cherrykirsikka

Lähden tänään illalla tyttökavereitteni kanssa ajankuluksi naistentansseihin.
Mitä luulet, olisiko siellä mitään miehenpuolikasta, jota kannattaisi katsella pitempäänkin?
Olisi niin mukavaa löytää tanssitaitoinen mies rinnalleni, vuosien hiljaiselon jälkeen.
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, ihan mukavaa oli ja sai tasnniakkin ihan tarpeeksi.
Juttelin mukavia monenkin kanssa, mutten kenenkään erityisen.
Lähden tänään illalla myös tanssimaan, olisikohan siellä ketään kiinnostavaa?

Äänestä
  • Lähden ystävättäreni kanssa vielä illalla harrastamaan tanssia. On näimmän tanssiärpänen iskenyt, ja seurakin on piristävää. Olisikohan siellä tänään ketään erityistä?

    Äänestä

Hei, olen pahoillani etten ole ehtinyt viesteihisi aiemmin reagoida. Vastauksissani on useamman päivän viive, ja oikeasti yritän vastailla aikajärjestyksessä (poikkeuksiakin toki joskus teen), niin että saman päivän iltaa koskevat kyselyt valitettavasti jäävät vastaamatta - ei kokonaan, mutta eipä ehdi siksi illaksi..

Käy ihmeessä jatkossakin harrastamassa tanssia, saat sieltä paljon positiivista energiaa kotiinviemisiksi. Näkisin kuitenkin, että vasta pikkujouluaikaan tulet kohtaamaan sellaisen miehen, joka liimaantuu kainaloosi pitemmäksi aikaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tanssittaa kirjoitti:

Lähden tänään illalla tyttökavereitteni kanssa ajankuluksi naistentansseihin.
Mitä luulet, olisiko siellä mitään miehenpuolikasta, jota kannattaisi katsella pitempäänkin?
Olisi niin mukavaa löytää tanssitaitoinen mies rinnalleni, vuosien hiljaiselon jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu