tai siis ateistisen käsityksen omaava on seuraavasta, Leonardo da Vincin (tämän suuren filosofin/tieteilijän/taiteentekijän) toteamuksesta, että tietävän ihmisen ei tarvitse huutaa!?
Mitä mieltä ateisti,
Tähtis 98
51459
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Eivät pysty perustelemaan mielipiteitään, yleensä käyttävät toimivaksi todettua 'joka huutaa koviten on oikeassa' taktiikkaa.
Ja pakko lisätä että tällä palstalla on enemmän huutaja uskiksia, kuin huutaja ateisteja.
huutaminen aina kyseenalaistaa ja jopa eksyttää täällä tämän pienen kulkijan?
Mitä mieltä sinä olet siitä, että tyhmän ihmisen sietäisi pitää suunsa kiinni ja näppiksen lukkojen takana?
Älä nyt Kössö hyvä tuota pettymystä?
Tyhmä ihminen? Onko näitä yleensäkään olemassa?!
Olen useammankin tavannut elämäni aikana. Sinun aloituksesi oli taas ihan tyylillesi uskollinen typerä kysymys. Miksi sinä et koskaan kirjoita mitään järkevää? Jos joskus kirjoitatkin, niin ainakin minulta on jäänyt huomaamatta. Mitä helvettiä minua kiinnostaa mitä joku Leonardon Vinssi on joskus sanonut, varsinkaan kun sinä et vaivaudu liittämään sitä mihinkään tähdelliseen.
kriteereillä luonnehdit ihmistä ihan oikeasti tyhmäksi?
Ai, mitenköhän nyt liittäisi tuon suuren, muun muassa tähtitieteilijän, vaikkapa ateistiseen käsitykseen? Jaa, en vielä itsekään ole ihan täysin mieltänyt, oliko Leonardo kenties ateisti vai ei?
Mutta jos tuota hänen 'huuto -kommentiaan' vois työstää, niin kait hän tarkoitti sitä että: Jos asiaa ei voi todistaa, niin parempi vaieta, koska onhan täälläkin havaittavissa että mitä suurempi möly sitä suurempi 'eksyttäminen' lie kyseessä?
Ps. Mieleeni kyllä tässä kohden samaistui jotenkin sana 'apina'!
huutaminen ja jo äänensä korottaminenkin on sen merkki että paloi käämi. Itse en ota vastaan informatiota huutamisella, korvat ja aivot ja koko tyttö menee lukkoon.
menee useimmiten aivan tyhjille korville!
Toisaalta hiven ihmettelen tuon Leonardin suurta kykyä, siis jo aikaudellansa, havaita asioiden oikeata tilaa!
Juu en tiedä mitä ukkeli ajoi takaa. Enkä jaksa tuota pohtiakaan.
rumasti lausun, niin......., joten olisi parasta pohtia!
Eli, jos ei ukkeli tarkoittanut sitä itsestäänselvyyttä miten me kaikki (jopa ateistisen käsityksen omaavat) tuon "tietävän ihmisen ei tarvitse huutaa" käsitämme. En ala sitä pohtimaan, vaikka niin haluaisit. Sori.
edes joskus pohtia, asioita meinaan!
Ja otaksunpa, että nimenomaan nämä tieteen vastakkaiset asioiden tilat antavat hiven enemmän sykettä pohtimiseen?
Mistähän tieteen vastakkaisuuksista nyt on kyse?
Oikeastaan tuo aloitukseni juonsi kirjailija Merezkovskin kirjoitelmasta *Ylösnousseet jumalat', jossa hän kuvailee da Vincin elämistä, kait siitä omasta perspektiivistään.
Kuvaelma ajoittuu tuonne 1400 ja 1500 -luvun taitteeseen, ja ottaen huomioon etten ainakaan minä ole erityisemmin perehtynyt tuon maalarin 'taustoihin', niin suorastaan ahmien luen tätä kirjaa.
Siinä kun hienosti esiintuodaan tuon ajan elämistä, aivan samoine ristiriitoineen ja aivan samoine vallanhalun piirteineen, kuin nykyisinkin. Keinot taisivat vaan silloin olla hiven rajumpia.
Mutta tieteen vastakkaisuudet? Taisi olla huono ilmaisu, mutta tarkoitin tällä sitä, että vaikka tuo suuri taiteentekijä oli myös suuri tähti-/'materia'tieteilijä, niin kuitenkin hänellä oli se oma vahva uskonsa jumaluuteen. Samankaltainen kuin itsellänikin, eli ei oikein mihinkään nojautuva, mutta siltikin.
Se usko kun näet sisältää ripauksen myös ateistisen käsityksen omaavan ihmisen käsitystä aineellisesta maailmasta, lisättynä ripauksella kaiken kattavasta maailmankaikkeudesta. Kaikkeudesta, jonka tuo kumma da Vinci jo aikanaan oivalsi.
Eli, kait tätä ateistisen käsityksen omaavan ihmisenkin olettaisi olevan kiinnostunut myös tuosta kaiken kattavasta, ikuisesta 'ongelmasta'?
Vai onko tässäkin kohden kyse itsestäänselvyydestä?
Vinci olisi voinut lisätä tuohon loppuun "keskustellessa". Huutaminen voi olla ihan hyödyllistä tulipalon sattuessa (TULIPALO!), jalan krampatessa uimareissulla (APUA!) tai vaikka käsilaukkuvarkauden sattuessa (OTTAKAAAAAAAA VARAAAAAS KIIIINNI!).
noissa vaaraa uhkaavissa kuvailemissasi tilanteissa lienee parasta aina huutaakin?! Jos ei sitten paniikki iske päälle.
Mutta kannattaako niin sanottua totuutta huutaa?!
Keskustellessa, esim kasvotusten, se tuskin on tarpeellista. Oman kokemukseni mukaan huutaminen alkaa, kun keskustelija on turhautunut.
Vautsi vau, mutta kohdallani turhautuminen on yhtä kuin vaikeneminen, etenkin kun kyse on näistä todistamattomista ajatusmalleista!
Onneksi nykyään on keksitty mikrofonit ja äänentoistojärjestelmät.
Näitäkö sitten ateistisen käsityksen omaava haluaa käyttää 'apuvälineinään'!?
>>> Näitäkö sitten ateistisen käsityksen omaava haluaa käyttää 'apuvälineinään'!?
ateisti lie aika vakuuttunut omasta käsityksestään?
Toisaalta, eikös nuo äänentoistojärjestelmät olekin aika mahtipontisia ja ennen kaikkea kovaäänisiä?
Uskovan ihmisen välineet? Kait sortunevat samoihin tekniikoihin, ainakin osittain. Tosin urkujen ääni on kumeudestaan huolimatta rauhoittavaa!
Ei, koska tosiasiat puhuvat itse puolestaan. Idiootille on turha huutaa, koska idiootti ei tajua hyvällä eikä pahalla, huusi tai ei.
itse puolestaan?!
Siis mitkä tosiasiat, esimerkiksi vaikkapa ateistisessa ideologiassa?!
Ps. Taidankin ottaa tuon sanan 'idiootti' uudeksi nimmarikseni!
Tosiasiat eivät löydy itsestään, vaan ne pitää löytää itse ja mitään ei löydy ilman kysymyksiä, joita ei löydy ilman epäilyä ja kyseenalaistamista. Kun etsii vastauksia, tuhat kirjaakaan ei riitä, mutta kun vastauksen on löytänyt, on yksikin sana liikaa.
että ateistinkin on turha etsiä sitä vastausta jostakin kirjasta?
Muutoin esitit näkemyksesi paitsi kauniisti niin myös osuvasti!
Huutavan ihmisen ei tarvitse tietää. Katso seuraavat vaaliväittelyt, niin ymmärrät mitä tarkoitan.
koska noillakaan tatameilla ei sitten millään voi päästä yksimielisyyteen!
Oon aika huono tällasissa, mut ekana tulee mieleen, että jos tietää jonkun asian varmasti, ei sitä tartte muille huudella - jos muut ei usko, niin olkoon niin, itse tietää ja se riittää.
lausut: ""että jos tietää jonkun asian varmasti, ei sitä tartte muille huudella - jos muut ei usko, niin olkoon niin, itse tietää ja se riittää.""
Koska jos vielä tämänkin jälkeen pitäisi huutaa, niin sehän olisi vain osoitus siitä, ettei itsekään ole kuitenkaan vielä vakuuttunut asiastaan?
Näinpä. :D
Tietämisistä sen verran että keskustelu ja huutaminen on ihan eri asioita. Uskiksena haluaisin rauhallista ,kiihkotonta,toisen osapuolen käsityksiä kunnioittavaa keskustelua maailmankuvan eroavaisuuksista ,mutta valitettavasti puolin ja toisin sellainen on tosi harvinaista. Omasta viitekehyksestään käsin lähtevä keskustelu voisi olla tosi antoisaa, sellainen missä puolin eikä toisin yritetä "käännyttää" oman katsantokannan puolelle. Evoluutio ja kreationismi on niin loppuun kaluttuja aiheita että olis hauska jo päästä niistä eteenpäin. Nehän on maailmankuvan muodostumisen eräitä perusasioita mutta se keskustelu on mennyt eipäsjuupas-jankkaamiseksi,mikä on tosi turhauttavaa.
niinhän se on tai ainakin oma käsitykseni jumalanpalveluksesta
Sinällään ihan kiva kysymys, mutta miks nimenomaan ateisti? Luulen, ettei tuo mun vastaus muuttuis mihinkään, vaikka olisin teistikin.
Totta, tietävän ihmisen ei todellakaan tarvitse huutaa sillä todisteet puhuvat tai huutavat puolesta, oli kyseessä evoluution olemassaolo tai Jahve-nimisen jumalan olemattomuus.
Tähän ketjuun Tähtis laittoi 18 huutomerkkiä.
Lainauksia tai ylikorostuksia lukuunottamatta muut eivät huutaneet.
Kuinka kukaan voi olla noin tyhmä?
olet väärän käsityksen vallassa, noiden huutomerkkien suhteen, niin pieni oikaisu lie paikallaan.
Tarkoitukseni on tuon kummallisen merkin avittamana ainoastaan korostaa jotakin asiaa. Toisaalta se ilmaisee myös ilahtuneisuuttani tai yllättyneisyyttäni (huutomerkki)
Ja vielä toisaalta, pitänee myös huomioida tuo kysymysmerkki yhdistettynä tuohon huutomerkkiin. Jos haluan huutaa, niin kirjoitan silloin lauseita, joissa on ainoastaan isoja kirjaimia. Se kun lienee kuitenkin paras tapa ilmaista äänensä laatua, tässä kommunikointitavassa?
Lämpöistä alkavaa päivää, olkaamme edes yksi päivä huutamatta ja kiroilematta (huutomerkki)
Itse olet siis oikean käsityksen vallassa, uskot satukirjan sankariin.
Kannattaisiko tarkistaa, oliko se sininen nappi aamulla ja keltainen illalla?
Mitä ajat takaa? Pohditko itse mitä da Vincin toteamus tarkoittaa? Jos pohdit, niin miksi tulet kysymään asiasta Ateismi-palstalta? Yritätkö jotenkin vihjailla, että ateistit huutavat ja sen takia eivät ole tietäviä?
Olen Kössön kanssa samaa mieltä, kysymyksesi on tyhmä. Todennäköisesti olet pelkkä trolli.
että ateistit ymmärtäisivät että huutavat, ja sen jälkeen huomaisivat etteivät tiedä mistään mitään ja että tähtis 98 tietää. Eli sen että Jumala on olemassa.
Raukka luulee vielä että ihmiset tykkää hänestä vaikka koko juttu oli iha ylimääräinen.
unohdetaan koko juttu.
Oletin taasen kerran väärin, kun uskoin, että tämä on keskustelupalsta. Tai sitten taasen kerran vain se väärä palsta.
Tämä idiot savant (huutomerkki)
Tekeekö ateisti sitä tai tätä koska on ateisti?
Itse olen sen verran idealisti että huudan koska haluan vakuuttaa. Tämä ei ole sellaista julistamista tai äänen kohottamista vaan sellaista vaivihkaa urputusta. Kannatusta.
Huutaminen on erittäin tärkeä vaikutusväline jos sitä käyttää harkituissa kohdissa maltillisesti. Esimerkiksi taiteessa.
http://www.youtube.com/watch?v=bH7ZZjBaa-Q
Ei täällä voi huutaa, ei kuulu ääntä kurkusta, vaan tulee pelkkiä kirjaimia...!
"Oletin taasen kerran väärin, kun uskoin"
Näin on siis sattunut ennenkin?
Tähtis, sinulla on täällä maine. Sinä olet tunnettu tyhmistä kysymyksistäsi, jotka alkavat 'Mitä mieltä ateistit ovat X', jossa X on jokin täysin triviaali ja yleensä ateismiin kuulumaton asia.
Tähtis, annan sinulle pienen vinkin, jonka annoin myös Tuttumiehelle: Kun mieleesi tulee kysymys muotoa 'Mitä mieltä ateistit ovat X', niin korvaa sana 'ateisti' sanalla 'ihminen' ja katso mitä johtopäätöksiä voit vetää.
sitä, että uskoni hiven horjuu ihmiseen.
onkin havaittavissa kohdallani tiettyä protestimielialaa, niin haluan nyt kyllä sivuuttaa tämän tältä osin, 'maineestani' puhumattakaan.
Ja ohjeistat: ""Kun mieleesi tulee kysymys muotoa 'Mitä mieltä ateistit ovat X', niin korvaa sana 'ateisti' sanalla 'ihminen' ""
Et ole tainut havaita, että nykyisin käytän useimmiten näissä kysymyksissäni: "Mitä mieltä ateistisen käsityksen omaava on tästä tai tästä jne." Toki voin lisätä tuohon loppuun vielä sanan 'ihminen'.
Ps. Muutekseen, aikamoista ohjeistusta täältä näin yleensä ottaen onkin, ateistisen käsityksen omaavalta/omaavilta ihmisiltä herahdellut?
"ateistisen käsityksen omaavalta/omaavilta ihmisiltä"
Oon viissiin vähä yksinkertaanen, kun en vieläkään tajua tota "ateistisen käkityksen omaava" termiä. Sanoppas, jos viittit, että mikä olis sen vastakohta, jos se sitten aukeis mullekkin:)
"Tarkoitin tällä sitä, että uskoni hiven horjuu ihmiseen."
Eli uskosi rippeet kompuroivat ja hakevat tukea ihmisestä, niin käy käsittääkseni monellekin, toivotaan että tuki löytyy ennen lopullista nurinmenoa, olet kuitenkin oikean polun alussa.
viisaasti sanottu, mutta joskus ei ääntään saa kuuluville muulla tavalla kuin korottamalla tilapäisesti ääntään.:-D))))
kerrotko yhden tai useammankin tilanteen, missä tämä tilapäinen äänenavaus on paikallaan.