Sairaaloissa sekä hoito- ja hoivalaitoksissa tulee nykyistä paremmin huolehtia myös uskonnottomien palveluista. Kirkon itsensä palkkaamien sairaalapappien olemassaolo ei saa epäsuorasti johtaa säästöihin sairaaloihin tarvittavan oman henkilöstön, kuten sosiaalihoitajien ja psykologien palkkauksessa.
Kaikille potilaille ja hoitopalveluja saaville, myös uskonnottomille, tulee järjestää henkistä hyvinvointia tukevaa ja kriiseissä auttavaa psykologista sekä sosiaalista tukea ja asiantuntijapalveluja. Tämä koskee myös saattohoitoa. Myös kunnan joko itse tai yhteistyössä järjestöjen kanssa järjestämiä, katsomuksellisesti neutraalin vapaaehtoistyön tekijöitä voidaan käyttää.
Vanhusten palvelukodeissa ja hoitolaitoksissa vanhuksille tarjottu ohjelmatarjonta on usein liikaa painottunut uskonnolliseksi. Virkistys- ja kulttuuripalveluja tulee järjestää etupäässä muulta kuin uskonnolliselta pohjalta. Hartaushetkien aikana olisi hyvä järjestää myös vaihtoehtoista toimintaa.
Luonnollisesti myös henkilöstölle tarjottavassa tuki-, koulutus- ja virkistystoiminnassa on kunnioitettava katsomusoikeuksia.
Julkisia terveys- ja sosiaalipalveluja tulee myös kehittää niin, että kuolemantapauksissa vainajan omaisille voidaan tarvittaessa järjestää katsomusneutraalia, asiantuntevaa akuuttia kriisiapua. Tähän tulee kiinnittää lisää huomiota sairaala- ja terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksessa.
Yhteiskunnan on paikallaan tukea myös vapaaehtoistyötä tekevien järjestöjen, kuten SPR:n ja uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöjen mahdollisesti tarjoamia kriisiapupalveluja.
http://www.uskomaton.fi/main/tapakulttuuri
Kaikille potilaille ja hoitopalveluja saaville, myös uskonnottomille, tulee järjestää henkistä hyvinvointia tukevaa ja kriiseissä auttavaa psykologista sekä sosiaalista tukea ja asiantuntijapalveluja. Tämä koskee myös saattohoitoa. Myös kunnan joko itse tai yhteistyössä järjestöjen kanssa järjestämiä, katsomuksellisesti neutraalin vapaaehtoistyön tekijöitä voidaan käyttää.
Vanhusten palvelukodeissa ja hoitolaitoksissa vanhuksille tarjottu ohjelmatarjonta on usein liikaa painottunut uskonnolliseksi. Virkistys- ja kulttuuripalveluja tulee järjestää etupäässä muulta kuin uskonnolliselta pohjalta. Hartaushetkien aikana olisi hyvä järjestää myös vaihtoehtoista toimintaa.
Luonnollisesti myös henkilöstölle tarjottavassa tuki-, koulutus- ja virkistystoiminnassa on kunnioitettava katsomusoikeuksia.
Julkisia terveys- ja sosiaalipalveluja tulee myös kehittää niin, että kuolemantapauksissa vainajan omaisille voidaan tarvittaessa järjestää katsomusneutraalia, asiantuntevaa akuuttia kriisiapua. Tähän tulee kiinnittää lisää huomiota sairaala- ja terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksessa.
Yhteiskunnan on paikallaan tukea myös vapaaehtoistyötä tekevien järjestöjen, kuten SPR:n ja uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöjen mahdollisesti tarjoamia kriisiapupalveluja.
http://www.uskomaton.fi/main/tapakulttuuri
Vastaukset 4
Vanhimmat
Monien pappien, ainakin miespappien mielestä yksinhuoltaja ei kuulu kirkkoon. Sitten kun yksinhuoltajat eroavat kirkosta, meitä haukutaan ateisteiksi eli uskonnottomiksi. Se, ettei kuulu kirkkoon, ei tarkoita sitä, olisi "uskonnoton". Eikä uskovaisen tarvitse myöskään alistua uskomaan sitä, että vain papeiksi lukeneet tietävät, mitä uskonto on.
Mitä enemmän paapotaan kaiken maailman ihmisiä - lukuunottamatta työttömiä ja köyhiä sekä yksinäisiä vanhuksia -niin tätä vauhtia kukaan ei osaa käyttää sitäkään vähää omaa järkeään, vaan jättää kaiken ajattelemisen näille ns. asiantuntijoille. Iän karttuessa saattaa valaistua edes sen verran, että huomaa oman typeryytensä; annoin itsemääräämisen ja kokemisen piiriin kuuluvat kaikki asiat muiden mietittäviksi.
Luottamus toiseen on - ei vain tekijälleen - vaan myös saajalleen tärkeää. Saajalleen jopa moninverroin paljon tärkeämpää. Jos huomaa, ettei kukaan luota minuun edes sen vertaa, että uskoisivat minun itse selviävän omaisteni kuolemasta, se erittäin huonoa palautetta näiltä ns. asiantuntijoilta. Meistä jokainenhan suoriutuu näistä suruajoista jokainen omalla tavallaan. Siis sillä tavalla, minkä katsomme sillä hetkellä itsellemme parhaimmaksi keinoksi.
Mitä pöpilää te olette oikein rakentamassa? Hoitakaa näitä vanhuksia hyvin ja satsatkaa rahaa heidän elämänsä aikaiseen elämään. Ärsyttää tämä nykysuuntaus, jossa "itse kärsimyksen kohde" unohdetaan ja tuki annetaan sille, joka tilapäisesti joutuu kokemaan jokaisen elämään kuuluvan kärsimyksen ja surun. Ikäänkuin me emme saisi edes enää surra miten haluamme, vaan sekin asia käsketään, mikä on oikea ja mikä väärä tapa surra. Jos emme selviä surusta, me kuolemme. SE on elämän laki. Ei ketään pidä pakottaa elämään vain siksi, että joku auttaja saisi työpaikan ja hyvän toimeentulon.
hyvin yksipuolista palautetta, kun kukaan muu ei ota kantaa kirjoitukseesi, mutta vielä yksi asia, josta olen aivan eri mieltä. Kerron kokemukseni pohjalta, miltä tuntuu, kun ihminen alkaa olla siinä pisteessä, että kuolema on muuttunut paremmaksi vaihtoehdoksi monista syistä johtuen. Silloin ei taatusti kaipaa mitään businesta häiritsemään tai mitään muutakaan melua.
Ihmisen herkistyessä ihminen muuttuu koko ajan - pikku hiljaa - aina vain enemmän osaksi tuonpuoleisuutta. Silloin tulee myös yhteys sinne, minne olemme matkalla. Vanhusten hoidossa tämä puoli asiasta jokaisen pitäisi ymmärtää.
Saattaa olla myös niin, ettei montaakaan vanhusta kiinnosta enää nämä taakse jääneet maalliset asiat, vaan oma tulevaisuus. Sen te olette myös unohtaneet. Jopa osa papeista on ilmoittanut haluavansa kirkon piiriin nuoria, vanhuksista ei puhuta. Näin materialistiseksikö ja hedonistiseksiko kirkko on jälleen muuttunut? Suvaitaan, ei suvaita, suvaitaan sitä ja sitä ei suvaita.
Missä se ihmisten emotiaalinen järjen käyttö on? Vai onko niin, että jäljellä on pelkkää yksipuolista järjellistä ajattelua, vaikka järki on vain yksi osa ihmiselle annetuista ominaisuuksista.
Ei ns. asiantuntijaa jokaiseen elämän kitkaan tarvitse. Etenkään kun monen asiantuntijain koulutuksissa on yhä suoranaisia puutteita. Etenkin sosiaalipuolta vaivaa kritiikitön oppiminen.
Kerran yritin herätellä vähän, kysymällä kuinka tulevaisuuden vanhuksia hoidetaan ja millaista viriketoimintaa (inhoan tätä sanaa) heille järjestetään? Itse näet en aio luopua sellaisesta, mistä pidän – kuten hevimusiikista ja hyvästä keskusteluseurasta.
Joko he haalivat musiikkivideoita ja laittavat nettiyhteyksiä kuntoon seuraavaa sukupolvea varten? Entä mitenkä he tukevat kuolemaansa odottavaa vanhusta ja hän haluaa pohtia syntyjä syviä, jos hän on ateisti, anarkisti, muhamettilainen, buddhalainen tai satanisti? Tulevat sukupolvet suhtautuvat seksiin aivan toisin, joten joko on suunnittelussa otettu huomioon erilliset rakasteluhuoneet tai miten menettelette kun ”mieli tekis mutta tarttis vähän apua”? Vastauksena oli vain vaivautuneisuus.
Vanhus säilyttää kyllä persoonallisuutensa loppuun saakka.