Olen taas pitkästä aikaa palstalla. Matkani meni hyvin. Pääsin aina koneeseen ja siten myös perille ja takaisinkin. Stand by-lipulla matkustaminen on aika jännittävää, koska mistään ei voi olla aivan varma. Lisäksi kännykkäverkko ei toiminut USA:ssa, joten jäin heti sinne päästyäni pimentoon. Vasta tyttären luona hänen korttinsa toimi minunkin puhelimessa, joten olin taas kaikkien ulottuvilla. Helpotus heille, mutta myös minulle.
Kun vilkaisin täällä kirjoituksia, huomasin, että täällä keskustellaan Ted Wilsonin ensimmäisestä puheesta seurakunnalleen. Atlantassa paikalla olleena voin yhtyä niihin kirjoittajiin, jotka ovat ymmärtäneet asian siten kuin adventistit itse hänen puheensa ymmärtävät ja ajattelevat. Pyhä Henki voi avata puheet, Raamatun sanan, yms. niille, jotka Hänen ääntään kuulevat. Puhe oli ehkä konservatiivinen linjapuhe siihen, miten hän mahdollisesti haluaisi Jumalan kansaa johtaa. Yksin hän ei sitä tee, vaan hänen kanssaan on koko adventtikansa, joka Jeesuksen tulemusta odottaa. Toisaalta on mukavaa, kun Riitta vielä täällä suomentaa tekstejä. Voisit tehdä sen jopa kokonaan, ei vain sieltä täältä. Pätkimällä saa minkä tahansa asian tuntumaan väärältä. Näinhän paholainenkin tekee eksyttäessään mietä ihmisiä. Meidän on hyvä muistaa 2. Aikak. 20:20 "Uskokaa Herraan, teidän Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa. Uskokaa hänen profeettojaan, niin te menestytte."
Meillä on selvät ohjeet Raamatussa. Meillä on selvät ohjeet myös Herran sanansaattajalta, Elleniltä. Hän on aina sanonut ja vielä viimeisessä puheessaan vetosi, kädessään Raamattu, kuuntelevaan kansaan: "Suosittelen teille tätä kirjaa..." Hän on sanonut myös: "Raamattu on ikuinen kallio. Se on meidän uskomme ja elämämme ohje." (1851) " Meidän asemamme ja uskomme perusta on Raamatussa." (1894)
Suomalaiset ovat vain yksi kansa noiden 204 muun maan joukossa, joiden kansaa tähän kirkkoomme virallisesti kuuluu. Oli hienoa nähdä lippujono, joka kasvoi ympäri koko Georgia Domen alapermannon. Huomasin, ettemme olekaan yksin maailmassa, vaikka meitä Suomessa ei niin runsaasti olekaan. Liikuttavinta on se, että siellä Israel ja Palestiina, Intia ja Pakistan yms. monet jopa toisiaan vastaan sotivat maat ovat ystäviä keskenään. Usko Jeesukseen yhdistää yli kaikkien rajojen.
Jumalan rauhaa ja hyvää sapattia kaikille lukijoille.
Kun vilkaisin täällä kirjoituksia, huomasin, että täällä keskustellaan Ted Wilsonin ensimmäisestä puheesta seurakunnalleen. Atlantassa paikalla olleena voin yhtyä niihin kirjoittajiin, jotka ovat ymmärtäneet asian siten kuin adventistit itse hänen puheensa ymmärtävät ja ajattelevat. Pyhä Henki voi avata puheet, Raamatun sanan, yms. niille, jotka Hänen ääntään kuulevat. Puhe oli ehkä konservatiivinen linjapuhe siihen, miten hän mahdollisesti haluaisi Jumalan kansaa johtaa. Yksin hän ei sitä tee, vaan hänen kanssaan on koko adventtikansa, joka Jeesuksen tulemusta odottaa. Toisaalta on mukavaa, kun Riitta vielä täällä suomentaa tekstejä. Voisit tehdä sen jopa kokonaan, ei vain sieltä täältä. Pätkimällä saa minkä tahansa asian tuntumaan väärältä. Näinhän paholainenkin tekee eksyttäessään mietä ihmisiä. Meidän on hyvä muistaa 2. Aikak. 20:20 "Uskokaa Herraan, teidän Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa. Uskokaa hänen profeettojaan, niin te menestytte."
Meillä on selvät ohjeet Raamatussa. Meillä on selvät ohjeet myös Herran sanansaattajalta, Elleniltä. Hän on aina sanonut ja vielä viimeisessä puheessaan vetosi, kädessään Raamattu, kuuntelevaan kansaan: "Suosittelen teille tätä kirjaa..." Hän on sanonut myös: "Raamattu on ikuinen kallio. Se on meidän uskomme ja elämämme ohje." (1851) " Meidän asemamme ja uskomme perusta on Raamatussa." (1894)
Suomalaiset ovat vain yksi kansa noiden 204 muun maan joukossa, joiden kansaa tähän kirkkoomme virallisesti kuuluu. Oli hienoa nähdä lippujono, joka kasvoi ympäri koko Georgia Domen alapermannon. Huomasin, ettemme olekaan yksin maailmassa, vaikka meitä Suomessa ei niin runsaasti olekaan. Liikuttavinta on se, että siellä Israel ja Palestiina, Intia ja Pakistan yms. monet jopa toisiaan vastaan sotivat maat ovat ystäviä keskenään. Usko Jeesukseen yhdistää yli kaikkien rajojen.
Jumalan rauhaa ja hyvää sapattia kaikille lukijoille.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Missäspäin sinä annu42 oletkaan vanhimmistoveljenä tai sisarena?
"Atlantassa paikalla olleena voin yhtyä niihin kirjoittajiin, jotka ovat ymmärtäneet asian siten kuin adventistit itse hänen puheensa ymmärtävät ja ajattelevat."
Joten miten? Me olemme saaneet lukea vain suoraa käännöstä Ted Wilsonin puheesta, emme sitä, miten hänen puheensa pitäisi tulkita eli selittää.
Teillä on vähän sama tyyli kun politiikassa, että puhe on vain puhetta ja
todellisuus on siinä selityksessä sitten vasta. On turha esim. Suurta Taistelua
lukea, vaan pitäisi kuunnella, miten Suuri Taistelu kirja täytyy SELITTÄÄ.
On melko turha ulkopuolisen kuunnella vaikkapa Ruotsissa ja Suomessa
Tediä, kun merkitystä ei ole sillä mitä hän sanoo, vaan ratkaisevaa on se,
miten täkäläinen adventismi puheen sanoo tarkoittavan. Näin totesit itsekin, että adventisti kyllä tietää, mitä se oikeastaan tarkoittaa, muut
eivät käsitä mitään paitsi väärin tietysti.
"Puhe oli ehkä konservatiivinen linjapuhe siihen,
miten hän mahdollisesti haluaisi Jumalan kansaa johtaa."
Näin on tosiaan että Ted on kuin hänen suomalainen versionsa, tri Flink:
tiukasti takaisin Ellen Goldenin teksteihin, jos mahdollista on.
Toivottavasti ei synny suurta taistelua vanhoillisten ja nykyajan välillä.
Voi kuitenkin olla että vanhat ja uudet tulkitsevat sanoman eri lailla,
AINAKIN JYRKKYYDEN SUHTEEN.
Ps. 133:1
Matkalaulu; Daavidin virsi.
Katso, kuinka hyvää ja suloista on,
että veljekset sovussa asuvat!
RAAMATTU YKSIN, SANOO ELELN GOLDEN WHITE !
{\{\ Meillä on selvät ohjeet Raamatussa.
Meillä on selvät ohjeet myös Herran sanansaattajalta, Elleniltä.
Hän on aina sanonut ja vielä viimeisessä puheessaan vetosi,
kädessään Raamattu, kuuntelevaan kansaan: "Suosittelen teille tätä kirjaa..."
Hän on sanonut myös: "Raamattu on ikuinen kallio.
Se on meidän uskomme ja elämämme ohje." (1851)
" Meidän asemamme ja uskomme perusta on Raamatussa." (1894) {\{\
Niin siinä seisoo, Ellen Goldenin sanomana.
Ted tuolla korostaa Raamattua lopullisena auktoriteettina. mutta mitä se
on tulkittuna adventtikielelle, siitä varmasti ollaan montaa mieltä.
Nimittäin kun sinä itsekin toit julki että Ted on vanhoillinen elikkä tulee
korostuttamaan Ellenin teoksia. Ja semmoinen korostus onkin tehty varsin
juhlavasti ja näyttävästi ...eiköhän tuossa kuvassa näy myös Ted -
ja Raamattukeko se ei ole vaan Suuri Taistelu kirjakeko.
Ihan Baabelin muinaisen tornin näköinen, tekisi mieli sanoa ...
http://news.adventist.org/2010/08/adventist-headquarte-2.html
Tarkoittiko Ted siis Suurta Taistelua kun mainitsi Raamatun?
kysyt turhia - lue se Riittan käännös (se oli aika hyvä - muuten kuin ne Riitan huonot kommentit ja että Riitta antoi käsityksen että Anventtikirkkoa kehoitettiin >myymään< Ellenin kirjoituksia - mitä ei puheessa mielestäni ollut, oli paremminkin kysymys tunnetuksi tekemisestä ).. ja eikös ne nykyään ole ilmaiseksi netissä - luullakseni kaikki tyyni.
Kyllä Wilsonin puhe minusta ainakin täytyy ottaa sellaisena kuin se on puhuttu, esimerkiksi kun hän puhuu Raamatusta se tarkoittaa Raamattua ja kun puhutaan Ellen Whitesta se tarkoittaa sitä.
Anventistien mukaan Ellen White vain valottaa Raamattua ihmisille - ei muuta sitä ja vaikka en Ellenin kirjoituksia paljon ole lukenutkaan niin kun kuuntelee adventistien Raamatun näkemystä niin paljossa olen samalla kannalla minäkin ja minun uskoni on taatusti Raamatusta haettua kaikki .. siinä ei ole Ellenin kirjoituksilla mitään osaa.
Lue puhe vähän samaan tapaan kuin Raamattua tulee lukea:
Kun Raamatussa sanotaan kuolema .. se tarkoittaa kuolemaa, ja kun Raamatussa sanotaan kuolleista heräämistä setarkoittaa sitä - siis heräämistä - siis kuolleista ja kun Raamatussa sanotaan että synnin palkka on kuolema, niin SEKIN tarkoittaa sitä - siis että synnin palkka on kuolema (josta Jumala kerran herättää kaikki kuolleet) ja kun Raamatussa sanotaan että jos ei Jumala syntistä pelasta - on hänen kohtalonsa tuhoutuminen. Raamattu sanoo että tosiasiassa me olemme tuhon omia NYT - ei siihen oikeastaan tarvita Jumalaa - me olemme tuhon omia omien tekojemme tähden - meidän tekomme tuhoavat meidät.
Mutta .. Raamattu sanoo myös että pahuus lopettaan ja silloin kaikki pahaa enemmän kuin Jumalaa rakastavat tuhoutuvat myöskin..
Raamattu sanoo myös että Jumala rakastaa luomiaan ihmisiä niin paljon että jopa maksoi heidän syntivelkansa - ja teki sen täydellisesti - ja mitä muuta voisimme odottaakaan täydelliseltä Jumalalta? vai mitä..
Jeesus maksoi meidän syntivelkamme ja on luvannut johdattaa meidät "elämän vetten lähteille".. niin että Jumalan tahto kerran on jokaisen elämän ohjenuora..
alex:)
"kysyt turhia - lue se Riittan käännös"
"Adventistien mukaan Ellen White vain valottaa Raamattua ihmisille - ei muuta sitä"
Niin, tätä juuri tarkoitin. Annu42 totesi että vain adventisti voi OIKEIN käsittää, mitä Ted tarkoitti. Toki luin Riitan viestitkin ja Riitta aivan
oikein havaitsee, että Ted tahtoo valottaa Raamattua EGWn teosten kautta. Hän on tiukempi kuin edeltäjänsä, EGW-uskollisempi.
Ei Raamattua kukaan muuttaa voikaan, mutta jokaisella meistä
on oma tulkintamme, "valottaminen" ja valaistuminen. Jokainen kirkko
valottaa niinkuin valottaa ja kaikki mielestään pitäytyvät Raamattuun.
Sitä kutsutaan myös tulkinnaksi.
Ei eri raamatunkäännöksetkään väärennöksiä ole vaan tulkintavivahteita.
Amerikassa on aivan luonnollista kristityillekin, että korostetaan meillä
olevan jotain mitä muilla ei ole. Mielestäni meillä Suomessa riittäisi kun
lauantaisapattia korostetaan - muu oppierikoisuus koituu vain tappioksi.
Tulee vain turhanpäiväistä vänkäämistä ja asiallisten jäsenten karttumisen
sijasta seurakuntiin pesiytyy huomiohakuisia erityisopettajia.
Kiitos Jumalalle että kirkot ovat hylänneet omiin poteroihin kaivautumisen
ja singoilla ammuskelun sieltä - on kohtaamisen aikakausi.
Tässä tulee tällainen tulkinta ja piste - sitä se oli vielä 80-luvullakin.
Ei kysytty vilpittömästi: millainen käsitys sinulla on. Mutta jos joku
erehtyi paljastamaan näkemyksensä, ammuttiin hänet heti alas.
Luulen että tulee vielä sekin aika kun voidaan keskustella aiheesta:
onko todella niin että ihminen kuin ihminen kuoltuaan jää vain Jumalan
muistissa olevaksi ja sitten sieltä Jumala hänet herättää ylös aikanaan.
Vielä ei ole mahdollista laittaa tuota kysymystä suurennuslasin alle,
ainakaan tällä foorumilla.
Ellen Golden?????????
Nimi on ELLEN GOULD WHITE eli ELLEN G. WHITE
Ellen Gould Harmon ?
- Entä miten vaikutti häneen se kooma ?
- Entä William Millerin uskomukset ?
Adventtikirkon erilaisuus muihin kirkkojen rinnalla ei ole Ellen G White, vaan se että he tunnustavat Jumalan suvereenisuuden ainoana omassa itsessään olevana kuolemattomuutena. Adventismissa ei uskota sielun kuolemattomuuden olevan mahdollista kuin ainoastaa Jumalan tahdossa (lue: vanhurskaudessa) elävillä ja olevilla. Se että mihin kohtaan pilkku pannaan Raamatussa, tai minä vuonna mikin asia tapahtui tai tulee tapahtumaan ei ole niinkään erottamassa Adventtikirkkoa muista kirkoista, ei ainakaan samalla ratkaisevalla tavalla kuin oppi kuolemattomuudesta, ei edes riidat siitä onko Jumalan laki iankaikkisen elämän ohjenuora vai ei ole todellisuudessa mikään ratkaiseva asia (joka ei ole samaa mieltä menköön vaikka luterilaisten kotisivulle lukemaan heidän käsityksiään Jumalan antamista 10 käskystä, ero ei ole kovinkaan suuri).
Ei, vaan suurin ja ratkaisevin ero Adventtikirkon ja Katolismista lähteneiden krkkojen välillä on usko kuolemattomuuteen. Kuolemattomuus on adventistille uskomaton Jumalan lahja, ei niinkuin katolismissa uskotaan, eräänlainen automaattinen olotila jota ei kukaan voi välttää.
Ei kukaan joka ei tunnusta oman elämänsä riittämättömyyttä iankaikkisen elämän saavuttamiseksi voi koskaan olla adventisti, tai tulla adventistiksi.
Jos Adventtikirkko luopuisi uskostaan tässä kuolemattomuus asiassa, ei siitä jäisi mitään jäljelle, Ellen G White saakoon kaiken sen arvonannon mikä hänelle kuuluu, mutta Adventtikirkko ei kaatuisi ilman häntä - mutta ilman Raamattua se olisi vain yksi näistä omaan kuolemattomuuteensa uskovien täyttämistä katolismista versonneista kirkoista.
Tämän asian tähden minäkin puolustan adventismia, en siksi että he olisivat hyviä tai parempia kuin muut syntiset, yhtä kuoleman omia olemme jokainen ja ainoastaan Jumala voi meidät siirtää kuolemasta elämään ja Hän (siis Jumala) on luvannut tehdä sen ja kertoo Sanassaan kuinka Hän sen tekee - kuinka Hän maksoi pojassaan syntivelkamme ja kuinka Kristus johdattaa omansa elämän vetten lähteille (se on Jumalanvanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään) --
Katsokaamme asioita suoraan silmiin. Vai etkö uskalla? Vielä :=( kään..
alex
tullut ajatelleeksi että katsot Raamattuun ja vertaat Adventismia ja Raamatun sanomaa toisiinsa.
Mitä kukaan välittää Miller'eistä tai Harmon'neista - perusaisia on Raamatussa ja kysymys on onko Adventtikirkon usko raamatullinen vai ei. Jokaisen joka mutisee Adventtikirkkoa vastaan tulisi ensin katsoa Raamattuun (uskoi siihen itse tai ei) ja kysyä sitten onko Adventtikirkon opetukset raamatullisia vai eikö ole.
Jos Adventtikirkko ei ole raamatullinen - osoita se Raamatulla - ei Millerillä. Tämä palsta on juuri sitä varten että täällä voidaan keskustella "adventismista"..
alex
"Katsokaamme asioita suoraan silmiin", toteat, alex-setä.
Mutta eihän asioilla ole silmiä. Ehkä ongelmasi johtuukin siitä,
että kuvittelet Raamatulla olevan silmät ja kuitenkin Raamattu
tehtävä on vain KERTOA silmistä - Jeesuksen silmistä.
Vetoat adventismiin vaikka olet siitä yhtä kaukana kuin itä on lännestä.
Syystäkin olemme sinusta huolissamme, kun mihin tahansa aiheeseen
vastaamisen sijasta vastaatkin ikiomallasi ku-olemattomuus-opilla tai
helvetin piina opillasi. Koettaessasi noita kahta väärää naulaa lyödä
samaan reikään, menee niin naulat kuin vasarakin väärään yhä uudestaan.
Kun Sanakaan ei tunne noita kahta sanapariasi, emme voi keskustella niistä hengellisesti. Enpäö usko että asut Sveeanmaalla. Eikö olekin näin, että
peljästyit Ruotsissa nähtyäsi SUNNUNTAI vehnäjauhopussin leimoineen,
karkasit ottaen suunnan kohti etelän Aurinkoa ja löysit itsesi Siperiasta
nykyaikaisesta hoitolaitoksesta. En usko että sinulla on vaimoa ja lapsia.
Mutta Sirkka-Iita lienee lähin ystäväsi tai omaisesi.
Vaikka lähes 10 vuotta sitten toivot Sirkka-Iitan kanssa omaa adv.palstaa
- te ei-adventistit - olet vain omaa piina- ja ku-olemattomuus oppiasi
toitottanut, torveillut. Adventti opinkappaleet eivät yhdy sinun oppiisi.
Adventismissa mennään eteenpäin, ei katsota taakse. Ei jäädä paria
väärää naulaa suoristamaan ja hakkaamaan taas vääräksi.
Adventtiteologia toteaa, että jokainen saa ansioidensa mukaan ja siksi on
paikka nimeltä helvetti. Toisella on vähemmän kärsittävää, toisella enemmän, sen mukaan miten ovat lähimmäistä kohdelleet, jumalattomat.
"Ansioiden mukaan" tarkoittaa luonnollisesti sitä, että sen määrän kärsii,
mitä on kärsimysvelkaa ihmisille.
Onko helvetin tulijärvi ikuinen vai ei - se EI ole mikään keskeinen kysymys
adventisteille. Eivätkä he väitä että oleminen helvetissä olisi elämää.
Kyllä se on kaukana elämästä, ehkä sitä voisi tulen läpi juoksemiseen
verrata.
Sinä eräissä viesteissäsi taannoin kyseenalaistit niiden uskon, jotka
uskovat olevan olemassa iankaikkisuuden puolella rangaistuksen paikka.
Mutta adventistitkin uskovat - opettavat että ei ole vielä, mutta tullaan valmistamaan.
"Nimi on ELLEN GOULD WHITE eli ELLEN G. WHITE" -- Kiitos !!??!! korjauksesta !
"Ellen Gould Harmon ?
- Entä miten vaikutti häneen se kooma ?
- Entä William Millerin uskomukset ? " (1001)
EGW
Maailmassa on 16,3 miljoonaa sellaista ihmistä, jotka ovat ainakin tuon nimen kuulleet, ainakin Ellen Gould White -nimen. KOOMA? No, 9-vuotiaana Ellen sai vakavan vamman päähänsä. Omal neurologi arvioi sen aiheuttaneen harhanäkyjä. Toisaalta:
"Näyt alkoivat adventistisen neurologi Daniel Giangin mukaan liian myöhään voidakseen selittyä Whiten kokemalla iskulla." Päävamma siis olisi tullut liian aikaisin, että olisi näkyjä sittemmin
loihtinut. Minä kyllä siihen toteaisin, että päävamman vuoksi Ellen joutui käyttämään kipuun morfiinia tiettävästi lopun ikäänsä, joten kyllä päävamma jotain vaikutti aina ja onpa niinkin, että
myös morfiini aiheutta pilveilyä.
WILLIAM MILLER
Miller on tuomiopäivän (1844-45) saarnaaja ja adventismin perustaja, Ellen Whtie on adventismin profeetta.
Tarkkaan ottaen Millerin kannattajat perustivat adventismin Millerin kuoleman (1849) jäkeen, vaikka Jeesus ei ollutkaan tullut kuten piti, 1844-45
Teit hyvin kun otit puheeksi adventismin perustajan tällä adventistien palstalla!
ALEX-KASI
{\{\ Jos Adventtikirkko ei ole raamatullinen - osoita se Raamatulla - ei Millerillä.
Tämä palsta on juuri sitä varten että täällä voidaan keskustella "adventismista".. {\{\
Sinäpä sen sanoit, alex! Vilkkaasti täällä ovat adventistit ja ei-adventistit ja jotkut siltä väliltä keskustelleet
adventismista. Mukavana höysteenä ovat olleet sinun esityksesi omista opeistasi
sekä piirtämäsi hassut henkilökuvat kirjoittajista. Kiitän kaikkien puolesta!
"peljästyit Ruotsissa nähtyäsi SUNNUNTAI vehnäjauhopussin leimoineen,"
Miksi olisi pelästynyt, sillä Toki sunnuntaina voidaan jo leipoa pullaa ja leipää, koska se on viikon ensimmäinen päivä! :)
Tuossa sodankäynyt isäpappa joutui käyttämään morfiinia, kunnes tämä uudempi lääketiede kielsi, peläten riippuvuutta.
Ei se isäpappa morfiinista pilveillyt, helpotti kipua ja teki töitä eli urakoi koneineen ihmisten pelloilla elämänsä aikana.
Eli ei morfiinista kannata tehdä kuin kelan lääkäri diaknoosia näkemättä potilasta, pilveileekö vai ei!
En minä omassa uskossani vetoa adventismiin, vaan Raamattuun. Se on varma.. mutta jos nyt adventistitkin ovat löytäneet samoja asioita Raamatusta kuin minä ja hyväksyneet ne Jumalan ilmoituksena niin silloinhan adventismi on RAAMATULLISTA minunkin mielestäni.
:)
----
Kirjoitit:
"Katsokaamme asioita suoraan silmiin", toteat, alex-setä.
Mutta eihän asioilla ole silmiä. Ehkä ongelmasi johtuukin siitä,
että kuvittelet Raamatulla olevan silmät ja kuitenkin Raamattu
tehtävä on vain KERTOA silmistä - Jeesuksen silmistä."
---
Höpö höpö Antti - kun sanotaan että #katsotaan asioita suoraan silmiin# se tarkoiottaa että "ei ollenkaan kiemurrella tai kierretä totuutta vaan puhutaan asia sellaisenaan - vain sanottuna sinulle näin vastaisen varalle.
Kirjoitin aikaisemmassa siitä >suurimmasta< erosta mikä erottaa adventismin katolisuudesta ja sen perinteitä ja oppeja omivista kirkoista.
Ja se erottaja on EHDOTTOMASTI usko kuolemattomuuteen.
Katolisuudessa sielu on kuolematon itsestään - adventismissa ei ole.
Ja tämä ero muuttaa koko Raamatun sanoman toiseksi.
Jos sen kiellät niin joko et ole asiaan perehtynyt kunnolla tai jos olet perehtynyt - niin tai toinen mahdollisuushan on että suoraan valehtelet, jos niin on niin muista että tahalliset valehtelijat ja harhaan johtajat eivät peri Jumalan valtakuntaa - sanoo Raamattu.
Siis luehan vielä kerran mitä kirjoitin ja yritä olla asiallinen (suluissa lisää jotta saisit asiasta helpommin kiinni) :
Adventtikirkon erilaisuus muihin kirkkojen rinnalla ei ole Ellen G White (joka on ainoastaan Jumalan lähettämä Raamatun valottaja adventismissa), VAAN SE, että he (siis adventistit) tunnustavat Jumalan OLEVAN AINOAN >OMASSA ITSESSÄÄN OLEVANA KUOLEMATTOMUUTENA
On vähintäänkin ajattelematonta tehdä diagnoseja potilaista joita ei ole edes nähnyt.
Eräs erittäin läheinen tuttavani kävi läpi suuren leikkauksen ja sai sen jälkeen morfiinia suoraan suoneen (tosin vain muutaman viikon ajan) mutta se muuttanut hänen käytöstään, päin vastoin jos hänen olisi pitänyt kärsiä niistä kivuista joita sellaisen leikkauksen jälkeen on tavallisesta olisi se varmaan tehnyt hänestä kärsimättömän.
Siis ei kannata pilveillä ..
Tämän palstan adventismi kritiikki on enimmäkseen mustamaalaamista - valitettavasti. Usein yritetään täällä mustata adventismia siten että mustataan ihmisiä - enemmän tai vähemmän rehellisin perustein.
.
Adventistit sanovat uskovansa ainoastaan Raamattuun, niin että jos adventismissa on epäraamatullisia piirteitä niin sen voi varmaankin todistaa Raamatulla siinä tapauksessa.
Tämä asiallisen kritiikin puute taitaa johtua siitä, että adventismi on niin Raamatullinen usko että sitä on vaikea todistaa vääräksi Raamatulla.
alex
vastauksia, joten mitä sitä enempää.
Käy kotisivuillamme, niin tiedät, mihin uskomme. Vertaa sitä Ted Wilsonin puheen analysointiin ja näet, miten hän puhui. Hänen tavallaan ajattelevat adventistit, ja heihin minäkin kuulun ja ajattelen samalla tavalla. Minä ymmärsin hänen puheensa oikein hyvin, sillä samoin uskovana pääsin siihen "sisälle".
Tuntuu, että alex-kasi myöskin aika hyvin tajuaa, missä menemme, joten häntä voin ihan hyvin jopa onnitella ymmärryksestä, jonka hän on ylhäältä saanut. Kiitos Herralle, että ymmärrys todella lisääntyy... Sanakin ennustaa, että lopun aikana niin käy.
Hyvää alkanutta viikkoa.
http://www.adventist.fi