Persu loikkasi

Vantaan kunnallispolitiikassa toiminut perussuomalaisten Seija Haataja on loikannut SDP:hen. Haataja perustelee puoluevaihdostaan sillä, että liian moni perussuomalainen suhtautuu maahanmuuttajiin julkisen rasistisesti.Liian monen perussuomalaisen, niin sisäinen kuin julkinen, rasistinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole Haatajan mielestä missään nimessä oikeutettua toimintaa.

Haataja korostaa, että monikulttuurisuus on hyvä ja luonnollinen asia. Tätä näkemystä ei taas perussuomalaisten ideologia kannata.

"Perussuomalaisuuden perustana pitäisi olla kristillis-sosiaalinen arvopohja, niin kuin puolue antaa ymmärtää, kuitenkaan esimerkiksi sanoja suvaitsevaisuus tai monikulttuurisuus ei esiinny positiivisessa merkityksessä ohjelmassanne", sanoo Haataja erokirjeessään, jonka hän toimitti tiistaina perussuomalaisille.

47-vuotias sosiaalityöntekijä Haataja on ollut muun muassa Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2007 ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Vantaalla.

Tällä hetkellä hän ei ole mukana kunnallispolitiikassa hetkellisen paikkakunnalta muuton takia. Sittemmin Haataja perheineen on muuttanut takaisin Vantaan Pakkalaan.
12154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

suvaitsevaisuus tai monikulttuurisuus käsitetään vähänkin ,niin kuin vihreät käsittävät, niin persut on tosiaan väärä paikka Seija Haatajalle.

Äänestä

Ja mitäs siitä svekko paska? Onneksi suurin osa suomalaisista edes ruotsinkielisistä ei ole yhtä tyhmiä!

Äänestä
  • Pidä lärvis kiinni fennohomo!

    Äänestä

  • Gurre kirjoitti:

    Pidä lärvis kiinni fennohomo!

    Osuiko arkaan paikka vitun typerä ruotsia mökeltävä savunahka!

    Äänestä

Miten perussuomalaisen loikka SDP:een kuuluu RKP:n palstalle?

Äänestä
  • Persut ovat rasisteja. Kaikki!

    Äänestä

  • Näin on! kirjoitti:

    Persut ovat rasisteja. Kaikki!

    Perustelut olisivat nyt paikallaan.

    Äänestä

  • Kyseessä on svekkomultinikki, joka suoltaa palstalle jatkuvasti mihinkään liittymätöntä potaskaa. Eipä tuosta järkevä ota selvää mitkä lie tämän svekkon tarkoitusperät.

    Äänestä

  • Näin on! kirjoitti:

    Persut ovat rasisteja. Kaikki!

    Ja sinä joko hurri nulikka tai vähä-älyinen karvakäsi.

    Äänestä

Haataja on tekopyhä, kun loikkasi juuri demareihin. Heinäluoman "maassa maan tavalla"-puheen jälkeen Haatajan perustelut eivät ole uskottavia.

Äänestä
  • Eikos se ollut Urpilainen? Siis tama "maassa..."

    Äänestä

  • p.l. kirjoitti:

    Eikos se ollut Urpilainen? Siis tama "maassa..."

    Heinäluoma peesasi Juttaa oitis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


persut rasisteja kirjoitti:

Vantaan kunnallispolitiikassa toiminut perussuomalaisten Seija Haataja on loikannut SDP:hen. Haataja perustelee puoluevaihdostaan sillä, että liian moni perussuomalainen suhtautuu maahanmuuttajiin julkisen rasistisesti.Liian monen perussuomalaisen, niin sisäinen kuin julkinen, rasistinen suhtautuminen maahanmuuttajiin ei ole Haatajan mielestä missään nimessä oikeutettua toimintaa.

Haataja korostaa, että monikulttuurisuus on hyvä ja luonnollinen asia. Tätä näkemystä ei taas perussuomalaisten ideologia kannata.

"Perussuomalaisuuden perustana pitäisi olla kristillis-sosiaalinen arvopohja, niin kuin puolue antaa ymmärtää, kuitenkaan esimerkiksi sanoja suvaitsevaisuus tai monikulttuurisuus ei esiinny positiivisessa merkityksessä ohjelmassanne", sanoo Haataja erokirjeessään, jonka hän toimitti tiistaina perussuomalaisille.

47-vuotias sosiaalityöntekijä Haataja on ollut muun muassa Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2007 ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Vantaalla.

Tällä hetkellä hän ei ole mukana kunnallispolitiikassa hetkellisen paikkakunnalta muuton takia. Sittemmin Haataja perheineen on muuttanut takaisin Vantaan Pakkalaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu