Rikosilmoitus?

Aamulehden antikatolinen linja on sinänsä jo tiedossa varmastikin kaikilla. Siltikin moni kokee, ettei katolista kirkkoa saa saa rikollisesti solvata joka välissä.

Tietenkin on varmasti monia katolilaisina itseään pitäviä, joille kirkon kunnia ei merkitse mitään. Heille kirkko ei ole Kristuksen ruumis, vaan sosiaalinen yhteisö, tai jotain..

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/itavaltalaiset-hylkasivat-pedofiilikirkon/186964

Elämme vuotta 2010, ja vielä arvojohtajan hallituskaudella. Kuinka kukaan voi tuon otsikon jälkeen totisella naamalla selittää, että Suomessa ollaan journalismin tasolla yhtään Hoxhan Albaniaa korkeammalla? Me vaan nielemme kaiken... yhä uudestaan ja uudestaan... Olemmeko tosiaan niin heikkoja?
11407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kirkon maineen ja kunnian puolustaminen on ennen muita piispan tehtävä. Pahimpien mediakriisien aikana hän pakeni piispantalon nurkkaan, eikä kertaakaan tullut julkisuuteen puolustamaan tai edes selittämään asioiden tilaa. Mediat sitten toitottivat mitä sylki suuhun sattui tuomaan.

Me emme ole heikkoja. Teemu-piispa on. Mutta senhän me helsinkiläiset tiesimme jo entisestään.

Äänestä
  • vahvaa piispaa niin teepä pieni koe. Kuvittele olevasi tuo vahva piispa ja kirjoita vastine, jos et ihan Aamulehteen asti, niin edes tälle palstalle. Lukisin mielelläni selityksesi sille miksi uutisen mainitsemassa Itävallassa on katolisesta kirkosta eronnut niin ja niin paljon väkeä, miksi sielläkin on ollut hyväksikäyttötapauksia ja miksi osa Itävaltalaisista katolisista papeista vaatii - jos vaatii - pappien selibaatista luopumista. Olivatko nämä Aamulehden välittämät tiedot vääriä? Jos joku taho on syyllistynyt Itävallassa johonkin väärään niin onko se Aamulehden vika jos se kertoo noista vääryyksistä?

    Ei muuta kuin tosiasiat esiin. Avoimesti!

    Äänestä

Kyllä tuo sama kirjoitus on julkaistu muissakin lehdissä, ei Aamulehti ole yhtään sen antikatolisempi kuin Helsingin Sanomatkaan.

Henrikiläiselle: vihasi piispaa kohtaan juontaa muistaakseni jo kirkkoon ottamiseesi, oletko yleensä ollenkaan kristitty.

Äänestä
  • Edellinen piispamme olisi vaiennut vielä useammalla kielellä, kun olisi vaadittu ulostuloa suomalaiseen yhteiskuntaan. Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta joko halu tai kyky puuttui.

    Konservatiivinen sielu on kesän lopuksi saanut pirun nahkoihinsa. Kaikki on huonosti, kaikki on pahaa, vain Kreuz.netin sosiaaliporno sekä yläosattomat ja homokuvat hyviä ja kannatettavia. Netti on niiden purkautumiskanava, jotka eivät itse tee mitään, ja KS on siitä elävä esimerkki.

    Vaatimus Itävallan kommentoinnista on suorastaan typerä.

    Äänestä

  • ... olisi vaiennut kirjoitti:

    Edellinen piispamme olisi vaiennut vielä useammalla kielellä, kun olisi vaadittu ulostuloa suomalaiseen yhteiskuntaan. Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta joko halu tai kyky puuttui.

    Konservatiivinen sielu on kesän lopuksi saanut pirun nahkoihinsa. Kaikki on huonosti, kaikki on pahaa, vain Kreuz.netin sosiaaliporno sekä yläosattomat ja homokuvat hyviä ja kannatettavia. Netti on niiden purkautumiskanava, jotka eivät itse tee mitään, ja KS on siitä elävä esimerkki.

    Vaatimus Itävallan kommentoinnista on suorastaan typerä.

    Olet ilmeisesti se sama kotkottaja, joka kirjoittaa tällä palstalla milloin milläkin nimimerkillä. Periaatteesta en edes vastaisi, mutta sanotaan nyt jotakin tällä kertaa:

    "Edellinen piispamme olisi vaiennut vielä useammalla kielellä, kun olisi vaadittu ulostuloa suomalaiseen yhteiskuntaan."

    Ei ole totta. Eri haastatteluissa piispa Wróbel otti paljonkin kantaa erilaisiin asioihin ja harjoitti suoraa teologista pohdiskelua. Samaa ei voida sanoa suomalaisesta Siposta, joka kaikissa haastatteluissaan on tähän mennessä toistanut a) oman elämätarinansa, b) ekumenian ja c) kirkkomme varattomuuden. Ei ole ihme, että mediat hyvin nopeasti lopahtivat alkukiinnostuksessaan häntä kohtaan.

    "Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta joko halu tai kyky puuttui."

    Ihmettelen, että Sippo-haaveiluissasi et tajua, että piispa Wróbel sentään tuli tänne ummikkona ulkomaalaisena. Sippo taas on syntyperäinen suomalainen. On harvinaisen epäreilua edes verrata heidän kielellisiä "kykyjään" toisiinsa.

    "Konservatiivinen sielu on kesän lopuksi saanut pirun nahkoihinsa. Kaikki on huonosti, kaikki on pahaa, vain Kreuz.netin sosiaaliporno sekä yläosattomat ja homokuvat hyviä ja kannatettavia. Netti on niiden purkautumiskanava, jotka eivät itse tee mitään, ja KS on siitä elävä esimerkki."

    Kotkotuksesi Euroopan suosituimmasta katolisesta nettisivustosta ei kiinnosta tämän palstan lukijoita enää tippaakaan.

    "Vaatimus Itävallan kommentoinnista on suorastaan typerä."

    Tai ylipäätään vaatimus, että Sippo kommentoisi/tekisi/toimisi/välittäisi yhtään mitään? Juuri niin. Siksi hän onkin niin "ihana", kun hän ei tee mitään. Kukaan kirkkoaan rakastava katolilainen ei taatusti haluaisi sellaista piispaa edes pahimmalle viholliselleen.

    Äänestä

  • Ketä muuta saa solvata samalla tavalla päivästä päivään? Sanokaa nyt sitten ketä?

    Te ette selvästikään tiedä journalismista tuon taivaallista jos mielestänne copy-paste on hyvää journalismia? Entä lähdekritiikki tai minkäänlainen ilmiötä käsittelevä kritiikki?

    Suomalaisella miehellä oli TS:n mukaan yli 100 000 lapsipornokuvaa... Pedofiilisuomi?, pedofiili Oy firma Ab?, pedofiilikunta? pedofiilimiessukupuoli?

    Itävallassa on tehty iso nippu ilmoituksia. ON VARMAAN POLIITTISESTI EDISTYKSELLISTÄ PITÄÄ ILMOITUKSIA JA EPÄILYJÄ TODISTEENA, MUTTA KUN NE EIVÄT NIITÄ OLE...

    Kirkon puolustaminen kuuluu meille kaikille katolilaisille. Tärkeintä on varmasti rukous, lompakko ja hauis ovat kuitenkin myös listalla.

    Juu, haukkukaa vaan piispaa. Kun ette itse mahda millekään mitään... olette surkeita ihmisiä.

    Äänestä

  • Jos minä puhun säännöllisesti ja paatoksella juutalaisista ja aina pahaa, on varmaan kaikille selvää että olen antisemitisti.

    Vaihtakaa minun tilalle Aamulehti, juutalaisten tilalle katolinen kirkko ja antisemitistin tilalle antikatolilainen.

    Journalismi ei voi olla yksipuolista, poislukien poliittinen lehdistö jolla on jokin agenda. Ai niin, Aamulehdellähän on... hys hys.

    Äänestä

  • kkenkä kirjoitti:

    Ketä muuta saa solvata samalla tavalla päivästä päivään? Sanokaa nyt sitten ketä?

    Te ette selvästikään tiedä journalismista tuon taivaallista jos mielestänne copy-paste on hyvää journalismia? Entä lähdekritiikki tai minkäänlainen ilmiötä käsittelevä kritiikki?

    Suomalaisella miehellä oli TS:n mukaan yli 100 000 lapsipornokuvaa... Pedofiilisuomi?, pedofiili Oy firma Ab?, pedofiilikunta? pedofiilimiessukupuoli?

    Itävallassa on tehty iso nippu ilmoituksia. ON VARMAAN POLIITTISESTI EDISTYKSELLISTÄ PITÄÄ ILMOITUKSIA JA EPÄILYJÄ TODISTEENA, MUTTA KUN NE EIVÄT NIITÄ OLE...

    Kirkon puolustaminen kuuluu meille kaikille katolilaisille. Tärkeintä on varmasti rukous, lompakko ja hauis ovat kuitenkin myös listalla.

    Juu, haukkukaa vaan piispaa. Kun ette itse mahda millekään mitään... olette surkeita ihmisiä.

    "Juu, haukkukaa vaan piispaa. Kun ette itse mahda millekään mitään... olette surkeita ihmisiä."

    Lukemani mukaan kukaan ei ole haukkunut piispaa. Sen sijaan hänen toimintaansa tai paremminkin toimimattomuuttaan on arvosteltu puhtain asia-argumentein. Ja tullaan arvostelemaan.

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    mitä olet tehnyt asian hyväksi? pitänyt apologiasivustoa ja auttanut ihmisiä? olet varmaan ansainnut oikein mitalin...
    harvoin ruinaajat teoillaan... no antaa olla, mitä se auttaa... masentavaa...

    Äänestä

  • niin tosiaan, ovatko suomilehdykät siis... hys hys!

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    Olet ilmeisesti se sama kotkottaja, joka kirjoittaa tällä palstalla milloin milläkin nimimerkillä. Periaatteesta en edes vastaisi, mutta sanotaan nyt jotakin tällä kertaa:

    "Edellinen piispamme olisi vaiennut vielä useammalla kielellä, kun olisi vaadittu ulostuloa suomalaiseen yhteiskuntaan."

    Ei ole totta. Eri haastatteluissa piispa Wróbel otti paljonkin kantaa erilaisiin asioihin ja harjoitti suoraa teologista pohdiskelua. Samaa ei voida sanoa suomalaisesta Siposta, joka kaikissa haastatteluissaan on tähän mennessä toistanut a) oman elämätarinansa, b) ekumenian ja c) kirkkomme varattomuuden. Ei ole ihme, että mediat hyvin nopeasti lopahtivat alkukiinnostuksessaan häntä kohtaan.

    "Siihen olisi ollut mahdollisuus, mutta joko halu tai kyky puuttui."

    Ihmettelen, että Sippo-haaveiluissasi et tajua, että piispa Wróbel sentään tuli tänne ummikkona ulkomaalaisena. Sippo taas on syntyperäinen suomalainen. On harvinaisen epäreilua edes verrata heidän kielellisiä "kykyjään" toisiinsa.

    "Konservatiivinen sielu on kesän lopuksi saanut pirun nahkoihinsa. Kaikki on huonosti, kaikki on pahaa, vain Kreuz.netin sosiaaliporno sekä yläosattomat ja homokuvat hyviä ja kannatettavia. Netti on niiden purkautumiskanava, jotka eivät itse tee mitään, ja KS on siitä elävä esimerkki."

    Kotkotuksesi Euroopan suosituimmasta katolisesta nettisivustosta ei kiinnosta tämän palstan lukijoita enää tippaakaan.

    "Vaatimus Itävallan kommentoinnista on suorastaan typerä."

    Tai ylipäätään vaatimus, että Sippo kommentoisi/tekisi/toimisi/välittäisi yhtään mitään? Juuri niin. Siksi hän onkin niin "ihana", kun hän ei tee mitään. Kukaan kirkkoaan rakastava katolilainen ei taatusti haluaisi sellaista piispaa edes pahimmalle viholliselleen.

    "Eri haastatteluissa piispa Wróbel otti paljonkin kantaa erilaisiin asioihin ja harjoitti suoraa teologista pohdiskelua"

    Mitä teologian piiriin kuuluvaa Wrobel on haastatteluissa pohdiskellut?
    Millaisiin johtopäätöksiin hän pohdiskeluissaan päätyi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koriss kirjoitti:

Aamulehden antikatolinen linja on sinänsä jo tiedossa varmastikin kaikilla. Siltikin moni kokee, ettei katolista kirkkoa saa saa rikollisesti solvata joka välissä.

Tietenkin on varmasti monia katolilaisina itseään pitäviä, joille kirkon kunnia ei merkitse mitään. Heille kirkko ei ole Kristuksen ruumis, vaan sosiaalinen yhteisö, tai jotain..

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/itavaltalaiset-hylkasivat-pedofiilikirkon/186964

Elämme vuotta 2010, ja vielä arvojohtajan hallituskaudella. Kuinka kukaan voi tuon otsikon jälkeen totisella naamalla selittää, että Suomessa ollaan journalismin tasolla yhtään Hoxhan Albaniaa korkeammalla? Me vaan nielemme kaiken... yhä uudestaan ja uudestaan... Olemmeko tosiaan niin heikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu