Marskin maja

Jo toisen kerran poistettiin palsta Maskin maja mikä lienee syy???
Herättääkö sana Marski pahaa verta menneisyydestä, olihan se paska äijä kylläkin tai joidenkin mielestä ehkä hyvinkin hyvä herra. Tai sitten ne kaksi akkaa??
14782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vittu että voi olla sairaita ihmisiä Hangossa ja Hämeenkyrössä. Että te kehtaatte julkisesti kirjoittaa paskaa ihmisistä. Olen melko varma että 90% niistä joka kirjoitteli neljän tuulen tuvasta ja rouvista ei ole koskaan edes käynyt siellä. Itse olen monta kertaa syönnyt siellä ja aina on ruoka ollut hyvää ninkuin palvelukin.

Äänestä
  • Minäkin itse olen henkilökohtaisesti vaimoni kanssa saanut sen kokea muutama vuosi sitten. Ja tapahtumalla oli silmin näkijöitä useita henkilöitä. Joten se ei ole mitään potaskaa vaan täyttä totta. Ne jopa kielsi kuvaamasta siellä vaikka se on julkinen, ja julkisella paikalla saa kuvata ketä tahansa kunhan ei niitä julkaise missään. Ja niitten hameen alle ei kukaan kameraansa enää vie se on varma. Mutta jos olet "nimimerkkisi" kaltainen niin silloin ymmärrän puolustuspuheesi. Silloisen ketjun aloittajana ihmettelen vieläkin sitä touhua.

    Äänestä

  • Hämeenkyröläinen kirjoitti:

    Minäkin itse olen henkilökohtaisesti vaimoni kanssa saanut sen kokea muutama vuosi sitten. Ja tapahtumalla oli silmin näkijöitä useita henkilöitä. Joten se ei ole mitään potaskaa vaan täyttä totta. Ne jopa kielsi kuvaamasta siellä vaikka se on julkinen, ja julkisella paikalla saa kuvata ketä tahansa kunhan ei niitä julkaise missään. Ja niitten hameen alle ei kukaan kameraansa enää vie se on varma. Mutta jos olet "nimimerkkisi" kaltainen niin silloin ymmärrän puolustuspuheesi. Silloisen ketjun aloittajana ihmettelen vieläkin sitä touhua.

    hämeenkyröläinen!! Kyllä se sun alkuperäinen viestis oli täällä senverran kauan että tuli varmaan kaikille selväksi mitä suurta vääryyttä olet joutunut kokemaan, joten mene eteenpäin elämässäsi, jos kykenet!!

    Äänestä

  • Outsider. kirjoitti:

    Se on hyvä että sinunkin päänuppiisi jokin tieto menee perille. Ja mitä minun elämääni tulee niin latu maistuu kyllä hyvin nykyjään, kunhan en tule enää sinnepäin vahingossakaan. Ja sen verran kyllä tulen puhumaan myös muille että eivät pistä nenäänsä kyseiseen räkälään, eikä myöskään koko tuppukylään.
    Lopetan kirjoitteluni tänne sivustoille tähän, koska totuus ottaa noin kovin jonkun päälle.
    Eläkää siellä kaikessa hiljais elossa mikä näkyy jo palstojen lukumäärässä mitä sinne ilmestyy.
    Kai seuraava aloite on kun kissa on naukunut, kun joku on astunut sen hännän päälle "vahingossa"
    Hyvää jatkoa sinne sekä kirjoituksien poistamisen iloa. Etenkin tälle KALJAVEIKOLLE.

    Huomaa että tarvitset jotain lääkkeitä ymmärtääksesi mitä ympärilläsi tapahtuu! Et ilmeisesti ymmärrä että oikeilla ihmisillä on oikeasti muutakin tekemistä kuin itkeä täällä jonninjoutavista asioista!
    Kerrankin kirjoitit asiaa lupaamalla pysyä poissa täältä, mene ihmeessä muualle jankuttamaan niin ei ne sielläkään kauan jaksa kuunnella tota ruikutusta.

    Kerro mitä sullakin on mukamas tekemistä, ei sitten mitään muuta kuin nokan aukomista.
    mee neljään- tuuleen ottamaan kaljat se on sulle hyvä paikka.

    Äänestä

  • pilsneristi kirjoitti:

    Vedä ittes jojoon sukurutsauksen tulos niin yhteiskunta säästää rahaa!

    Äänestä

  • pilsneristi kirjoitti:

    Kerro mitä sullakin on mukamas tekemistä, ei sitten mitään muuta kuin nokan aukomista.
    mee neljään- tuuleen ottamaan kaljat se on sulle hyvä paikka.

    Suomessa pilsner on melkein alkoholiton juoma, mutta Suomessa kun ollaan niin vedetään heti johtopäätös että joku kännikalahan se kirjoittelee.

    Äänestä

  • Pilsneristi kirjoitti:

    Sähän tulet siitäkin känniin luupää.

    Äänestä

  • Pilsneristi kirjoitti:

    Sähän tulet siitäkin känniin luupää.

    näyttää hyvinkin kuvastavan Hankoa kaupunkina ja erityisesti hankolaisia ihmisinä - eivät rakennukset tee kaupunkia, vaan siellä asuvat ihmiset.

    Jumalan persereikä koko kaupunki, ja asukkeina "sinne" sopivaa väkeä!

    Kesä on pikkuhiljaa ohi, joten hankolaiset voivatkin palata kesävieraiden lähdettyä normaalipuuhiinsa, eli keskinäiseen kyräilyyn ja sisäsiittoiseen parveiluun.

    Äänestä

  • keskustelun taso kirjoitti:

    Eiköhän olisi jo aika lopettaa tämä viestiketju. Tottahan se on, että kyseisen ravintolan pyörittäjät ovat vähän vaikeita henkilöitä. Ja ovat vähemmän asiakasystävällisesti toimineet; niin monen olen kuullut kertovan ja myös itse kokenut
    Yrittäjänhän tulisi aina muistaa, että asiakas joka ostaa yhdellä eurolla on aivan yhtä suuri asiakas kuin se joka ostaa tuhannella eurolla. Kumpikin tulee uudelleen jos kokee saaneensa hyvää palvelua.
    Mutta - aikansa kaikella. Jos olen oikein ymmärtänyt he eivät enää jatka toimintaansa. Ja hyvä niin - on aika antaa ravintola uudelle sukupolvelle, joka kohtelee KAIKKIA asiakkaitaan hyvin ja oikeudenmukaisesti

    Äänestä

  • perushankolainen kirjoitti:

    Kerrankin asiaa puhuva henkilö siis palvelu kunniaan kaikille ihmisille.

    Äänestä

  • perushankolainen kirjoitti:

    Eiköhän olisi jo aika lopettaa tämä viestiketju. Tottahan se on, että kyseisen ravintolan pyörittäjät ovat vähän vaikeita henkilöitä. Ja ovat vähemmän asiakasystävällisesti toimineet; niin monen olen kuullut kertovan ja myös itse kokenut
    Yrittäjänhän tulisi aina muistaa, että asiakas joka ostaa yhdellä eurolla on aivan yhtä suuri asiakas kuin se joka ostaa tuhannella eurolla. Kumpikin tulee uudelleen jos kokee saaneensa hyvää palvelua.
    Mutta - aikansa kaikella. Jos olen oikein ymmärtänyt he eivät enää jatka toimintaansa. Ja hyvä niin - on aika antaa ravintola uudelle sukupolvelle, joka kohtelee KAIKKIA asiakkaitaan hyvin ja oikeudenmukaisesti

    eiköhän se on väärin puhua pahaa ihmisestä, minkälainen asiakas tekee noin. Kunnioittava asiakas hoitaa asiat eri tavalla ja olen nähnyt monessa paikassa miten ilkeita ja ärsyityneita ihmiset ovat tänä päivänä ja nauttivat kun voi haukkua toista ja mielellään katsovat alas ravintolahenkilökunnalle.. ja mikä asiakas nyt ostaa tuhannella eurolla?? Eiköhän se on niin että jokainen hoitaa oma asiaa ja jos ei uskaltaa muuta kun kirjoittaa pahaa ihmisestä niin älä kirjoita ollenkaan.

    Äänestä

  • perushankolainen kirjoitti:

    Eiköhän olisi jo aika lopettaa tämä viestiketju. Tottahan se on, että kyseisen ravintolan pyörittäjät ovat vähän vaikeita henkilöitä. Ja ovat vähemmän asiakasystävällisesti toimineet; niin monen olen kuullut kertovan ja myös itse kokenut
    Yrittäjänhän tulisi aina muistaa, että asiakas joka ostaa yhdellä eurolla on aivan yhtä suuri asiakas kuin se joka ostaa tuhannella eurolla. Kumpikin tulee uudelleen jos kokee saaneensa hyvää palvelua.
    Mutta - aikansa kaikella. Jos olen oikein ymmärtänyt he eivät enää jatka toimintaansa. Ja hyvä niin - on aika antaa ravintola uudelle sukupolvelle, joka kohtelee KAIKKIA asiakkaitaan hyvin ja oikeudenmukaisesti

    se on helppo arvostella muita ihmisiä, kun ole sitä mieltä, että he itse ovat virheettömiä ja aina ystävällinen ja mukava! Niin paljon kritisoidaan tänä päivänä ravintoloiden ja myymälöiden henkilökunta että mieti MIKSI!!! mutta ei kukaan ajattele kuinka monta epämiellyttäviä ja kiusallisia asiakkaitta he palvelevat joka päivä, ja asiakkaat saa sanoa ja olla miten lystää, se ei ole väärin, vai onko??? Hyvä neuvo, ole onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä meillä on ja lopettaa kritisoiminen ....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voihan vitalis. kirjoitti:

Jo toisen kerran poistettiin palsta Maskin maja mikä lienee syy???
Herättääkö sana Marski pahaa verta menneisyydestä, olihan se paska äijä kylläkin tai joidenkin mielestä ehkä hyvinkin hyvä herra. Tai sitten ne kaksi akkaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu