Eilisessä sotilastietojen vuotodokumnetissa tuli esiin eräs mielenkiintoinen seikka, joka koski vuoden 1968 tapahtumia. Eräs rjavalvonnasta vastannut sostilasupseeri kertoi, että venäläistä laivastoa oli Itämerellä erittäin runsaslukuisesti ja aggressiivinen. Lisäksi saatiin läntisistä tiedustelulähteistä tietoa venäläisjoukkojen keskityksistä itärajamme läheisyydessä.
Vuoden 1968 tilanteen vakavuutta Suomen kannalta on tutkittu vähän. Perussyy tähän on tietysti se, että NL:n arkistotiedot eivät ole käytettävissä. Mutta aika vähän taitaa olla tietoa myös siitä, miten täällä reagoitiin tuossa tilanteessa. Em. upseeri kertoi, että kentällä alettiin olla jo kovin hermostuneita tilanteen kehittymisestä. Samoin presidentti Kekkosen kerrottiin olleen erittäin huolestunut. Vain Suomen ylin sotilasjohto otti asian jostain syystä melko leppoisasti eilisen lausunnon mukaan.
Itse aikoinaan intissä itärajan tuntumassa palvelleena kuulin juttuja upseeriston suusta siitä, että suomalaisia joukkoja olisi makuutettu jo täydessä hälytysvalmiudessa rajan lähellä metsissä. Pidin tällaista silloin enemmän liioiteltuna rehvasteluna, mutta ehkäpä tässä sittenkin oli perää, kun nyt kuuli venäläisten aktiivisuudesta.
NL:n toimintaa on vaikea ymmärtää muuten kuin, että siellä uskottiin tilanteen kärjistymiseen Tshekkoslovakian takia. Suljetuissa yhteiskunnissa ollaan vainoharhaisia ja ehkä neukut uskoivat, että Prahan kevät oli läntinen operaatio, jollaisilla oli tarkoitus saada nämä NL:n naapurit toinen toisensa jälkeen kuohuntaan ja jättämään Varsovan sotilasliiton. Suomi oli osa NL:n etupiiriä, jolle se myös ehkä halusi osoittaa olevansa tosissaan, jos sen intressejä uhataan. Toiminta Suomen rajan läheisyydessä on voinut siten olla samalla kertaa pelottelua Suomea kohtaan pysyä ruodussa ja valmiutta ryhtyä sotaan lännen kanssa, jos tilanne ajautuu niin pitkälle. On hyvinkin luultavaa, että vainoharhaisen epäilevät neukut uskoivat aina enemmän sodan mahdollisuuteen ja lännen juonitteluihin kuin mitä lännessä vastaavasti uskottiin vastapuolesta.
Prahan kevät 1968 oli aika lailla käänteentekevä muutenkin Suomessa. SKP:n enemmistösiipi ja sen johtohahamo Aarne Saarinen ei hyväksynyt telaketjukommunismia ja toi mielipiteensä ilmi. Ehkä kaikki tällainen tulkittiin naapurissa neuvostovastaisuutena ymmärtämättä, että Suomessa suhtauduttiin lähinnä moraalisin ja yhteiskuntajärjestelmästä lähtevin perustein kriittisesti NL:n suorittamaan miehitykseen.
Vuoden 1968 tilanteen vakavuutta Suomen kannalta on tutkittu vähän. Perussyy tähän on tietysti se, että NL:n arkistotiedot eivät ole käytettävissä. Mutta aika vähän taitaa olla tietoa myös siitä, miten täällä reagoitiin tuossa tilanteessa. Em. upseeri kertoi, että kentällä alettiin olla jo kovin hermostuneita tilanteen kehittymisestä. Samoin presidentti Kekkosen kerrottiin olleen erittäin huolestunut. Vain Suomen ylin sotilasjohto otti asian jostain syystä melko leppoisasti eilisen lausunnon mukaan.
Itse aikoinaan intissä itärajan tuntumassa palvelleena kuulin juttuja upseeriston suusta siitä, että suomalaisia joukkoja olisi makuutettu jo täydessä hälytysvalmiudessa rajan lähellä metsissä. Pidin tällaista silloin enemmän liioiteltuna rehvasteluna, mutta ehkäpä tässä sittenkin oli perää, kun nyt kuuli venäläisten aktiivisuudesta.
NL:n toimintaa on vaikea ymmärtää muuten kuin, että siellä uskottiin tilanteen kärjistymiseen Tshekkoslovakian takia. Suljetuissa yhteiskunnissa ollaan vainoharhaisia ja ehkä neukut uskoivat, että Prahan kevät oli läntinen operaatio, jollaisilla oli tarkoitus saada nämä NL:n naapurit toinen toisensa jälkeen kuohuntaan ja jättämään Varsovan sotilasliiton. Suomi oli osa NL:n etupiiriä, jolle se myös ehkä halusi osoittaa olevansa tosissaan, jos sen intressejä uhataan. Toiminta Suomen rajan läheisyydessä on voinut siten olla samalla kertaa pelottelua Suomea kohtaan pysyä ruodussa ja valmiutta ryhtyä sotaan lännen kanssa, jos tilanne ajautuu niin pitkälle. On hyvinkin luultavaa, että vainoharhaisen epäilevät neukut uskoivat aina enemmän sodan mahdollisuuteen ja lännen juonitteluihin kuin mitä lännessä vastaavasti uskottiin vastapuolesta.
Prahan kevät 1968 oli aika lailla käänteentekevä muutenkin Suomessa. SKP:n enemmistösiipi ja sen johtohahamo Aarne Saarinen ei hyväksynyt telaketjukommunismia ja toi mielipiteensä ilmi. Ehkä kaikki tällainen tulkittiin naapurissa neuvostovastaisuutena ymmärtämättä, että Suomessa suhtauduttiin lähinnä moraalisin ja yhteiskuntajärjestelmästä lähtevin perustein kriittisesti NL:n suorittamaan miehitykseen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tulla tupsahti yllättäen Hiittisten saaristoon sukellusveneellä? Kekkonenhan joutui selittelemään hänen vierailunsa yllätyksellisyyden mm. väittäen salanneensa mukamas aiemmin sovitun tapaamisen ajankohdan siksi, ettei vain Suomessa nousisi ajatusta siitä että N-liitto yrittäisi olemassaolostaan muistuttamalla painostaa kunnallisvaalien tulosta.
Tässäkin muuten nähtiin millaista tasapainoilua Kekkosen homma oli. Vierailu tuli täytenä yllätyksenä, koska ulkoministeriön virkamiehet ehtivät viime hetkellä estämään sen ettei rannikkovartiosto ampunut ensimmäisiä valojuovia. Olipa Kosyginin asia mikä tahansa, uutisissa näkyi vain kalaretki. Ja kun Kosygin oli poistunut, Kekkonen puhui televisiossa suoraan kansalle ja selitti tilanteen niin että Suomen itsenäisyys sai de facto vahvistusta eikä heikentynyt vaikka se ehkä oli naapurin perimmäinen tarkoitus.
Kuin oli meillä neuvostoliiton taholta vuonna 1918 ja 1939 ja muut Suomen asioihin sekaantumiset ym. Samoin vuonna 1968 neuvostoliitto sekaantui tsekkoslovakkian asioihin.