missä ihminen palaa ja kärsii koko ijäisyyden. näin uskon, onko uskoni väärä?
sellaista helvettikremtoriota ei ole
kuu..kuu
94311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Se pelottelukeino, on aikanaan tehty kansalaisten aisoissa pysymiseksi. Ikävä kyllä sillä vieläkin lapsia pelotellaan.
Sellaisesta asiasta , josta ette tiedä . Siis säntillisyyttä pliis.
Savon ukko ja moni (miljardi) muu on niellyt tuon valheen.
Ihmiset uskovat valheen, koska he pelkäävät kuulla totuuden.
_________________
*) Miksi yleensä kirjoittelette tällä sivulla, jos kerran uskotte ettei helvettiä ole?
Silloinhan ei ole kuolleista ylösnousemusta eikä taivastakaan.
Mihin puu kaatuu, niin siihen se maatuu, tämä on savon ukonkin uskontunnustus.
Tiesin alusta asti. - Hän on pitkistä lurituksistaan huolimatta todellisuudessa ateisti.
________________
Säntillisyyttä tosiaan teuta. Ethän sinäkään sitä tiedä, eikä kukaan muukaan joka vielä on elävien kirjoissa.
Ero on van siinä että me olemme Jumalan pojan Jeesuksen uskossa. Ja nämä veljet elävät epäuskoisina matkalla kadotukseen. Eihän kukaan puhu tuollaisia jos hän elää uskossa. Uskossa olevat kiittävät Jumalaa siitä, että paha loppuu eräänä päivänä, ja saa viimein palkkansa helvetissä.
"On se hyvä et helvet on olemas!"
älä tuomitse, en usko että Jumala laittais wsim i omenavarkaan ijäisyydeksi helvettiin, hän on oikeudenmukainen, Ihminen vajavainen,'''
Eikä meidän tarvitse sinne ketään tuomita , eikä taivaseen päästää.
Kaikki on tuomittu muualla , ja tuomitan .
Kul se hyvä! ett helvet on olemas.!
Siksi hän tuomitsee kaikki teot jotka on hänen tahtoansa vastaan. Pahin jokaisen ihmisen teoista on pelastukseksi lähetetyn Jeesuksen raaka murhaaminen. Ei siis omenavarkaus vaan Jumalan ainoan pojan murha rasittaa sinunkin tunnollasi. Jos parannusta ei tule et sinäkään selviä helvetistä, on täysin turha pettää itseään peittämällä silmänsä. Joka ei usko, se on jo tumittu. Kun elämän lanka katkeaa epäuskon tilassa, silloin tuomio astuu peruuttamattomasti voimaan.
Päätökset ja tuomiot tehdään tosiaankin toisaalla, eikä lainkaan ihmisten toimesta. Maallisissakaan oikeusistuimissa ei hyväksytä rikollista tuomariksi, ei toisten rikollisten asiassa eikä omissakaan asioissaan.
Jeesuksen todistajina me ainoastaan kerromme ihmisille sen mikä jokaisen epäuskoisen loppusijoituspaikkana tulee olemaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Kerromme myös sen, ENNEN KAIKKEA, miten tuosta tuomiosta voi vapautua. Ihmisiä ei kovin paljon kiinnosta helvetistä vapautuminen, saatana on niin etevästi verhonnut heidät valheen turvalliseen verkkoon. Tämäkin avaus on esimerkillinen kertomus saatanan valheesta ja siinä elävien horjumattomasta uskosta tähän valheeseen.
Kauhu tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa, kun omatunto herää näkemään kuinka on tullut elettyä Jumalan tahdon vastaista elämää
Vai pelotellaa!!!
Sukella helevettiin asioiden kaunistelijana - tuo helevetti on edelleenkin riko0llisen kristinuskon käytössä, kenties olet rahoittamassa saatanallisen sivistyksen lähetystyötä!??!!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
Jeesus ei ollut uskossa joten se usko on yli 3500 rikollisen kristinuskon lahjojen herroihin epäjumalina uskomista!!!
Muista jatkossa, että Jeesus ei ollut uskossa vaan JUMALALLISUUDEN TIETOUDESSA. Ne jotka uskoo ei tiedä, ne jotka tietää ei usko!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
kerro koko totuus; mitä hyvää ja kenelle siinä rikollisen kristinuskon helevetissä on???
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/
tiedätkö varmasti helvetin olemassaolon? Yhtä varmasti kuin luomiskertomuksenko?
sen takia just kirjoittelemme, että ihmiset eivät uskoisi kaikkea millä heitä pelotellaan.
Nyt minusta tuntui, että jos katsahdat taaksesi, niin siellähän
se helvettisi valtias istuu. olet todella törkeä, uskovaisuudesta puhumattakkaan. Nyt keskustelet sellaisen kanssa joka ei pirun nimityksestä tykkää. Sinä tulet huomaanmaan sen huomen aamuna heräytessäsi.
Jos on paha olo, pyydä anteeksi sanojasi.
Jeesuksen pelastettu. Jos on, niin ymmärrän sekopäisten sepustukset.
mikä on mielestäsi helvetti?
se on hyvä, että se on ihmisten mielessä olemassa, mutta ei todellisuudessa, sitähän tarkoitit!
kaikille. Mistä on tullut tämä sanonta, että Jeesus oli Jumalan ainoa poika? Lestaadiolaisethan sanovat, että he ovat Jumalan lapsia. Jeesus oli hyvä mies, sitä ei voi kukaan kiistää. Siksi hänet sitten ristille laitettiin, niin kuin kaikki rikolliset sillä ajalla. Ne kaksi, jotka olivat hähen kahtapuolta.
Jeesuksen kaltaisia ihmisiä ei ole löytynyt,eikä löydy edes lestaadiolaisten keskuudesta, vaikka sen johtopiiskurit niin leikkivät.
Jumala on taas eri kastia, hän on korkein, hallitsevin ja meitä kaikkia suojelevin, jos vain niin haluamme. Hän on vain eri muodoissa erillaisilla ihmisillä. Hän on este sen pirun edessä, jota tälläkin palstalla toiset toisilleen kauppaavat.
Epäuskoisen käy huonosti 100%:lla varmuudella. Älä enää jatka tuolla itsepetoksen tiellä.
Viesti jonka kirjoitit, on saatu suoraan saatanalta. Opettele lukemaan oikein. Sinä olet miljardi kertaa saatanaa tyhmempi olento. Valitettavasti edelleen saatanan uskollinen juoksupoika. Jeesus tahtoisi pelastaa sinutkin.
Ja siellä sanotaan : eripaikoissa vähä eri sanoin , mutta Helvetti on olemassa.
sinun Jeesuksesi ei sinua pelasta, vaan hän korkein,joka ratkoo sinunkin töppäilyäsi. Katso vain taakasesi. Siellä se on kaksinaamainen paholainen,joka kiusaa sinua. Ja sinun kauttasi lähettää ilkeitä kiroavia viestejä, nimittelemällä toisia pirun lähettiläiksi. Aamulla huomaat, missä makaat. Jumala sinua varjelkoon, hänen vallastaan. Olet heikko ihminen, Jumalasi edessä.
Ajattele,minun rukoukseni on Jumalani kuullut, Just sain tiedon, Vaimoni ei sairasta syöpää.
Sinulla on vain virhe siinä,että pidät itseäsi kruunupäisenä, etkä huomaa sorkkia jaloissasi.
Haluatko lisää, vai alistutko rukoukseen syntisyytesi ja lähimmäisesi pirun nimittelyn vuoksi.
Antakoon Jumala anteeksi,minun sinua todellisuuteen herättämisestä.
nimim ,,,näi on,,,
umpimielisyyttä liikkeellä.
Oikeasti Jumala on rakkauden herra.. amen
emme omilla ansioilla ylös perille kostu, onneksi on ARMO!
Puhe omavanhurskaudesta tässä yhteydessä on hyvin vaarallista. Kysymys on epäuskoisista ihmisistä joilla ei ilman parannusta ole iakaikkista elämää. Oleppa varovainen, ettet mene sinäkin "armosi" kanssa kadotukseen.
Mitään armoa ei tule olemaan sellaisella ihmisellä, joka ylenkatsoo, pilkkaa ja halveksii Jumalan sanaa.
saivat rankaistuksensa , ja mitä ilmeisemmin omenan takia.
Ja taivaan perillinen. Hallelujaa kiitos Jeeuksenn!
Jos et saa parannuksen armoa, niin sinulla ole toivoa paremmasta elämästä, kaikki viestisi todistavat tämän sinusta.
synti vie automattisesti helvettiin, ettei saada niitä anteeksi Jeeuskselta ja koeta uudestisyntymistä.
Joh. 1:12-13, 3-3-9, Room. 10:9-13, Ap. t. 17:30, 26:18
asiasta toiseen--
Jos avaamme Raamatun:
"Raamatussa ei ole yhtään neuvoa homo tai lesbopareille, vain ja ainoastaan miehen ja naisen väliseen avioliittoon!
Homous on yksiselitteisesti syntiä Jumalaa vastaan ja ihmiskuntaa, mistä pitää tehdä parannus niin kuin muistakin synneistä.
1.Kor. 7:10
"10 Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään"
Tit. 2:4
"voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,"
1. Tim. 3:2
"Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaa"
1. Kor. 7:4
"Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa."
1. Korinttolaiskirje 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Homous on yksi haureuden synti ja ehkä pahin sellainen:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset eli homoseksuaalit,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."
"You know that wicked people will not inherit the kingdom of God, don't you? Stop deceiving yourselves! Sexually immoral people, idolaters, adulterers, male prostitutes, homosexuals, [1Cor 15:50; Gal 5:21; Eph 5:5; 1Tim 1:9; Heb 12:14; 13:4; Rev 22:15]
10 thieves, greedy people, drunks, slanderers, and robbers will not inherit the kingdom of God."
Säälittävä on ikuisuuskohtalo niillä jotka kuolevat synneissään ja homoilla ja fariseuksilla on todella kauheaa; (noin 8min kohdalla): http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=6409
Varoitettu ja kehotettu on nyt, et mene helvettiin tietämättömänä pelastuksen mahdollisuudesta. Onko muuten sen arvoista? miettikää, joku vahtaisi muutamaan törkeään luonnonvastaiseen saastaiseen homokokemukseen taivaspaikkansa? Eipä ihme, että Jeesus kutsuu niitä ymmärtämättömiksi ihmisiksi!"
kirj. suoraselkä
Jumala armahtaa kenet vaan: Mut sinä varmaan tarkoitat että armon saa vain el- omavanhurskas joka pukeutuu mustiin ja käy pöntös sunnuntaisin.
Raamatussa kerrotaan selvästi kenet Jumala armahtaa, se ei todellakaan ole "kenet vaan", älä tuollaisia valehtele.
Myöskään lestadiolaisuudesta ei ole mitään hyötyä viimeisellä tuomiolla, ellei ole puettuna Jeesuksen täydellisellä vanhurskaudella.
Herrasi käsiä,
Sanoit tuossa että hän tuomitsee kaikki teot jotka on hänen tahtoaan vastaan .
Pahin jokaisen ihmisen teiosta on pelastukseksi lähetetyn Jeesuksen raaka murhaaminen .
Ei siis omenavrkaus vaan Jumalan ainoan pojan murha rasittaa sinunkin tuntollasi .
Jos parannusta ei tule et sinäkään selviä helvetistä , on täysin turha pettää itseään peittämällä silmänsä.
Joka ei usko se on jo tuomittu . Eikö tämän asian esittäjä tee sitä tuomiota , jonka piti Jeesuksen tehdä
Ei sitä tee Jumalakaan , vaan Jeesus Kristus . Jumalan ainoa POIKA ,
Kyllä jos elämän lanka katkeaa epäuskon tilassa , mutta ei me olla tuomaria ei sinullakaan ole valtuuksia
Eikä minulla , vielä kin on niin , Kun ihminen kuolee , Hänet siunatataan , pappi sanoo Jeesus on sinut herättävä viimeisenä päivänä, hautauksen jälkeen lähtee maatuminen tapahtuman , Kun viimeinen päivä on
on tullut , on herätyksen ja Toumion aika . Se tietenkin on peruttamaton ja astuu silloin voimaan .
Siis siitä hedelmästä , ei kukaan tiedä mikä se hedlmä todella oli. Eedenin puutarhassa kasvoi kaikkinaisia hedelmiä , ja ne oli hyviä syödä ,, Puu oli keskellä paratiisia , sitä nimitettiin Hyvan ja Pahan tiedonpuuksi.
tuon asian kohdalta ihan Raamatun mukainen. Mitään paikkaa ei ole missä ihmistä kidutettaisiin koko ijäisyyden. Tulijärvi, josta Ilmestyskirjassa puhutaan tarkoittaa toista kuolemaa. Tulijärven täytyy olla vertauskuvallinen, sillä kuolema sanotaan heitettävän tähän tulijärveen.( Ilm 20:14, 21:8.) Voidaanko kuolema kirjaimellisesti polttaa?
Lisäksi tulijärveen heitetään Perkele(Saatana) jota kirjaimellinen tuli ei voi vahingoittaa, koska hän on henki. (Il 20:10.) Ne joita ei todeta "elämän kirjaan" kirjoitetuksi, katumattomat Jumalan suvereeniuden vastustajat, heitetään myös tulijärveen, joka merkitsee ikuista tuhoa eli toista kuolemaa (Il 20:15.) Toisinsanoen ikuista kuolemaa, josta ei ole ylösnousemustoivoa. Ikuisen elämän vastakohta on ikuinen kuolema.
Eikö olekin lohdullista tietää totuus Jumalastamme. Hän ei ole mikään sadisti, joka kiduttaisi ihmisiä iäisyyden heidän rikkomustensa tähden. Rankaisemmeko me lapsiamme heidän rikkomuksistaan istuttamalla heitä kuumalla hellalla?
Muista , että sitä ikuista eämää vastakohtana ei ole ikuinen kuolema . Vaan helvetti. TULIJÄRVI .
Etkö sitä tiennyt? Heillä on ikuinen kadotus kaikilla edessään, he kieltävat Jeesuksen olevan Jumala ja AINOA tie iankaikkiseen elämään.
Areiolainen harhaoppi, Russelin keksimillä mausteilla lisää vielä sotkettu. Jos parannusta ei tule, niin Jumalan sanan mukaan heidän tuleva olinpaikkansa 100% varmuudella selvä.
Totean todellakin olevani vika osastolla. Ajatelkaas nyt järjellä, eikä teidän päähänne päntätyllä vanhalla ihmisten pelotteela helvetillä.
Jos sinne joutuvat kaikki lestaadiolaisliikkeen ulkopuoliset, niin johan siellä tungosta piisaa. Entäs ne israililaiset, joita te nii hirveesti rakastatte ja puolustatte, heidän sotaisia toimiaan, ja vallanhimojaan. Joutuvatko hekin helvettiin.Olisikohan heillä on raamatunluvussakin eri käsitys
Entä me savolaiset, joudummeko mekin kaikki helvettiin, Ruotsalaisen Paavon perään.
Tälläinen järjestys ainoa , Että sanot että kaikki LLL:n ulkopuoliset joutuvat pahaan ,
Se on vain sinun sanasi , en ole niin sanonut , enkä antanut ymmärtää eikä meistä kukaan
vaan olemme sanoneet että JOKA EI USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN ETTÄ HÄN ON JUMALAN POIKA
EI VOI PELASTUA . minä en ole sanonut että pystyisin tuomitsemaan ketään, eihä ihminen saanut tuomita ketään , eikä saa oikoa minun ja toisten puheita , niistäkin voi joutua ahdinkoon.
Kuitenkin asiat on siten , että Raamattu sen sanoo mikä on oikein ja mikä on väärin ,
siis raamattu tuomitsee, ei ihminen ,,koska Jeesus tekee sen viimeisellä tuomiolla ,
siihen ei saa kukaan ihminen mitään muut osaa kuin tulla tuomituksi .
rikotte raamatun sanomaa. Vai luuletteko todella elävänne raamatun kirjoituksien mukaan?
Te tuomitsette teuta mukaan lukien(ikävä kyllä) jatkuvasti ihmisiä helvettiinne eli tulijärveen, joka on teidän mielestä edelleen olemassa. Et sinä joudu ahdinkoon, vaan he jotka tuomitsevat ja nimittelevät pirun lähettelijääksi. Se on karmeaa, noin uskovauiseksi tekeytyvän suulla.
Minun täytyy vanhana miehenä, vielä ihmetellä,millaisia tekopyhiä Jeesuksen omia te olette. Minä olen se mikä olen, enkä tekeydy toisten yläpuolelle. Halusin vaan kertoa oman mielipiteeni helvetistä, ja toivoisin,ettei sillä peloteltaisi heikkopäisiä, jo lapsista alkaen. Se on julmaa. Joku ties jo sanoa, että Jumala on kiivas ja kostava . Minulla näköjään ei ole sellainen Jumala. Vaan hän on suojeleva, ymmärtävä, anteeksiantava oikeudenmukainen, ei kiivas, eikä kostava Jumala.
Ihmettelen lisäksi teidän lapsen uskoa Aatamiin ja Eevaan. Se on kuin joulupukkiin uskoisi. Ajatelkaa nyt vähän. Tarinat ovat tarinoita, tehty kansakunnan pelottelemiseksi ja kurissapitämiseksi. Ei sen puoleen se on hyvä jos kansakunta näin kurissa pidetään, samoin kuin lapsia Joulun alla Joulupukin pelottelulla.
Taas tuo Jumalamme näytti voimiaan täälläkin syöksyvirtauksillaan, että koitellaan väistellä,ettei puut päälle kaatuisi. Onneksi ei nyt ihmishenkiä täällä mennyt. Väistellään syntiä, ja toisten panettelua.
Niin minä ihmettelen miksi täällä viihdyt ?
Toiseksi , sinä et ole ymmärtänyt puoltakaan siitä mitä olen sulle ja muille kirjoittanut
Siksi minä pyydän anteeksi että olen niin huonosti tuonut asiaa esiin , ja jos vielä
jaksat anntaa anteeksi että olen niin huono kristitty. ?
olet ainoa jota ymmärrän, mutta sitä helvetin tulijärveä en allekirjoita. Minulla ei ole ketään vastaan, jos he eivät mene henkilökohtaisuuksiin, niin vastaa varmasti samalla mitalla.
Haluaisin aivan rauhallista ja asiallista keskustelua, otsikkokin sen sanoo.KESKUSTELE LESTAADILAISUUDESTA. Ymmärrän kyllä sen kun on ikänsä uskonut johonkin, ei sitä voi yks kaks vain mielipidettään ja uskoaan muuttaa. Näinhän se on minullakin. Minusta kun senllaista uskovaita ei tule, missä joutuu silmätikuksi ja seurailun kohteeksi, että pysynkö ruodussa vai en.
Lisäksi ne kiellot mitä saa tehdä ja mitä ei, eivät ole ihmisen sanottavissa, vaikka kuinka se seisoisi raamatussa. Lisäksi yli aisan potkiminen ei ole mukavaa. Minun oma "uskoni" sellaisena kun minä sen tässä iässä tajuan, olen siitä sanotaan nyt, vaikka onnellinen. Jos se riittää minulle, kai se on minun asiani.
Pyydän kaikilta anteeksi, joita olen vastavuoroisesti loukannut. Ihmistä pitää kunnioittaa oli hän sitten missä asemassa tai missä uskossa tahansa. Olen oppinut täältä paljon muutakin kuin vajavaista kirjoitustaitoani. Alussa oli ehkä uhmaa, mutta se on pehminnyt, varsinkin jos keskustelee teuta sinun kaltaistesi kanssa. Jotain ymmärtää, jotain ei.
Yritän vastedes, jos saan vielä viestitellä, olla asiallisempi keskusteluissa ja kyselyissäni. Minun raamatunlukutaitoni on heikonlainen, mutta kai minäkin sen päätarkoitukset tiedän. Toivoisin muiltakin keskustelijoilta ymmärtäväisempää, vähemmän rienaavaa, sekä tuomitsevaa keskustelua. Ehkä se kantaisi enemmän hedelmää uuspakanoiden ja uskonsa omaavien välillä.
Vielä kysymykseen miksi minä täällä kuitenkin viihdyn. Vastaan viihdyn hyvin. Olisikohan tämä minullekkin henkireikä yksinäiseen vuosia kertyneeseen elämääni.
Ne, joilla on usko Jeesukseen.
Sinun itse rakentamasi Jumala ei sinua pelasta. älä enää jatka tuolla itsepetoksen tiellä. Mikään ei sinua pelasta jos parannusta ei tule, tämä on henkilökohtainen viesti juuri sinulle. Vaikka tulta ja tulikiveä syydät, niin helvettisi ei siitä jäähdy, sinunkin on tehtävä parannus päästäksesi taivaaseen. Koville se ottaa parannus sinullakin, enkä yhtään ihmettele, näin se on kova pala kaikilla itsetyytyväisillä fariseuksilla.
Kun Jeesuksen muhrhaajana joutuu konttaamaan Jeesuksen eteen anomaan armoa murhaamaltaan Jumalalta se on äärimmäisen kova pala kaikille. Fariseuksilta se jää tekemättä, ennen he menevät ylpeinä helvettiin ennen kun armoa kerjäämään ryhtyvät.
parannus? Pojat, älkää viitsikö vanhaamiestä hätistää. Jeesus on Jeesus, Jumala on Jumala. Ettekö te usko Jumalan voimaan?
Sinä tällä kertaa nimimerkitön, luultavasti olet Jeesus pelastaa. Miten sinä jatkuvasti tuot tuon helvettisi karkealla tavalla, että se tehoaisi minuun. Älkää huudelko nurkan takaa. Et kai sinäkin teuta`?
Mites se oli siellä raamatussa, kun tuo fariseus keskellä temppeliä kehui uskoaan ja pilkkasi nurkassa olevaa publikaania. Enhän minä leventele uskollani, vaat te, levittelette käsiänne ja halveksitte minun omaani. Koettakaa nyt anttaa olla kaikkien omissa uskoissaan. Itse jokainen siitä vastaa itselleen.
Taivaaseen pääsy, on meillä kaikilla epävarmaa, myös lestaadiolaisilla. Haukutte nyt vika puuta.
Vai onko tarkoitus juuri se, että hiostatte minut täältä pois, etten saastuttaisi heikkoja lestaadiolaisia.
Fariseuksilla ei ole ollut koskaan tarvetta parannukseen.
Eräs uskova ystävä kertoi tositapauksen. Tapaus sattui hänen isälleen muistaakseni, nimiä en mainitse.
Työyhteisössä oli epäuskoinen mies joka kyseli pilkallisesti tältä uskovalta että mistä helvetti saa polttoaineen että tuli pysyy ikuisesti palavana. Kuolinvuoteellaan tämä mies kaipasi tätä, silloin nuorta, uskovaa että missä hän on. Kuoleva kertoi nyt vasta tietävänsä mistä polttoainetta riittää, ne olivat hänen tekonsa jotka polttavat häntä ikusesti. Näin käy jokaiselle joka on omaan hyvyyteensä luottaen känyt elämänsä lävitse, lopussa käy ilmi että tämä itseään hyvänä ihmisenä pitänyt onkin murhamies ja kuolemaan tuomittu rikollinen.
huutelijat, tässä olisi teillekkin iltalukemista:
psalmi: 8-11
Vaikka et ole niin vakavia tehnytkään toiseksi pienikin syntion kadottavainen ilman katumusta.
Siis Usko syntisi anteeksi Jeesuksen sovinto nimessä ja veressä , synnit on anteeksi anettu Juhlallisesti
Jumalan puolesta , usko ja ole turvattu.
Kirjoitan aamulla lisää ,
Paikka merkataan ,näin. Ps. 8:11 mutta se ei ole se , vaan mikä se on .
Siinä mainitaan Raamatun kohta esim. Matt, 28:18. silloin sen löytää, ei muuten .
näköjään ole tarvetta parannukseeseen!
miten se merkataan. Pääasia on että löysit sen. Sen sisältö on juuri sitä, mitä sinä tuolla toisen merkkausvirheellä haluat osoittaaparemmuiutesi ja tietävyytesi.
Ja kyllä se vain psalmeista löytyi. Niitäkin voi lukea. Älä pidä itseäsi liian korkealla.
Juuri , kun en löytänyt.
et tietysti sitä löytänyt, kun psalmin eka numero jäi pois. Anteksi vaan. Se oli psalmi joka on tärkeä meille kaikille.
Sinä olet hiukan väärillä jäljillä , Ei se ole sinun asia hoitaa ketään , koska olet vielä itsekin sairas
ja samoista asioista kuin me , ja hivemmin pahemmin, me olemme ikämme tehneet parannusta
ja niistä synneistä , ei meitä tulla enää koskaan rangaisemaan mitenkään , vaan päinvastoin me
olemme yhä Rakkaanpia Jeesukselle .. jota sinä kävit taas rääpimään , muka rankaistukseksi hänet
rirtiinnaulittiin ? SEHÄN OLI SINUN JA MINUN SYNTIEN SIJAISKÄRSIJÄ JOKA TÄTÄ EI YMMÄRRÄ EI
YMMÄRRÄ KRISTINUSKOAKAAN . (EI JÄÄNYT GAPS LOCK PÄÄLLE ) se oli tahallinen , koska vähän keittää
tuommoiset tyhmät heitot. Sitten pitäsi jo olla antamassa ohjeita sukukunnalle ...
Ps. 84:8-11.
Jokainen miettiköön Jumalasta, jonka on sanottu olevan oikeudenmukainen ja rakastava, että laittaisi samalla asteikolla omenavarkaan ja murhaajan ikuisuudeksi helvettiin. Toinen tekee luvattoman "omenoiden haltuunoton" ja toinen murhaa ihmisen, mikä on pahin rikos elämässä. Ei tunnu inhimilliseltä. Siis en usko.
toisin. Minun uskoni perustuu Raamatun sanaan, ei ihmisten oppeihin. Helvetti ei ole tulijärvi Raamatun mukaan, vaan helvetti heitetään tulijärveen. Ne ovat siis kaksi eri asiaa. Tulijärven Raamattu sanoo olevan toinen kuolema.
Biblia 1776 Ilm 21:8:"Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema."
Biblia 1776 Ilm 20:14:"Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema."
Eikö näissä jakeissa tulekin selvästi esille mikä tulijärvi on? Se on toinen kuolema, siis kuolema, ei mikään
kidutuspaikka.
Haluaisin tietää mikä motiivi on lähettää osa ihmisistä johonkin kidutuspaikkaan iäisyydeksi vasten Raamatun opetusta?
Koska selvästi on niinkuin sanot ? ? Olisiko kuitenkin pikkuiseksi ajaksi nyt unohdettava tuo Toinen kuolema
Ja olisiko parempi tutkia asiaa sitä pohjalta kuin , siitä Ilm. 21:1-27. Kerrotaan. Maailman kaikkeuden
hävittyä tulessa , Jumala luo uuden ja uuden maan Kuten UT. puhuu Kristuksen seurakunnasta kaupunkina .
Ylhäällä olevana ja taivaallisena JERUSALEMINA , Gal . 4:26 ; Hebr. 12:22. Niin tämä luku puhuu uudessa
maassa asuvasta KIRKASTETUSTA SEURAKUNNASTA . KARITSAN MORSIAMMESTA /VAIMOSTA , ilm. 21:2,9-11.
Uuden Jerusalemin kaupunkina , joka on "JUMALAN MAJA IHMISTEN KESKELLÄ ", JOKA ON LASINKALTAISTA PUHDISTETTUAKULTAA JNE. ON NÄHTÄVÄSTI kuvannollinen , tarkoittaen sen kaikinpuoleista täydellisyyttä ja
ihanuutta . Sanat että Jumala ja karitsa on sen TEMPPELI , SISÄLTÄVÄT NÄHTÄVÄSTI ajatuksen , että uuden maan jumalan palvelus on hengellistä ilman ulkonaista temppeliä, mitä merkitsevät sanat , kansat tulevat vaeltamaan
sen valkeudessa. Ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa, ... ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet"
menee yli meidän käsityskykymme ...
Tähän uuteen maahan ja sen kirkastettuun seurakuntaan /kaupunkiin pääsevät vain Karitsan elämänkirjaan
kirjoitetut , Hänen veressään syntinsä anteeksisaaneet ja hänen Hengensä kuljettamina uskonkuuliaisuudessa
vaeltaneet.
Eipä juuri enenpää lohkee luvusta 21 .
Raamattu puhuu kuolemasta hyvin monessa mielessä.
- Ensiksikin, ihminen joka kastetaan Kristukseen isän Pojan ja Pyhän Hengen nimessä kuolee.
Mihin hän kuolee, kastettuhan selvästi elää?
Hän kuolee pois synnistä ja syntyy uudesti Hengestä. Hänen lihansa kuolee ja Kristus alkaa hallitsemaan hänen elämäänsä
- Sitten Raamattu puhuu hengellisestä kuolemasta. Sinun kaltaisesi henkilöt ovat hengellisesti kuolleita, he ovat siis jo kerran kuolleita vaikka keho jatkaa elämää. Kristuksen Henki ei siinä kehossa eikä hengessä asu, vaan maailman henki.
- Nämä ihmiset odottavat tätä toista kuolemaa jossa henki poistuu kehosta. Ne joilla ei ole Kristuksen Henkeä heille tämä tonen kuolema merkitsee ikuisen vaivan alkua helvetissä. Se ei sditten lopu koskaan, eikä tulta sammuteta, niin kuin Raamattu vakuuttaa.
_____________
*) Kehomme kuoltua ei ole enää lainkaan kuolemaa. - Sellainen opetus on hereesiaa eli harhaoppia.
____________
Ihminen on myöskin sillä tavalla kuollut, että hän on kuollut kaikelle hyvälle, johtuen Aadamin ja Eevan lankeemuksesta.
jo keskustelleet aikaisemminkin. Mikäli ottaa koko Raamatun huomioon, niin sen pohjalta ei voi tulla siihen johtopäätökseen että koko maailman kaikkeus hävitetään tulella. Sillä Raamattu sanoo esim. maasta (maapallosta) että se pysyy ikuisesti.
KR 33/38 Ps 104:5: "Sinä asetit maan perustuksillensa, niin että se pysyy horjumatta iankaikkisesti.
Biblia 1776 Ps 104:5:" Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
KR 1642 Ps 104:5:" Sinä joca maan perustit perustuxens päälle/ pysymän ijancaickisest."
Ja miten tuli vaikuttaisi jo entuudestaan kuumiin tähtiin ja aurinkoon?
Mikäli maapallo tuhottaisiin, se olisi ristiriidassa Jeesuksen lupauksen kanssa, Matteus 5:5:
KR 33/38: Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Biblia 1776: Autuaat ovat siviät; sillä he saavat maan periä.
KR 1642: Autuat owat siwiät: sillä he saawat maan periä.
"Koska selvästi on niinkuin sanot ?" vaan Koska selvästi on niinkuin Raamattu sanoo. Minä lainaan vain Raamatun sanaa. Sanomani ei ole minun vaan Raamatun.
käänsit tuota Raamatun kohtaa nurinpäin sanoessasi että "Ne joilla ei ole Kristuksen Henkeä heille tämä tonen kuolema merkitsee ikuisen vaivan alkua helvetissä. Se ei sditten lopu koskaan, eikä tulta sammuteta, niin kuin Raamattu vakuuttaa." Raamattu ei sano näin, vaan Ilm 20:14 KR 33/38:" Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Biblia 1776:" Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema." Kuolema ja Helvetti eli tuonela tuhotaan lopullisesti, ne siis lakkaa olemasta. Miten sitten helvetissä voidaan vaivata ikuisesti, jos helvettiä ei ole? Siinäpä pulma.
Uusi Jerusalem on? (Ilm 21:2) Uusi Jerusalem on Kristuksen morsian, ja se koostuu niistä voidelluista kristityistä, jotka pysyvät uskollisina kuolemaan saakka ja jotka herätetään olemaan kuninkaita ja pappeja kirkastetun Jeesuksen kanssa.
KR 38 Ilm 3:12:"Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
KR 38 Ilm 20:6:"Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. "
Samoin kuin maallisesta Jerusalemista tuli muinaisen Israelin hallituskaupunki, loistava Uusi Jerusalem ja sen Sulhanen(Jeesus Kristus) muodostavat uuden asiainjärjestelmän hallituksen. Tämä on uusi taivas. ( Taivas ei siis ole kirjaimellinen taivas vaan vertauskuvaa hallintoa/hallituksia.) Maalliset hallitukset saavat väistyä uuden taivaallisen hallituksen tieltä. Tämän taivaallisen hallituksen Kuningas on Jeesus Kristus. Kuinka monta hallitsijatoveria Jeesuksella on tässä taivaallisessa hallituksessa?
Ilm. 14:9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
Ilm. 14:10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
***) Ilm. 14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
Kulema ja helvetti eivät vahingoita niitä, joilla on osa ensimmäisessä ylösnousemisessa.
Ja ensimmäinen ylösnousemus tapahtui silloin kun meidät kastettiin yhdessä Kristuksen kanssa kuolemaan pois synnistä.
Siis kuolema ja helvetti on kuollut AINOASTAAN NIIDEN OSALTA JOTKA OVAT UUDESTISYNTYNEITÄ.
Ilm. 2:10 Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
Ilm. 2:11 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. ...
________________________________________________
***) ... Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.'
_______________________________________________
=============================
Ilm. 20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema,
***) tulinen järvi.
Ilm. 20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
KUOLEMAN JÄLKEEN EI OLE ENÄÄ KUOLEMAA, SE ON HARHAOPPIA.
Kuolemat joista Raamattu puhuu, tapahtuvat KAIKKI TÄSSÄ AJASSA!!!
TOINEN KUOLEMA ON IKUINEN ERO JUMALASTA.
kirjoittamaasi? Sillä kirjoituksestasi pääsee siihen käsitykseen että uudestisyntyneet eivät kuole. Minun tiedon mukaan kaikki ihmiset ovat kuolleet, kukaan ei ole ollut kuolematon. Siis uudestisyntyntyneetkään eivät voi välttyä kuolemalta. Siksi ylösnousemusta tarvitaan. Eikö jo sana ylösnousemus itsessään ole kuvaava?
Noustaan jostakin ylös, siis mistä? Kuoleman unesta. Milloin Jeesuksen ylösnousemus tapahtui? Tapahtuiko se kasteen jälkeen vai kuoleman jälkeen? Mitä sanoo Raamattu ylösnousemuksesta:
1 Kor 15:12:"Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
13. Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
14. Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15. ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
16. Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
18. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
20. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Tämän mukaan ylösnousemus tapahtuu kuoleman jälkeen ei kasteen yhteydessä.
Siis ,1 Kor. 15: 12-21 Jeesuksen ylösnousemus oli Hänen ruumiinsa nouseminen kuolleista hengellisenä,
kirkastrettuna , taivaallisena ja kuolemattomana ruumiinna , (jakeet 42.46) . Jumalallisen luontonsa ja inhimmillisen henkensä /sielunsa puolesta. Hän ei tarvinnut ylösnousemusta , Hän oli niiden puolesta kokoajan elävä, olleen poissa aineellisesta ruumiista . ks. 1 Piet. 3:18-20. Herättämällä Jeesuksen (aineellisen
ruumiin puolesta ) kuolleista Jumala osoitti , että sovitus/lunastustyö oli suoritettu ja täytetty , Jeesus on
sen jälkeen kirkastettu Herra ,"iankaikkisen autuuden aikaansaaja kaikille , jotka ovat Hänelle kuuliaiset "
Hebr. 5:9 . Ilman uskoa Hänen ruumiillinen ylösnousemukseensa ei ole pelastusta ( 14, 17 - 18.)
Tämän tosiasian pelkkä tietopuolinen tunnustaminen ei tietenkään pelasta , vaan siihen on tarpeen parannus
ja uskoon tuleminen eli Hengellinen uudestisyntyminen .
siitä että "Jumalallisen luontonsa ja inhimmillisen henkensä /sielunsa puolesta. Hän ei tarvinnut ylösnousemusta , Hän oli niiden puolesta kokoajan elävä, olleen poissa aineellisesta ruumiista " ei ole Raamatun mukainen. Raamattu sanoo että Jeesus kuoli. Raamattu sanoo että elävä ihminen itse on sielu, ja kun ihminen kuolee niin sielukin kuolee.(1 Moos 2:7.) (Olemmekin tätä jo aikaisemminkin käsitelleet.)
Mitkä olivat Jeesuksen viimeiset sanat ennen kuolemaa? "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni". (Luukas 23:46.) Miksi Jeesus sanoi näin, jos tämä kuviteltu "sielu" olisi koko ajan elävä? Mikä ristiriita. Jeesus tiesi kuolevansa, joten hän rukoili Isäänsä, jotta tämä ylösnousemuksen kautta antaisi hänelle jälleen elämän. Ja näinhän tapahtuikin. (Apt 2:31,32.) Jehova Jumala herätti hänet kuolleista.
Jos ei ihminen nyt pala , niin se kuitenkiin kittu . Näin sanoo Ilm. 14:11.
"Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti , eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä , heillä , jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat ,eikä kenelläkään , jotka ottaa sen nimen merkin .
1 Moos.19:28 ; Jes. 34:9-10 ; Ilm.13:16.; 16:2.; 18:9.
Ilm. 19.20. Ja peto otettiin kiinni , ja sen kanssa väärä profeetta , joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa , joilla hän oli eksyttänyt ne , jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne , jotka
olivat kumartaneet se kuvaa;ne molemmat otettiin kiinni ja heitettiin elävältä tuliseen järveen.
joka tulikiveä palaa.
5 Moos. 13:1.: Jes. 30:33.; Hos. 38:22. ;Dan .7:11.; Matt. 24:24.; Ilm,13;1-2, 11-17;14:9-10;20:4,10;21:8.
Koettakaa saada selvää.
Teidän tämän palstan hoitokokouksenne ei nyt tehoa. Tiedän kun samaa asiaa jankutetaan ihmiselle jatkuvasti, niin heikon ihmisen aivot viimein hyväksyy mitä hänelle toitotetaan.
Se on sama asia tuossa kokouksienne kaatumis jutuissa. Muistan kun vaimoni meni kerran Helluntaiseurakunnan kaatumis kokoukseen seuraamaa kaatuilua. Sattui niin, että eräs meidän lähituttava joka oli kuulunut EL- seurakunnan miesosastoihin ja kerhoihinkin. Hän meni silloin kaaduttamaan itseään. Yli-Vainio oli silloin se pää kaataja siellä. No, tämä tuttava kokeili kaatuuko hän, Ei kaatunut, vaan Yli-Vainio pani hänet penkille istummaan ja unohti sitten hänet siihen. Tällaisia kaatajia on kirkonkin piirissä. Eräs kai sai kenkääkin kun oli liian innokas ihmisiä huijaamaan.
Eli kaikki mikä ihmiselle joko puhutaan tai hänelle jatkuvasti tekstiä eteen laitetaan, määrätystä asiasta, niin kohta hän sen uskoo kaikki, mikä hänelle jatkuvasti jankutetaan. Tämä on sitä hypnoosin väärinkäyttöä. Saadaan ihminen sellaiseen tilaan, josta hän ei pääse pois.
Vielä kerran kerron teille oman tuntemukseni ja uskoni, siihen ei auta teidän tarkoituksenmukaiset hoitokirjoituksenne. Heh. Näin sanon. Tämä osasto on Keskustele lestaadiolaisuudesta, ja te poikkeatte siitä. Keskuustellaan nyt sitten mitä tämä teidän lestaadiolaisuutenne on. Mutta ette siitä keskustele, vaan toisten helvettiin menosta ja pirun kirjoituksista. Nyt minä sitten keskustelen lestaadiolaisuudesta.
Tehkää tekin parannus, lakatkaa holhoamasta väärin perustein läheisiänne, lakatkaa kehumasta omaa Jeesus pelastustanne, lakatkaa kehumasta, että vain te olette Jumalan valittuja, lakatkaa kehumasta helvetin tulista lapsillenne ja myöskin heikkoluontosille. Ja viel lopuksi kevvennys Lakatkaa tupakoimasta, se tappaa hitaasti ja takaa teille pikaisemman taivaaseen pääsy-yrityksen.
Vielä kun olen niin tarina tuulella, sanoisin tästä osastosta, että kyllä sivulliset, eli osastolla vierailevat tulevat toistekkin katselemaan mielenkiintoisia keskustelujamme. Jatkuu huomenna, niin kuin Kalle Kustaa Korkin radiokuunnelman jälkeen oli tapana sanoa .Kai vanhemmat sen Kalle Kustaan muistaa, jos oli vain radio ja sitää sai siihen aikaan kuunnella.
No niin antaa hoitokokouksen jatkua.
Nimimerrkki: Kuu-Kuu.
Hänelle kirjoitin ja kun sinä vastaat luen sen näin .. Silti minun ei tarvitsekaan muuta
vastata , siihen kysymykseen joka oli toisessa paikassa , että Missä siitä on kirjoitettu
Hain jo 10-12 paikkaa mistä voi seurata , ja lukea mahdollisesti edestä ja takaa .
Sieltä ne kaikki selviää ilman minun mitään sanomista , enhän osaisikaan .
El/Lesta, piirissä hoitokokouksia , Ja aika harvoin Hypnoosiakaan , olenkin sitä mieltä, että kaikki
jotka menevät muualle saadakseen jotain , eivät saa sitä sikaruokaakaan jota ei kenkään antanut
tuhlaajapojalle ,niin kuin muista. Meillä kokouksissa ei kaaduta , ei paiskota ketään , sinulla
on kammottavia mielipiteitä meistä , ei asioita noin hoideta, Missä olet nähnyt kirkonpiirissä
ihmisiä kaadettavan ?? Minä en ole nähnyt missään . No en nyt ole suinpäin missoissa käynytkään.
En kai kertaakaan tokkopa siellä näkisi , muttei ole tehnyt edes mieli ... Kaiken kukkuraksi LLL:n
asiasta pelkästään ei riitä asiaa kovin moneksi kymmeneksi vuodeksi , että se olisi mielenkiintoista .
Kun tulin palstalle kohta 4,5 vutta sitten , oli täällä 8 lukua ja 1 viesti /pv. ei avausta mieti missä
mentiin silloin , sitten täällä on paljon pulistu siitä saanko minä mitään aikaiseksi. Ei se mulle mitään
haise , jokainen saa tehdä makkaransa mieleisekseen . Mutta jos on tarpeen paljon haukkua , voisi
katsoa peiliin , siellä yleensä on riitä pukari , ainakin toinen puoli .
Kyllä minäkin muistan , meillä oli naapurissa , sellainen pikku.matti , mutta hyvä kuuloinen , minä
pidin sitä Pekka Lipposen ohjelmana , jossa sitten kun rinssieversti oli joutunut solmuihin , Korkki
tuli pelastamaan pekan , Henkilö kohtaisesti lopetin tupakin 2005. joten aika hyvin , enkä ole kuitenkaan
lihonnut kuin 5 kg ,
En minä ole sinun uskoa pois ottamassa, vaikka sanoinkin aloitukseen että väärä .
Kaikilla ihmisillä on mielestään oikea usko, et sinä ole poikkeus.
Valitettavasti vain YKSI usko on pelastava ja se sinulta puuttuu, kuten olet täällä väkevästi useaan kertaan todistanut meille.
Vain Jeesuksen uskolla tullaan autuaiksi. Se edellyttää kaikesta omastaan luopumista, myös itse tehdyistä jumalista ja ylpeydestä.
Vai mitä tarkoitit muualla menemisellä? Vanha perinne-teuta siinä uhoaa taas voimansa tunnossa.
Jeesus on kaikkialla siellä, missä Jumalan sanaa julistetaan ja Pyhät Sakramentit toimitetaan Raamatun mukaisesti.
en ole Kuu-Kuu nimimerkillä viestinyt. Haukut väärääpuuta. Kato ei minun tarvii nurkantakaa ampua. Minä olen Savon Ukko ja sillä siisti. Tuo luulotauti se kun tahtoo vanhemmiten tulla esiin.
eivät koskenut sinua teuta, mutta lähinnä tarkoitin "laitimmaisia" lestaadiolaisia,jotka tännekkin itseään kirkastavat.
Oletko muuten samaa mieltä, että jos Savon Ukko ei olisi saintilla, niin tämä olisi latteahkoaa luettavaa, sivullisilta, mutta ärsyttävää toisilta. Nostampa hieman nokkaa, muitten keskustelijoitten tavoin.
Me kun ollaan eletty ...kauan.. niin eiköpä meilla kummalakin ole omat piintyneet ajatukset, olivat ne sitten oikeita tai metsäänmeneviä. Pääasia kai on, että oltaisiin paranemaan päin.
Niin tuo missio, kuuluuko se kirkon piiriin. Eikö se nokialainen ollut sellainen ihmekaataja. Puheet olivat ainakin sellaisia. Olen vain kuullut... niin eihän kuulo olekkaan tiedon väärtti... mutta kuitenkin.
Olisi hyvä saada hänenkin mielipiteeensä julki tällä palstalla. Taitaako ampua myös nurkantakaa....
opettamaan vanhaa miestä. Minulta ei puutu mikään. Mutta sinulta puuttuu ...ja paljon, valitettavasti.
Olet niin täynnä vangitsevaa uskoasi, että se puruaa yli. Tarjoile vaan itsellesi paranemista harhautuksistasi.
Minun Jumalani on tehty samasta puusta kuin sinunkin. Ei hänt'ä tarvitse itse tehdä. Tuntuu nyt siltä että sinä, olet nyt ylpeä onmasta ..sanon suoraan tyhmyydestä, koska tulet halveksimaan toisten uskoa.
Oletko muuten hoitolaitoksen potilas, vai sielläjohtotehtävissä?
Tämä vieti tuli /piti tulla
Siihen että vastasin kuu-kuu : lle ei sinun virhe veto mitään auta , sinä luvin yhden viivan viereen
ja siitä johtuu koko homma , tarkkuutta ukkoseni .
Sinäkin ymmärrät mistä oli kyse ,, siitä että Tamä ei ole VL. palsta , eikä täällä kehuta eri missioita .
Jos tuon vertaa ei ollut ymmärrystä , metsään menee että kolisee ..
Tottakai minäkin sen tiedän , että Jos Jeesus on siellä missä Jumalan sanaa julistetaan ,, minähän kirjoitin sellaiselle joka ei edes usko Jumalan sanaan , etkö huomannut.
Ei tulisi väärin käsitystä
Minulle ei tule sinun epäuskostasi vahinkoa, en siksi kirjoittele. Vahinko tulee sinulle jos tuossa tilassa kuolet.
Jumalan ihmisenä en missään nimessä halua sinun hukkuvan helvetissä, vaan ettäs parannukseen taipuisit tunnustasit murhan syntisi ja rukoilisit murhaamaltasi armoa. Se vastaa nöyryyttä vaatii että ryyppäät tappamasi Jumalan verta ja syös hänen ruumistaan, mutta ilman näitä et ole taivasta näkevä, se on varma asia. Valinta on sinun ja vaihtoehtoja on tasan kaksi. Taivas taikka helvetti kolmatta paikkaa ei ole, se kolmas paikka on sinun itse rakentamasi (mielikuvitus)jumalan valetta. Älä hyvä ihminen pelleile enää, ethän tiedä näetkö enää huomista päivää, tee parannus ja usko evankeliumi.
... mutta taivaaseen sillä ei pääse, se on varma asia. Taivaaseen pääsyn avain on Kristuksen vanhurskaus, sitä ei voi ostaa, eikä vaihtaa muuhun omaan tavaraan.
niin varma asioita. ei ainakaan toisten, eikä siitäkään, millaisen levon saamme. Onko se taivas tai joku muu. Ja kenellä se avain on. Kuka sitä nyt taivasosuuttaan tavaraan vaihtaisi. Vaikka se entisaikojen vainajille oli sananlasku: Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.
Se avain on monesti hukassa lestaadiolaisiltakin, saatikka sitten meiltä tavallisilta, jotkä ilman pakotteita tunnustavat Jumalansa ja hänen armonsa.
... sinä et tiedä niistä mitään. Tee parannus ja usko evankeliumi niin pääset sinäkin taivaaseen.
Väittämällä Raamatun olevan pelkkää humpuukia sinä valehtelet omaksi tuomioksesi.
Tee parannus ja usko evankeliumi, silloin suustasi alkavat purkaantumaan valtavat kiitosäänet Kristukselle, eikä jalka maata tapaa.
Kehtaatkin vanha fiksu mies häväistä itsesi, kiikuttamalla itseäsi tyydyttäviä jumalia meidän nähtäväksemme.
Tuollaisia tarinoita olemme kuunnelleet tuhansina erilaisina variaatioina useita vuosikymmeniä.
On uskomatonta miten kekseliäs tarinakertoja ihminen on, kun hän kertoo Kristukselle oman uskonsa; "kiitos Jeesus tajouksesta, mutta älä vaivaa itseäsi enempää minä tiedän itse parhaiten mitä minun rauhaani sopii.
Olisit vaariparka ymmärtänyt pitää suusi kiinni, tämä asia ei ole nimittäin mikään leikinlaskun asia.
Savon ukon hengellistä tilaa ei kukaan Kristuksessa elävä käsitä väärin. Hän on rakentanut himoistaan ja haluistaan itselleen Jumalan, joka tyydyttää, (lue turruttaa ja puuduttaa), hänen kaikki hengelliset tarpeensa. Näitä on Suomessakin miljoonia, joilla on sama voittamaton usko itseensä, kaikkivaltiaina.
Nämä parannusta väistelevät huuliveikko- veijarit erottaa jo kaukaa iankaikkista elämää etsivistä katuvista syntisistä.
Jos olisi kysymyksessä maallinen aihe, niin hän olisi varmasti hauska ja hyvä keskustelija. Hänen kanssaan olisi hauska itkeä tarinaa. Tämän palstan aihe on kuitenkin iankaikkista elämää koskeva, ahtaasta portista eivät veijarit käy sisälle.
Niin paljon kun sitä toivomme ja rukoilemme, että ihmiset tekisivät parannuksen ja palastuisivat kadotuksesta. Usko ei ole joka miehen, näin Raamattu sanoo. Tämän me Jeesuksen todistajat joudumme kauhuksemme todistamaan päivittäin tälläkin palstalla.
- Jumala on hyvä ja rakastava Jumala, hänestä ei tämä ole kiinni, Jeesus ottaa vastaan jokaisen syntisen joka tulee hänen luoksensa kuoleman kuivan janon polttaessa.
Moni kysyykin ihmeissään, että miksi Jumala joka on rakkaus ja kaikkivaltias, miksi hän ei pelasta kaikkia?
Joitakin Jumala vetää aivan väkisin parannukseen ja pelastukseen, vaikka ihminen haraa kaikin voimin vastaan. Jotkut soutelevat täysin rauhassa, kaikkine kamaline synteineen kääntymättöminä ikuiseen kadotukseen. Pieni ihminen ei tätäkään voi millään ymmärtää. Ehkä sekin hämmästyttävä kummajainen selviää aikanaan Jumalan luona taivaassa?
Ono tosiaan totta, että Kristuksen sanan sijasta Savon ukko tyhjine jorinoineen täyttää sinun ajalliset ja hengelliset tarpeesi tällä saitilla?
Vai mitä tuo vastauksesi tarkoittaa, että palsta olisi lattea ilman Savon ukkoa? Ei ole lainkaan hyvä asia, että vääräleukaiset virtuoosit täyttävät evankelioimiselta tilan. Ihmisiä miellyttää viihdyttäminen. Toki viihteellekin on oma paikkansa elämässä.
Tämä palsta ei ole viihdepalsta, syystä että jokainen päivä voi olla viimeinen ja kirjoittajista suurin osa vaeltaa edelleen katumattomina, ilman pelastavaa uskoa. On yhdentekevää millä konsteilla synnion unesta herättävä Jumalan sana torjutaan, koska lopputulos on aina sama, iankaikkinen kadotus. Teuta parka, älä ikinä mene virtuoosien halpaan.
Naurattaa aivan, kun iso mies hehkuttaa posket innosta hehkuen kaikelle paskapuheille JOO JOO, kun virtuoosi laittaa muutaman kehaisevan sanan sinusta. :-))))
No meillä on itse kullakin omat heikkoutemme kannettavina. Itseäsi vaivaa kovasti se asia, että miksi minun pitää lukea tällaisia viestejä, joita täällä pääasiallisesti on. Mahdollisuuksien mukaan tosin jätän viestit lukematta, ainoastaa pari kolme sanaa viestin alusta luen, ne kertovat useimmiten viestin pääasiallisen sisällön.
Se ei ole minun kirjoittamaa tekstiä.
En olis luullut sinun menevän lankaan .
Siinä on paljon muutakin soopaa , älä usko kaikkea minkä luet.
Kun on luetu ja omattu , vai eikö olekkaan . Täällä on menty siihen samaan kuin ulkonakin.
Että puhutaan niitä näitä ja ei yhtään välitetä mitä on sitten tapahtumassa , kun luullaan
että asia ei enää koske "minua" jätetään kuin kissa paskansa.
Eli aloituksesta asti ; kun tarkkoja ollaan .
mukaan ja oikeuden mukaisesti, omenavaras saa vähän, murhaja paljon, nämä löytyy raamatusta, kuka kaivais tiedoti esiin.
Tämän vanhan sanonnan , pienikin synti on kadottavainen , mitä sinä hait.
Se omenavaraskin on nimittäin murhaaja, aivan samalla tavalla kun me kaikki muutkin olemme.
On väin yksi tie pois helvetistä, se on kaikille (meille) murhaajille sama, Jeesus Kristus. Jumalan edessä me kaikki olemme vain syntikasoja. Mutta ne jotka uskovat Jeesukseen, ovat pukeutuneet uskon kautta hänen vanhurskauteensa. Silloin käy niin kuin Raamattu sanoo, Jumala KÄÄNTYY, hän katsoo meidän sijastamme poikansa ansioon.
Hallelujaa kiitos Jeesus!
ei ei ,, tutkikaa
1. Joh. 3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
__________
Matt. 5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Matt. 5:21-22 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
joku toinen kohta, puhutaan rangaistuksesta ansioiden mukaan,,