Koen vahvasti, että sinun ja minun totuus ammentaa elinvoimansa samasta yhteisestä tunneperäisestä hengellisyydestä. Mitenkähän me saisimme totuutemme suvaitsemaan toinen toisiaan?
Tapanille
lavanpalvelija
22269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tunneperäinen hengellisyys? - En pidä omaksumaani uskonnollisuutta kovinkaan tunneperäisenä. Keskeisenä siinä on totuuden tuntu, eli että tunnen löytäneeni palautetun kirkon. Mormonin kirjalla ja opin johdonmukaisuudella sekä yhteneväisyydellä Raamatun kanssa on keskeistä tuntemuksissani. Kysymys on samalla sopusoinnusta järkevyyden kanssa. Mikään ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa, mutta kylläkin kovin erilaista, mitä esim. kolminaisuusopissa sanotaan. Muita eroja ovat lapsikaste, kasteen muoto muuten kuin upottamalla, pappeuden saaminen kasteessa. Tässä on evankeliumi tiiviisti:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
Et pidä uskonnollisuuttasi tunneperäisenä, mutta keskeisenä siinä on tunne :)
Tällaisen opillinen vastakkainasettelu ei johda kuin loputtomaan umpikujaan? Nämähän ovat ihmisen omia tietoisuuteensa tuomia ristiriitoja. Totuuden tuntu ja hengellinen tutkiminen auttaa meitä tunnistamaan ihmisen tuottaman fantasian osaksi palvelemaan omaa yhteistä tunneperäistä hengellisyyttämme.
Kun ymmärrämme tämän tietoinen todellisuutemme oppii käsittelemään tällaista materiaalia ja omat totuutemme voivat paiskata kättä toisilleen.
Tunnettakin tietenkin on kuten iloa ja kiitollisuutta uskonnollisesta selkeydestä. Totuuden tuntu ei ole sama kuin tunne. Jokainen selväjärkinen voi tuntea, että 2 3 = 5. Samantapainen selkeyden tuntu on ominaista todistukselleni palautetusta Jeesuksen Kristuksen kirkosta ja palautuksen yhteydessä saaduista ilmoituksista, joista perustavin on Mormonin kirja. Lisäksi tuohon tuntuun siis kuuluvat mm. jo mainitsemani ilo ja kiitollisuus.
Voimme paiskata kättä, mutta en omalta kohdaltani voi sivuuttaa MAP-kirkon saamia ilmoituksia.
Et tietenkään onhan ovathan ne Pyhiä kirjoituksia sinulle ja minullekin niissä on totuuden tuntu.
Syvällä sinussa huomaan herkkyyttä eiväktä tunteesi ole kokonaan kuolleet. Jotain kummaa olet kuitenkin kokenut kun kykysi toisen ihmisen huomioon ottamisessa on niin alkeellisesti kehittynyt.
Älysi, ikäsi ja ilmeinen kokemuksesi eivät oikein korreloi tunne-elämäsi kehityksen kanssa.
Jos sinulla on totuuden tuntu lukiessasi Mormonin kirjaa, niin se on Pyhän Hengen vaikutusta. Kun "kuuntelet" tuota tuntua ja tutkit lisää, niin saat todistuksen Mormonin kirjasta Pyhä Hengen voimasta.
Ymmärrän ajatuksesi. Joseph Smithin tunneperäisessä hengellisessä tilassaan kokemat ilmestykset ovat hänen omia hengellisiä elämyksiään, niitä on ei voi siirtää toiselle, emmekä me voi kieltää, ettei niissä olisi totuuden tuntua.
Jotta esim. Joseph Smithin näkemät kultalevyt muuttuisivat minulle todellisuudeksi minun tulisi nähdä ja kokea levyt samaan tapaan kuin Joseph Smith.
Eikö kirjan lukeminen tuota sinulle totuuden tuntua? Mitä levyt voisivat tuoda siihen lisää?
Levyjen ilmestyminen minulle toisi samankaltaisen ihmeellisen totuuden tunnun kuin ne toivat Joseph Smithille.
Luen kirjaa mielenkiinnolla mormonien pyhänä kirjana, hengellisenä ilmiönä.
Tuskin niin kävisi! Silminnäkijätkään eivät pysyneet vahvoina, vaan monet heistä erosivat, mutta sittemmin taas melkein kaikki palasivat kirkkoon. Hengellinen todistus kirjasta on pysyvämpi kuin konkreettinen näkeminen.
On hyvin ymmärrettävää, etteivät silminnäkijätkään pysyneet vahvoina, sillä Joseph Smithin henkilökohtaisia tunneperäisiä näkyjä on mahdoton muuttaa ulkopuoliseksi todellisuudeksi ja siten siirtää toiselle.
Hengellisen todistuksen saattaa saada ilmeisesti niin, että luopuu omasta henkilökohtaisesta tunneperäisestä identiteetistään ja samaistuu Joseph Smithin kanssa yhteiseen emotionaaliseen spiritualiteettiin.
Omalla kohdallani tällainen mekanismi ei toimi. En ole kanssasi lainkaan samaa mieltä väitteestäsi, että hengellinen todistus kirjasta olisi yleisesti pysyvämpi todiste kuin levyjen konkreettinen näkeminen esim. museossa Salt Lake Cityssä.
Ei ollut kysymyksessä vain Joseph Smithin "Joseph Smithin henkilökohtaisia tunneperäisiä näkyjä".
KOLMEN SILMINNÄKIJÄN TODISTUS
1 TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä kirja tulee, että me Isän Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta olemme nähneet levyt, jotka sisältävät tämän kirjan, joka on aikakirja Nefin kansasta sekä heidän veljistään lamanilaisista ja myös Jeredin kansasta, joka tuli tornilta, josta on puhuttu. Ja me tiedämme myös, että ne on käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla, sillä hänen äänensä on julistanut sen meille; sen tähden me tiedämme varmasti, että kirja on tosi. Ja me todistamme myös, että me olemme nähneet levyissä olevat kaiverrukset; ja ne on näytetty meille Jumalan eikä ihmisen voimalla. Ja me julistamme vakain sanoin, että Jumalan enkeli laskeutui taivaasta ja toi ja asetti levyt silmiemme eteen, että me katsoimme ja näimme ne ja niissä olevat kaiverrukset; ja me tiedämme, että Isän Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta me näimme ja todistamme, että tämä on totta. Ja se on ihmeellistä meidän silmissämme. Joka tapauksessa Herran ääni käski meidän todistaa siitä; sen tähden, ollaksemme kuuliaisia Jumalan käskyille, me todistamme tästä. Ja me tiedämme, että jos olemme uskollisia Kristuksessa, me puhdistamme vaatteemme kaikkien ihmisten verestä, ja meidät havaitaan tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä, ja me saamme asua hänen kanssaan iankaikkisesti taivaissa. Ja kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jotka ovat yksi Jumala. Aamen.
OLIVER COWDERY
DAVID WHITMER
MARTIN HARRIS
OL 13
Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn asettaminen Aaronin pappeuteen Susquehannajoen varrella lähellä Harmonya Pennsylvaniassa toukokuun 15. päivänä 1829 (History of the Church, 1:39–42). Heidät asetti kätensä heidän päällensä panemalla enkeli, joka ilmoitti olevansa Johannes, sama, jota kutsutaan Johannes Kastajaksi Uudessa testamentissa...
Aaronin pappeuden avaimet ja voimat esitetään.
1 TEILLE, palvelustovereilleni, minä Messiaan nimessä annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet; eikä tätä enää milloinkaan oteta pois maan päältä, kunnes Leevin pojat uhraavat jälleen uhrin Herralle vanhurskaasti.
Ol 110
1 VERHO poistettiin mielestämme, ja ymmärryksemme silmät avattiin.
2 Me näimme Herran seisomassa korokkeen kaiteella edessämme; ja hänen jalkojensa alla oli puhtaalla kullalla päällystetty alusta, väriltään kuin meripihka.
3 Hänen silmänsä olivat kuin tulenliekki; hänen päänsä hiukset olivat valkoiset kuin puhdas lumi; hänen kasvonsa loistivat kirkkaammin kuin aurinko; ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu, nimittäin Jehovan ääni, joka sanoi:
4 Minä olen ensimmäinen ja viimeinen; minä olen hän, joka elää, minä olen hän, joka teurastettiin; minä olen teidän puolustajanne Isän luona.
5 Katso, teidän syntinne on annettu teille anteeksi; te olette puhtaita minun edessäni; nostakaa siis päänne ja riemuitkaa.
6 Veljienne sydämet riemuitkoot, ja kaiken kansani, joka on kaikin voimin rakentanut tämän huoneen minun nimelleni, sydämet riemuitkoot.
7 Sillä katso, minä olen hyväksynyt tämän huoneen, ja minun nimeni on oleva täällä; ja minä ilmoitan itseni kansalleni armollisesti tässä huoneessa.
8 Niin, minä ilmestyn palvelijoilleni ja puhun heille omalla äänelläni, jos minun kansani pitää minun käskyni eikä saastuta tätä pyhää huonetta.
9 Niin, tuhansien ja kymmenientuhansien sydämet riemuitsevat suuresti siunausten tähden, jotka vuodatetaan, ja endaumentin tähden, joka palvelijoilleni on suotu tässä huoneessa.
10 Ja tämän huoneen maine leviää vieraisiin maihin; ja tämä on sen siunauksen alku, joka vuodatetaan minun kansani päälle. Aivan niin. Aamen.
11 Tämän näyn sulkeuduttua taivaat aukenivat meille uudestaan; ja Mooses ilmestyi eteemme ja antoi meidän haltuumme avaimet Israelin kokoamiseksi maan neljältä ääreltä ja kymmenen heimon johdattamiseksi pohjoisesta maasta.
12 Tämän jälkeen Elias ilmestyi ja antoi Abrahamin evankeliumin taloudenhoitokauden ja sanoi, että meidän ja meidän jälkeläistemme kautta siunattaisiin kaikkia sukupolvia meidän jälkeemme.
13 Kun tämä näky oli sulkeutunut, vielä yksi suuri ja kirkkauden näky puhkesi meille; sillä profeetta Elia, joka otettiin taivaaseen maistamatta kuolemaa, seisoi meidän edessämme ja sanoi:
14 Katso, on tullut täysin aika, josta Malakian suu puhui — todistaen, että hänet [Elia] lähetettäisiin, ennen kuin Herran suuri ja pelottava päivä tulee
15 kääntämään isien sydämet lasten puoleen ja lapset isien puoleen, jottei koko maata lyötäisi kirouksella —
16 sen tähden tämän taloudenhoitokauden avaimet on annettu teidän käsiinne; ja tästä te voitte tietää, että Herran suuri ja pelottava päivä on lähellä, aivan ovella.
No mitäs muuta kuin Joseph Smithin omasta piilotajunnasta esiintulleita ilmestyksiä.
No, mitäs nuo muut mukana olleet olivat? - Piilotajuntaako?
Kyllä, kyllä se ilmeisesti on kollektiivista piilotajuntaa. Noiden mukana olleiden oma hengellinen persoonallisuus oli sulautunut Joseph Smithin individuaaliseen hengellisyyteen.
Oletko TODELLA tuota mieltä? - Ironiana se menettelisi.
Kyllä näin minä sen itse Tapani ajattelen, ironiasta ei ole lainkaan kyse. Psyyke mitä syvemmälle se avautuu on käsittämättömän ihmeellinen.
Jos tietoiseen todellisuuteni tulee uusia empiirisiä havaintoja, ei käsitykseni ole mitenkään kiveen kirjoitettu.
Minusta sinun olisi korjattava tulkintaasi. Tämä ei lainkaan ole totta tai mahdollista, kun on kysymys muista todistajista enkelin näyttämistä levyistä, pappeuksien palautuksista ja Kirtlandin temppelissä saaduista näyistä: "Kyllä, kyllä se ilmeisesti on kollektiivista piilotajuntaa. Noiden mukana olleiden oma hengellinen persoonallisuus oli sulautunut Joseph Smithin individuaaliseen hengellisyyteen." - Miten niin "ilmeisesti"? Ilmeisyys puuttuu täysin.
No miten se voi muuten olla mahdollista?
Miten voi subjektiivisen hengellisen ilmestyksen muuttaa yleiseksi empiiriseksi todellisuudeksi? Minun käsitykseni mukaa ei millään.
Ilmeisyys on verrattavissa Joseph Smithin tapaan tulkita hieroglyyfejä. Hän toimi hengellisessä ekstaasissa yrittäessään muokata sanoiksi hieroglyyfien mieleensä loihtimien assosiaatioiden tulkinnan.
Kuten me kaikki tiedämme kysymys oli hänen piilotajuntansa mielikuvista eikä Joseph Smithin kirjoittamalla innoitetulla Egyptin kielen kieliopilla ja sanakirjalla ole nykyisin käytännöllistä arvoa kielitieteellisesti.
Mielestäni hän toimi eettisesti kyseenalaisesti yrittäessään tehdä kirjasta yleispätevää Egyptin kielen oppimateriaalia.