Lähde

5157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

retkipaketti!

Äänestä

on Jumalan Ahdas Portti ja Suuren Kuninkaan Kaupunki, missä Herra ilmestyy, samoin Moorian vuorella Herra ristiinnaulittiin ja lähellä haudattiin ja tyhjä hauta todistaa Golgatan sijainnin ja puutarhan rikkaan miehen haudan äärellä, mikä jäi keskeneräiseksi, alunperin suunniteltiin kahdelle, mutta vain yski siihen haudattiin ja sijaansa pidennettiin, sillä Yeshua oli pidempi kuin Joosef Arimatialainen, samoin teki monia rikkaaksi, sillä kaikille anojille annettiin eikä ketään oikealla sydämenasenteella anovaa käännytetä pois. Yeshua on Isän oikealla taivaassa ja antaa elävää vettä ja Pyhän Hengen lahjan kaikkialla, mutta Jerusalemissa ja Öljyvuorella on Herra vaeltanut ja palaa niinkuin ylös taivaaseen nousi. Menkää ihmiset katsomaan Kaupunkia ja esille kaivettuja, sillä myös Yeshuan aikaisia siellä löytyy, myös ne portaat, joilla Yeshua todennäköisesti huuti suuressa juhlassa:

´"Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.

Niin muutamat kansasta, kuultuaan nämä sanat, sanoivat: "Tämä on totisesti se profeetta". Toiset sanoivat: "Tämä on Kristus". Mutta toiset sanoivat: "Ei suinkaan Kristus tule Galileasta? Eikö Raamattu sano, että Kristus on oleva Daavidin jälkeläisiä ja tuleva pienestä Beetlehemin kaupungista, jossa Daavid oli?" Niin syntyi kansassa eripuraisuutta hänen tähtensä.´

Käykää katsomassa ja siunatkaa Israelia ja Jerusalemia, sillä se on Isän Jumalan tahto ja autuaat ne, jotka tahtoonsa taipuvat ja oman ristinsä myös ottavat, sillä sitä edellytetään vaikka viinin puristaminen rukouksessa ja valvomisessa ei tunnukaan hyvältä, mutta suuren palkan Yeshuan ristintyön ja veren voimassa elävässä vedessä ja Pyhän Hengen johdatuksessa voi saada yltäkylläisenä elämänä, vaikka täällä ihmisenä ahdistuksessaan kaiken menettäisi ottaessaan orjanmuodon seuratessaan Yeshuaa ja Isän tahtoa, mutta siinäkin kaikessa voi yksin sanoa: "Herra Yeshua, sinulla on iankaikkisen Elämän sanat, kenen tykö me voisimme mennä".

Kaikki sitä tahtovat, menkää katsomaan Suuren Kuninkaan kaupunkia, sillä tarkoittaa ´kaupunkia, jossa Herra ilmestyy´ ja palaa niinkuin ylös nousikin ja asettaa myös vihollisensa jalkojensa astinlaudaksi, kun pakanat tallaavat pyhää kaupunkia 42 kuukautta. Voi niitä päiviä, rukoilkaa Pyhän Hengen öljyä astioihin, sillä sitä tarvitaan tuossa pimeässä yössä, amen.

Äänestä
  • ei kuulu tälle palstalle.

    Äänestä

  • Buber kirjoitti:

    ei kuulu tälle palstalle.

    ja Jerusalem tarkoittaa Rauhan Ruhtinaan paikkaan ja samoin Mooriah vuorta, jolla Herra ilmestyy, ja molemmat noista tarkoittavat Messias Yeshuaa kerran tullutta ja kohta palaavaa ja valtakuntansa sinne asettavaa ja autuaat ne, joiden nimet on Karitsan elämän kirjassa, niinkuin Yeshua ristiinnaulittiin ja antoi Elämän Leivän ja Sovituksen Liiton Veren itsestään, amen.

    Uutena tulee myös juomaan uuden maan viinipuun antia hääateriallaan siinä uudessa nimessä, joka on kyllä Ilmestyskirjassa esitetty, sen jälkeen uuden taivaan suojassa ihmiset voivat jälleen elää tuhat vuotta valtakunnassaan ja pidempäänkin armossaan ja totuudessaan, edellyttää ihmisiltä kuitenkin ensimmäisessä ylösnousemuksessa nousemista, amen.

    Äänestä

nousevat sotimaan pahuuden henkivaltojen riivaamana. Todellisuudessa Paha tahtoo pilkata taivaan Jumalaa ja Herraa Yeshuaa, sillä asettaa pyhällä paikalle hävityksen kauhistuksen. Lohduttakaa juutalaisia Jumalan totuuden ja armon sanoilla ja toivottakaa Jerusalemille rauhaa Messias Yeshussa, sillä on Kuningasten Kuningas, eikä Israelin Pyhä Herra tahdon rinnalleen mitään epäjumalia.

Ensimmäinen käsky kuuluu: ´Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älköön sinulla olko muita jumalia minun ohellani.´

Joka tämän mukaan tekee, myös saa siunauksen Israelin Pyhältä Jumalalta Yeshuan nimessä, sillä ilmestyy Moorian vuorella suuressa kirkkaudessaan ja voimassaan tullessaan pilven päällä, ja kaikki sukupolvet ja kaikki ihmiset saavat hänet nähdä, sillä hänelle ei ole mikään näkymätöntä vaan kaikki on paljastettua hänen silmiensä edessä, niinkuin Jerusalem on silmäteränsä, älköön kukaan mieletömänä sitä sohiko, vaikka onkin ilman Herraa ja Jumalaa kuin Egypti ja Sodoma hengellisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Israeliin: kirjoitti:

http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Israelin_matka_su27.2-su6.3.2010.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu