Hyvää ystävyyttä heitetään hukkaan.

Kun kumpikin suhtautuu toiseen niin kuin ystävään, mutta ei koskaan käytä sanaa ystävä. Kun kumpikin voi täydellisesti luottaa siihen, että toiselle kerrottu oman elämän asia ei leviä eteenpäin. Kun samalla kumpikin pitää toiseen sellaisen etäisyyden, että ei kerro kaikkia asioitaan. Noo, tulevaisuuden huolet, negatiiviset asiat ja sen sellaiset jaetaan, ja arjen takaiskut, mutta ei paljoakaan positiivista. Ei kerrota mieltymyksiä, ei harrasteita, ei avata tunne-elämää. Ystävyyden kaltainen olotila, josta kuitenkin puuttuu vielä paljon. Luottamus ja salaaminen samaan aikaan. Jotakin, joka voisi kehittyä ystävyydeksi, mutta ei ole tietoa, miten.
5316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin oikeassa.

Äänestä
  • Ja sitten, kun pitkän tutustumisen jälkeen saadaan vaihdettua puhelinnumerot, kun on alkamassa aika, jolloin ei näe enää pitkään aikaan toista, toinen uskaltaa vasta parin viikon jälkeen soittaa. Sitten käydään lyhyt keskustelu, jonka aikana pitäydytään vain tiukasti asiapitoisissa aiheissa. Keskustelu tuntuu väkinäiseltä, kummankin on vaikea keksiä sanottavaa. Taas on lukko päällä, vaikka kasvotusten ei ollut vaikea puhua.

    Äänestä

Kuulostaa ihan minulta ja häneltä.

Äänestä
  • On siis muitakin, kuin tämä minun ja ystävänkaltaisen ihmisen tapaus... Kun jossain on lukko, mutta sitä ei löydy. Löytyisi nyt ensiksi sekin, niin sitten voisi alkaa etsiä avainta.

    Äänestä

!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mjaa... kirjoitti:

Kun kumpikin suhtautuu toiseen niin kuin ystävään, mutta ei koskaan käytä sanaa ystävä. Kun kumpikin voi täydellisesti luottaa siihen, että toiselle kerrottu oman elämän asia ei leviä eteenpäin. Kun samalla kumpikin pitää toiseen sellaisen etäisyyden, että ei kerro kaikkia asioitaan. Noo, tulevaisuuden huolet, negatiiviset asiat ja sen sellaiset jaetaan, ja arjen takaiskut, mutta ei paljoakaan positiivista. Ei kerrota mieltymyksiä, ei harrasteita, ei avata tunne-elämää. Ystävyyden kaltainen olotila, josta kuitenkin puuttuu vielä paljon. Luottamus ja salaaminen samaan aikaan. Jotakin, joka voisi kehittyä ystävyydeksi, mutta ei ole tietoa, miten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu