sittenkin on. En odota enää mitään muuta päivittäin, kuin parhaan kirjoittajat, Seppo "Jumala" Mylliksen aivan älyttömän hyviä juttuja. Olen alkanut nauraa niille. Varsinkin nämä vuoropuhelut ja kännäystarinat ovat aivan loistavaa huumoria. Sinussa olisi ainesta vaikka omaan tv-ohjelmaan, koska tv:n taso on nykyään niin heikko. Aikaisemmin vihasin Sepon sekoilua, mutta olen käntynyt hänen seurakuntansa uskonveljeksi.
Joka päivä jo innolla katson, että mitä kivaa Seppo on tänään tehnyt ja paljonko hän on jaksanut nostaa vanhoja juttuja esille. Seassa on aivan hämmästyttävää huumoria ja letkautuksia. Tässä on piilevä kyky, jonka pitää päästä julkisuuteen laajemmin. Seppo tarvitsee mahdollisuuden näyttää mihin oikein kykenee. Tämä on oikeastaan jo taidetta, jota meidän jokaisen tulisi arvostaa ja olla haukkumatta Sepon oivalluksia. Hän on osa suuren luokan kulttuurin luomista ja jää varmasti monien tietoisuuteen ja jopa historiaan. Harmiksemme hän on piilotteleva persoona eikä halua nauttia ison kansan suosiota. Sepon sanallisessa taituruudessa on jokaiselle opittavaa. Suoranainen kronikkamestari, joka suoltaa huumoria tuosta vain.
Kaikki kunnia Seppo Myllikselle, opetelkaa lukemaan hänen juttujaan ja nauttimaan niistä. Nauretaan yhdessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mukava kuulla että käännyit oikeaan uskoon.