Raamatullinen vesikaste on ikäänkuin vertauskuva jo uskon kautta tapahtuneesta pelastuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta, joka kuvaa uskonkautta synnille tapahtunutta kuolemista ja synin hautaamista Kristuksen kanssa kasteen hautaan -(Room 6:3-4), ja joka kuvaa myös uuden hengellisen elämän alkamista ja uutta uskon kautta alkanutta yläsnousemuselämää! Sen sijaan tuo kasteen symbolinen vertauskuva ei itsessään kuitenkaan voi ketään pelastaa, vaan se on siis ulkoinen kuvaus jo uskonkautta tapahtuneesta pelastuksesta! Ihmisen on ehdottomasti käännettävä huomionsa pois "veden pelastavasta vaikutuksesta", (joka on vain inhimillista ihmisoppia), eli on käännyttävä vain Kristuksen suorittamaan sovitustyöhön jonka hän golgatan ristillä suoritti ihmiskunnan pelastukseksi!
Uudestisyntymistä vesikasteessa opettaville tahoille sanon painokkaasti! MEIDÄN ON VALITTAVA JOKO PELASTUS VEDESSÄ TAPAHTUVASSA KASTETOIMESSA, TAI PELASTUS KRISTUKSEN UHRIVERESSÄ!
Siis kumman sinä valitset?
Ymmärräthän että emme voi valita molempia, sillä Raamatun sanan ilmoituksen mukaan PELASTUS ON VAIN YKSIN USKOSTA KRISTUKSEN KAUTTA, EI SIIS KASTEVEDEN KAUTTA! Jos ruvetaan Kristuksen suorittamaan pelastustoimeen vielä lisäilemään omia tunteittemme saattelemia tekoja kuten tuo ns, "lapsikaste oppi" jossa mukamas pelastutaan, niin se ei olekaan silloin enään yksin uskosta ja Jumalan armosta Kristuksessa, vaan ihmisen omista teoista "kasteen välityksellä", ja silloinhan me pidämme Kristuksen suorittamaa sovitustyötä riittämättömänä pelastustoimena tuon lihallisen ja ihmisopillisen lapsikasterituaalin rinnalla!
Mikäli uskottelemme jonkun tietyn rituaalitoimen pelastavan meidät, (kuten kirkollinen lapsikaste), niin silloin itseasiassa me käännämmekin selkämme Kristukselle jossa meidän todellinen pelastuksemme ehdottomasti lepää Raamatunopillisesti vain ja ainoastaan, eli uskonperusteella Kristuksessa Jeesuksessa! Jos väitämme veden, elikä "aineen" uudestisynnyttävän meidät elävään uskoon ja puhdistavan synnistä, niin silloinhan me luotammekin vain lihaamme, eli lihallisuutemme tuottamaan (aineelliseen ja rituaaliseen pelastustoimeen), eli siis sen sijaan, että uskoisimme Jumalan SANAN ja PYHÄN HENGEN toimintaan uudestisyntymisessämme kuten Raamatun sana selkeästi asian ilmoittaa sanassaan!
Lue - (1Piet 1:22-23 / Jaak 1:18)!
Lihallisilla Raamattuunkuulumattomilla kasteen rituaalisilla opeilla loukataan Jumalan sanan suvereenia pelastusilmoitusta ja Pyhää Henken toimintaa! Veden valelu päälakeen on vain ulkoinen mekaaninen tapahtuma! Kun taasen uudestisyntyminen elävään uskoon on Jumalan SANAN ja HENGEN kautta tapahtuva "sisäinen sydämen uskon" tapahtuma! Lue -(Room 10:9-10 / Ef 2:8-9)!
Terv, mathetes
Uudestisyntymistä vesikasteessa opettaville tahoille sanon painokkaasti! MEIDÄN ON VALITTAVA JOKO PELASTUS VEDESSÄ TAPAHTUVASSA KASTETOIMESSA, TAI PELASTUS KRISTUKSEN UHRIVERESSÄ!
Siis kumman sinä valitset?
Ymmärräthän että emme voi valita molempia, sillä Raamatun sanan ilmoituksen mukaan PELASTUS ON VAIN YKSIN USKOSTA KRISTUKSEN KAUTTA, EI SIIS KASTEVEDEN KAUTTA! Jos ruvetaan Kristuksen suorittamaan pelastustoimeen vielä lisäilemään omia tunteittemme saattelemia tekoja kuten tuo ns, "lapsikaste oppi" jossa mukamas pelastutaan, niin se ei olekaan silloin enään yksin uskosta ja Jumalan armosta Kristuksessa, vaan ihmisen omista teoista "kasteen välityksellä", ja silloinhan me pidämme Kristuksen suorittamaa sovitustyötä riittämättömänä pelastustoimena tuon lihallisen ja ihmisopillisen lapsikasterituaalin rinnalla!
Mikäli uskottelemme jonkun tietyn rituaalitoimen pelastavan meidät, (kuten kirkollinen lapsikaste), niin silloin itseasiassa me käännämmekin selkämme Kristukselle jossa meidän todellinen pelastuksemme ehdottomasti lepää Raamatunopillisesti vain ja ainoastaan, eli uskonperusteella Kristuksessa Jeesuksessa! Jos väitämme veden, elikä "aineen" uudestisynnyttävän meidät elävään uskoon ja puhdistavan synnistä, niin silloinhan me luotammekin vain lihaamme, eli lihallisuutemme tuottamaan (aineelliseen ja rituaaliseen pelastustoimeen), eli siis sen sijaan, että uskoisimme Jumalan SANAN ja PYHÄN HENGEN toimintaan uudestisyntymisessämme kuten Raamatun sana selkeästi asian ilmoittaa sanassaan!
Lue - (1Piet 1:22-23 / Jaak 1:18)!
Lihallisilla Raamattuunkuulumattomilla kasteen rituaalisilla opeilla loukataan Jumalan sanan suvereenia pelastusilmoitusta ja Pyhää Henken toimintaa! Veden valelu päälakeen on vain ulkoinen mekaaninen tapahtuma! Kun taasen uudestisyntyminen elävään uskoon on Jumalan SANAN ja HENGEN kautta tapahtuva "sisäinen sydämen uskon" tapahtuma! Lue -(Room 10:9-10 / Ef 2:8-9)!
Terv, mathetes
Vastaukset 87
Vanhimmat
" vesikaste on ikäänkuin vertauskuva " , " tuo kasteen symbolinen vertauskuva ei itsessään kuitenkaan voi ketään pelastaa, vaan se on siis ulkoinen kuvaus jo uskonkautta tapahtuneesta " ...
MITÄ sillä uudelleenkasteella siis kukaan TEKEE?! Ei yhtikäs mitään!
on petollinen vanhurskauden palvelijaksi tekeytyvän varkaan tahto ja teko, mutta parannuksen jälkeen Mestari Jeesus itse tahtoo opetuslapsensa nimessään kastettaman, ja näillä kasteilla on se suuri ero, että toinen on Jumalasta ja toinen ihmisistä. Toinen on uudestisyntymisen syntyminen Jumalan lapseksi ja pyhä kaste, toinen on ihmispetoksessa annettu näennäiskaste, jolla pyritään tekemään todellinen Jumalan tahdon mukainen kaste turhaksi väärällä kasteopilla, tämänkaltaisesta on kirjoitettu niistä, jotka pyrkivät vesittämään Jumalan tahdon omilla väärillä opeillaan kuten sinäkin kirjoitit:
> MITÄ sillä uudelleenkasteella siis kukaan TEKEE?! Ei yhtikäs mitään!
Olet siis malliesimerkki Jumalan tahdon halventajasta, sillä nimität Jumalan tahdon mukaista väärin uudelleenkasteeksi, mitä se ei ole vaan ainoa Isän Jumalan tahdon mukainen, lisäksi pyrit tekemään Isän Jumalan tahdon mitättömäksi. Tee parannus ja kaikki muutkin, jotka olette väärämielisiä ja lisäksi röyhkeitä.
Tämän vesikasteen jälkeen anokaa kaikki Pyhän Hengen henkikastetta, sillä senkin Isä antaa Jeesuksen opetuksen mukaan jokaiselle anovalle ja sitä seuraavat merkit, kun vain saatte tervettä opetusta armolahjoista kuten kielilläpuhumisesta ja muistakin. Tärkeintä eivät ole kuitenkaan ne, vaikka ovatkin tärkeitä ja Isän tahdon mukaisia lahjoja tuntemisekseen ja rakentumiseksi Jeesuksen ruumiissa vaan tärkeintä on Hengen hedelmä ja rakkaus on suurin, samoin usko ja toivo ja muu Isän vaikuttaman armolahja itsessään lupauksen lapseudessa, amen.
Kirjoitit:
>>" vesikaste on ikäänkuin vertauskuva " , " tuo kasteen symbolinen vertauskuva ei itsessään kuitenkaan voi ketään pelastaa, vaan se on siis ulkoinen kuvaus jo uskonkautta tapahtuneesta " ...
Vastaus:
Enhän ole missäänkohdin väittänyt koskaan että kaste itsessään voisi ketään pelastaa!!! Vaan kerroin että Raamatullinen uskovien upotuskaste on symbolinen kuva synnille kuolemisesta Kristuksen kanssa ja vanhan syntielämän hautaamisesta, sekä uuden hengellisen elämän alkamisesta samoin yhdessä Kristuksen kanssa ja nousemisesta uuteen ylösnousemuselämään! Lue -(Room 6:3-4)! Vesikaste siis symbolisesti kertoo jo uskoontulleen sisäisestä hengellisestä muutoksesta joka on jo tapahtunut sydämen uskon tasolla ennen vedellä kastamistaan Jeesuksessa Kristuksessa! Raamatullisesti vain ne ihmiset kastetaan jotka ovat jo uskoontulleet! - Lue (Apt 2:40-42 / Apt 8:12 / Apt 18:8)! Ymmärsitkö!?
Kirjoitit:
>>MITÄ sillä uudelleenkasteella siis kukaan TEKEE?! Ei yhtikäs mitään!
Ymmärsin. Kasteestasi on sama hyöty kuin mistä tahansa kylvyssä käymisestä. Se on pelkkää vettä.
mutta vauvakaste on lisäksi ihmisten pettämistä, kun kirkko opettaa, että
ihminen pelastuu sen ansiosta.
Lisäksi joutuu maksamaan sen jälkeen kirkollisveroja.
Kylvyssäkäymisestä kukaan ei opeta niin eikä siitä ole mitään maksuseuraamuksia.
Vesi on vettä, mutta Jumalan SANASSA on pelastava voima, siinä siis pelastutaan, ei vesikasteessa!
Mutta taasen Raamatullisella uskovien upotuskasteella on se hyöty että se kertoo ihmisen tulleen Jeesukseen uskovaksi jo ennen kastamistaan!!! Kun taasen kirkollinen Raamattuunkuulumaton lapsikaste ei kerro ja todista muuta kuin sen että kastettava on liitetty vain kirkon jäseneksi!
Mikään kaste ei tee ketään Jeesukseen uskovaksi ja pelastetuksi, (ei edes uskovien upotuskaste), vaan uskomisen ja pelastumisen vaikuttaa vain ja ainoastaan Jumalan evankeliumin SANA, joka uskossa vastaanotetaan! Lue - (Room 10:17 / Jaak 1:18 / 1Piet 1:22-23)
Lue myös- (Apt 2:40-42 / Apt 8:12 / Apt 18:8)!
Uskotaan siis Raamatun sanaa ja sen kehoituksia, ei tunteitamme, sillä ne eivät ole sama asia!
Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)
Jeesus sinullekin runsaasti sanaansa valaiskoon!
Terv, mathetes
"Mutta taasen Raamatullisella uskovien upotuskasteella on se hyöty että se kertoo ihmisen tulleen Jeesukseen uskovaksi jo ennen kastamistaan!!!"
Mutta se sinun upotuskasteesi ei ole tuonut uskon elämääsi mitään, mitä sinulla ei ollut jo ennestään. Korkeintaan lisää ylpeyttä ja puoluemieltä se sinuun on vaikuttanut! Ja teistä upotuskastetuista hellareistakaan SUURIN OSA EI PYSY USKOSSA VAAN LUOPUU SIITÄ. (Kukapa jaksaisi pitkään ollakaan lakihenkisessä ja hurmahenkisessä porukassa.)
pelastaa. Ei ainakaan meistä luterilaisista uudestisyntyneistä! Mutta sinä tunnut vastustavan sitä niin sydämesi pohjasta, ettet ehkä enää huomaa, että rituaalikin, niinkuin upotuskasterituaali toimitetaan sanan ja sakramentin kautta. Tosin upotuskasteen sakramentaalisuus on taas toinen asia. Miksi tuossa aikuisrituaalissa korostat "upotusta"? Onko sillä jokin maaginen merkitys? Onko sillä merkitystä, millä muotoa vettä lasketaan kastettavan päälle. Saamani tiedon mukaan ei ole, mutta missä kutsumuksessa ja missä hengessä tilaisuus on ylhäältä, siinä on se päämerkitys. Myös uudestisyntyminen tapahtuu ylhäältä.
Kaikki muu on ihmistekoja, rituaaleja, mitkä saavat eri hengellisen merkityksen.
"Upotuskasteoppi" on saanut Kristuksen sovitustyöhön verrattavan lähes pelastavan reitin. Oleellisempaa onkin havaita tuo lapsikasteen raivoisa vastustamien ja jopa pilkka sinänsä Pyhää toimitusta vastaan. Vaikkeivat koskaan uskoon tulisikaan, niin kastaminen Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on pyhä toimitus. Siinä mielessä on aika vakavaa lähteä sellaista Henkeä pilkkaamaan.
Kukaan kristitty ei ole kauttaaltaan tullut upotuskasteen kautta paremmaksi, mutta ylpeämmäksi ja pilkkaavammaksi olen kyllä havainnut. Näistä hedelmistä nämä puut tunnetaan, joten en ole siihen senkään vuoksi lähtenyt. Sitä paitsi siitä on usea Hengen todistus armolahjojen kautta, ettei tarvitse mennä uusimaan. Toiselta puolelta en ole Jumalan kutsua kuullut. Yksi usko yksi kaste ja yksi Herra.
Kirjoitit:
>>Kuka on väittänyt, että lapsikaste pelastaa>"Upotuskasteoppi" on saanut Kristuksen sovitustyöhön verrattavan lähes pelastavan reitin.>Kukaan kristitty ei ole kauttaaltaan tullut upotuskasteen kautta paremmaksi,>Yksi usko yksi kaste ja yksi Herra.
Kirjoitit: "Raamatullinen vesikaste on ikäänkuin vertauskuva..." Käytät vanhaa jippoa, eli selität vertauskuvaksi sen mikä ei sovi sinun uskontoosi. Näin tekevät myös mm. Jehovantodistajat jotka selittävät helvetinkin vain vertauskuvaksi, koska kyseinen asia ei sovi heidän uskonkäsityksiinsä.
jippoa? Sinähän kiellät Raamatun ilmoituksen, kun se ei sovi sinun oppiisi. Mutta nyt sinulla on tuhannen taalan paikka todistaa vauvaksteen raamatullisuus eli kerro kaksi tai kolme sanankohtaa, joissa kerrotaan kastetun vauvoja ja kummitkin olis hyvä tulla näkyviin, niin tuleepi kaikki selväksi kerralla. Jos et löydä em kohtia niin voisit vaihtaa nimimerkiksesi "Hengetönmies"!
kuin ´Hengenmies´, josta tulee mieleen Raamatusta tämä:
´Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'". (Apt 8:9)
Saatatpa ollakin suuri omiesi keskuudessa, mutta Herra Jeesus tahtoo sinun syntyvän uudeksi ylhäältä ja mielenmuutoksen kautta vaikuttaa sitä mielenlaatua, jossa voit sanoa: ´olen vain ansioton palvelija´.
uskonnollisten fariseusten välillä, sillä aivan niinkuin monet fariseukset vastustivat Johanneksen kastetta ja myöhemmin Jeesuksen kastetta, niin samoin kirkolliset vauvakastetut viittaavat kastestetaan ympärileikkaukseen ja vastustavat Jumalan tahdon mukaisia vesikasteita, sillä eivät voi nöyrtyä Jumalan tahtoon, koska vesittävät Jumalan tahtoa omilla perinnäissäännöillä ja ihmisopeilla, väittäessään olevansa viisaita ovat tyhmiksi tulleet, kun eivät voi nöyrtyä Jumalan tahdon mukaisiin kasteisiin. Tekevät siten Jumalan armontyöt omalta kohdaltaa mahdottomiksi, jos eivät tee mielenmuutosta, mutta se on vaikeaa, sillä kun on opetettu väärin, niin vaatisi suurta nöyryyttä ja lapsen mielen kaltaisuutta tunnustaa erheensä ja väärät oppinsa. Näin oli silloin ja näin on nyt. Lisäksi näemme, että uskonnollisista ihmisistä löytyy suurimmat Jumalan tahdon vastustajat ja toteutuu myös se sanan ilmoittama siitä, että Paha tekeytyy vanhurskauden palvelijaksi, jotta voisi hallita ihmisiä uskonnollisuuden asioissa, sillä Paha tietää, että Jumalan tahdon tekijät vanhurskautetaan ja siksi pyrkii asettumaan vastarintaan jo ihmiselämän aikaisessa vaiheessa ja tähän valtionuskonnot sopivat erinomaisesti ja samoin kastekäytäntö kuin automaattina jotta voidaan käydä omasta linnoituksesta tehokasta puolustasotaa väittäen ´uudestikasteista´ ja ´yksi kaste´ -opeista, vaikka selvästi on perusopeissa kirjoitettu monikossa kasteista ja lisäksi Jeesukseen liittävästä Yhdestä Kasteesta Yhdessä Hengessä, jonka Jeesus itse antaa hallitessaan Jumalan valtakuntaa.
Kuuleppas "hengenmies"! Lyhyesti kysyn nyt sinulta!
Näytäpä sinä minulle edes yksikin sellainen Raamatun jae missä selväsanaisesti tulee ilmi vastasyntyneiden vauvojen kastaminen, niin minä muutan sitten heti käsitykseni aiemmasta kastekäsityksestäni! Elikä tee nyt itsellesi ja minulle se palvelun niin ei tarvitse sitten enään asiasta kiistellä! Jookosta!? Tuo siis esiin edes se yksi sellainen Raamatun kohta tai jae josta tuo mainitsemani vauvojen kastamis asia selviää kiistattomasti!
Jos tuot perhekuntien kastekohtia esiin, niin ne eivät ole vakuutus vaovojen kastamisesta, sillä hehän voivat olla kaikki aikuisia ihmisiä, sillä heillehän ensin julistettiin evankeliumia Jeesuksesta ja sen jälkeen vasta heidät kastettiin uskoontultuaan! Mutta siis tuo esiin sellainen Raamatun kohta josta selviää aiva kirkkaassti se asia että vastasyntyneet vauvatkin tulee kastaa! Jään siis nyt innolla odottamaan sinun selvitystsi ja vastaustasi tuohon asiaan! Toivon myös että käytät selvityksessäsi Raamatun omaa tekstiä asian selvittämiseksi, eikä mitään omia tunneperäisiä selityksiä!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon! :)
Terv, mathetes
Kiemurtelette niinkuin mato koukussa kun olette jääneet kiinni valheesta ja yritätte muuttaa keskustelunaihetta. Niin teidän tapaistanne.
Ei vaan sinä kiemurtelet, etkä näemmä sitä itse lainkaan huomaa!
Sinä olet siis se joka kiemurtelee selkeiden kysymyksien edestä pois!
Kysyinhän selkeästi jotta osoita minulle sellainen kohta suoraan Raamatun sanasta, joka kiistattomasti todistaa vastasyntyneiden vauvojen kastamisen kehoituksen, niin minä oitis sen jälkeen muutan heti käsitykseni aiemmasta kastekäsityksestäni, mutta etpä näemmä sitä tuonut esiin! Sensijaan aloitkin vanhan tapasi mukaan vain meuhkaamaan aivan asiattomia niskaani, ilmeisesti välttääksesi vastaamistasi todellisen totuuden paljastumisen pelossa! Miksi siis et vastaa kunnolla asiaan jota sinulta kysytään??? Täytyyhän sinun tietää minkä vuoksi sinä kiistelet tuosta lapsikasteen asiasta ja sinun myös vastaavasti pitää kyetä Raamatusta siihen osoittaa vakuutukset koskapa niin kiivaasti sitä puollat! Elikä kerran vielä pyydän! Osoita Raamatun omalla sanalla selkeästi minulle missä vastasyntyneiden vauvojen kastekehoitus on! Pyysinkö nyt selkeästi ja ymmärsitkö varmasti kysymykseni jonka esitin!?
Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi!
Jeesus sinulle siis runsaasti valaiskoon sanaansa ettei sinun enään tarvitsisi turhia kiistellä!
Terv. mathetes
Uskoa Jeesukseen ei nyhjäistä tyhjästä.
Yhtä surkuhupaisaa kuin matheteen esittämät väitteet kasteesta olisi alkaa urputtaa, että Raamatulla ja sillä, mitä siihen on kirjoitettu ei olisi mitään tekemistä pelastumisemme kanssa. Uskoa pitäisi joko Jeesukseen tai Raamattuun. Jeesukseen uskova ei saisi pitää Raamattua minkään arvoisena vaan vain vertauskuvana, jota saa alkaa lukea vasta sitten, kun ensin on uskonut Jeesukseen....
valheellinen ja lahkohenkinen voi olla Pahan palveluksessa oleva kirkollinen olla, sillä ei pienimmässä määrinkään pyrki totuuteen vaan ampuu yli ja ohi maalin kuin kuuraketti maan ja meren sisuksiin ja syvyyksiin mennessään. Mikähän sitä sinne alaspäin noin vetää, tietysti koti-ikävä!
Kirjoitit:
>>Uskoa Jeesukseen ei nyhjäistä tyhjästä.
Yhtä surkuhupaisaa kuin matheteen esittämät väitteet kasteesta olisi alkaa urputtaa, että Raamatulla ja sillä, mitä siihen on kirjoitettu ei olisi mitään tekemistä pelastumisemme kanssa.>Jeesukseen uskova ei saisi pitää Raamattua minkään arvoisena vaan vain vertauskuvana, jota saa alkaa lukea vasta sitten, kun ensin on uskonut Jeesukseen....
Uudessa testamentissa ei missään sanota kristillistä kastetta vertauskuvaksi. Huomaatko nyt miten falskia selityksesi ovat mathetes?
Kyllä nuo matheteet ja eeput varmasti tietoisia ovat valehtelemisestaan. Mutta valehtelu on sallittua hellareille, muslimeille, jehoville ja adventisteille ja sen sellaisille. Pääasia on saada aatteelleen kannatusta, tarkoitus pyhittää keinot ja valehdella saa surutta.
Teit juuri sitä valehtelua kirjoituksellasi surutta.
se on niin saatanallisen kamalaa kun valehdellaan, etenkin kun se tapahtuu Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimeen.
Jumalan Valtakunta seuraa tarkalleen kun valehtelijat TODISTAVAT toisiaan herrojen palvelijoina valehtelijoiksi!
1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
eepukaan ei ole saanut Jeesukselta kastajan oikeuskia eikä lahjoja joten samanlaisena valekastajana esiintyy kuin muutkin Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä pilkkaavat herrojaa jumaloivat harhauttajat ja eepukin vielä oikein kehuu ainutlaatuisuudestaa!!! Varmaan pääset sinne tukemasi Paavalin ja hänen enkeleiden seuraan ja mahdollisesti saat kauniin kiiltavän hiilihangon!!!
"eepu*
Olenko AINOA Suomessa, joka kastaa Oikeaa Herran Nimeen (JAHSHUA MESSIAS) uskovan (ei kolmeen arvoasemaan), vai joko löytyy itseni lisäksi muitakin?"
Jos eepu* haluaa todistaa omistavansa Jeesuksen kastajan oikeudet, lahjat ja lupauksen saaneeksi kastajaksi niin ei muuta ku menet sairaalaan parantamaan sairaita, herättämää kuolleita jne niin seurakuntasi laajenee ja siitä tulee koko ihmiskunnalle suuri menestys!
MUTTA
olet valekastaja, saatanallisuuden palveluksessa kyykäärmeen sikiön kastaita jakava Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaaja ellet ole Jeesukselta oikeusksia ja lahjoja saanut ja Jumalan valtakunta antaa sinulle sen helvetillisen valtakunnan jota valheillasi omaksi ja hauttamasiesi tuhoamiseksi rakennat!!!
Kirjoituksesi osoittaa sen, että syvyydestä tuot panettelu-valheitasi!
-- Parantamisessa kaikki kunnia kuuluu Jumalalle! Halleluja! Aamen!
Ihmiset itse hakeutuvat seurakuntaamme parannettaviksi, jos sitä haluavat, sillä, Evankeliumi on jokaisen henkilökohtainen uskonasia!
Sillä sanoohan Vapahtaja itse näin: "Sillä minun LIHANI on TOTINEN RUOKA, ja minun VERENI on TOTINEN JUOMA."
Paavali sanoo: ”Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,”
--- Näin siis minäkin olen saanut juoda, sillä sanoohan Vapahtaja itse näin: "Jos joku JANOAA, niin tulkoon minun tyköni ja JUOKOON." "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut [siinä oikeassa uskonmukaisessa (Apt.2:38) upotuskasteessa] yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki OLEMME SAANEET JUODA SAMAA HENKEÄ."
Ja mitä tulee Paavaliin, niin Vapahtaja itse ASETTAA Paavalin Todistajakseen: "Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että ASETTAISIN sinut PALVELIJAKSENI ja sen TODISTAJAKSI, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'"!
Paavali sanoo:
"Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista."
"Johannes sanoi Vapahtajalle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä."
Mutta Jeesus sanoi: "ÄLKÄÄ häntä KIELTÄKÖ; sillä ei kukaan, joka tekee VOIMALLISEN TEON minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."!
Me uskonmukaisesti (Apt.2:38) upotuskastetut ja Pyhän Hengen saaneet olemme siis Kristuksen palvelijoita;
*
♥ MARANATA! ♥
Sinulla on edelleen kristinuskoa Jeesuksen seuraajien murhaamisisa tukenut Paavali jumalanas!
etkö usko sinun epäjumala Paavalin omaan sanaan että hän on helvetissä odottamassa sinua?
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
Pääset varmaan kutittelee kuumia helvetin enkeleitä valekastajana ja Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaajana!!!
1Kor.15:50. Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta.
JEESUSTA PILKKAAVAT TEKEVÄT JEESUKSESTA ULOSTETTA!
===================================================
Matteus 15:17-20
17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
18. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
19. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
20. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."
Tämä osa on tärkeä huomioida koskien vääriä ja harhaanjohtavia oppeja. Jos juot Jeesuksen verta ja syöt Jeesuksen lihaa, niin ainut mihin olet yhtynyt on uloste. Toinen seikka mihin aina täytyy kinnittää huomiota, on kaikki sanat jotka ovat harhaanjohtavia. Piru mielessä saa ihmisen käyttämään sanoja jotka herjaavat kaikkea mikä on pyhää k.e. että se esittää lapsen olevan syntinen ja perisyntinen. Sen sanat osoittaa aina sellaiseen mikä se voi jossain mielessä viedä k.e. henki, veri, liha, sydän ja taivas, mutta se ei koskaan osoita sieluun.
Kiinnitä aina huomio siihen mitä sanotaan. Riippumatta siiitä mitä Raamattuun on kirjoitettu ja mitä siitä opetetaan, niin ajatukset, sanat ja teot ei kumpua sydämestä, vaan mielestä. Piru ei halua että kiinnität huomion toisen tai omaan mieleesi, koska sinä voit tuhota sen. Jos sanat, oppi tai teot ovat Liiton Lain vastaisia missään mielessä, silloin mielessä on paholainen.
Matteus 26:26-29
Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.
Markus 14:22-25
Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.
Luukas 22:17-20
Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.
Johannes 5:48-58
Matteuksen, Markuksen Luukkaan ja Johanneksen kirjoitukset yhdistettynä kertoo sinulle sen, että Isä ei syö leipää ruumiina eikä juo viiniä verenä. Jos todella seuraat Isää, sinä et myöskää tee niin. Veri ei ole verta joka virtaa suonissamme, vaan veri vanhassa kielessä tarkoittaa perimää. Isän perimä on Luojasta, Sielujen Valtakunnasta, sinun Jumalasta.
1 Korinttilaiskirje 11:23-29
23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Korinttilaiskirjeessä kehoitetaan kaikkia henkilökohtaisesti arvoimaan onko ihmisen veren juonti ja ihmisen lihan syönti ihmisestä tai ei. Ihmisen veren juonti ja lihan syönti on kuoleman julistamista, ja se on Luojan ja Sielujen Valtakunnan vastainen oppi. Joka ei osaa erottaa sitä mikä on ihmisestä ja mikä on eläimestä, juo ja syö tuomioksensa. Ei kukaan "yhdy Jeesukseen" hänen verta juomalla ja hänen lihaa syömällä, sillä hän tulee takaisin. Kun hän tulee, viimeistään silloin loppuu m.m. kannibaaliksi opettaminen, siitä voitte olla varmoja. Sopii asiaa miettiessä muistaa, että eläimissäkin on "sielullisesti" niin sivistyneitä, etteivät syö oman lajinsa lihaa puhumattakaan että joisivat lajinsa verta.
Ihminen, joka ymmärtää, tietää mitä vertauskuvat sanat "leipä" ja "veri" tarkoittavat tietää myös sen ettei itselleen tule turmiota syödä tai juoda.
Kirjoitit:
>>Uudessa testamentissa ei missään sanota kristillistä kastetta vertauskuvaksi.
Raamattu selvästi sanoo:
"Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun RUUMIINI."
26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
26:28 sillä tämä on minun VERENI, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
26:29 Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."
Et siis pidä todellisuudessa Raamattua Jumalan sanana lainkaan. Sitä arvelinkin. Lopettaisit tyhjänpuhumisesi ja lukisin Jumalan sanaa. Silloin voisit oppiakin jotain.
totta! noin raamattu sanoo!!!
mutta sen tulkinta on kristinuskon lahkoissa väärä, he kieltävät Jeesuksen Oman Sanan opetuksen, SE ON VERTAUS KUVA!!! Miksi uskon lahkot eivät ota kyttöön myös myllynkivi vertauskuvaa????
Lue nämä kohdat tarkoin ja palaa asiaan, sinulla vaikuttaa olevan asiallinen keskustelun taito!
Jeesus opetti näin:
17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
Matteus 15:17-20
Matteus 26:26-29
Markus 14:22-25
Luukas 22:17-20
Johannes 5:48-58
1 Korinttilaiskirje 11:23-29
24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Korinttilaiskirjeessä kehoitetaan kaikkia henkilökohtaisesti arvoimaan onko ihmisen veren juonti ja ihmisen lihan syönti ihmisestä tai ei. Ihmisen veren juonti ja lihan syönti on kuoleman julistamista, ja se on Luojan ja Sielujen Valtakunnan vastainen oppi. Joka ei osaa erottaa sitä mikä on ihmisestä ja mikä on eläimestä, juo ja syö tuomioksensa. Ei kukaan "yhdy Jeesukseen" hänen verta juomalla ja hänen lihaa syömällä, sillä hän tulee takaisin. Kun hän tulee, viimeistään silloin loppuu m.m. kannibaaliksi opettaminen, siitä voitte olla varmoja.
Huom!
Jumala ja Jeesus ei anna samasta asiasta toisistaa erovia oppeja. Ehtoollisen suhteen se aiheena on hajoitettu raamatussa harhauttajan helposti hyväksi käytettäväksi. Jos se aiheena olisi yhteen koottuna niin se olis helpompi ymmärtää kokonaisuutena! Meidän tulee ymmärtää, ettää jotta verta ja leipää on jokaiseen rituaaliin niin silloin Jeesus on murhattava joka kerta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.... ja ymmärtänet että murha on rikos!
Toisaalta voit miettiä sitä, että onko omia uskovaisia tappaneen rikollisuuden palveluksessa olevalla oikeus asettaa itsensä Jeesuksen paikalle!?! Jos on niin miksi sellainen ei aseta itseensä myös ristille itseensä?! Siis lainrikkojan palveluksessa oleva tavallaan ehtoollisen tarjoajana pilkkaa Jeesusta asettamalla itsensä Jeesuksen paikalle!
Sen lisäksi meidän on muistettava mitä vaatimuksia Jeesus asetti opetuslapsena olemiselle sillä ehtoollinen jonka Jeesus tarjos Omille opetuslapsilleen ei ollut esim. omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen rikollisuuden rituaali! Jeesuksen vaatimukset kastajalle ja kastettaville selviää kastekäskystä.
Matt. 28:19 - 20
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään KAIKKI, mitä minä olen käskenyt TEIDÄN PITÄÄ. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
HUOM!! "KAIKKI" tarkoittaa koko Lakia ja Jeesuksen Oman Sanan opetuksia sekä parantaa sairaita jne.
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Kirjoitit:
>>Et siis pidä todellisuudessa Raamattua Jumalan sanana lainkaan.>Lopettaisit tyhjänpuhumisesi ja lukisin Jumalan sanaa. Silloin voisit oppiakin jotain.
Kirjoitin: "Uudessa testamentissa ei missään sanota kristillistä kastetta vertauskuvaksi. Huomaatko nyt miten falskia selityksesi ovat mathetes?"
Kun joudut kiinni valheesta, alat haukkua minua uskosta osattomaksi. Et varmaan muista sitäkään mitä Jeesus sanoi kadotustuomion lausujista.
Kirjoitit:
>>"Uudessa testamentissa ei missään sanota kristillistä kastetta vertauskuvaksi. Huomaatko nyt miten falskia selityksesi ovat mathetes?"
Jatkat edelleen kiemurtelua ja Jumalan sanan vääristelyä. Teet sen varmasti aivan tahallasi. Selityksiäsi uskovat tietysti vain ne, jotka eivät tunne Raamattua, eivätkä lue sitä itse.
1.Piet. 3:20,21
"Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."
Raamattua on luettava niinkuin se on kirjoitettu. Vertauskuva (esikuva) on tässä tietysti Nooan aikainen tulvavesi (”veden kantamana”), ei kristillinen kaste.
Luuk. 6:37
”Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta.” Tämäkään raamatunkohta ei valitettavasti näytä koskevan mathetesta mitenkään.
Minkähänlaisesta käännösväännöksestä sinä tuon olet lukenut?
Tuo 1Piet 3:21 oikea käännös kuuluu näin:
"Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena.
Joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta"...jne!
Vesikaste ei siis tee mitään muuta kuin on "vertauskuvallisesti" mukana pelastustoimessa, joka tapahtui jo siis Nooan aikana "ARKISSA" jonka hän oli valmistanut niille jotka uskossa siihen olivat sisälle astuneet! Niinkuin olen jo sinulle aiemmin selvittänyt tuota asiaa!
Mutta Herra sinua siunatkoon ja valaiskoon runsaasti - sanallaan ja hengellään!
Terv, nimim, mathetes :)
Kysymyksessä ei ole mikään käännösväännös mitä lainasin, vaan vuoden -92 hyvä käännös. Saman asian sanoo myös sinun lainaamasi vanhempi käännös. 1. Pietarin kirjeen kirjoittaja ei sano missään kastetta vertauskuvaksi yhtään mistään, vaan kasteen vertauskuva on Nooan aikaiset tapahtumat. Jos et osaa lukea oikein, tai et ymmärrä lukemaasi, sille minä en voi mitään. Lintsasitko koulussa suomen kieliopin tunneilta?
Kyllä mathetes valehtelee tällä palstalla ihan tahallaan. Se on aivan tyypillistä hänelle. Kaikki keinot ovat hellareille luvallisia silloin kun he yrittävät tyrkyttää omaa ideaansa.
Totta. Kusta sillä on päässä.
erotat arkin ja veden toisistaan? Nehän kuuluvat Raamatun mukaan yhteen.
Veden (kasteen) kantovoiman perustana on Jeesuksen veriuhri, kuolema ja ylösnousemus - joten kaste on yhtä kuin Jeesus ja Jeesuksen alkama uskon lahja.
Jos ennen kastamaton käy kristillisellä kasteella, hänet Jumala on valmistanut ja taivuttanut nöyräksi vastaanottamaan pelastuksen lahjana.
Kun jo Herraan Jeesukseen kastettu havahtuu näkemään mitä ihminen on ja mitä Jumala on, silloin kasteen eli Jeesuksen pelastustyön lahja aukeaa hänelle - että se on aina ollut voimassa.
Mikä henki se syö kasteen veden, ehtoollisen veren ja Hengen todistuksen (uskoontulo, uskon kokemus) IRTI toisistaan. Ei ainakaan Jumalan Henki. Jumalan Henki pitää nämä todistukset yhdessä eikä vähättele kenenkään toisen uskovaisen kastetta, sillä kaste=Jeesuksen työ on lahja, ei ihmisen valmistettavissa.
Kaste on enemmän kuin alkuaineiden yhdiste H2O. Jos suhtautuu halveksuvasti kasteeseen, suhtautuu halveksuvasti Jeesuksen vereen (ehtoolliseen) ja myös Pyhään Henkeen.
Pyhistä asioista puhuttaessa pitäisi olla arka mieli Kaikkivaltiaan edessä, joka kaiken näkee ja kuulee. Turha polleus pois ja terve Herran pelko tilalle.
Terv. Herran Jeesuksen johdatuksessa luterilaisessa seurakunnassa aikuisena kastettu
Kirjoitit:
>>Miksi sinä erotat arkin ja veden toisistaan? Nehän kuuluvat Raamatun mukaan yhteen.
Tuo Raamatun -92 käännös on väännös, ei siis käännös!
Et siis laisinkään oivalla sitä asiaa, että vesikaste on vain vertauskuvallinen asia, ei siis puhdistusta ja/tai pelastusta toimittava asia! Vaan pelastuksen toimittaa van ja ainoastaan Jumalan evankeliumin sanan vastaanottaminen Jeesuksesta Kristuksesta! Te laitatte kasteelle liian maagisen merkityksen, sillä kastehan ei itsessään toimita yhtään mitään, vaan uskoontulleelle se kertoo että hän on jo uskon kautta Jumalan lapsi, ei siis kasteen kautta, vaan uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa!
"Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena.
Joka ei ole lihan saastan poistamista"...! Ymmärsitkö nyt!
Vesikaste vain "vertauskuvallisesti" kertoo jo tapahtuneesta pelastumisesta ja uskoontulemisesta sekä syntien anteeksisaamisesta joka on siis jo tapahtunut uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa!!! Jota Nooan aikana kuvasi esikuvallisesti "ARKKI"! Tuo tulvavesi, eli vesikaste "vertauskuvallisenti" nyt eroittaa syntisen maailman ja Jumalan hengellisen elämän toisistaan! Koita ymmärtää asiat oikein eikä vain koko ajan väännellä kirjoituksia ja sanomisia mutkille jossa itsekin sitten menet lopulta metiköön!
Kirjoitit:
>>Lintsasitko koulussa suomen kieliopin tunneilta?
Näitä luterilaisen kirkon uskovien kristillisä kommentteja näemmä oikein vilisee täällä!
No kertoohan se kyllä hyvin sanojansa todellisen hengellisen tilan!
Mutta Jeesuksen kautta sinäkin voit saada syntisi anteeksi ja aivan uuden hengellisen elämän! Kokeile! :)
Kristuksessa ei ole herjoja muita kohtaan, on vain Kristuksen vaikuttamaa Rakkautta lähimmäisiään kohtaan! Joskus Jumalan SANAT tekevät kipeää kun "liha" ei oikein siitä tykkää, mutta kun Jumalan hengellä kuoletamme lihalliset tunteemme ja otamme vastaan sen jonka Jumala meille sanassaan tarjoo, niin silloin meidän todellinen hengellinen elämämmekin muuttuu Jumalalle otolliseksi ja mieleiseksi Kristuksen kautta, jonka kautta uskossa olemme syntimme anteeksi saaneet hänen uhriverensä ansiosta!
Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi!
Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon että löytäisit elämän Jeesuksen yhteydessä!
Terv, mathetes
Sinun oma kasteesi on SINULLE vertauskuva. Mutta kristillinen kaste, jota sinun kasteesi ei lainkaan edusta, ei ole Jumalan sanan mukaan vertauskuva.
Ei ole synti olla tyhmä ja tietämätön, mutta syntiä on, jos ei edes vaivaudu ottamaan asioista selvää olemalla rehellinen Jumalan sanan edessä.
Koska itse et osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi, kysy joltakin itseäsi viisaammalta mikä niissä 1. Pietarinkirjeen jakeissa on vertauskuva, ja mikä ei. Varmasti joku suomen kielen opettaja voisi valistaa sinua tässä hyvin yksinkertaisessa asiassa. Rohkeasti vain puhelimeen ja soittamaan niin asia selviää sinullekin.
Tämä ilmaisusi...:
"Raamatullinen vesikaste on ikäänkuin vertauskuva..." on varmuudella uskoa.
Jumalallisuuden tietous ei ole uskoa, Jeesuskaan ei ollut uskossa vaikka saatana yritti 40 vrk ajan käännyttää Jeesusta uskoon niin Jeesus pysyi Isän Laille kuuliaisena.
Siis usko, luulo jne on epävarmuutta!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko
Usko tarkoittaa 1) tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, 2) luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun.............
1 Piet. 3 luvun alku johdattaa jakeisiin 18-22. Kärsihän Kristuskin, vanhurskas, vääräin puolesta, hän joka on saarnannut vankedessa oleville hengille ja on korotettu Jumalan oikealle puolelle. Hän tarjoaa nyt kasteen kautta pelastusta kaikille. 38 käännöksessä
Lapsikasteen vastustajat eivät ymmärrä että Jeesus Jumalan poika tarjoaa kasteen kautta pelastusta. Tätä ei voi lapsikasteen vastustajat ymmärtää eikä uskoa.
olet uskossa ja kiellät ymmärtämättäsi Jeesuksen kaste opetukset!
uskossa olevat uskovat lahkojensa herrojen oppeihin mutta Jeesusta kunnioittavat tietävät ettei Jeesus ollut uskossa vaan Jumalallisuuden tietoudessa!
Sinä ilmeisesti ole valmis tuomitsemaan Jeesuksen helevettiin kun Hän ei ollut lapsikasteenkaan opettaja vaan siunasi lapsia!
Ja mitä tulee aikuisten kasteisiin niin kastekäskyssään Jeesus tekee meille selväksi mitää vatimuksia Hän asettaa kastajille ja kastettaville ja mitä Hänen opetuslasten tulee tehdä!!! Sinäkin olet todennäköisesti kastettu harhauttajan palveluksessa olevan valekastajan kasteella, kastajan jolla ei ole Jeesuksen kastajilleen antamia oikeuksia kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen ja joilla on Jeesuksen heille antamia lahjoja parantaa sairaita, herättää kuolleita jne.
Matt. 28:19 - 20
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään KAIKKI, mitä minä olen käskenyt TEIDÄN PITÄÄ. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
HUOM!! "KAIKKI" tarkoittaa koko Lakia ja Jeesuksen Oman Sanan opetuksia sekä parantaa sairaita jne.
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
jos kaste on vain vertauskuva tapahtuneesta pelastuneeksi tulosta, miksi vaaditaan nimenomaan upottamalla tapahtuvaa kastetta, koskapa kirjoitat näin:
"Sen sijaan tuo kasteen symbolinen vertauskuva ei itsessään kuitenkaan voi ketään pelastaa, vaan se on siis ulkoinen kuvaus jo uskonkautta tapahtuneesta pelastuksesta! Ihmisen on ehdottomasti käännettävä huomionsa pois "veden pelastavasta vaikutuksesta", (joka on vain inhimillista ihmisoppia), eli on käännyttävä vain Kristuksen suorittamaan sovitustyöhön jonka hän golgatan ristillä suoritti ihmiskunnan pelastukseksi!"
Joille kuille yhtä voimakkaana vertauskuva uskon kautta voi toimia vaikka vain PISARA vettä. Miksi vertauskuva tarvitsee sinulle määrällisesti paljon vettä? Jos siitä tulee EHTO, silloinhan ei ole enää kyse vertauskuvasta, vaan upotuskasteesta on tullut juuri se, jota kirjoituksellasi vastustat: ihmislähtöinen rituaalinen pelastusoppi.
Terv. aikuisena vain kerran kastettu ev. lut.
vastausta tähän.
Kirjoitit:
>>Joille kuille yhtä voimakkaana vertauskuva uskon kautta voi toimia vaikka vain PISARA vettä.
Matheteen "kaste" on vain veteen upotusta. Sisältönä siinä on vettä. Vesi on märkää ja siinä vähän kastuu. On tavattoman tärkeää käydä veden alla koko ihmisen. Sisäisen tilan pitää olla kuitenkin oikeiden uskovaisten saarnaajien veteen upottamiselle hyväksymä. Kovin tarkkoja siitä ei olla. Saarnaajille altaaseensa upotettavien määrä korvaa kyllä helposti laadun! Näin se on Raamatussa määrätty vaikka Raamatulla ei voikaan näyttää toteen, että näin olisi määrätty. Mutta on se määrätty, kun kerran matheteskin niin sanoo. Ja mathetes ei valehtele vaan puhuu totta. Hän on itse sanonut niin. Joten niin se on ja veteen pitää upottaa että olisi tullut veteen upotetuksi. Ja siinä käy vedessä ja kastuu. Ja siinä ei tapahdu muuta. Mutta Raamatusta otetaan kaikkea kasteesta kertovaa, jota saarnaajat altaaseen upotuksessa kertovat ikäänkuin vertauskuvallisesti "tapahtuvan" mutta ei oikeasti. Näin se on, kun niin matheteskin opettaa ja hän opettaa oikein, koska hän sanoo niin. Näin se on tämä asia, koska se on näin.
Mathetes tietää, ettet voi olla uskossa, koska hän on sitä mieltä, ettet ole ja hän sen tietää, koska hän on mathetes ja hän on sitä mieltä ja on aina oikeassa hän mathetes. Niin siksi tällainen tärkeä lopputoivotus tähän vastaukseen sinulle kääntymättömälle ihmiselle, joka et tajua tätä veteen upotusasiaa, notta :
Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi, ja tulehan sinäkin uskoon kun vielä kerkiät...
Iso Katekismus:
"Meidän on lopuksi tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt siihen sakramenttiin, jossa meidät aluksi otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn. Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös.25 Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen."
Oli Lutherillakin omat valoisat hetkensä! Teoria vaan oli erilaista kuin käytäntö.
Jep. Luther ei myöskään koskaan väittänyt, että kaste olisi vain vertauskuvallinen toimitus, missä ei oikeasti tapahtuisi yhtikäs mitään, niinkuin altaisiin upottelijat selittävät.
Kirkkopostilla:
"Luther toteaa kirkkopostillassaan: "Saattaahan joku uskoa, vaikka ei ole kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta... Mutta ellei kastetta voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita."
Siis KASTE ON AINOASTAAN ULKOINEN MERKKI!!!!!!!
Kirkkolaitos on tehnyt siitä Jumalaa suuremman seremonian!
Jep. Luther sanoo, että kaste on uskoa varten! "Muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta." On siis evankeliumia. Ei symbolinen ihmisen kuuliaisuuden lain teko ihmisen uskon palkinnoksi annettu kunniamerkki.
Kadotukseen ei joudu uskova, jolla ei ole mahdollisuutta saada kastetta.
Tietysti Lutheria olet enemmänkin lukenut, ja tiedät kyllä aivan varmasti, ettei hän pitänyt vapaiden suuntien tavalla kastetta tyhjänä merkkinä, jolla ei ole yhtään mitään vaikutusta. Epärehellisenä haluat antaa tietämättömille lukijoille Lutherin opetuksista vääristellyn kuvan. Tarkoitus pyhittää keinot teillä slurkeilla! Näinhän te aina teette!
Luther sanoo:
"Saattaahan joku uskoa, vaikka ei ole kastettu"!!!!
Siis kaste EI OLE USKOA VARTEN vaan usko on kastetta varten!!!!
"Joka USKOO ja kastetaan, pelastuu."
Kasteessa siis ei saada uskoa, vaan usko on oltava ENNEN kastetta:
Ap 8:12
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja
Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
Mutta Luther sekoili tuon kaste-asian ympärillä muutenkin ja muutti käsitystään
aina tilanteen mukaan. Välillä kaste ilman uskoa oli turha, välillä taas uskolla ei ollut väliä:
Iso Katekismus:
"Tähdennämme vielä sitä, että emme pane suurinta painoa kastettavan uskoon tai sen mahdolliseen puuttumiseen, sillä ei epäusko tee kastetta vääräksi. "
Siksi on parasta pysyä Raamatun opetuksessa eikä erehtyvän ihmisen mielipiteissä.
Kaste ei ole evankeliumia, jota saarnataan, vaan se on Jeesuksen opetuslapsilleen
antama tehtävä.
Ei Luther sekoillut. Sinä pösilö hurmahenki se sekoilet ja sekoitat.
En jaksa vuoksesi kirjoittaa pitkää selitystä ja sinua laajemmin lainata Lutherin kirjoituksia irrottamatta niitä asiayhteyksistään. Jos joku haluaa oikeasti tietää, mitä Luther todella opetti niin lukekoon itsekin kirjojaan. Muut sekoilkoot kanssasi ja levitelkööt valheita, vääristelyjä ja paskapuheita, jos sellaiseen kutsumusta kokevat.
Luther oli oikein hauska mies ja joi joka aamu ison tuopillisen olutta.
Ilmankos hänen kirjoituksensa ovat hieman sekavia:
Kirkko ja Kaupunki kirjoittaa:
Martti Luther oli mieleltään ilomielinen ja nokkela, vaikka toisinaan vajosikin synkkyyteen ja itsesääliin. Uskonpuhdistaja oli kävelevä ruutitynnyri. Raivo piti Lutherin liikkeellä. Itsekin hän tunnusti: ”Vihasta minä en kerta kaikkiaan pääse. Raivoan joskus mitättömistä pikkuasioista.”
Keskiajan ihmisen tapaan Luther näki pikkuperkeleitä keskellä kirkasta päivää. Hän uskoi, että Lappi on täynnä noitia. Paholaista vastaan oli taisteltava: ”Joskus on tarpeen juoda vähän enemmän, huvitella, laskea leikkiä tai jopa tehdä syntiä paholaisen uhmaamiseksi ja halveksimiseksi, ettei se saisi tilaisuutta viekoitella meitä tunnontarkkuuteen pikkuasioissa.”
Lutherin isä Hans Luther oli perinnöttömäksi jäänyt talonpoika. Martin syntyessä 10.11.1483 perhe piti majaansa Eislebenissa, mutta jo seuraavana kesänä Hans etsi kaivosmiehen hommia läheisestä Mansfeldin pikkukaupungista.
Kaivostyö kannatti, ja Hans vaurastui. Martin ollessa seitsenvuotias isällä oli jo oma kuparikaivosyritys, ja pian hänestä tuli myös Mansfeldin kaupunginneuvoston jäsen. Kun Martti Luther nuorena maisterina luennoi Wittenbergin vastaperustetussa ja uusille virtauksille avoimessa yliopistossa moraalifilosofiasta, hänen isänsä yhtiökumppaneineen omisti jo kuusi kuparikaivoskuilua ja kaksi kuparisulattoa.
Luther sai ajan tavan mukaisen ankaran kasvatuksen, mutta vanhemmat rakastivat poikaansa ja tekivät kaikkensa, että Martti pääsisi pidemmälle kuin muut lapset talonpojan säädyssä.
Lutterikin tiesi alkujaan aivan hyvin tuon kasteasian Raamatullisen toimitustavan ja merkityksen, mutta myöhemmin hän sitten käänsi takkinsa yleisen painostuksen vuoksi, (opportunisti kun oli), ja loi aivan uuden kastemallin juuri luterilaista kirkkoa varten! Lapsikasteen perustahan kuitenkin tuli hänen mukanaan katolisesta kirkosta jonka ympärille Lutteri sitten tuon lopullisen lapsikasteoppinsa loi!
Raamatullinen kastehan kuvaa synnille kuolemisesta jo tapahtuneen uskoontulon perusteella ja kaste myös kuvaa uuden hengellisen elämän syntymisestä uskon kautta Jeesuksessa, ja kaste myös kuvaa syntien anteesisaamista jo tapahtuneen uskoontulon perusteella ja kaste myös kuvaa syntien hautaamisen toimitusta kasteen hautaan yhdessä Kristuksen kanssa jo tapahtuneen uskoontulon seurauksena!
Lutter alkujaan siis aivan hyvin oivalsi tuon kasteen merkityksen josta hän mainitsee, että:
"siinä vanha ihminen surmataan...ja upotetaan kokonaan veteen..jne..jne"! Eli kaste kuvaa jo tapahtuneesta synnille kuolemisesta ja uskoontulosta, sillä vain Jeesuksen verihän vain voi antaa synnit anteeksi uskoontulemisen kautta, ja Raamatullinen uskovien kastetapahtuma on siis kertomassa tuon anteeksiantamuksen tapahtuman jo tapahtuneen uskoontulemisen kautta Kristuksessa Jeesuksessa! Niin tuo Lutterin "kasteteoria" oli alkujaan hyvä ja Raamatullinen, mutta käytäntö tuli jatkossa olemaan sitten kokonaan aivan toinen kuten tänäpäivänäkin se hyvin nähdään!
Terv, mathetes
Olemme tarkkaan tutkineet viime aikojen kirjoituksesi täällä. Luukas 1:3.
Voimme yhteisesti sanoa, että ne ovat Pyhässä Hengessä annettuja totuuden sanoja.
Kirjoittaisi ne kirjalliseen asuun otsikolla
PYHÄ KASTE RAAMATUSSA
Suomi tarvitsee opetuskirjan kasteesta, joka
mutta.
Kyllä Mathetes saisi hyväksyä raamatun opetuksen kasteen sisällöstä, että se "tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi". Apostolien.t. 2:38. Ja kaste suoritetaan siksi, koska "vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena". 1 Pietari 3:21.
Uudestikastajat ovat kirjoittaneet jo kymmeniä kirjoja. Miksi samaa p**kaa tarvittaisiin taas uudessa paketissa? Uudestikastajien oman heikon uskon vahvistamiseksi?
Minulle hellarit sanovat, että asiat pitää lukea itse Raamatusta eikä mistään opetuskirjasta. Muistaisittehan muistuttaa kasteasiaa miettiville, etteivät lukisi matheteen kirjaa?
Eivät päreet ole palaneet edes lapsuudessani.
että voit syntyä Jumalan lapseksi elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä!
sillä siinä yössä myös pitää sinun itsesi tulla valaistuksi Isän Jumalan rakkaudella ja voimalla ja rohkeudella!
vauvakasteen suorittamisen tapahtumista, sillä sitä ei voi pitää Isän Jumalan tahdon mukaisen kasteena alkuunkaan vaan voidaan mieltää ihmisen uskonnollisuudeksi ilman merkitystä Jumalan valtakunnassa ja Jeesuksessa. Näin koko käsite ´uudestikaste´ on täysin virheellinen ja valheellinen, niinkuin se onkin tällaisessa tapauksessa vauvakasteissa. Hyvä olisi jos sitä vauvakastetta ei kukaan harjoittaisi ja tekisi valheelliseen oppiin perustettuna Raamatun pyhistä kirjoituksista, sillä kastekin on pyhitetty Isän Jumalan pyhän tahdon alaisuuteen, samoin uskomme on pyhä ja rakkautemme ja toivomme, sillä niiden antaja ja kutsuja on Pyhä, ja pyhittää totuudessa eikä valheilla ole mitään tekemistä Isän Jumalan valtakunnassa Jeesuksen nimessä, amen.
joko hengellisten opetuslapsien ja Jumalan opettaminen kirjoittamia, jolloin Isän Jumalan tahto valtakunnassaan tapahtuu. Toinen mahdollisuus on ihmislähtöinen opetus ilman merkitystä Jeesuksen nimen käytöstä ja valtakunnasta ja Hengen opetuksesta ja vaikutuksesta. Asiat pitää koetella ja pitää se, mikä on Jumalan antaman Raamatussa esitetyn opin mukainen Pyhän Hengen opettamana ja antamana ymmärryksenä sillä se on Jumalan vanhurskautta ja valkeutta ja armo seuraa kuuliaisia ja uskollisia, sillä usko on sitä rakkaudessa Herraa Jeesusta kohtaan, amen.
Aamen. Minäkin koettelen kaikki. Hellaritkin muuten ovat ihmisiä ja erehtyväisiä.
Mokomakin lääppijä.
Mikset lue sitä Raamattua, siksikö kun siellä ei mainita sinun harhaoppejasi vauvakasteitasi?!
Luenkin. Mutta en sovella sellaisia ohjeita, että sieltä pitäisi löytää mitään erillistä mainintaa vauvan kastamisesta. Sellainen "raamatullisuus" (ns. biblisismi) ei ole oikeaa.
Kirjoitit:
>>Kyllä Mathetes saisi hyväksyä raamatun opetuksen kasteen sisällöstä, että se "tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi".
Kirjoitit:
>>>Kaksi veljeä ja yksi
Olemme tarkkaan tutkineet viime aikojen kirjoituksesi täällä. Luukas 1:3.
Voimme yhteisesti sanoa, että ne ovat Pyhässä Hengessä annettuja totuuden sanoja.
Kirjoittaisi ne kirjalliseen asuun otsikolla
PYHÄ KASTE RAAMATUSSA
Suomi tarvitsee opetuskirjan kasteesta,
Keskity kuule vaan haitarin soittoon!
Asia on juuri niin kuin hyvin toit esiin! Amen!
On todellakin monenlaista selittäjää, mutta kuka pysyy myös Raamatun sananmukaisessa opetuksessa selittäessään Raamatun sanaa! Lutterikin oli aluksi hyvin voimakkaasti lapsikastekielteinen, mutta myöhemmin sitten pyörsi mielensä ja opetuksensa totaalisesti toiseen suuntaan lapsikasteen hyväksi, (ilmeisesti voimakkaasta painostuksesta), vaikka mikään Raamatun teksti ei ole puolensanan vertaa tukemassa tuota Lutterin vinoutunutta kasteopetusta! Selityksiä hänellä on tosiaankin selityksien päälle, antaa, mutta yhtään ainoaa kunnollista tukea ne eivät saa Raamatun omasta sanasta!
Siunausta!
Terv, mathetes
"Olen täällä kirjoitellut noin kymmenen vuotta ja olen vaikka kuinka usein tuonut esiin kirjoituksissani, että kaste toimitetaan syntien anteeksisaamiseksi, mutta siis miten? Se tapahtuu vain ja ainoastaan uskoontulon perusteella! Kaste siis toimitetaan vain uskovalle uskoontulon peruteella syntien anteeksisaamiseksi, joka on siis tapahtunut jo uskon syntymisen kautta Jeesuksessa Kristuksessa! Menihän tämä nyt ymmärrykseen!? "
Miten ihmeessä tuo voisi mennä ymmärrykseen?! Minkä ihmeen syntien anteeksisaamiseKSI kastetaan, kun syntien anteeksisaaminen ON JO tapahtunut mielestäsi ENNEN kastamista? Tuossahan ei ole mitään järkeä.
Lyhyessä kappaleessa jo väität muutamassa peräkkäisessä lauseessa, että synnit annetaan anteeksi kahdesti!
Jälkimmäisen syntien anteeksisaamisen (kasteessa) lisäät vain lämpimiksesi, mutta et oikeasti usko niin. Kaste on sinulle vain merkki. Eli samalla tavalla kuin rahallisen velan maksaja voi saada maksusta kuitin, mutta maksoi velan jo ennen kuitin saamista ja sai kuitin todisteeksi. Mutta ei maksanut velkaa kuitin vastaanottamalla vaan rahalla. Niin sinä ajattelet kasteesta. Älä siis kirjoita, että kaste on syntien anteeksisaamiseksi, kun se ei sitä sinulle ole.
Kirjoitit:
>>Keskity kuule vaan haitarin soittoon!
Miksi sitten kastatte niitä, jotka eivät tunnusta uskoa kuten vauvat? -- Raamattu sanoo sellaisesta tavastanne: "kaikki mikä ei tapahdu uskosta on syntiä"!
”Siis kysymme, kuinka on pienten lasten laita, heillä kun ei vielä ole mitään ymmärrystä ja kun he eivät OMAKOHTAISESTI VOI USKOA, koskapa on kirjoitettu: »Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen SANAN KAUTTA» — Roomalaiskirjeen 10. luku (Room. 10:17. jae). EIVÄTHÄN PIENET LAPSET KUULE EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ Jumalan sanaa; heillä EI siis myöskään voi olla OMAA USKOA.
- Ellemme siis pätevämmin osaa vastata tähän kysymykseen ja TODISTAA, että pienet lapset itse uskovat;
VAKAASTI NEUVON: niin pian kuin mahdollista LAKATTAKOON ÄLKÖÖNKÄ kastettako lapsia ollenkaan, ettemme moisella mielikuvituksellisella ILVEILYLLÄ, jonka takana ei mitään ole, PILKKAISI ja häpäisisi suuresti ylistettyä Jumalan majesteettia. Parempi on olla yhtäkään lasta kastamatta, kuin tuolla tavoilla ILVEHTIÄ ja leikitellä Jumalan sanan ja sakramenttien kanssa, ikään kuin Jumala olisi joku narri", (Kaste ja usko. Martti Luther )
Jeesus sanoi itse monta kertaa, että pienet lapset ottavat vastaan Jumalan valtakunnan. Tämä Jumalan valtakunnan VASTAANOTTAMINEN MERKITSEE USKOA. Jeesus puhuu myös niistä pienistä, jotka USKOVAT HÄNEEN, lapset Jeesuksen mukaan TULEVAT HÄNEN LUOKSEEN. Ja Jeesuksen luo tuleminen on aivan varmasti uskoa. Aikuinenkin uskoo niin, että hän vastaanottaa Jumalan valtakunnan ja tulee Jeesuksen luokse. Jeesus asettaa pienet lapset aikuiselle uskon esikuvaksi. Te teette päinvastoin. Ette pidä pientä lasta minään ja luulette, että vain aikuinen kykenee oikein uskomiseen. Jeesus jauhoi mielestänne p**kaa ja puhui hulluja. Niin vähän häntä kunnioitatte, että voitte pitää kiinni keksimästänne kasteopista.
Kun lapsi kuulee Jumalan sanaa, hän ottaa sen vastaan epäilemättä ja tulee Jeesuksen luokse, vapaaehtoisesti.
Hän ottaa vastaan Jumalan valtakunnan. Siihen ei tarvita mitään vesiseremoniaa.
Näin olen nähnyt käyvän monessa uskovassa kodissa.
Mutta Jeesus ei puhunut mitään siitä, että vauvat pitäisi KANTAA Hänen luokseen väkisin ja jollain
vesitempulla heistä tehdään Jumalan lapsia.
HEHÄN OVAT JO JUMALAN LAPSIA ilman mitään kastetakin!!!!
Tätävaan lapsenvihajat eivät millään usko.
Uudestisyntymisen tarvitsevat kaikki ihmiset. Ei äidin kohdusta syntyminen ole uudestisyntymistä.
Teidän mielestänne ihminen uudestisyntyy ainakin kaksi kertaa. Ensin vauvaksi synnyttyään on Jumalan lapsi. Joskus isompana kuolee. Ja sitten uskoon tullessaan taas uudelleen uudestisyntyy.
(Jos pienet lapset ovat Jumalan lapsia, niin silloinhan heidät tulee kastaa. Kastehan on Jumalan lapsille sallittu. Se uskovien kastekin.)
Miten te muuten erotatte uskovien kasteella, että sitä uskoa kastettavalla varmasti on riittävästi? Entä jos kastaja elääkin salaa synnneissä? Kasteenne on aina uhkapeliä, kun aikuisen usko ja elämä on niin epävakaata. Siksi jotkut kastetaan kolmeenkin kertaan. Olenpa kuullut kuudestikin kastetuista...
Jesuksen sanoja:
"Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta."????
Ei lapsen tarvitsen uudestisyntyä,koska hän ei ole vielä kuollut synteihinsä.
Miksi te lapsenvihhajat ette usko sitä?
Etkö tiedä, että kaikenlainen epäuskon ON SYNTIÄ!!!
Epäilet Jeesuksen sanoja.
Oikeaa tulkintaa vauvojen uskomisen kyvyistä:
Vauvat osaavat jo syntyessään uskomattoman paljon. Varhaisheijasteet
ovat näet niitä automaattisia refleksejä, joita vauvat synnyttyään ja
jopa vielä jo kohdussa ollessaan omaavat.
Ultraäänillä on todettu, että esimerkiksi imemisheijaste toimii vauvoilla
jo heidän vielä kohdussa ollessaan.
Vauvoilla on tarttumisheijaste, askellusheijaste, ryömimisheijaste,
moronheijaste, ja epäsymmetrinen niskaheijaste. Myös syömiseen liittyy
automaattisia refleksejä kuten imeminen, hamuaminen ja nieleminen.
Vauvojen varhaisheijasteiden seuraamisen avulla tutkitaan pienten
ihmisten eli vauvojen hermostoa ja hermoston refleksejä.
Heijasteet ovat jäänteitä ihmisen varhaisesta kehityksen vaiheesta.
Eläimillä on samanlaisia heijasteita, ja niillä niistä monet jopa
jäävät pysyviksi.
Sen sijaan ihmisillä nuo varhaisheijasteet myöhemmin katoavat,
aivokuoren sytyttyä toimintaan, eli alkaessa noin kolmen kuukauden
iässä kehittyä.
Heijasteet eivät ole tahdon alaisia, vaan ne kertovat siitä varhais-
kehityksen vaiheesta, jolloin ihmisen aivokuori ei ole vielä kypsynyt
toimivaksi.
Vasta noin kolmen kuukauden iässä ihmisen aivokuori kypsyy, ja vasta
silloin kuvioon tulee mukaan vauvan tahdonalaisen liikkumisen kehitys,
ja muukin kehitys.
Varhaisheijasteet tulevat aivojen aivorungon tasolta. Kun ihmisen isot
aivot ottavat hallinnan, eli kun aivokuori kypsyy toimivaksi, silloin
aivorungon aivoheijasteet katoavat eli sammuvat.
Heijasteiden sammuminen on erittäin tärkeää, sillä vasta niiden sammuttua
aivokuoren tahdonalaiset toiminnot voivat tulla niiden tilalle.
Vasta aivokuoren sytyttyä, eli vasta noin kolmen kuukauden iässä, alkaa
se kehitys, jonka kuluessa ihminen, elämänsä ensimmäisinä elinvuosina
oppii havainnoimaan ja tiedostamaan ympäristöstään tulevia vaikutteita.
Kolmen kuukauden iästä eteenpäin kuluu vauvoilla aikaa pari kolme vuotta,
jonka kuluessa he oppivat ymmärtämään heille puhuttuja asioita, ja lopuksi
itsekin puhumaan.
Sen sijaan esimerkiksi evankeliumin sanoman merkityksen ymmärtämiseen
kuluu lapsilta vielä lisää ainakin pari kolme vuotta.
Tämän todistaa jo täysin maallisetkin ratkaisut, eli se, että vasta
kuuden - seitsemän vuoden ikäisinä lapsille koittaa oppivelvollisuusikä,
jolloin katsotaan heidän olevan tarpeeksi kypsyneitä ottamaan vastaan
opetuksen kautta saatavaa valistusta.
Jeesukseen ja evankeliumiin uskominen vaatii myös kykyä ymmärtää uskon
sisältö, eli se, mihin uskoo ja miksi uskoo.
Vain evankeliumin sanoman kuulemisen ja kuullun sanoman ymmärtämisen
kautta syntyy edes mahdollisuus siihen, että syntyy usko sen sisältöön
mitä on kuultu.
Sen sijaan sanoman kuuleminen ilman ymmärrystä siitä, mitä kuullut sanat
merkitsevät, ei synnytä yhteenkään ihmiseen uskoa.
Kun apostoli Paavali kertoi, että usko tulee kuulemisesta, hän ilman
muuta edellytti myös kuullun sanoman ymmärryskykyä kuulijan taholta.
Kun apostoli Paavali kirjoitti, että "usko tulee kuulemisesta", Paavali
ei todellakaan tarkoittanut, että sylivauvoillekin pitäisi muka julistaa
evankeliumia, jotta usko muka noille vauvoillekin uskossa kuulemisesta
syntyisi.
Edellä esitettyjen faktojen valossa on aivan oikeutettua kyseenalaistaa
sellaisten henkilöiden vakavasti otettavuus, jotka näillä Suomi24- kaste-
palstoilla päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta toiseen ja
jopa vuodesta vuoteen jauhavat noita perättömiä höpötyksiään vauvojen
uskomisen kyvystä.
Kaiken nykyaikaisen, ihmiskunnan vauvaikäistensä kehityksestä omaaman
tietämyksen vastaisesti he väittävät vasta kuukauden ikäisten vauvojen
kykenevän muka uskomaan.
Tosiasia kuitenkin on, ettei vauvojen varhaisheijasteiden joukossa suinkaan
ole `Jeesukseen ja evankeliumiin uskomiskyvyn varhaisheijastetta´, ja se
kehitys, joka mahdollistaa myöhemmin syntyvän kyvyn uskomiseen, saa alkunsa
vasta noin kolmen kuukauden iässä, aivokuoren sytyttyä toimimaan.
Nämä tosiasioita ymmärtämättömät pyrkivät jopa Jeesuksen opetukseen vetoamalla
kumoamaan ihmiskunnan tietämyksen omasta kehityksestään.
He näet tulkitsevat täysin väärin eräät Uuden testamentin kohdat, ja joiden
kohtien väärän tulkintansa perustalta he väittävät meidän Herramme Jeesuksen
muka opettaneen sellaista täyttä mahdottomuutta, että vauvaikäiset kykenevät
muka uskomaan.
Näiden tulkitsijoiden oma aivokuori ei ole vielä syttynyt ymmärtämään sitä
tosiasiaa, jonka mukaan Jeesus, puhuessaan "näistä pienistä jotka uskovat
minuun" tietenkin tarkoitti jo vauvaikäisistä ymmärrykseltään pitemmälle
kehittyneitä, eli jopa jo uskomisen kykyyn kehittyneitä "pieniä".
Näiden tulkitsijoiden uskomus vauvaikäisten uskomisen kyvystä on siis täyttä
sakramenttimagiaa.
Kiitos todella hyvästä ja selventävästä viestistäsi!
Runsasta Jumalan siunausta sinulle!
Terv, nimim, mathetes, Jeesuksen nöyrä oppilas :)
On ollut ilo lukea Raamatullsia kastetta käsitteleviä kirjoituksiasi. Yhdyn sydämestäni niihin.
Siunausta Jeesuksen nimessä Taivaan Elävältä Jumalalta. Aamen!
t:Jumalanhullu
>>>On ollut ilo lukea Raamatullsia kastetta käsitteleviä kirjoituksiasi. Yhdyn sydämestäni niihin.