Tässä on Wikipediasta kristinuskon historiasta ote:
"Suuri luopumus
Monet tutkijat ovat ihmetelleet, mitä tapahtui niille kristityille, jotka vaativat pakanakäännynnäisten ympärileikkauttamista. Itsestään selvänä vastauksena voidaan pitää Etiopian ortodoksikirkkoa ja koptilaista ortodoksikirkkoa, jotka harjoittavat edelleen ympärileikkausta. Ei-paavalilaisia kahdestatoista apostolista olivat Jaakob vanhurskas, Pietari ja Johannes. Näiden "nasaretilaisten" apostolien perintö eli jonkin aikaa Juudeassa ja ympäröivillä alueilla. Tutkijat ovat pyrkineet jäljittämään heidän perintöään myöhempien ryhmien, kuten ebioniittien ja elkasiittien parista. Nämä ryhmät hylkäsivät kristillisyyden sen paavalilaisessa muodossa. Ryhmät ovat olleet sitä mieltä, että päinvastoin kuin mitä Paavali antaa ymmärtää Galatalaiskirjeessä, juopa Paavalin ja muiden apostolien välillä olisi ollut syvä ja pysyvä.
Nykyään tutkijat ovat valmiita korjaamaan katolisen kirkon näkemystä omasta historiastaan näistä tutkimuksista käsin. Myös jotkut kristilliset suuntaukset ovat sitä mieltä, että lännen ja idän kirkot (katolinen ja ortodoksinen kirkko) luopuivat oikeasta Jeesuksen saarnaamasta opista. Apostolista aikaa seuranneiden apostolisten isien ja muiden kirkkoisien kirjoitusten joukossa onkin lähinnä kirjoituksia, jotka tukevat pakanallisuudesta kääntyneiden kristittyjen paavalilaista eli apostoli Paavalin mukaista näkemystä kristinuskosta. Sen sijaan Jerusalemin juutalaiskristittyjen, esimerkiksi Jeesuksen veljen Jaakobin, edustamat näkemykset ovat käytännössä katsoen hävinneet ensimmäisten kahden vuosisadan aikana. Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä oltiin kuitenkin vielä pidetty "seurakunnan tukipylväinä".
Juutalaiskristittyjen Paavalille vastakkainen näkemys juutalaisen lain noudattamisesta ja esimerkiksi ympärileikkauttamisesta hävisi näin oikeaoppisesta kirkosta. Samoin hävisivät monet muut alkukristityille ominaiset asiat, kuten erilaiset "salaiset kirjoitukset", initiaatioriitit ja naisten julkinen asema. Varhaisen kirkon osittain kadonneista käytännöistä voidaan saada kuva joistakin apostolisten isien kirjoituksista, kuten Didakheesta, sekä eräistä muista apokryfikirjoista."
MAP-kirkon julkaisun James E. Talmage, "Suuri luopumus", mukaan suuri luopumus oli se, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Kirkosta tuli Rooman valtakunnan osasto. Apostoleilla oli Kristuksen antama valtuus ja avaimet kirkon johtamiseen. Niitä ei enää ollut apostolisen johdon päätyttyä.
"Suuri luopumus
Monet tutkijat ovat ihmetelleet, mitä tapahtui niille kristityille, jotka vaativat pakanakäännynnäisten ympärileikkauttamista. Itsestään selvänä vastauksena voidaan pitää Etiopian ortodoksikirkkoa ja koptilaista ortodoksikirkkoa, jotka harjoittavat edelleen ympärileikkausta. Ei-paavalilaisia kahdestatoista apostolista olivat Jaakob vanhurskas, Pietari ja Johannes. Näiden "nasaretilaisten" apostolien perintö eli jonkin aikaa Juudeassa ja ympäröivillä alueilla. Tutkijat ovat pyrkineet jäljittämään heidän perintöään myöhempien ryhmien, kuten ebioniittien ja elkasiittien parista. Nämä ryhmät hylkäsivät kristillisyyden sen paavalilaisessa muodossa. Ryhmät ovat olleet sitä mieltä, että päinvastoin kuin mitä Paavali antaa ymmärtää Galatalaiskirjeessä, juopa Paavalin ja muiden apostolien välillä olisi ollut syvä ja pysyvä.
Nykyään tutkijat ovat valmiita korjaamaan katolisen kirkon näkemystä omasta historiastaan näistä tutkimuksista käsin. Myös jotkut kristilliset suuntaukset ovat sitä mieltä, että lännen ja idän kirkot (katolinen ja ortodoksinen kirkko) luopuivat oikeasta Jeesuksen saarnaamasta opista. Apostolista aikaa seuranneiden apostolisten isien ja muiden kirkkoisien kirjoitusten joukossa onkin lähinnä kirjoituksia, jotka tukevat pakanallisuudesta kääntyneiden kristittyjen paavalilaista eli apostoli Paavalin mukaista näkemystä kristinuskosta. Sen sijaan Jerusalemin juutalaiskristittyjen, esimerkiksi Jeesuksen veljen Jaakobin, edustamat näkemykset ovat käytännössä katsoen hävinneet ensimmäisten kahden vuosisadan aikana. Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä oltiin kuitenkin vielä pidetty "seurakunnan tukipylväinä".
Juutalaiskristittyjen Paavalille vastakkainen näkemys juutalaisen lain noudattamisesta ja esimerkiksi ympärileikkauttamisesta hävisi näin oikeaoppisesta kirkosta. Samoin hävisivät monet muut alkukristityille ominaiset asiat, kuten erilaiset "salaiset kirjoitukset", initiaatioriitit ja naisten julkinen asema. Varhaisen kirkon osittain kadonneista käytännöistä voidaan saada kuva joistakin apostolisten isien kirjoituksista, kuten Didakheesta, sekä eräistä muista apokryfikirjoista."
MAP-kirkon julkaisun James E. Talmage, "Suuri luopumus", mukaan suuri luopumus oli se, kun luovuttiin apostolisesta johdosta. Kirkosta tuli Rooman valtakunnan osasto. Apostoleilla oli Kristuksen antama valtuus ja avaimet kirkon johtamiseen. Niitä ei enää ollut apostolisen johdon päätyttyä.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Eli tarkoitatko että juutalaista lakia ja ympärileikkausta pitäsi suorittaa "tosi" kirkossa?
Onneksi katosivat moiset suuntaukset niinkuin on onneksi kadonnut harhaopit siitä että Adam, ensimmäinen ihminen olisi Jumalamme.
Siis MAP-kirkon näkemys opillisesta luopumuksesta poikkeaa artikkelissa väitetystä tutkijoiden näkemyksestä. Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellistä.
MAP-kirkkokaan ei noudata juutalaista lakia, joten sinällään sekin opettaa yhtälailla Jeesuksen opista poikkeavaa evankeliumia. Tämäkin oli tiedossa.
Lisähuomio: kävin tarkistamassa tuon Wikin artikkelin niin lainaamassasi pätkässä ei ollut ensimmäistäkään lähdeviitettä, eikä vastaavaa kappaletta löytynyt artikkelin englanninkielisestä versiosta, joten artikkeli itsessään on hieman kyseenalainen ja artikkelin lähdeviitteet ovat suorastaaan surkeat. Ketkä ovat nämä useat tutkijat joihin kirjoittaja artikkelissa viittaa? Lainaamasi tektiä on siis luettava hyvin kriittisesti, vaikka se vakuuttavalta kuullostaisikin. Suosittelen tässä aiheessa lukemaan artikkelin englanninkielistä versiota joka näyttäisi täyttävän laatukriteerit paremmin ja kertoo kristikunnan historiasta huomattavasti kattavammin. Valitettaasti se ei kuitenkaan nosta esiin nyt esille tuomaasi käsitystä luopumuksesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Christianity
Kummasti sinäkin olet ymmärtämättä! Ei ollut tarkoitus tuolla lainauksella perustella MAP-kirkon kantaa, vaan alusta keskustelu luopumuksesta eli onko sellainen tapahtunut vai ei. Sen tuo lainaus osoitti, että suuresta luopumuksesta muutkin puhuvat. Se oli minusta yllättävää, sillä enimmäkseen väitetään, ettei mitään luopumusta ole tapahtunut.
Niin siis se wikistä lainaamasi tekstinpätkä nosti esiin, että nykyiset kristilliset liikkeet seuraava Paavalin rakentamaan panakakristillistäoppia, joka poikkesi juutalaiskritillisestä alkuperäisestä Jeesuksen opista. Eli tältä osin on tapahtunut opillisessa sisällössä merkittävä muutos, tai kuten kyseisen pätkän kirjoittaja antaa ymmärtää, suuri luopumus. Tuossa tekstissä ei millään tasolla anneta ymmärtää, että luopumus liittyisi mitenkään apostoliseen johtoon. Tekstin alkuperäinen kirjoittaja selkeästi siis viittaa tähän opillisen sisällön kiteytymiseen, joka mainitaan myös Helsingin yliopiston eksegetiikan oppimateriaalissa:
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/03_jeesuksen_seur.html
Ongelmasi on että pyrit vääristelemään tekstiä ja sovittaa sitä tukemaan omia käsityksiäsi.
Joo monet kristilliset tutkijat ovat havainnet luopumuksen tosiasian, sitä vaan ei kerrota ihmisille, ainoastaan tutkijat tietävät asiasta. Aivan samat on löydöt kuin mitä JSn mukana tapahtui.... Itse olen havainnut tuollaisia huomioita miden kristilliten tutkijoiden taholta vasta viimeaikoina.
Huh, huh! - Eikä vain hellettä. En ole sanonut mitään, joka oikeuttaisi toteamaan: "Tuossa tekstissä ei millään tasolla anneta ymmärtää, että luopumus liittyisi mitenkään apostoliseen johtoon." Olen sanonut vain sen, että MAP-kirkon julkaisun mukaan suuri luopumus on luopuminen apostolisesta johdosta. Lainaus oli vain osoitus, että muutkin puhuvat suuresta luopumuksesta. Keskustelusta ei tule mitään kun jo toisen kerran oikaisustani huolimatta et ymmärrä, mitä olen sanonut.
Kristus täytti Mooseksen lain eikä ympärileikkausta siksi vaadittu enää. Tästä puhutaan paljon ja varsin selkeästi Galatalaiskirjeessä. Kaipa tuo muutos oli joidenkin mielestä suuri luopumus, mutta se oli vapautuminen lain alaisuudesta eikä opillinen luopumus. Suuri luopumus oli luopumista apostolisesta johdosta, mistä pian seurasi monia opillisia ja toimituksista koskevia muutoksia:
1. N. 225 alkuperäinen kastetapa muutettiin.
2. Vapaaehtoisten lahjoitusten tilalle tuli pakollinen verotus. Papit oli siitä vapautettu.
3. Yksinkertainen ehtoollistoimitus korvattiin loistokkaalla messulla. Transsubstantiaatio-oppi syntyi.
4. Valtiolliset johtajat ottivat oikeudekseen nimittää kirkollisiin virkoihin.
5. Anekauppa.
6. Konstantianus Suuri julisti kristinuskon valtionuskonnoksi v. 331. Kasteelle mentiin maallisten etujen saamisen vuoksi.
7. Selibaatti.
8. kolminaisuusoppi
9. Kasteesta kuolleiden puolesta luovuttiin.
10. Kirkko turvautui myös miekkaan. Euroopan uskonsodissa kuoli n. 250 000 ihmistä
Kuka puhuu suuresta luopumuksesta ja missä? Tuossa lainaamassasi wikissä ei ollut lähdeviitteitä kuka näin väittää luopumusta tapahtuneen, ainoastaa epämääräisiä sanoja, että "tutkijat ovat sitä mieltä". MAP-kirkon kanta luopumukseen tiedetään, mutta se jos joku muu käyttää sanaa luopumus, ei tarkoita, että kyseinen henkilö puhuisi samasta asiasta. Esittelet molempia näkemyksiä ikäänkuin ne jotenkin liittyisivät toisiinsa, mikä on virhe ja harhaanjohtavaa lähteiden lainaamista.
MAP-kirkko seuraa pakanakristillistä perinnettä aivan samoin kuin kristilliset kirkot eikä Jeesus lakia mitenkään poistanut vaan sanoi suoraan, että siitä ei häviä pienintäkään piirrettä (Matt. 5:18), joten väitteesi, että hän olisi jotenkin täyttänyt lain on vailla pohjaa.
Niin, sinä et tiedä, et muista tai et usko, että Johannes palautti Aaronin pappeuden ja Pietari, Jaakob ja Johannes palauttivat Melkisedekin pappeuden, johon kuuluu mm. kirkon perustamisen ja johtamisen valtuudet.
Kadotit minut nyt täysin tällä kommentilla. Asiayhteys ei nyt aukea ollenkaan miten tämä liittyy mitenkään käytyyn keskusteluun opillisen sisällön muuttumisesta juutalaiskristittyjen opista vs. pakanakristittyjen käytännöistä?
Se, että sinä uskot, että MAP-kirkko on jotenkin maagisesti palautettu ja sillä olevan jotian maagisia valtuuksia, ei pysty peittämään sitä tosiasiaa, että MAP-kirkko on edelleen tavallaan pakanakristillinen seuratessaan Paavalin viitoittamaa teologista pohjaa, eikä ole siis lähelläkään kadonnutta juutalaiskristillistä aatetta.
Mormonitutkijat ovat huomanneet Smithin syöttäneen bullshittiä, mutta siitä ei kerrota rivimormoneile.
Onko Smiyhin kirkossa siis ympärileikkaus voimassa? Onko sinut ympärileikattu?
Ihmettelen, ettet ymmärtänyt asian ydintä. Ympärileikkaus ei ollut lainkaan olennaista luopumuksessa vaan apostolisesta johdosta luopuminen.
Mutta apostolisesta johdosta luopumista tuon artikkelin kirjoittajat (ketkä?mikä tausta heillä?) perustelivat nimenomaan niin että luovuttiin ympärileikkauksesta ja juutalaisen lain noudattamisesta. Eli noita tulisi siis noudattaa jos olisi oltu kuuliaisia "apostoliselle johdolle".
Koska noita ei pidä (mormonienkaan mielestä, eikä Uuden Testamentinkaan) noudattaa, ei voida siis perustella että suuri luopumus olisi tuolloin tapahtunut.
Luopumus juutalaisuudesta ja sen tavoista luonnollisesti tapahtui. Ympärileikkauksesta luopumisen otit itse esimerkiksi. Jos se merkitsee apostolisestajohdosta luopumista, silloin Smithin kirko on samassa veneesä.
Eikä Smithin kirkon omavaltainen "apostolinen johto" tietenkään ole osoitus sen alkuperäisyydestä...
Lisäksi sinä itse määrittelet että mikä on olennaista ja mikä ei. Moninainti ja kuolleiden kastepuljaukset ovat olennaisia, ympärileikkaus ei...
...ole MITÄÄN historiallisia kytköksiä apostoleihin tai alkukirkkoon niin kannattaisi pitää sitä suurta suuta pienemmällä.
Nämä asiat kun eivät hoidu suuta soittamalla tahi taikahattuun katsomalla - Smithin tapaan!
Arvaan, että viittaat kirkon johtamisvaltuuden periytyneen Pietarin kautta Roomalaiskatoliselle kirkolle. Sen historiallinen totuusarvo on varsin kyseenalainen ja opillisesti väärä, sillä vaikka Pietari olisi ollutkin Rooman piispa, niin ei piispuus ja apostolin virka merkitse samaa. Jos Pietari oli Rooman piispa, niin hän oli sitä apostolisen virkansa ohessa. Sekään ei ole varmaa oliko Pietari Rooman piispana lainkaan.
...on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin itsekeksityn amerikkalaisen humpuukin.
Mistä tuo totuusarvo muodostuu? - Suuruudestako? Paavin erehtymättömyydestä, kun hän puhuu ex cathedra? Selibaatista? Pannaan julistuksista?
... se AIVAN OIKEA historiallinen jatkumo.
Teillä vaan pelkkää pulinaa ja poppaukkojen satuja ja tarinoita.
Historiallinen jatkumo ei vielä takaa mitään. Tarvitaisiin oikeata näyttöä siitä, että Rooman piispa oli tarkoitettu koko kristikunnan johtajaksi. Muista, että Rooman keisari asettui ensin kirkon johtoon, eikä Rooman piispa asettunut vastustamaan sitä, kuten luulisi tapahtuneen siinä tapauksessa, jos oli tieoinen Pietarille annettujen avainten hallussapidosta.
Katolisen kirkon historiallisessa jatkumossa on muitakin aukoja.
Map kirkon jatkumossa kristinuskosta on todella isoja aukkoja. Smith kyllä yritti tukkia aukkoja oikein urakalla...
...ei MITÄÄN MUUTA olekaan kuin aukkoja.
Hieman asiaa tutkittuani olen päätynyt seuraavanlaiseen mielipiteeseen "luopumuksesta"
Jeesus oli historiallinen henkilö, juutalainen oppinut, profeetta ja vallankumouksellinen, joka uskoi olevansa messias kuten juutalaiset sen käsittävät, voideltu kuningas joka toisi uuden juutalaisen valtakauden Jerusalemiin. En usko että hän luuli olevansa jumalan poika enkä että hänen oli tarkoitusta perustaa uutta uskontoa. Hänestä lähtenyt liike kuitenkin levisi ja sen otti haltuunsa Paavali, joka naitti tähän juutalaiseen "kulttiin" paljon omaa teologiaansa ja yhdisti siihen paljon "pakanoilta" lainattuja fantasiaelementtäjä joita siiinä ei enne hänen toimiaan ollut. Esimerkiksi Jeesuksen Jumalallinen alkuperä, Syntien sovittaminen jne. Kirjoitan ehkä hieman tarkemman viestin vielä myöhemmin jos muistan/jaksan ja yritän siinä myös lainata lähteitä joista olen tälläiseen mielipiteeseen tullut.
... se ei EDELLEENKÄÄN tarkoita että KAIKKI luopuivat.
Yksi lysti mitä mieltä joku humpuukimaakari Smith - tai mormonit - ovat asiasta.
Kaikkina apostolien jälkeisinä aikoina on elänyt ihmisiä, jotka olisivat haluneet elää alkuperäisen kristillisen opin mukaan, mutta eivät voineet. Siihen vaikuti se, että kirkon johdossa oleva papisto piispoineen ja paaveineen muutivat oppeja ja pakottivat toisinajatelijat vaikenemaan. Vallitseva tilanne eksytti vilpitömätkin ihmiset uskomaan keski-ajan kirkon oppeihin. Muista, että tavalliset ihmiset eivät saaneet lukea Raamattua, vaan papit kertoivat jotakin Raamatun sisältämistä opetuksista ja kertomuksista.
Juuri sen vuoksi teemme sijaistoimituksia edesmenneitten puolesta, koska uskomme, että luopumuksen ajanjakson aikana eläneiten keskuudessa moni odotti jopa tietoisesti evankeliumin palauttamista, yai ainakin olisivat ottaneet sen vastaan maan päällä, jos palautus olisi tapahtunut aikaisemmin.
...alkukirkolla on hyvin vähän yhteistä keskenään.
Opettele historiasi.
Tämä asia on jo teidän kohdallenne myöhäistä,koska ette ole itse koskaan polulle,joka vie taivaaseen.Teidän tie on lavea ja se päättyy kadotukseen.Onneksi on oikeudelleninen Jumala.Kompastelette muka Jumalan pudottamien laattojen kanssa.Onko koskaan tullut mieleen,että taitaapi olla satua.Ette ole koskaan kokeneet uudesti syntymistä.Ei teillä ole Raamatun tietoa,joiden mukaan Herra sanoo-menkää siihen iankaikkiaseen tuleen,joka on valmistettu perkeelle ja hänen enkeillensä.Valitettavasti tulee käymään näin.
Pisteen ja pilkun jälkeen kuuluu välilyönti.
Keskustelua suuresta luopumuksesta:
http://mormonismi.com/showthread.php?s=a5902e9dcf9c15177644f428fc8d116f&t=17614
Tällä suomi24 -palstalla se ei näytä onnistuvan, vaikka monet myöntävät sen tapahtuneen.
Ööh?! Ja tuoko on mielestäsi keskustelua? Minusta tuo näytti enemmänkin propagandalta, jossa yksipuolisesti ilmoitetaan miten asiat ovat. Ei tuo keskustelua ole millään kriteereillä mitattuna.
Sitä paitsi jätit meidänkin keskustelun aiheesta täällä kesken. Miksi?
mormonismi.com -keskusteluun tuomaan omaa näkemystäsi.
Siksi, että se on sensuroitu palsta, jolle voivat kirjoittaa vain rekisteröityneet käyttäjät, jotka nenada hyväksyy.
en halua keskustella englannin kielellä Miksi muun kuin englanninkielen käyttö on kielletty?
Palsta ei ole sensuroitu vaan moderated eli siellä on seriffi kuten esim täällä helluntailaisilla, mutta ei meillä. Palstalla on tavalliset keskustelun säännöt joita seriffit mm. minä katsomme että noudaatetaan tärkeimpänä sääntönä on että toisten uskontoa EI SAA halventaa.
Sinne saa kirjoittaa vain rekisteröidyt, koska se on ystävyyspalst,a jonka tarkoituksena on kaikessa ystävyydessä keskustella asioista, eikä sinne toivotakkaan henkilöitä, jotka eivät halua rekisteröityä. Itse en usko että kukaan, joka ei halua rekiströityä on kiinnostunut muusta kuin toisten kiusaamisesta ja uskontojen halventamisesta. Palsta on tarkoitettu REHELLISILLE ihmisille ei millekkään puskissa lymyilijöille, jotka eivät uskalla edes rekisteröidyn nimmarin avulla kirjoitella siinä pelossa, että joku keksisi keitä he ovat.... ihan niiku sillä olisi mitään väliä... paitsi tietenkin sillon kun on epärehellinen tai ilkeä.
Minun ei tarvitse hyväksyä ketään sinne. Meitä on ryhmä joka hoitaa sivustoa en ole yksin, teemme yhteispäätöksiä joissa on mukana emäpalstan administrattori.
Tervetuloa Mormonismi keskusteluun. Toivomme että keskustelusta kehittyy vilkas ja antoisa, sekä kaikin puolin hyvä nettipaikka. Ei ole tarkoitus ainoastaan keskustella, vaan myös solmia ystävyyssuhteita. Mikäli sivusto saa paljon aktiiveja jäseniä saamme lisää mukavia toimintoja.
Jokaisen nimimerkillä kirjoittavan henkilöllisyys, sähköposti ym pidetään tarkasti [COLOR="Red"][B]salassa[/B][/COLOR]. Suosittelemme nimimerkin käyttöä.
Alle 14 vuotiaiden on saatava holhoojan suostumus tässä foorumissa kirjoittamiseen. Oma fooruminosa salasanoineen lapsille on mahdollinen mikäli mielenkiintoa ilmenee. Muistutamme samalla siitä, että nettituttavuuksien tapaaminen voi olla vaarallista.
Ihan ensimmäiseksi liittymisesi jälkeen toivomme, että kirjoitat Profiilisi lisäksi itsestäsi pienen esittelyn Jäsenille osastossa olevaan esittelyyn. Klikkaa vain uusi juoni nappia!. Tietenkin on ihmisiä jotka haluavat pysyä syystä tai toisesta tuntemattomina. Toivon kuitenkin, että tämä meidän keskusteluperheemme kasvattaa lapsistaan rohkeita ja ystävällisiä ihmisiä, jotka eivät pelkää seistä omien sanojensa takana. Muistakaamme aina että täällä saattaa olla lapsiakin kirjoittamassa, joten kirjoittakamme sen mukaan.
Sääntöjen rikkomisesta joutuu jäähylle tai saatetaan sulkea lopulliseti nettisivustolta. Normaalilla hyvällä käytöksellä pääsee pitkälle.
SÄÄNNÖT:
Tällä keskusstelusivustolla pyritään oikeaan tietoon MAP kirkosta puhuttaessa. Jokainen vastaa omista sanoistaan mikäli ei lopusssa lue että on viralliselta taholta. Tässäkin keskustelussa on seurattava LDS Talkin sääntöjä; keskustelu on avoin myös muiden, kuin MAPkirkon katsantokannan omaaville ja sen mukaan kirjoittaville. Kenellekkään ei ole oikeutta halventaa mitään uskontoa, uskomusta, tai ketään henkilöä. Keskustelussa on useampia osioita valitse niistä kirjoituksellesi sopivin. Linkkit antimormonismisivuille tai muuten sopimattomille sivustoille poistetaan. Kaupustelu on kielletty, paitsi erityisessä fooruminosassa, jonne voi ilmoittaa myytävää tai pois annettavaa tavaraa. Tuohon foorumin osaan on pyydettävä salasana Mayalta.
No joiltakin toikin on liikaa vaadittu!
on foorumin kieli ei Englanti.
M.O.T.
itsellesi vain ne keskustelualueet, jotka sinulle sopivat. Tietynlaista sensuuria sekin.
Tottakai rajaan ja keskustelen vain sellaisilla palstoilla, joilla keskustelu onnistuu mielekkäästi. Miksi minun pitäisi taipua jonkun äärifundamentalistimormonin laatimaan muottiin, että saisin kertoa hänelle kuinka paljon olen samaa mieltä hänen teksteistään (koska eriävät mielipiteethän eivät nenadalle kelpaa)?
Eli kyseessä on keskinäinen hymistelypalsta Neuvostoliiton tyyliin. Unohdit kertoa, että tuo mainitsemasi Maya olet sinä itse.
se on niin tärkeätä... enhän ole siellä nenada???
Jos lukutaitosi on hyvä huomasit että salasana on vain yhteen foorumin osaan. Vai etkö edes viittinyt lukea koko juttua??
et haløua keskustella ilman että vosit häväistä kanssaihmisiäsi, kirjoittaa ilkeyksiä sekä kutsua eri mieltä olevia nimillä ja laitta loukkaavia adjektiiveja heidän nimensä eteen???
No halunsa kullakin. On se hyvä että saat täällä toteuttaa halujasi.
Voi nensku nensku. Sinä tiedät itsekkin, että editointisi ei vain rajoitu mielestäsi vihamielisiin adjektiiveihin, joten älä viitsi valehdella.
Jos lukisit tarkemmin, huomaisit, että en maininnut salasanasta mitään...
asiaa, ei pitäisi olla mitään syytä olla rekisteröitymättä ja ruveta kirjoittamaan.
Räkänokkien suunsoitto on erikseen, mutta en ole havainnut sinun ainakaan nykyisellä nimimerkilläsi juurikaan sellaiseen syyllistyneen.
No ottaen huomioon kuinka "vihamielisesti" nenada vastailee nykyiselläänkin joihinkin kirjoituksiini täällä, minulla ei ole mitään syytä olettaa, että hän pystyisi pitämään näppinsä erossa tuotoksistani tuolla moderoimallaan foorumilla. Lisäksi asiassa on muitakin aspekteja, joita en tässä lähde sen tarkemmin erittelemään.
"Palsta on tarkoitettu REHELLISILLE ihmisille ei millekkään puskissa lymyilijöille, jotka eivät uskalla edes rekisteröidyn nimmarin avulla kirjoitella siinä pelossa, että joku keksisi keitä he ovat.... ihan niiku sillä olisi mitään väliä... paitsi tietenkin sillon kun on epärehellinen tai ilkeä."
Miksi sitten sanot: "Suosittelemme nimimerkin käyttöä" .
näin sanoi rekisteröitymätön kirjoittaja!
Jos uskoo kirjoittavansa asiaa, ei pitäisi olla mitään syytä olla rekisteröitymättä ja ruveta kirjoittamaan.
Nenän vuotaminen on harvoin itse aiheutettua ja vaikka olisikin, henkilöhyökkäys sairauden vuoksi on todella luokatonta ja kertoo paljon kirjoittajasta itsestään.
Palautuksen tarvetta ei voi ymmärtää ellei ole selvillä luopumuksesta. Palautus on tarpeen, jos luopumus on tapahtunut. Luther puhdisti uskoa, mutta hän ei ymmärtänyt luopumuksen tapahtuneen. mormonismi.com -palstalla on "Mayan" kirjoitus, jossa hän mainitsee useita eri suuntien uskovaisia, jotka ovat ymmärtäneet, että on tapahtunut luopumus.
Niin onko sinusta yllättävää kun Katolisesta kirkkoperinteestä eronneet liikkeet puhuvat luopumuksesta? Jos ne eivät niin tekisi niin sehän kaivaisi maata heidän omien jalkojensa alta. On sitten aivan eriasia mitä kukin uskontokunta tuolla luopumuksella tarkoittaa ja mitä mormonit sillä tarkoittavat.
tuntevat luopumuksen. Ilmeisesti viittaavat teiden erkanemiseen Roomaan asettuneista.
Tässä tuo "Mayan" kirjoitus:
http://mormonismi.com/showthread.php?p=310444#post310444
pian että apostolit eivät ehtisi edes käydä läpi Israelin kaupunkeja, jos siis puhutaan ihan alusta. Paavalikin oli jo jatkoa, ei hän ollut Jeesusta ikinä nähnytkään . Jeesus odotti jonkin " jumalan valtakunnan" tulemista, ei hän uutta organisaatiota perustanut eikä antanut ohjeita maailmanlaajuisen eri kulttuureihin levinneen 2 miljardin ihmisen uskonnon hallinnosta .
...