Kerron oman tarinani. Paras kaverini tuli muutama vuosi sitten yllättäen raskaaksi ja kun hän kertoi asiasta, se oli mulle kamala shokki. Kesti melkein kaksi vuotta, ennen kuin "toivuin". Musta tuntui, että hän jotenkin petti minut. Vaikka eihän hänen tietenkään tarvinnut kysyä multa lupia mihinkään.
Nyt oon itse raskaana ja eräs toinen (lapseton) kaverini tuntuu kyräilevän ja aavistelevan jotain. Varmistelee vähän väliä eri asiayhteyksissä, että onneksi SINÄ et sentään ole raskaana - ethän. En siis ole vielä kertonut raskaudesta kenellekään. Tunnistan hänessä itseni silloin, kun tämä ensimmäinen kaveri kertoi uutisensa mulle.
Pohdin vaan, että mistä tällaset ajatukset saavat alkunsa? Miksi kaverin raskaus voi tulla toisille niin kamalana järkytyksenä? Onko se menettämisen pelkoa, että kaveri luiskahtaa ihan toiseen maailmaan lopullisesti? Miten saisin tehtyä tolle kaverilleni "pehmeän laskun", en halua että hän joutuisi kokemaan samanlaisen järkytyksen kuin itse koin ekan kaverini raskauden selvitessä. Miten vakuutan, etten minä katoa mihinkään mammamaahan enkä synnytä aivojani ulos lapsen mukana?
Tämä eka kaverinikin, tietysti hänellä ei enää ollut lapsen jälkeen aikaa mulle ja iltamenoille samalla tavalla kuin ennen, mutta ihan samana hauskana tyyppinä hän säilyi.
Nyt oon itse raskaana ja eräs toinen (lapseton) kaverini tuntuu kyräilevän ja aavistelevan jotain. Varmistelee vähän väliä eri asiayhteyksissä, että onneksi SINÄ et sentään ole raskaana - ethän. En siis ole vielä kertonut raskaudesta kenellekään. Tunnistan hänessä itseni silloin, kun tämä ensimmäinen kaveri kertoi uutisensa mulle.
Pohdin vaan, että mistä tällaset ajatukset saavat alkunsa? Miksi kaverin raskaus voi tulla toisille niin kamalana järkytyksenä? Onko se menettämisen pelkoa, että kaveri luiskahtaa ihan toiseen maailmaan lopullisesti? Miten saisin tehtyä tolle kaverilleni "pehmeän laskun", en halua että hän joutuisi kokemaan samanlaisen järkytyksen kuin itse koin ekan kaverini raskauden selvitessä. Miten vakuutan, etten minä katoa mihinkään mammamaahan enkä synnytä aivojani ulos lapsen mukana?
Tämä eka kaverinikin, tietysti hänellä ei enää ollut lapsen jälkeen aikaa mulle ja iltamenoille samalla tavalla kuin ennen, mutta ihan samana hauskana tyyppinä hän säilyi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Se elämä muuttuu siinä kuitenki tosi paljon, ja elämäntyyli myös. Eli ei enää pääse baariin tai matkoille niin yksinkertaisesti kuin ennen. Voisko olla kateutta? Vaikea sanoa, kun ei tunne. En osaa kyllä muuta neuvoa antaa, kuin että puhumalla se selviää... Sanot noi kirjoittamasi jutut sille vaikka samalla, kun kerrot raskaudesta. Että et aio muuttua häsäksi ja että tukista mua, jos jutut alkaa kuulostaa siltä että aivot on syntyny lapsen mukana :).
siinä tavallaan kaverin menettää, ei sulla sitten enää oo samalla tavalla aikaa ja vapautta mennä ja tulla. Ja sua saattaa kiinnostaa pitkän aikaa vaan vauvajutut. Toisaalta voi myös olla, että kaverisi on itse pitkään yrittänyt lasta onnistumatta ja sen takia karsastaa kaverien vauvauutisia.
Eihän se kaveri mihinkään katoa, mutta tapaamiset on eriluonteisia kuin ennen. Baari-illat onkin useimmiten kahvitteluja. Mutta kyllä sitä baariinkin pääsee aina silloin tällöin, kunhan lapsi on vähän isompi. Yhteisiä puheenaiheita voi tietty olla vähän vaikea keksiä, jos äidiksi tullut on yhtäkkiä kovin vauvakeskeinen... Mutta se lienee ihmisestä kiinni. Jotkut kaipaa sitä, että saa hetken irrottautua lapsimaailmasta ja jutella aikuisten juttuja.
se on se kateus. Valitettavasti itse koin kaveriltani pitkään kyräilyä sen jälkeen kun tulin raskaaksi ja kerroin uutisset, hänkin kun olisi halunnut toisen muksun niin kuin minäkin.
tuli aikoinaan todella suuri pettymys kun kuulin ystäväni olevan raskaana. Pettymys sen takia, että olin itse jo monta vuotta haaveillut äidiksi tulemisesta eikä silloinen mies ollut innoissaan asiasta vielä silloin. Olin ilmeisesti hieman loukkaantunut ja itkukin tuli kun asia kosketti kipeästi itseäni. Ystävä ehti ensin minua vaikka olisi pitänyt olla toisinpäin. Olin aina se joka oikeasti halusi lapsia eikä ystävät niinkään. Hitto, olen vieläkin siitä katkera! Outoa, mutta siltä se tuntui vahvasti silloin.
Onkohan tässä nyt kyseessä nuorempia naisia..?? Anteeksi, mutta tuo vaan kuullostaa todella lapselliselta.. Luulis, että kypsä aikuinen jo tajuaa miten upeasta asiasta on kyse ja olisi vain onnellinen toisen puolesta!!
Heipä hei...
Yhdessä vaiheessa mun sukulais-/ystäväpiirissä oli menossa, joku vauvabuumi. Tuntui, että sain kuulla koko ajan jonkun tulleen raskaaksi. Samalla myös itse haaveilin lapsesta. Olen jo haaveillut parikin vuotta, mutta emme olleet miesystäväni kanssa löytäneet asiasta yhteistä säveltä. Lähi ystäväpiirissä jatkuvasti kuhistiin, että millois teille tulee perheenlisäystä jne. Siinä sitten hymyssä suin yrittelin vastata ettei vielä ole sen aika, vaikkakin lasta kovasti halusin....
...Noh pahin uutispommi tuli parhaalta kaveriltani, joka yllättäen ilmoitti olevansa raskaana. Tottakai olin suunnattoman onnellinen hänen puolestaan!!! ja osoitinkin riemuni, mutta kotiin päästyäni itkin.... Kuulostaa ehkä joidenkin mielestä tyhmältä, mutta itselleni tuli vain mieleen "että miksi minä en saa kokea tuota iloa". Sitten minuun iski joku ihme kapina ja päätin bailata toisten kavereiden kanssa. En tiedä oliko se joku "minä saankin vielä juhlia-kapina" vai juhlinko suruuni. Nopesti kyllä havahduin tyhmyyteeni... Kaikesta huolimatta olen ollut kaverini rinnalla ylä- ja alamäessä ja toivon/tiedän että saan osallistua hänen lapsensa elämään. Se tuntuu hyvältä. Tottakai minua harmittaa, etten voi tehdä kaikkia niitä asioita kaverini kanssa mitä ennen tehtiin, mutta nyt sovelletaan lapsen ehdoilla.... :)
Onko ystävälläsi takana omia keskenmenoja tai lapsettomuutta?
Se olis yksi (aika luonnollinenkin) selitys sille, että toisen raskautta voi olla vaikea ottaa vastaan.
Olimme 20-vuotiaita opiskelijoita, kun paras ystäväni alkoi odottaa lasta. Uutinen oli minulle järkytys eikä ollenkaan mieluinen. Ihmisen kuuluisi siinä iässä elää nuoruuttaan eikä oksennella vessassa raskauspahoinvointiaan. Niin kuin pelkäsinkin, kaverini jätti koulun kesken jo varhaisessa vaiheessa raskautta ja minä jäin yksin. Minä valmistuin ajallani, kaverini ei koskaan palannut kouluun. Harmittaa, kun oltiin suunniteltu, että lähdetään yhdessä työharjotteluun ulkomaille mut seki meni mökään.. :( Niin moni sen ikäisen ihmisen elämään kuuluva kokemus jäi kokematta lapsen takia.
Itse en missään nimessä ollut kateellinen vauvasta, olin vain äärimmäisen surullinen siitä, että "menetin" ystäväni. Miksi olisin iloinen siitä, että hänellä ei ole enää ollenkaan aikaa minulle?
"ystävänä" ihminen joka kadehtii toisen vauvaonnea, ei ole "ystävä" pikemminkin hyötyjä.
Minä kerroin raskaudestani n. 3kk sitten erittäin hyvälle ystävälleni (en voi sanoa parhaaksi, kun on niin monta erittäin hyvää ystävää) ja hän on sen 3kk aikana soittanut mulle 2 kertaa ja viestiä laittanut 4 kertaa!!!! ennen soitteli viikottain... Kova bilettäjä hän on, joten johtunee osin siitäkin että hän tietää etten ole mihinkään viihteelle lähdössä ja tavannut kk sitten miehen joka asuu lähes 200km päässä joten hän on viettänyt aikaa siellä päin paljon..! mutta silti..monella muulla yhteisillä ystävillämme on jo lapsia mutta heidän kanssaan hän oli silti paljon yhteydessä heidän odotusaikanaan! miksei minun? olinko kenties hänelle se paras, ja nyt minulla kasvaa vatsassa pieni uusi elämä joka on nyt minun ykkössijalla!=) hän tietää etten voi tulla raskaaksi "sormia napsauttamalla", joten kun kerroin raskaudesta hän oli hyvin iloinen ja sanoi että juuri kun puhuimme siitä miten vaikeaa se minulle tulee olemaan niin nyt olen raskaana! lapsi siis sai alkunsa hoidoilla, kun mulla todettu pco.