Tuolla toisessa ketjussa keskusteltiin kotiopetuksesta, jota MAP-kirkossa harrastetaan. Ajattelin vähän kertoa omia kokemuksiani aiheen tiimoilta. Kotiopetus on siis sellainen käytäntö, että kaksi kirkon veljeä käy muutamassa kirkon perheessä kerran kuukaudessa. Sisarilla on samanlainen järjestelmä. Koko homma tehdään velvollisuuden tunnosta ja kerran kuukaudessa on sitten SE sunnuntai, jossa jokaiselta parilta kysytään onko kotiopetus suoritettu kokonaisuudessaan. Yleensä sitten selitellään, että se ja se tapaaminen ei onnistunut siitä ja siitä syystä, yms. Erityisen tärkeää kotiopetus on niiden jäsenten kohdalla, jotka ovat epäaktiivisia.
Minä olen tehnyt kotiopetustyötä pikkupojasta lähtien. Homma menee näin: vanhempi pari soittelee kohdeperheille ja sopii yhden päivän jolloin pyritään käymään jokaisessa paikassa samalla kertaa. Pimpotetaan ovikelloa ja mennään sisään jos päästetään. Sitten istuudutaan olohuoneeseen ja nuorempi pari pitää sen aina saman alkurukouksen. Sitten vähän kysellään että miten menee ja että voitaisiinko auttaa jossain asiassa. Sitten luetaan valkeudesta ensimmäisen presidenttikunnan sanoma. Hassua että se valkeus tulee noille kaikille ihmisille ja se sanoman on jo luettu itsekseenkin moneen kertaan. Sitten pidetään loppurukous ja häivytään. Kun kaikki paikat on hoidettu, niin saa sellaisen "vapautumisen" tunteen muutamaksi viikoksi, kunnes vanhempi pari alkaa taas soitella uuden keikan ajankohtaa. Olen ollut kotiopettajan tehtävässä myös vanhempana veljenä (muistaakseni), mutta eipä se siitä miksikään muuttunut, samaa pakkopullaa niin opettajien kuin opetettavien suhteen. Tunnelma on sellainen pikkuisen vaivalloitunut, mutta kaikki kokevat helpotusta kun tuokio on ohitse (vähän samaan tapaan kun sunnuntaisin kirkonmenojen loputtua).
Minulla ei ole ollut koskaan mitään sellaista kokemusta, että olisin halunnut käydä kyseisissä perheissä muuten kuin pakkopullamääräyksen vuoksi. Koskaan emme tehneet perheiden hyväksi yhtään mitään. Kotiopetuksesta tulee lisästressiä, koska se pitää suorittaa. Jos ei suorita, niin jossain vaiheessa aletaan kysellä, että mistä kenkä puristaa. Varsinkin nuorille tuo opetus on pelkkää tuskaa ja teennäisyyttä. Voi olla, että sellaisiakin jäseniä on, joille on kovasti iloa ja tyydytystä tästä käytännöstä (varmastikin Nenada kohta todistaa kuinka iiiihanaa on käydä kotiopetusreissulla ja että kuinka voisi käydä vaikka joka viikko - mikä estää...?).
Minä olen tehnyt kotiopetustyötä pikkupojasta lähtien. Homma menee näin: vanhempi pari soittelee kohdeperheille ja sopii yhden päivän jolloin pyritään käymään jokaisessa paikassa samalla kertaa. Pimpotetaan ovikelloa ja mennään sisään jos päästetään. Sitten istuudutaan olohuoneeseen ja nuorempi pari pitää sen aina saman alkurukouksen. Sitten vähän kysellään että miten menee ja että voitaisiinko auttaa jossain asiassa. Sitten luetaan valkeudesta ensimmäisen presidenttikunnan sanoma. Hassua että se valkeus tulee noille kaikille ihmisille ja se sanoman on jo luettu itsekseenkin moneen kertaan. Sitten pidetään loppurukous ja häivytään. Kun kaikki paikat on hoidettu, niin saa sellaisen "vapautumisen" tunteen muutamaksi viikoksi, kunnes vanhempi pari alkaa taas soitella uuden keikan ajankohtaa. Olen ollut kotiopettajan tehtävässä myös vanhempana veljenä (muistaakseni), mutta eipä se siitä miksikään muuttunut, samaa pakkopullaa niin opettajien kuin opetettavien suhteen. Tunnelma on sellainen pikkuisen vaivalloitunut, mutta kaikki kokevat helpotusta kun tuokio on ohitse (vähän samaan tapaan kun sunnuntaisin kirkonmenojen loputtua).
Minulla ei ole ollut koskaan mitään sellaista kokemusta, että olisin halunnut käydä kyseisissä perheissä muuten kuin pakkopullamääräyksen vuoksi. Koskaan emme tehneet perheiden hyväksi yhtään mitään. Kotiopetuksesta tulee lisästressiä, koska se pitää suorittaa. Jos ei suorita, niin jossain vaiheessa aletaan kysellä, että mistä kenkä puristaa. Varsinkin nuorille tuo opetus on pelkkää tuskaa ja teennäisyyttä. Voi olla, että sellaisiakin jäseniä on, joille on kovasti iloa ja tyydytystä tästä käytännöstä (varmastikin Nenada kohta todistaa kuinka iiiihanaa on käydä kotiopetusreissulla ja että kuinka voisi käydä vaikka joka viikko - mikä estää...?).
Vastaukset 65
Vanhimmat
MAP-kirkossa?
Ei käy. Teksti sisältää niin vanhentunutta tietoa asioista, että sen voi kirjoittaa joko täysin epäaktiivinen jäsen(jonka luona kotiopettajat eivä ole käyneet pitkään aikaan)tai kirkosta eronut entinen jäsen.
Eikö systeemiä voisi tehdä sellaiseksi että aktiivijäsenten luona ei käydä muulloin kuin silloin kun he itse suoraan ja erikseen pyytävät (tarvitsevat jotain apua - voi tietysti olla hengellistä keskustelu apua tai konkreettista fyysistä toimintaa). Näin ei kuluisi aikaa aktiivijäsenten luona käymiseen ja käytäisiin niiden luona jotka kirkossa eivät käy ja tämä käyminen ei olisi niin taakka kun ei tarvitse kaikkien luona käydä.
Ehdotappa tuota ensimmäiselle presidenttikunnalle ihan vaan kokeeksi niin katsotaan kuinka nopeasti kurinpitotoimet aktivoituvat kohdallasi.
Tuskin sentään. Älä liiotele.
Kotiopetus OL 20
46 Papin velvollisuutena on saarnata, opettaa, selittää, kehottaa ja kastaa ja siunata ja antaa sakramentti
47 ja käydä jokaisen jäsenen kodissa ja kehottaa heitä arukoilemaan ääneen ja salassa ja huolehtimaan kaikista perhevelvollisuuksista.
48 Ja hän voi myös aasettaa muita pappeja, opettajia ja diakoneja.
49 Ja hänen tulee johtaa kokouksia, kun läsnä ei ole vanhinta;
50 mutta kun läsnä on vanhin, hänen tulee ainoastaan saarnata, opettaa, selittää, kehottaa ja kastaa
51 ja käydä jokaisen jäsenen kodissa ja kehottaa heitä rukoilemaan ääneen ja salassa ja huolehtimaan kaikista perhevelvollisuuksista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Disciplinary_council
3. Apostasy : refers to members who "repeatedly act in clear, open, and deliberate public opposition to the Church or its leaders" and also includes those who repeatedly present information as church doctrine that is not church doctrine and those who repeatedly follow the teachings of apostate sects or those who formally join another church. Merely failing to attend church meetings does not qualify as apostasy.[5]
Jos siis ehdottaa jotain tuollaista, että kevennetään kotiopetustaakkaa, tulee ehdottaneeksi opin vastaista menettelyä. Yhdestä kerrasta ei varmaan vielä saa muuta kuin huomautksen, että pidäppäs tuollaiset mölyt mahassasi, mutta useammasta kerrasta napsahtaa jo sitten jotain vakavampaa.
ei sovi.. aktiivit tarvitsevat myös käyntejä!!!
tällaisia painotuksia tehdään ainakin seurakuntatasolla. Loppujen lopuksi kotiopettajat itse päättävät yhdessä kotiopetusperheiden kanssa, kenen luona he käyvät ja kuinka usein.
Apuyhdistyksen kotikäynnit voidaan hoitaa esim. kirjeitse, sähköpostitse tai puhelimitse. Suositus on, että käytäisiin kodissa 4 kertaa vuodessa. Vanhusten ja sairaiden luona käydään tarvittaessa hyvinkin usein auttamassa. Perhe voi myös pyytää, ettei sen luona käydä ollenkaan, tai että kotiopetus pidetään esim. sunnuntaina kirkossa.
Koti- ja kotikäyntiopetuksessa on mahdollista käyttää luovuutta, ja varmasti useimmat rukoilevat siihen Jumalan johdatusta.
viimeinen kappale on perusteetonta pelottelua. Jos sinulla on asiasta näyttöä, niin esitä se, muuten sinäkin voit pitää "mölyt mahassasi".
Mikähän tuossa oli vanhentunutta? Muistaakseni tuo kirjoitettu piti ainakin 20v sitten tarkasti paikkansa.
No jos joku julkisesti kirjoittaa esim. että joku kirkon profeetoista on antanut lausuntoja jotka on myöhemmin todettu virheellisiksi siitä seuraa potkut.
http://www.lds-mormon.com/excom.shtml
Nythän joku ehdottaa suoraan, että poikettaisiin pyhissä kirjoituksissa ilmoitetusta menettelystä. Onko siis edesmenneiden kirkon johtajien väärien lausuntojen julkituominen vakavampi rikos kuin, että ehdottaa poikkeamista pyhissä kirjoissa määritellystä opista?
Missähän ta¨ssä nyt oikeen mennään?? Ei kotiopetuksesta ole sanottu mitään kuinka usein olisi käytävä ....
....viipyy? Haluaisin kuulla miten kotiopetussäännöt ovat muuttuneet?
kovasti sitä kommentoidaan mutta ei sitten perustella, höh.
raportointi yms ole enää nykypäivää. Ei se edes 20 v. sitten mennyt kaikkialla noin, joissakin seurakunnissa, missä oli äskettäin kääntyneitä lestadiolaistaustaisia mutta kontrollivietin vielä säilyttäneitä vanhempia jääriä junailemassa, uskoisin menon olleen tuollaistakin.
Kyllä nykymormonismi on inhimillisempää kotiopetuksenkin osalta, ohjeen henki on tärkeämpi kuin kirjain.
.....vastaus kuuluu mormonien jargoniin,,,,
Minä osallistuin tähän toimintaan vain nuorempana parina, joten vanhempi pari selitteli asiat miten selitteli raportoinneissaan, enkä itseasiassa tiedä mitään tuon raportoinnin sisällöstä. Oliko raportti siis ainoastaan se, että on käyty ja Valkeus luettu vai raportoiko vanhempi myös ylemmälle hierarkiaan perheen tilasta, esim. vaikkapa jo perheen teini ei osallistunut kotiopetukseen tms.?
Sinänsä ymmärrän omaa taustaani peilaten, ettet koskaan ole tehnyt mitään perheiden hyväksi, koska jokaisessa hyvässä mormoniperheessähän kaikki on hyvin. Mormoniperheet ylläpitävät toisiinsa nähden tietynlaista julkisivua ettei perheen "arvostus" seurakunnassa laskisi. Vaivautunut ilmapiiri kielii luottamuksen ja arvostuksen puutteesta, jotain sellaista mitä keskenään hyvät toisiinsa luottavat ystävät eivät koe toistensa seurassa.
Sekä vanhoja että uusia jäseniään.
odottaa omia kotiopettajiani! On todella kivaa kun he tulevat ja meillä onkin tosi hyvä kotiopettaja ja kotikäyntisisar... toisella on usein töitä, niin tulee usein vain yksi. Mutta se on ihan ok meillä on tosi hauskaa.
viestisi viimeinen kappale on aivan omia kuvitelmiasi.
Olen itse nähnyt mormoniperheissä monenlaista auttamista, ja itsekin osallistunut siihen ja ollut sen kohteena. Hyvin tyypillistä on auttaminen muutossa, häiden ja hautajaisten järjestelyissä, kotitöissä (esim. ikkunanpesu) ja piha- ja puutarhatöissä. Nurmikonleikkuu, sadonkorjuu, halonhakkuu ja lumenluonti ovat työtehtäviä, johon nuortenkin on hyvä tutustua, ja usein se onnistuu juuri koti- ja kotikäyntiopetuksen merkeissä. Lastenhoitoapua ja kuljetusapua annetaan myös usein. Sairaille, vanhuksille ja vaikkapa vasta synnyttäneille laitetaan ja viedään kotiin ruokaa viikkojenkin ajan.
Joskus auttaminen on vähemmän konkreettista ilahduttamista ja muistamista sekä esim. työ- ja opiskelupaikkojen etsimisessä ja koulutehtävissä auttamista. Koti- ja kotikäyntiopettajat ovat myös usein linkkinä, kun perheille ja yksittäisille ihmisille annetaan toimeentulotukea kirkon varoista.
MAP-kirkossa nuoresta alkaen opittu auttamistapa jää usein pysyväksi, ja sitä tehdään myös kirkon ulkopuolella. Itselleni se on ollut suuri rikkaus. Minusta on luontevaa auttaa hädänalaisia.
On valitettavaa, että et ole päässyt mukaan tähän MAP-kirkon tehokkaaseen ja siunausta tuottavaan auttamis- ja palvelutoimintaan. Toivottavasti teet sitä jossakin muualla, sillä sehän on todellista elämän suolaa.
Omat kokemukseni, keskustelun avaajan kuvaus, havaintoni kirkossa vielä olevista tuttavaperhestäni ja täälläkin joidenkin kirjoittavien mormonien teksteistä havaittavavissa olevat kulissit oman perhe-elämän todellisuuden ja siitä ulkopuolelle annettavan mahdollisimman täydellisen pinnallisen kuvan välillä on hyvin havaittavissa. Kun siis sanoin, että "hyvässä" mormoniperheessä on näennäisesti kaikki hyvin, se ei ole vain omia kuvitelmiani, täydellistä perhettä, jollaista kuvaa mormonit pyrkivät itsestään antamaan, ei ole olemassakaan. Perhe ylläpitää kulisseja, koska mormonikirkossa seurakunnan hyväksyntä määrittää perheen "arvon", joten kaikki kilvan yrittävät antaa itsestään parempaa kuvaa kuin ovatkaan. Oletko sinä tarpeeksi rehellinen itsellesi pystyäksesi myöntämään tämän?
ei ole tutkimuksia eikä mittareita, joilla voisin osoittaa "kulissien" ylläpidon olevan tavallisempaa mormoniperheissä kuin muissa perheissä. Ei näytä olevan sinullakaan. Havaintosi ovat omien ennakkoluulojesi ja pettymystesi värittämiä, kuten tekstisi muutenkin. Oletko sinä tarpeeksi rehellinen itsellesi pystyäksesi myöntämään sen?
Jos sinua kiinnostavat minun omat kokemukseni ja havaintoni, niin rehellisesti puhuen olen nähnyt monenlaisia mormoniperheitä, joilla kaikilla on myös ongelmia. Perheet ovat tavallaan läpileikkaus yhteiskunnasta. Eräät seikat, lähinnä tavallista yleisempi raittius, vähentävät tosin eräitä ongelmia.
Avuntarvetta on mormoniperheissäkin. Edellä luettelinkin tilanteita, joissa kotiopettajien välityksellä annetaan paljon apua.
Voit olla hyvinkin oikeassa, että monissa muissakin yhteisöissä ylläpidetään kulisseja, mutta niistä minulla ei ole kokemuksia. Minulla on kokemuksia mormonien kulisseista ja toistaiseksi kaikki mormoniperheet jotka tunnen ylläpitävät jonkinlaista kulissia ja jotkut jopa useampia siten, että he antavat muille seurakuntalaisille erilaisen kuvan itsestään kuin esim. naapureilleen ja ystävilleen.
Se, että syytät kokemuksiani havaintojani tuolla tavalla jotenkin viallisiksi on asiatonta. Tottakai mormoneilla on ongelmia ja voihan se olla, että jossain on mormoniperhe, joka ei ylläpidä kulisseja peittääkseen kuinka huonoja mormoneja he oikeasti ovat, mutta ainakaan minä en ole sellaiseen vielä elämäni aikana tutustunut. Seurakunnan sosiaalinen paine on kova ja kaikki yrittävät kilvan olla täydellisempiä kuin toiset saadakseen osakseen seurakunnan hyväksyntää ja ihailua. Valitettavasti
Ja kyllä jotkut mormonitkin kiinnittävät tähän kulissien ylläpitoon huomiota.
http://mormonmatters.org/2009/06/05/the-facade-of-activity/
http://www.mormontimes.com/article/2041/The-FlyLady-Facades-of-perfectionism
jotkut kiinnittävät huomiota ja joissakin tapuksissa kulisseja on.
Voinen aivan yhtä hyvin sanoa, että useat tuntemani (joista osa asuu melkein naapurissa ) mormoniperheet eivät tarvitse eivätkä rakenna kulisseja.
jos sinulla ei ole kokemuksia muista yhteisöistä kuin mormoneista. Etkö ole ollut jo erossakin mormoneista jonkin aikaa? Et kai ole erakko?
Ihmiset kuuluvat samanaikaisesti moniin eri yhteisöihin. Minun kokemukseni mukaan mormoniyhteisössä ei pidetä yllä sen enempää kulisseja kuin esim. koulujen vanhempainilloissa, Martoissa, kyläyhdistyksessä, kansalaisopiston opintopiirissä, puolueen paikallisosastossa, anoppilassa tms. En ainakaan uskaltaisi väittää sellaista ilman tutkittua tietoa. Varmasti mormonienkin keskuudessa ilmiötä esiintyy, mutta sen esittäminen pelkästään tai tyypillisesti mormonien ongelmaksi tuntuu oudolta ja tarkoitushakuiselta leimaamiselta.
Toisaalta kulissien ylläpitäminen ei ole mielestäni pelkästään kielteinen asia. Viime vuosiin asti varsinkin maaseudulla vaikuttanut sosiaalinen kontrolli ehkäisi monia yhteiskunnallisia ongelmia.
Tuo "kuvan antaminen" on ongelmallinen ilmaus. Eihän se mitenkään voi olla yksipuolista. Tarvitaan myös kuvan vastaanottaja, saaja. Väitän, että noin puolet kuvasta määräytyy vastaanottajan mukaan.
"Kulissiperheitä" lienevät perheet joissa on on alkoholin liikakäyttöä, se on asia jota pyritään vähättelemään ja jopa kieltämään täysin.Valitettavan usein Suomessa on myös perheväkivaltaa, se on usein alholinliika käytöstä johtuvaa, ei toki automaattisesti. Väite että nimenomaan mormoni perheet pyrkisivät pitämään tarkoituksella jotain kulisseja perheestään, on siis virheellinen. Sitä kun esiintyy ihan kaikissa ihmisryhmissä. niin rikkaissa kuin köyhissäkin, ateisteista äärimuslimeihin..
Ainoa uskonnollinen lahko johon olen elämäni aikana kuulunut on MAP-kirkko. Minulla ei siis ole ensikäden tietoa mahdollisesti muissa uskontokunnissa esiintyvästä kulissien ylläpitämisestä. Vastaava on kuitenkin hyvin todennäköistä samankaltaisissa tiukan kontrollin lahkoissa joissa jäsenen odotetaan ajattelevan ja käyttäytyvän uskonnollisen yhteisön normien mukaan. Tälläistä käytöstä uskonnollisten lahkojen ulkopuolella on havaittavissa teinien keskuudessa kun teini määrittelee itsensä kaveripiirissään saavuttaman hyväksynnän perusteella. Myös narsisteille muilta tuleva ihailu on tärkeä elementti ja narsistisista ihmisistä onkin kehittynyt varsinaisia kulissien rakennusmestareita.
Yhteisön määrittelemät sosiaaliset standardit, hierarkia ja yksilön taipumus narsismiin lopulta siis ilmeisesti ratkaisevat millaisia kulisseja kukin itselleen rakentaa. Ihmisillä, jotka siis eivät kuulu MAP-kirkon kaltaisiin lahkoihin, ei ole yhtä voimakasta ärsykettä kulissien ylläpitämiseen, joten en pidä vastaavaa käyttäytymistä läheskään niin todennäköisenä tälläisten liikkeiden ulkopuolella.
esimerkki kulissi perheistä, ja kuuluvat harvoin mihinkään uskonnolliseen liikkeeseen.
Niin kauan kun alkoholisti ei tiedosta omaa päihderiippuvuuttaan hän ei luonnollisesti osaa tiedostaa sitä ongelmaksi. Ylläpitääkö henkilö, joka ei tiedosta olevansa alkoholisti, siis kulissia? Ei minusta. Henkilö, joka tunnustaa oman alkoholisminsa, mutta ei tee asialle mitään ja pyrkii antamaan kuvaa kuin mitään ongelmaa ei olisi, taas ylläpitää kulissia. Alkoholismin ollessa kyseessä asia ei ole niin yksiselitteinen.
Niin ja sitten tilastollista tutkittua tietoa rapakon takaa, oletettavasti pätee myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
http://www.addictedtomore.com/alcohol/seven-alcohol-statistics.php
"There is absolutely no question of doubt that Alcohol abuse is something that has no social, economic, religious, or cultural boundaries."
Alkoholin väärinkäytöllä ei ole mitään tekemistä henkilön sosiaalisen, taloudellisen, uskonnollisen tai kulttuurisen taustan kanssa.
mitä alkoholisti tekee, vaan siitä mitä hänen perheensä joutuu tekemään säilyttääkseen katu-uskottavuutensa. Alkoholisti ei välttämättä edes tiedosta perheen kulissiongelmaa.
Boundaries ei muuten tarkoita taustaa, joten tulkinta kannattaa tehdä uudelleen.
Kulisseja yllä alkoholistiperheissä, tuttua mm.poliittisista piireistä, niin meillä kuin muuallakin. Perheväkivalta on toinen hyvä esimerkki, hakatut puolisot eivät nouse hakkaajaa vastaan, kulissit pidetään, viimeiseen asti. Siis hölyn pölyä (taas kerran) tuo väitteesi että kulisseja pitävät vain uskovat piirit!
ei ole ensikäden tietoa muista yhteisöistä, niin eipä ole vertailukohtaakaan, joten et voi edes omilla kokemuksillasi perustella väitettäsi. Toistaiseksi viestiesi sisältö on nollatasoa.
Sananvalintasi ovat sen mukaisia: "ilmeisesti", "en pidä läheskään niin todennäköisenä". Kyllä sinun mielipiteesi on jo käynyt selväksi, mutta koska ajattelit esittää sille perusteluja?
Kielsinkö jossain, etteivät kulisseja pitäisi myös muut kuin uskovat piirit? Jos näin olen antanut ymmärtää niin olen pahoillani. Jos muilla myös on kulisseja ei se poista sitä tosiasiaa, että kaikilla tuntemillani mormoniperheillä on yksi tai useampia kulisseja. Miten näiden muiden mahdolliset kulissit nyt tekevät sitten teidän mormonien ylläpitämistä kulisseista yhtään sen hyväksyttävämpiä tai parempia ihmisiä? Ne kaikki ovat kuitenkin psykologisesti raskaita ylläpitää ja yksilön henkisen terveyden suhteen elämän laatua heikentävä tekijä.
kieltänyt, mutta näin kyllä tulit kirjoittaneeksi: "Ihmisillä, jotka siis eivät kuulu MAP-kirkon kaltaisiin lahkoihin, ei ole yhtä voimakasta ärsykettä kulissien ylläpitämiseen, joten en pidä vastaavaa käyttäytymistä läheskään niin todennäköisenä tälläisten liikkeiden ulkopuolella."
se on kulissien ylläpito "lahkojen" ulkopuolellaeli tässä tapauksessa alkoholisti tai väkivaltaa kokevien perheiden kohdalla,ärsyke siihen on erittäin vahva.
aikaisemmassa ketjussa keskusteltiin kotiopetuksesta? En löydä sitä nyt.
Ko. ketju näyttää olevan poistettu ja se koski Kim Östmania, joten se oli ihan hyväkin poistaa, koska ko. henkilö ei ilmeisesti ollut itse keskustelussa mukana.
tiedosta.
Luojan kiitos, että vanhempani eivät olleet haksahtaneet uskomaan Smithin kirkkoon!
Miten selität sen, että monet kirkon jäsenet kaipaavat kovasti kotiopettajien käyntejä ja jopa kysyvät, koska he tulevat käymään? Pulmana on pikemminkin se, ettei käyntejä tehdä riittävästi. Kotiopettajilla on omat kiireensä eikä kahden veljen vapaa-ajat sovi aina yhteen.
Ja monet eivät kaipaa...
Jos eivät kaipaa, niin saavat sen vapaasti kertoa, ja heidän luonaan ei käydä.
Ja mitähän muuta tapahtuu?
Ja kehtaavatko sanoa?
Kyllä ne kehtaavat vieläpä ovella.
tapahdu mitään muuta. Ja mainiosti kehtaa.
Minulla on tästä omakohtainen kokemus.
Siis joku on joskus kehdannut ja jollekin ei ole ole mitään seurauksia...
päinvastaisia kokemuksia?
Ei itselläni kun en ole jäsen ollut, mutta tiedän tapauksen, jonka oli vaikea kieltää käymästä vielä senkin jälkeen kun nämä olivat epäaktiivisuuden vuoksi alkaneet epäillä, että ovatko ne taika-asuteetkaan yllä...
Sosiaalisen verkoston paine voi olla kova.
päällysvaatteet pois ja tarkistivat tilanteen ja raportoivat suoraan usaan ja epäaktiivinen raportoi suoraan iltapäivälehdistölle. Ihan varmasti.
Kiitos täsmennyksestä. Tuossa tapauksessa ei noin käynyt, mutta kaipa sinä tiedät paremmin kirkon jäsenenä nuo normaalit toimintatavat.
siirtyä MAP kirkon foorumista tänen ja havaita suuren eron kirjoituksissa. MAP foorumissa valitetaan kun kotiopettajta ei käy ja täällä valitetaan että kun käyvät.
On ikävää, kun joku katsoo asian pakkopullaksi. Henkilökohtaisesti minusta on todella kiva käydä niiden sisarten luona, joita käyn katsomassa. On myös kiva joskus voida olla avuksi näille rakkaille sisarille jossakin pienissä asioissa kuten ikkunan pesussa tai vaatteiden viikkaamisessa tai lasten lelujen kokoamisessa.... Mieheni katsoo kunniatehtäväkseen voida käydä kotiopetusmatkoillaan. Hänella menee matkoihin noin 3 tuntia pelkkään ajamiseen. Minä selviän sentään 45 minuutilla.
Kaikki perheet eivät ole hengellisesti yhtä vahvoja kuin te.
Ei sillä vahvuudella ole mitään tekemistä kotiopetuksen kanssa. Kotiopetukseen lähteminen voi olla vaikeata myös vahvoissa perheissä ja myös vahvat perheet kaipaavat kotiopetusta. Mielestäni kotiopetus ja sen tekeminen riippuu rakkaudesta EI kirkosta. Jos ihmisellä ei ole rakkautta toisia kohtaan niin kotiopetuksesta tulee taakka. Jos taas tuntee alemmuutta tai häpeää ei tietenkään toivo kotiopettajien tulevan kotiinsa. Eli molemmissa tapauksissa olisi ensiarvoisen tärkeätä että kotiopetus tapahtuisi. Ensimmäisessä kohdassa se opettaisi rakkautta, toisista välittämistä ja omien halujensa alistamista Jumalan tahdon alle toisessa sen tulisi autta aota takaisin raiteille ja ymmärtämään että ei hän ole ainoa maailmassa joak tuntee alemmutta tai häpeää jostakin ja sen tulisi olla parntava ja auttava kokemus. Usein erittäin matalalle vajonneet ottavat kaikki yhteysyritykset tuomitsevina tai urkkimisina. Kotikäyntejä tekevät ovat ikäväkyllä tavallisia ihmisiä omine traumoineen ja luuloineen eikä koulutettuja sielunhoitajia. Eli virheitä tapahtuu puolin jos toisin. On vain osattava viitata kintaalla jos tuntuu että joku tahallaan ... tai jos tuntuu että joku ...
Aikanaan eräs nainen sanoi minulle jotakin mielestäni pahasti... hmm olen unohtanut mitä se oli... vuosi kausia välttelin häntä... mutta lopulta meistä tuli hyvät ystävät. Ei hän ollenkan tajunnut että hän oli sanonut jotakin joka sai minut miltei jäämään epäaktiiviseksi! Näin se on ei aina kaikki sanottu ole tarkoitettu meitä vastaan vaikka usein se meistä voi siltä tuntua. Onneksi evankeliumin nälkä oli kovempi kuin "loukkaantumiseni".
ja kai te kaiken kivan keskellä sentään ehditte panna suut makiaksi ja syödä torttuu?
vaikuttaa,,
pistää silmään tuo kivaakin kivempi touhuilu ja kiva kun vielä siinä lomassa voi ilmaiseksi kotityönsä talkoina teettää. Ihan oikeasti paistaa kyllä aikamoiselta teeskentelyltä. Kulissit, hierarkiat ja kirkon arvojärjestys pelaa vielä kirkon ulkopuolellakin. Mutta sehän on vaan kivaa, kun kaikilla on kivaa.
Suomessa tehty töitä kautta aikojen. MAP-kirkossa perinne elää yhä. Ja ihan totta, se on kivaa.
Eilen Hesarin mielipideosastossa oli HelsinkiMission toiminnanjohtaja, Helsingin sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja Olli Valtosen ansiokas kirjoitus "Ihminen tarvitsee hyvän tekemistä". Lukekaapa se, niin ehkä ymmärrätte paremmin kotiopetuksesta koituvaa iloa.
Ennalta kirjoitettu tapaamisen käsikirjoitus näyttää jäykistävän vuorovaikutusta. Toisaalta kun on tuollainen velvoite niin yhteinen kollektiivinen hengellisyys vahvistuu.
Noista tapaamisisita tulisi hauskempia jos ei kokisi keskustelua rajoitetuksi ja vain suorittamiseksi.
Prosentit täyteen!! Se oli punainen lanka minun aikana. Tämä punainen lanka on edelleen täyttä totta... ei väliä niin opettavasta, kunhan hyvät numerot täyttyy...
niin jäi totuus asiasta näkemättä.
Sitähän se on: pakkopullaa ja numeroiden täyttämistä. Valtaosin siis. Toki on niitä yksinäisiä, jotka pääsee vierailemaan ja/tai ottamaan ihmisiä hiljaiseen viikkoon.
Kotiopetushan juontaa Brigham Youngin ajoilta, jolloin tarkoitus oli tarkkailla jäseniä. Luopioiden määrä kasvoi tuolloin hälyttävästi. Kotiopetus oli alunperin vahtimisjärjestelmä. Aikain myötä tuokin muuttui ja sitä tätä nykyä selitellään ja silotellaan, että pidetään sisarista ja veljistä huolta.
Eniten minua riesoo mormonien myöhästelytraditio. Harvoin tulee kotiopettajat silloin, kun sovittu. Vähintään ovat 15 minuuttia myöhässä, yleensä ½ tuntia. Kerran meille kävi jopa niin, että eivät tulleet lainkaan. Olenkin tuon jälkeen ottanut linjauksen, että jos ette kunnioita minun elämää/aikataulua, niin on parempi, että ette tule lainkaan. Eipä sitten ole kavereita näkynyt yli vuoteen.
Koko kotiopetus-pakkopulla tulisi lopettaa. Ei ole enää nykypäivää.
historiasta: http://www.ldsteach.com/archives/2004/06/20/history-of-home-teaching/
... alunperin vahtimisjärjestelmä... Hah
Niin ja sinähän uskot kaiken mormonipropagandan mitä sinulle syötetään. Jopa History of Church-teoksista löytyy kirkolle kiusallisia asioita, mutta eihän niitä kerrota jäsenille. Tutki pintaa syvemmälti, niin ehkä löydätkin jotain...
sille, joka ei vaivaudu perehtymään asioihin ja niiden taustoihin kunnolla, vaan tyytyy keltaisen lehdistön otsikoihin.
..ja sitten ne jotka kirkon sisällä näihin kysymyksiin perehtyvät ja nostavat esiin keskusteluissaan saavat kirkosta potkut kuten Lyndon Lamborn.
http://mormontruth.blogspot.com/2007/09/lyndon-lamborn-mormon-apostate.html
Ei siis ihme kun mormonit itse kokevat näiden asioiden käsittelyn kiusallisena jos kyselijälle osoitetaan ovea hanakasti.