Osaatteko muut eritellä masennuksen syvenemisen vaiheittain elämän varrella, tapahtumat jotka saivat vajoamaan aiemmin luullun pohjan läpi?
Itse olin oikeastaan onnellinen yläasteen alkuun asti. Yläasteella alkoi ensimmäinen masennus vaihe, ei vakava mutta lievää koulukiusaamista ja huoli siitä että en oikein osannut jutella vastakkaisensukupuolen kanssa ikätoverien tavoin. Kuitenkin oli useita päiviä että pystyin olemaan iloinen.
Toinen masennus vaihe alkoi ammattikoulun alussa, kiusaaminen oli rajumpaa, päiviä jolloin pystyin olemaan onnellinen ei ollut montaa. Ammattikoulun viimeisenä vuotena kiusaaminen kuitenkin loppui, mutta nyt kiusaamisen sijaan oli aikaa murehtia sosiaalista elämää, olinhan jo täysi-ikäinen enkä ollut vielä ikinä seurustellut. Onneksi kukaan ei tähän juurikaan kiinnittänyt huomiota, tämä asia oli todella arka paikka minulle ja on vieläkin. Rupesin myös käyttämään joka viikonloppu alkoholia mutta tämä ei kuitenkaan vaikuttanut halutulla tavalla sosiaaliseen elämään mutta jatkoin sitä silti.
Ammattikoulun jälkeen pääsin töihin ja oli oikeastaan puolivuotta kestävä seesteinen vaihe, alkoholinkäyttöä jatkoin edelleen joka viikonloppu. Pikku hiljaa masennus palasi, tuntui pahalta kun työkaverit olivat kaikki parisuhteessa eläviä. Samaten muut kaverit alkoivat pikku hiljaa pariutua, yksinäisyys tuntui voimistuvan koko ajan. Nyt tänään olen kolme vuotta ollut ammattikoulun jälkeen työ elämässä, alkoholia olen käyttänyt joka viikonloppu täysi-ikäisyyden jälkeen, viikolla en ota. En ole vieläkään seurustellut, kaikki kaverit ja työkaverit elävät parisuhteessa, osalla on jo lapsia, omat talot. Minulla ei ole mitään, olen kurkkua myöten täynnä työtäni ja työkavereita. Olen oikeastaan vain kateellinen heille ja katkera, mitään pahaa minua kohtaan he eivät ole siis tehneet. Samaten olen vähentänyt tapaamisia muiden kavereitteni kanssa yksinkertaisesti siitä syystä että en kestä nähdä heidän onneaan. Suoraan sanottuna mikään ei enään kiinnosta, ei työ, ei harrastukset, ei kaverit, ei juopottelu ainoa asia mikä kiinnostaisi olisi parisuhteen löytyminen. Tässä oikeastaan odotellaan sitä lopullista niittiä, sen ei välttämättä tarvitse olla iso asia.
Itse olin oikeastaan onnellinen yläasteen alkuun asti. Yläasteella alkoi ensimmäinen masennus vaihe, ei vakava mutta lievää koulukiusaamista ja huoli siitä että en oikein osannut jutella vastakkaisensukupuolen kanssa ikätoverien tavoin. Kuitenkin oli useita päiviä että pystyin olemaan iloinen.
Toinen masennus vaihe alkoi ammattikoulun alussa, kiusaaminen oli rajumpaa, päiviä jolloin pystyin olemaan onnellinen ei ollut montaa. Ammattikoulun viimeisenä vuotena kiusaaminen kuitenkin loppui, mutta nyt kiusaamisen sijaan oli aikaa murehtia sosiaalista elämää, olinhan jo täysi-ikäinen enkä ollut vielä ikinä seurustellut. Onneksi kukaan ei tähän juurikaan kiinnittänyt huomiota, tämä asia oli todella arka paikka minulle ja on vieläkin. Rupesin myös käyttämään joka viikonloppu alkoholia mutta tämä ei kuitenkaan vaikuttanut halutulla tavalla sosiaaliseen elämään mutta jatkoin sitä silti.
Ammattikoulun jälkeen pääsin töihin ja oli oikeastaan puolivuotta kestävä seesteinen vaihe, alkoholinkäyttöä jatkoin edelleen joka viikonloppu. Pikku hiljaa masennus palasi, tuntui pahalta kun työkaverit olivat kaikki parisuhteessa eläviä. Samaten muut kaverit alkoivat pikku hiljaa pariutua, yksinäisyys tuntui voimistuvan koko ajan. Nyt tänään olen kolme vuotta ollut ammattikoulun jälkeen työ elämässä, alkoholia olen käyttänyt joka viikonloppu täysi-ikäisyyden jälkeen, viikolla en ota. En ole vieläkään seurustellut, kaikki kaverit ja työkaverit elävät parisuhteessa, osalla on jo lapsia, omat talot. Minulla ei ole mitään, olen kurkkua myöten täynnä työtäni ja työkavereita. Olen oikeastaan vain kateellinen heille ja katkera, mitään pahaa minua kohtaan he eivät ole siis tehneet. Samaten olen vähentänyt tapaamisia muiden kavereitteni kanssa yksinkertaisesti siitä syystä että en kestä nähdä heidän onneaan. Suoraan sanottuna mikään ei enään kiinnosta, ei työ, ei harrastukset, ei kaverit, ei juopottelu ainoa asia mikä kiinnostaisi olisi parisuhteen löytyminen. Tässä oikeastaan odotellaan sitä lopullista niittiä, sen ei välttämättä tarvitse olla iso asia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinun olisi nyt syytä hakea pikaisesti apua, sillä odottamaan ei kannata jäädä. Kokemuksestasi tiedän ( Minulla monta masennuskautta ollut) että luisut todellakin sinne pohjan läpi, jos et tartu härkää sarvista. Hanki aika terveyskeskuksen lääkärille ja pyydä masennusta mittaavaa testiä. Lääkäri voi laittaa sinulle lähetteen aikuispsykiatrian poliklinikalle, jossa voidaan selvittää mahdollinen psykiatrin/ terapian tarve.
Kyseessä voi olla myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, siitä saa tietoa netistä ja lääkäriltä.
Koulukiusaaminen voi laukaista pahaakin masennusta, ja voi olla tarpeen puhua menneisyydessä tapahtuneista asioista. Masennus aiheuttaa voimakasta syrjäytymistä, joka on suomessa hyvin yleistä, ja siksi tilanteeesi on huolestuttava sanan varsinaisessa merkityksessä. On olemassa myös vertaisryhmiä masennuksesta kärsiville, ja niitä kannattaa tiedustella terveyskeskuksen kautta tai netistä etsimällä. Olisi hyvä että saisit ystäviä ympärillesi ja voisit aidosti puhua masennuksestasi. Sellaisia on varmaan ainakin muutama. Käyt työssä, joka luonnostaan jo tuo sosiaalista vuorovaikutusta. Älä kuse työpaikkaasi, sillä se pitää sinut kuitenkin elämässä vielä kiinni. Jos sen menetät, alkavat suuret muut vaikeudet, taloudelliset, lisääntynyt juominen yms. itsetuhoisetkin ajatukset ovat mahdollisia. Masennusta voidaan lääkitä hyvin tänä päivänä, mutta lääkäri arvioi aina tilanteen henkilöohtaisesti. Älä eristäydy, vaan hae ripeästi apua, niin syrjäytyminen ei pahene. Pelkään että tilanteessasi on syrjäytymisen merkkejä sen verran että on viime hetket aikaa hakea apua. Olen kokenut kaiken itse, ja tiedän kuilun pimeän pään moninaisine lääkekierteineen, rauhoittavineen yms. ja en toivo kenenkään joutuvan pillleripurkin orjaksi. Nyt voit vielä tehdä jotain. Terveytesi on nyt tärkein, sekä tukevat ystävät ja omaiset. Ihmissuhteet tulevat kun oma toipuminen tapahtuu. Ole rohkea ja hae apua pikaisesti. Kaikkea hyvää ja siunausta elämääsi.
Tiedän kyllä että apua täytyisi hakea, ammattikoulun jälkeen itsemurha on ollut lähes päivittäinen miete päässä. En vain pysty hakemaan apua.
Aina toitotetaan että hae apua. Saako sitä apua ja mitä se on? Pilleripurkki on yleensä vastaus joka asiaan. Ketä auttaa? Tuskin ketään pitkällä juoksulla. Hyvin kerroit tilanteesi. Niin tuttua. Olisko sun paikkakunnalla jotain keskusteluryhmiä? Esim. 12-askeleen ryhmät ovat auttaneet monia. Masennus ryhmiäkin voi olla. Mielekäs liikunta laittaa aivojen välittäjäaineita liikkeelle. Kannattaa kokeilla, auttaa enemmän kuin lääkepurkit. Liikunta auttaa ahdistukseen ja purkaa stressiä. Voimia sulle1
Itsellä aika samantapainen tapaus ollut. Sitten tuli eteen seurustelu kuin salama kirkkaalta taivaalta. 5 vuotta myöhemmin tuli ero. Masennus on kova, joka päivä mielessä ajatuksia kivuttomasta itsemurhasta/armomurhasta. Olen ollut välillä nukkumatta jopa viikkoja. Apua olen jo itse hakemassa kun ajattelin että mieluumin pilleri poskessa kuin 6 kuutiota multaa päällä. Työttömänä minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla ja katsoa... mutta edelleen mieluumin elän tunteettomana pillerihuuruissa hyvällä mielellä kuin masentuneena, itkevänä, kiukkuisena, ärtyneenä.
Masennukseni on jo siinä vaiheessa että oikeastaan mikään ei enään tunnu miltään. Elokuvien katselu on tuskallisen tylsää, kotitöistä ei oikein tule mitään, nukkuminen on haave, ei tunne enään surua eikä iloa, vain tyhjyyttä.
Pokailut baareissakin jäänyt vähemmälle kun ei osaa/tiedä miten naisille pystyy höpäjää. Kun koskaan ei ole tarvinnut eli siis niitä "avaus repliikkejä" tai vuorokeskusteluja siihen vaiheeseen että nainen voisi olla kiinnostunut ja alkaa itsekkin kyselemään asioita.
Työpaikalla ei kannata kertoa masennuksesta työnantajalle. Voisit myös lomilla ottaa ja lähteä katsomaan maailmaa. Siellä suhtaudutaan valkoisiin vähän erilailla. Esim thaimaa ;)