Lindelöf Pyhtään kunnanjohtajaksi?

Minä ainakin olisin valmis suosittelemaan, varmasti muitakin suosittelijoita löytyy?

Tai voisimme vaihtaa Linden, vaikkapa Lehtoon, olisin valmis laittamaan muutaman tonnin välirahaa.

Taitaapi Pyhtää olla liian lähellä, tuskin suostuisivat kauppaan mistään hinnasta, täytyy tyytyä varttumaan Kotkalaisten valtuutettujen heräämistä?
11320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyvä ettei loviisan.

Äänestä
  • Henryn ystävät nyt on oikea aika ruveta puolustamaan Kotkan virkamies johtoa?

    Täältä voi kuitenkin tulla ikäviä asioita joita on yritetty saada unohdukseen?

    Äänestä

Eikö se Taipale odota tilaisuutta tarttua Lindelöfiä niskasta ja taluttaa sitä ulos kaupungintalolta?

Äänestä
  • Että Olli Ikosen erottamisen syy olisi Munapirtin maakaupat Venäläisille, ehkä muitakin syitä oli.

    Kotkan kaupunginjohtaja myi Kotkan kesäsiirtolan 30 ha ja yli km rantaviivaa Taavetin Kukkaislammen rannalta
    Venäläiselle mafisolle Alexey Ustaeville vuonna 2007 sinne oli tarkoitus perustaa lomakylä kaupan ehtona oli että Luumäen kunta kaavoittaa alueen kaavaa ei ole tehty vieläkään silti Ustaev teki kaupan 1,5 € / m2 hintaan.

    Vastarannalta Luumäen kunta myi 3 tonttia Venäläisille 5 € / m2 hintaan.

    Kysan kannattaisi tehdä päivitetty juttu miten Venäläisten lomakylä on edistynyt.

    Äänestä

  • Russian mafia kirjoitti:

    Että Olli Ikosen erottamisen syy olisi Munapirtin maakaupat Venäläisille, ehkä muitakin syitä oli.

    Kotkan kaupunginjohtaja myi Kotkan kesäsiirtolan 30 ha ja yli km rantaviivaa Taavetin Kukkaislammen rannalta
    Venäläiselle mafisolle Alexey Ustaeville vuonna 2007 sinne oli tarkoitus perustaa lomakylä kaupan ehtona oli että Luumäen kunta kaavoittaa alueen kaavaa ei ole tehty vieläkään silti Ustaev teki kaupan 1,5 € / m2 hintaan.

    Vastarannalta Luumäen kunta myi 3 tonttia Venäläisille 5 € / m2 hintaan.

    Kysan kannattaisi tehdä päivitetty juttu miten Venäläisten lomakylä on edistynyt.

    Faktat on tiedossa. Maakauppoja suuniteltiin, niistä ei ollut ennakkotietoa tai käytännön markkinointitoimia.

    Silti. paikalla steppasi venakot ukkojensa kanssa maastureilla hangessa ja korkkareissa PAINETUT kartat alueesta mökki/palstajakoineen.

    Kuka tämän tiedon ja venäjänkieliset esitteet anoit Pietariin?

    Kuten sanoin haastattelussa, ihmettelen miten tämä vuoti esiin?. Miksi valtuusto antoi, pääsi antamaan epäluottamuslauseen.

    Pitikö Ollista nyt päästä eroon koska tietoa oli asian tiimoilta ja lultiin olevan vahvoilla. Ikosella olikin sitten jotakin todisteita ja asia teki ns takatulet. Siksi tuli kiire yöllä tehdä sopparia...Ikonen oli menettänyt luottamuksen jo aiemmin, koska palo oli kadonnut. Mutta eihän se riittänyt aiemminkaan, miksi nyt? Niin nopeasti, että valiokunata ei edes seur aamuna tiennyt asiasta, uutisista sai sitten lukea...kiire oli, MIKSI?

    Siksi, että 3 vanhaa teki virheen ja Ikosella oli/on jokin keino puristaa rahat ulos. Sopimukseenhan olisi voitu ruveta aiemminkin, mutta se ei onnistunut, oliko valiokunnassa henkilöitä, jotka omasivat jotakin estettä Ikoseen nähden?

    Issu olisi voinut kysyä, ehkä olis saanut vastauksiakin, jos olisi kysynyt sieltä mistä tietoa olisi annettu, Issu tietää kyllä m istä.

    Omalata osaltani voin todeta, että juridiset perusteet ovat paperilla, mutta niitä ei haluta esittää. Valtuustoon tulee tai ON TULTAVA mistä on sovittu. Koska Ikonen nyt lähtee "sovinnolla" ei perusteita tarvinne enää kaivaa, vaan sopparin hintaa ja ehtoja. Sopimuksen on oltava julkinen ja kohtuullinen.

    Myse ei ole siitä, että Ikonen olisi ollut huono tai paska ihminen, ainakaan minusta. Vaan siitä, että palo kehittää omaa hallintoaan oli sammunut.

    Raul LEhto
    PerusS

    Äänestä

Kiitos vain tarjouksesta, mutta antaa visiolöfin olla teidän tai jonkun muun riesana. Ikonen on ollut jalat maassa, ihan nilkkoja myöden hautautuneena, mutta ei sentään tulevan johtajan tarvinne ihan ilmassa leijua.

;itä tulee omaan uraani, niin jäteään väliin. Olen varmasti ihan pätevä ja kehityskykyinen poliitikko hoitamaan yhteisiä asioita, mutta en kunta tai kaupunkikonsernin johtaja. Ehkä siihenkin voisi oppia, mutta virkamiestyöskentely ei ole listalla ykkösenä. Hallinnonala on minulle liian tunkkainen ja pölyinen, nämä virkamiehet on ihan oma rotunsa, kuten katsastusmiehet ja autokauppiaat.

Minä nyt olen vain ihan tavallinen kansanmies. En ole tehnyt politiikkaa työkseni, vaan työtä elääkseni. Liikkumavarani on suurempi, kun puhun vaaleilla valittuna edustajana. Koska tunnen itseni ja taipumukseni puhua liiankin suoraan on parempi pysyä lestissään.


Raul Lehto
PerusS

Äänestä

Olen ruvennut seuraamaan tätä Lehtoa, kun huomasin hänet PS kymenpiirinjohdossa.

Käykääpä katsomassa www.perusraul.ehdolla.fi
sivuja. Minusta alkaa olla selvää kuka on näistä paikallisista peruista se henkilö, jolla on mahdollisuus tehdä työtä asioidensa hyväksi ja luoda suhteita muihin.

Kun itse olen ollut mukana politiikassa, oikeistossa, niin vaikka Raul on heittänyt puhetta ja iskenyt suuntaan jos toiseenkin, niin keskustelu on kuulemma ollut rakenbtavaa ja kyennyt solmimaan suhteet muihin, ei riitaa, ei herjaa vaan työtä. Kaiken huippu oli se kun kuulin miehen istuvan tarkastuslautakunnan varapj paikalla, demarien hänelle antamalla paikalla!!!! Osaa näemmä mies tehdä omaa politiikkaa ilman riitaa, se on iso ero kotkan trioon nähden.

Äänestä
  • vaikka olenkin toisen puolueen kannattaja näen PerusRaulissa hyvää ja rakentavaa potentiaalia vaikka mihin.

    Äänestä

  • Sivu onkin jo sopivasti poistettu netistä. Siihen jäi maailmanvalloitus.

    Äänestä

  • ollakovaieikö kirjoitti:

    Sivu onkin jo sopivasti poistettu netistä. Siihen jäi maailmanvalloitus.

    Liekö selaimessa tai ikonissa vanha osite vai mikä?

    http://www.raullehto.ehdolla.fi/

    Pelaa hyvin.... vai onko ollut 2 osoite. No tällä tuo näkyy kirjoittavan. Eerolan hölmöillessä rasisti kortilla. Tai siis Tipaleen.

    Äänestä

  • oszoite kirjoitti:

    Liekö selaimessa tai ikonissa vanha osite vai mikä?

    http://www.raullehto.ehdolla.fi/

    Pelaa hyvin.... vai onko ollut 2 osoite. No tällä tuo näkyy kirjoittavan. Eerolan hölmöillessä rasisti kortilla. Tai siis Tipaleen.

    Ostiko Seppo Eerola Kastekilta 8710 m2 maata Laajakoskelta ?
    Eipä ole ihme että puolusteli maanmyyjiä mielipidepalstalla.
    Silloin kun oltiin myymässä Venäläisille ei uskaltanut sanoa mitään, oli juuri oma kauppa kesken.

    Tieodot löytyy maanmittauslaitoksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uneksija?? kirjoitti:

Minä ainakin olisin valmis suosittelemaan, varmasti muitakin suosittelijoita löytyy?

Tai voisimme vaihtaa Linden, vaikkapa Lehtoon, olisin valmis laittamaan muutaman tonnin välirahaa.

Taitaapi Pyhtää olla liian lähellä, tuskin suostuisivat kauppaan mistään hinnasta, täytyy tyytyä varttumaan Kotkalaisten valtuutettujen heräämistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu