JOH. 6:12 ja terroristit

JOH. 6:12 ja terroristit

16:2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

Olen ymmärtänyt kyseisten Jeesuksen sanojen
viittaavaan terroristeihin joka luulevat juutalaisia ja kristityitä tappamalla tekevänsä palveluksen Jumalalle,siten pääsevänsä paratiisiin.
4596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyseinen kohta viittaa muslimeihin, jotka käyvät pyhää sotaa Saatanan maailmanvaltaa vastaan (Dan.7:21, Ilm.13:7), ja joiden tappamisen kristityt luulevat olevan hyvä teko.

Äänestä
  • Todellisuudessa Jeesus puhui ensimmäisen vuosisadan kristittyjen (=Jeesuksen opetuslasten) vainoista. Hän tiesi, että juutalaiset olivat päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Hänet Messiaaksi. Monet pelkäsivät sen vuoksi juutalaisia. Eikä syyttä, sillä vainoista saivat kärsiä jo Jeesuksen aikalaiset sekä nuoret seurakunnat, joita Paavalikin oli perustamassa (esim. Tessalonikan seurakunta).

    Äänestä

  • Tuomas M kirjoitti:

    Todellisuudessa Jeesus puhui ensimmäisen vuosisadan kristittyjen (=Jeesuksen opetuslasten) vainoista. Hän tiesi, että juutalaiset olivat päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Hänet Messiaaksi. Monet pelkäsivät sen vuoksi juutalaisia. Eikä syyttä, sillä vainoista saivat kärsiä jo Jeesuksen aikalaiset sekä nuoret seurakunnat, joita Paavalikin oli perustamassa (esim. Tessalonikan seurakunta).

    eri mieltä?
    Nimittäin juuri tuo --jokainen--,

    "ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle."

    ei viittaa vainoihin alkukirkon aikana,sillä he eivät tappaneet uskovia luullen tekevänsä palveluksen Jumalalle,kuten edelläesitetty ajatus islamilaisista terroristeista viittaa.

    Tahdon rukoilla silti erityisesti juuri niiden puolesta jotka vihaavat Kirkkoa ja kristittyjä ja tahtovat heitä vahingoittaa, sillä näinhän Jumalamme Jessus Kristus meitä opetti.

    Äänestä

  • heppu kirjoitti:

    //"ei viittaa vainoihin alkukirkon aikana,sillä he eivät tappaneet uskovia luullen tekevänsä palveluksen Jumalalle,kuten edelläesitetty ajatus islamilaisista terroristeista viittaa."

    Kansallis-uskonnolliset farisealaiset juutalaiset luulivat nimenomaaan tekevänsä palveluksen Jumalalle. "Vääräoppiset" olivat Mooseksen lakia ja perinnäissääntöjä tarkasti noudattaville fariseuksille kuin punainen vaate. Paavali itsekin oli ennen kääntymistään siinä luulossa, että hänen tulee kaikin voimin taistella Jeesus Nasaretilaisen nimeä vastaan.

    Viittaukset tässä yhteydessä muslimeihin tai terroristeihin, ja toisaalta siihen, että kristityt luulevat muslimien tappamisen olevan hyvä teko, osoittavat vain ihmisen oman luonteen laadun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muumeli kirjoitti:

JOH. 6:12 ja terroristit

16:2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

Olen ymmärtänyt kyseisten Jeesuksen sanojen
viittaavaan terroristeihin joka luulevat juutalaisia ja kristityitä tappamalla tekevänsä palveluksen Jumalalle,siten pääsevänsä paratiisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu