Suomen nuorisossa on tulevaisuutemme

16-vuotiaan nuoren naisen epäillään puukottaneen Lempäälän Ideaparkin sisätiloissa naishenkilöä selkään.

16-vuotias epäilty on otettu kiinni, kertoi Pirkanmaan poliisi.

Uhri vietiin hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että keski-ikäisen naisen vammat eivät ole kovin vakavia.

Puukotus tapahtui Ideaparkin sisätiloissa hieman ennen puoli kuutta illalla. Poliisin mukaan tekijä ja uhri eivät ilmeisesti tunteneet toisiaan ennestään.

Tapauksen poliisitutkinta oli tiistai-iltana vasta alkuvaiheessa, joten poliisi ei kertonut tarkempia yksityiskohtia. Pirkanmaan poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä kertomaan havainnoistaan puh. 071 874 5800.
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei sitä tulevaisuutta ainakaan ole Ruotsin islamistisen tasavallan somali ja muslinuorisossa. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PISAnero puukotti kirjoitti:

16-vuotiaan nuoren naisen epäillään puukottaneen Lempäälän Ideaparkin sisätiloissa naishenkilöä selkään.

16-vuotias epäilty on otettu kiinni, kertoi Pirkanmaan poliisi.

Uhri vietiin hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että keski-ikäisen naisen vammat eivät ole kovin vakavia.

Puukotus tapahtui Ideaparkin sisätiloissa hieman ennen puoli kuutta illalla. Poliisin mukaan tekijä ja uhri eivät ilmeisesti tunteneet toisiaan ennestään.

Tapauksen poliisitutkinta oli tiistai-iltana vasta alkuvaiheessa, joten poliisi ei kertonut tarkempia yksityiskohtia. Pirkanmaan poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä kertomaan havainnoistaan puh. 071 874 5800.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu