antamaan Jumalasta sen kuvan, joka on Raamatun Sanan mukaista, luottaen siihen, että SANA tekee itse tehtävänsä. "Sana ei tyhjänä palaja."
Elän kuitenkin armosta, luottaen siihen, että tunnustaen vajavaisuuteni Jumalan täydellisyyteen nähden, voin turvata Jeesukseen erheineni , vikoineni kaikkineen, jos syntiäkin teen, mitäpä minä sillä Hänelle teen, ei se vahingoita Jumalaa, vaan minua itseäni, Jeesus taas on syntieni sovittaja kehdosta hautaan, joka päivä, hamaan loppuun asti, Hän on uskollinen, vaikka en siinä täydellisyyteen itse pääsisikkään, itseänsä kieltää Hän ei saata.
Kysymys on loppujeelopuksi siitä, myönnämmekö heikoutemme joka hetki, ja luotamme täydellä sydämellä anteeksiantoon Jeesuksessa.
Koska totuus on, että teemme syntiä "joka päivä" tieten tai tietämättämme.
Henki sotii lihaa vastaan =vanhaa luontoamme.
Niin karmeaa kuin se onkin, Saatana on liitossa vanhan luontomme kanssa =lihan kanssa. Olimme sitten uskovaisia tai emme, Synti vaan asuu siinä hautaan asti. Tästäkin näkulmasta katsottuna tarvitsemme Kristuksen sovitustyötä joka ainut sekunti, uskossamme, omillamme emme voi mitään Saatnaa vastaan joka vaikuttaa lihan kautta meissä, sitä se tarkoittaa, kun sanotaan, että olemme haudatut kasteen kautta Jeesukseen Kristukseen, kun Kristus on kuollut, niin olemme kaikki kuolleet Hänessä, eli lihallinen luontomme "piti" kuolla ristillä Jeesuksen ruumiissa.
Kysymys jonka usein asetan itselleni: "Olenko todella kuollut pois synnistä Kristuksen kanssa?"
Joskus vaan tuntuu, että vanha "aatu" se vain elää ja voi hyvin.
Hyvä kuitenkin, että usko ei ole tunne, varsinaisesti tunteen tasolla, vaikka usko ja tunteet tulisi käydä käsikädessä?
mistä olet tuon tekstin siepannut? kuulostaa niin tutulta...