Elikkä mihin näistä on helpointa päästä sisään Helsingin yliopistoon?
Yhteiskunta ja valtiotieteisiin?
Teologiaan?
Kasvatustieteeseen?
Yhteiskunta ja valtiotieteisiin?
Teologiaan?
Kasvatustieteeseen?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mihin noista sinulla on eniten taipumuksia ja kiinnostusta? Se on sitten se helpoin.
Oikeastaan kaikki käy. Pohjakoulutusvaatimuksena on jokin noista koulutuksista, jonne aion hakea.
Kannattaa katsoa yliopiston sivuilta edellsivuosien taulukoita, joista näykyy aloituspaikat, hakeneet ja hyväksytyt sekä pisterajat. Myös suosittelen tutustumaan edellisvuosien pääsykoemateriaaleihin ja kirjoihin (joihinkin kokeisiin riittää muutaman kirjan lukeminen, joihinkin on taas useampi). Loppujen lopuksi uskon, että se oma opiskelumotivaatio on se helpoin väylä päästä yliopistoon. Eli kannattaa valita itseä oikeasti kiinnostava ala, eikä vain pyrkiä johonkin sen takia, että olisi helppo päästä sisään.
Valitettavasti mikään noista ei motivoi niin paljon kuin voisi, mutta hyvä motivaattori mielestäni on myös se, että sitä reittiä pääsen opiskelemaan sitä mikä oikeasti kiinnostaa todella paljon.
Mikä sinua sitten oikeasti kiinnostaisi?
Lyhyt vastaus on, että teologiseen pääsee helpoiten. Viime vuosina hakijoista päässyt noin puolet sisään. Pääsykoekirjoja on kaksi. Ne kun luet hyvin läpi ja vielä harjoittelet esseeseen vastaamista, niin olet melko vahvoilla. Mutta oletko sitten varma, että haluat sinne? Se onkin vaikeampi kysymys..