Ei aio luovuttaa Haug

Mercedeksen F1-talli on ollut kuluvan formulakauden yksi suurimmista pettymyksistä. Viime kisoissa tallin tulostaso on vain laskenut ja esimerkiksi viime sunnuntaina Unkarin GP:ssä talli jäi pisteittä. Julkisuudessa on jo arvuuteltu, josko Daimler-konsernin johto harkitsisi talllin myymistä, mutta Mersun kilpailujohtaja Norbert Haug ilmoittaa luottamusta löytyvän.

- Budjetteja on jo leikattu dramaattisesti. Olemme yhä F1:ssä, kun muut autonvalmistajat ovat vetäytyneet. Mielestämme tämä on erinomainen sarja ja asiat ovat positiivisiä. Vain tulokset eivät ole olleet positiivisiä, kertoo Haug Autosportin verkkosivujen mukaan.

Haug uskoo Mersun nostavan vielä tasoaan.

- Joskus kolmostila, kuten esimerkiksi Silverstonessa, on laiha lohtu, jos haluat voittaa. Mutta kaikki mitä voin sanoa on, että pystymme tekemään työmme. Mikäli työt eivät onnistu, vaihdetaan silloin ihmisiä. Se on pelin henki kaikilla. Autoteollisuudessa oli kriisi ja pääsimme kriisistä ulos. Teemme taas ennätysmyyntiä ja meillä on parempia tuotteita kuin muilla. Mielestäni se on hyvä esimerkki, Haug kertoo.

Mercedes osti viime kauden päätteeksi 2009 mestaritallin Brawnin ja muutti sen nimikkotallikseen. Mercedeksen kuljettajaksi palkattiin Michael Schumacher, joka on alittanut suorituksillaan kaikki odotukset. Nico Rosberg on ollut Mersun selkeä ykköskuljettaja.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ei hitto??? kirjoitti:

Mercedeksen F1-talli on ollut kuluvan formulakauden yksi suurimmista pettymyksistä. Viime kisoissa tallin tulostaso on vain laskenut ja esimerkiksi viime sunnuntaina Unkarin GP:ssä talli jäi pisteittä. Julkisuudessa on jo arvuuteltu, josko Daimler-konsernin johto harkitsisi talllin myymistä, mutta Mersun kilpailujohtaja Norbert Haug ilmoittaa luottamusta löytyvän.

- Budjetteja on jo leikattu dramaattisesti. Olemme yhä F1:ssä, kun muut autonvalmistajat ovat vetäytyneet. Mielestämme tämä on erinomainen sarja ja asiat ovat positiivisiä. Vain tulokset eivät ole olleet positiivisiä, kertoo Haug Autosportin verkkosivujen mukaan.

Haug uskoo Mersun nostavan vielä tasoaan.

- Joskus kolmostila, kuten esimerkiksi Silverstonessa, on laiha lohtu, jos haluat voittaa. Mutta kaikki mitä voin sanoa on, että pystymme tekemään työmme. Mikäli työt eivät onnistu, vaihdetaan silloin ihmisiä. Se on pelin henki kaikilla. Autoteollisuudessa oli kriisi ja pääsimme kriisistä ulos. Teemme taas ennätysmyyntiä ja meillä on parempia tuotteita kuin muilla. Mielestäni se on hyvä esimerkki, Haug kertoo.

Mercedes osti viime kauden päätteeksi 2009 mestaritallin Brawnin ja muutti sen nimikkotallikseen. Mercedeksen kuljettajaksi palkattiin Michael Schumacher, joka on alittanut suorituksillaan kaikki odotukset. Nico Rosberg on ollut Mersun selkeä ykköskuljettaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu