http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/10676.html?view=tpn
"Suomen ortodoksista kirkkoa johtavan arkkipiispa Leon mukaan ”arvot ovat lähtökohtia myöten hukassa” suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ortodoksijohtajan mielestä Suomea vaivaa hengellinen ja henkinen rappio. Arvojen katoaminen näkyy aivan elämän perusasioissa, kuten ihmisten käydessä syömään ruokapöytään.
- Kun katselen tuolla matkahuoltojen baareissa ja kaikkialla – eräitä kouluja lukuun ottamatta – ihmisten käyvän ruokapöytään, se on jo minusta hengellisen ja henkisen rappion merkki, ettei kaiken Luojalle osoiteta minkäänlaista huomiota kiitollisuuden merkityksessä. Ei siunata ruokaa tai tehdä ristinmerkkiä, hän sanoo.
Suomessa astui voimaan uusi uskonnonvapauslaki muutamia vuosia sitten. Arkkipiispan mukaan lakia uudistettaessa korostettiin sitä, kuinka se on vapautta uskontoon ja uskonnon harjoittamiseen. Kirkkoisän mielestä suomalaiset ymmärsivät lain merkityksen nurinpäin niin, ettei esimerkiksi kouluissa olisi enää saanut laulaa Suvivirttä tai järjestää joulujuhlaa.
Kirkkoisän mukaan tällainen käsitys on ollut äärimmäisen naivia. Ortodoksisen kirkon päämies on jäsen suomalaisten uskonnollisten johtajien foorumissa, missä Suvivirsi- ja joulujuhlakysymyksetkin ovat tulleet eteen.
- Tunnemme islamin ja juutalaisuuden edustajat foorumissa. He ovat sanoneet meille siellä, että totta kai tässä maassa ja tämän maan koululaitoksessa pitää joulujuhlat viettää ja Suvivirttä laulaa, hän sanoo.
Arkkipiispan mukaan Suomessa ”näyttää joillakuilla olevan ajatus, että uskonnonopetuksestakin halutaan kouluissa pois, että se olisi jotain hyvää tulevaisuuden kannalta.” Ortodoksijohtajan mielestä tällöin ollaan menossa metsään.
- Uskonnon merkitys on aina ollut suuri ja tämän päivän maailmassa entistäkin suurempi ja tärkeämpi. Jos Suomi, suomalainen lainsäädäntö ja lainsäätäjä eduskuntakaan ei tätä ymmärrä, silloin mennään päin prinkkalaa.
Onko päättäjillä omaa tahtoa?
Ortodoksisen kirkon johtaja kaipaa poliittisilta päättäjiltä ”omaa tahtoa” ja ”rohkeutta ajatella oman traditionsa mukaisesti”. Arkkipiispan mukaan hän on miettinyt esimerkiksi kauppojen aukiolokysymyksen ja ”moniin muihin asioihin” liittyen, onko eduskunnalla ja päättäjillä omaa tahtoa – vahvoja omia arvoja ja vakaumusta.
- Kun joku sanoo päättäväisesti, että maailma on muuttunut ja kauppojen pitää olla auki, niin hyvä, äänestetään sen mukaisesti. Kun sanotaan, että tämmöinen uusi [sukupuolineutraali] avioliitto pitää olla, mennään sen mukaisesti, vaikka pohjimmiltaan ajatellaan toisin. Suomalaisilta kansanedustajilta näyttää puuttuvan rohkeutta ajatella oman traditionsa mukaisesti.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto
Ortodoksisen kirkon päämiehen mukaan ei itse usko siihen, että yli 80-prosenttisesti kristityn maan eduskunta säätäisi lain sukupuolineutraalista avioliitosta. Arkkipiispa katsoo kohti suurempaa kansankirkkoa eli luterilaista kirkkoa kohti.
- Luterilaisen kirkon osalta luulisi ymmärrettävän kirkon arvot ja koska useimmat kansanedustajatkin ovat luterilaisen kirkon jäseniä, niin pidän mahdottomana, että he säätäisivät tuollaisen lain, hän toteaa.
Ortodoksisen kirkon näkökulmaan avioliitosta ei päätös sukupuolineutraalista avioliitosta suuntaan tai toiseen tulisi vaikuttamaan.
- Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja ortodoksisessa kirkossa se on sakramentti. Luterilaisessa kirkossa on heidän asemansa kannalta sellainen heikkous, kun he eivät itsekään tunnusta avioliittoa sakramentiksi. Meillä [ortodoksisessa kirkossa] ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin kirkkovihkiminen kaikissa olosuhteissa."

Vastaukset 8
Vanhimmat
Arkkipiispa Leo osaa ottaa kantaa päivän polttaviin asioihin. Ihmettelyä herättää tosin se, että ortodoksisissa julkaisuissa näitä näkemyksiä ei ole julkaistu vaan tämäkin on kepulaisessa verkkolehdessä.
Ortodoksiviestissä esimerkiksi olisi erinomaisesti tilaa asioillekin eikä vaan tyhjänpäiväisille pölinöille ja kirkkoherran jakamille tuomioille. Juuri tällaista AP Leon kirjoittelua tarvittaisiin nyt, jotta luottamus ja usko seurakuntaan säilyisi.
Mikä kirkkoherran tuomiopalsta Ortodoksiviestissä on? En ole itse huomannut.
On hyvä, että Ortodoksiviesti uudistui visuaalisesti. On myös hyvä, että siinä on monipuolisia juttuja. Tämähän ei merkitse, ettei siinä voisi olla arkkipiispankin kirjoituksia, mutta traditio taitaa olla, että piispat eivät esiinny kuin oman hiippakuntansa alueella. Ainakin jo Paavalin ja Johanneksen aikana oli näin. En sitten tiedä, onko kyseessä henkilökemia vai jokin kanoni...
Arkkipiispa Leo on varmasti ansioitunut teologi mutten tiennyt että hänet on nostettu kirkkoisien arvostettuun joukkoon.
Hän on nyt liittynyt Atanasios Suuren, Paavi Leo I:n ja monien muiden joukkoon.
Rukoilen hänelle viisautta tehtävässään.
Väärää nimitystä AP Leosta. Ei sillä kannata pilata hyvää keskustelua.
Hyvä kirjoitus muuten, mutta miksei AP Leo puutu eräiden papiston jäsenten arvojen romahdukseen?
Helppo arvostella muita, kun oma papisto harrastaa arvottomuutta ja oikein ovat tehneet nettiin julistuksen asiasta aivan kuin olisivat ylpeitä siitä.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä?
Jos kahdella ihmisellä on eri käsitys jostain asiasta, se ei merkitse, että jommallakummalla ei olisi mitään arvoja.
Toisen erilaisuuden osoitteleminen ja demonisoiminen ei ole kristillinen arvo ollenkaan.
Selasin taas keskusteluja läpi.
Hyvä, että arkkipiispa Leo sanoo asiat, niinkuin niiden ortodoksikirkossa pitää ollakin.
Minun ei tarvitse enää palata muistuttamaan kadonneista arvoista, kun asian on huomannut jo myös kirkkomme johtaja.
heippa vaan
Terveisiä Rigan kaupungista Latvian maakunnasta jonne matkustin hirvikrpäsiä karkuun.
Kerrankin oikeaa todistusta kirkkomme esipaimenelta!
Aksios, Aksios, Aksios !!!