USA rahoittaa talebaneja

Fil.tri Henry Makow kirjoitti 2.8.2010 sivustollaan, että Wikivuodot vahvistavat, että USA rahoittaa talebaneja. Vuototietojen mukaan "Talebanit ovat entistä vahvempia, ja olennaisin tekijä heidän menestykseensä on se tuki, jota talebanit saavat Pakistanin tiedustelupalvelulta (ISI). Sotilaallinen vakoojajärjestö ISI auttoi talebaneja jo 1990-luvulla. Yhteistyön siteet ovat jatkuneet sen jälkeen aina meidän päiviimme".

Mistähän ISI ja Pakistan sitten saavat tarvittavat miljardit dollarit? Ei liene vaikea arvata.

Tietenkin Yhdysvalloilta siten, että ISI ottaa käskynsä CIAlta, joka taas saa määräyksensä illuminaattipankkiireilta, maailman rikkaalta taustavaikuttajaeliitiltä. USAn hallitus on siinä välissä pelkkä toimeenpaneva marionettinukke, jota muut voimat ohjaavat.

Illuminaattipankkiirit haluavat maailmaan yhä uusia sotia, jotta maailma olisi lopulta sotiin kyllästyneenä valmis ottamaan vastaan Uuden maailmanjärjestyksen diktatuurin, joka lupaa rauhaa ja järjestystä. Illuminaattipankkiirit eivät saa maailman eri kansoja sotkettua jatkuviin sotiin ilman että he rahoittavat molempia osapuolia. Afganistanissa rahaeliitti kustantaa sekä USAn että talebanien sotaponnistuksia. Tärkeintä on, että sodat eivät vain lopu yhtäkkiä. Sotien jatkuminen on tärkeää myös aseteollisuuden ja huumebisneksen kannalta.

Näin oli myös Vietnamin sodan aikaan. Illuminaattipankkiirit rahoittivat sekä USAta että Venäjää ja Kiinaa, jotka puolestaan auttoivat sitten Pohjois-Vietnamia.

Alkuperäinen lähde: http://www.savethemales.ca/index.html

3

673

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkkailija N.N.

      Näin tehdään rahaa.

      Kapitalismilla ei ole moraalia.

      • oiudhnxw

        maanantaina illalla dokumenttia "Talebanien matkassa" kovin herkässä oli talebanien liipasinsormi kun näkivät amerikkalaisia sotilasajoneuvoja, radiopuhelinliikenne oli kiivasta, "tappakaa ne kusipäät" yms tekstiä kuului, amerikkalaiset pommittivat johtajan taloakin ja hänen kaksi lastaan sai surmansa, (tai sitten se oli probagandaa jota syötettiin dokumentin kuvaajalle/tekijälle).
        Hieman arvelluttaa tuo lähi-idän sota, miksi USA siellä häärää koko ajan ja sorkkii ampiaspesää, onko syynä luonnonvarat kuten öljy vai USA:n kunnia ja kosto, voiko myös syynä olla se että USA ei voi perääntyä koska silloin kaikkien silmissä USA on häviäjä, ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, se on kuitenkin USA:lle ikuinen projekti jolla ei ole loppua. Paras olisi jos sotivien lähi-idän maiden rajat suljettaisiin ja heidän annettaisiin sotia aivan rauhassa, jos tällainen olisi mahdollista, ei avustuksia eikä mitään..pian siellä huomattaisiin että on nälkä ja pula varusteista.

      • vastaus59570
        oiudhnxw kirjoitti:

        Sota on bisnes. Pankkiirit tienaa miljardeja tällä sodalla. Lainaamalla usan hallitukselle, veronmaksajat eli usan kansalaiset maksavat korko-osuuden eli sotatoimet pankeille takaisin hallituksen kautta. Samaa paskaa pyramidikusetusta on kaikki pankit ja niiden vähimmäisvarantojärjestelmä. Eli me ollaan yhtä lailla syyllisiä kaikkiin sotiin ja pahoinvointiin yhteiskunnassa.

        Tämä selittää kaiken:

        Zeitgeist - Addendum (suomenkielinen tekstitys)
        http://video.google.com/videoplay?docid=-1953021675758713495#

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      171
      1031
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      74
      692
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      329
      646
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    Aihe