MITÄ TÄMÄ ON??????

Kauhajoki on saanut nimensä sen läpi virtaavan samannimisen joen mukaan. Kauhajoen kirkonarkistossa olevan Kauhajoen kappelin historiikin mukaan kappeli tunnettiin aikoinaan ruotsiksi nimellä ”sleff-åå” eli kapustajoki. Kauhajoen kappelin ensimmäisen vakinaisen papin poika otti sukunimen Haustramnius eli ”kauhajokelainen”. Nimen alkuosa tulee latinan sanoista haurio, hausi, haustum, joka tarkoittaa ammentamista. Nimen jälkimmäinen osa tulee sanasta amnis, joka puolestaan tarkoittaa jokea.[8]

Kauha-nimi on saattanut tulla myös alkupohjoismaisesta gauža-sanasta, joka tarkoittaa tulvaa ja kiehuntaa. Kauha on lisäksi murresana ja tarkoittaa kauhua. Alun perin kauhan merkitys oli vaalea, vaaleus. Merkitys väistyi sittemmin kapustaa merkitsevän sanan tieltä. Kauhu puolestaan on alun perin tarkoittanut kalpeutta, ja siihen on liittynyt sana kauhtua. Kauha-sanan kantasanaksi on ehdotettu myös sanoja kausta ja kausa, jotka tarkoittavat sivua ja syrjää. On tosin epätodennäköistä, että kausta olisi muuttunut kauhaksi.
0186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seppo_myllis kirjoitti:

Kauhajoki on saanut nimensä sen läpi virtaavan samannimisen joen mukaan. Kauhajoen kirkonarkistossa olevan Kauhajoen kappelin historiikin mukaan kappeli tunnettiin aikoinaan ruotsiksi nimellä ”sleff-åå” eli kapustajoki. Kauhajoen kappelin ensimmäisen vakinaisen papin poika otti sukunimen Haustramnius eli ”kauhajokelainen”. Nimen alkuosa tulee latinan sanoista haurio, hausi, haustum, joka tarkoittaa ammentamista. Nimen jälkimmäinen osa tulee sanasta amnis, joka puolestaan tarkoittaa jokea.[8]

Kauha-nimi on saattanut tulla myös alkupohjoismaisesta gauža-sanasta, joka tarkoittaa tulvaa ja kiehuntaa. Kauha on lisäksi murresana ja tarkoittaa kauhua. Alun perin kauhan merkitys oli vaalea, vaaleus. Merkitys väistyi sittemmin kapustaa merkitsevän sanan tieltä. Kauhu puolestaan on alun perin tarkoittanut kalpeutta, ja siihen on liittynyt sana kauhtua. Kauha-sanan kantasanaksi on ehdotettu myös sanoja kausta ja kausa, jotka tarkoittavat sivua ja syrjää. On tosin epätodennäköistä, että kausta olisi muuttunut kauhaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu